kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 17.10.2016

Rakastunut

Teksti
Karoliina Pentikäinen
20 kommenttia

Istun lentokoneeseen, sujautan korvanapit korviini ja alan kaivaa repusta vesipulloa. Äkkiä kassin uumenista käteeni osuu jokin paperi. Vedän sen ulos ja tajuan samalla hetkellä, mikä se on. Kirje. Minulle.

Odotan kädet vapisten kuoren avaamista ja kun lentokone kiihdyttää pitkin kiitorataa, annan itselleni luvan avata sen. Lukea sanat. Antaa kyynelten virrata pitkin poskien ja sydämen täyttyä yhtä aikaa ilolla ja haikeudella. Kuulokkeissa soi Broods. Ehkä vähän mahtipontista, mutta nyt on lupa tähän kaikkeen: Enää hetki, ja välissämme on taas kerran 1600 kilometriä ja 34 päivää.

Lentokoneen renkaat irtoavat asfaltista ja taakse jää taas kerran se maa, josta on tullut yllättäen jo vähän tuttu. Lentoemäntä katsoo hetken säälivästi, mutta ei tule kysymään mitään. Näkee minunlaisiani varmasti päivittäin.

Nousemme tummalle taivaalle. Alla välkkyy kaupungin valot. Mietin, kuinka voinkaan olla yhtä aikaa niin onnellinen ja surullinen. Miten ilo läikkyy välillä melkein yli minusta ja tekisi mieli nipistellä itseään – varmistaa, että onhan tämä nyt ihan totta. Joskus taas ikävä ottaa vallan. Haluaisin ainoastaan kömpiä peiton alle nyyhkimään ja nousta sieltä vasta, kun ensimmäiset kevätauringonsäteet sinkoilevat ikkunalasiin. Silloin, kun öitä ei tarvitsisi enää laskea, laukkuja purkaa ja pakata. Miten yhteen sydämeen edes mahtuu kaksi näin isoa tunnetta?

Mutta sitä kai tämä kaikki on, etäsuhdetta. Lentokenttiä ja pakattuja kasseja. Liian iso huppari, johon kääriytyä iltaisin. Skype-yhteys, vieraan maan tökkivä wifi, etanapostilla lähetetyt yllätykset ja ovet, joiden kolahdus on joko merkki ikävän alkamisesta tai sitten siitä, että pitkät tunnit, illat ja viikot vihdoin palkitaan.

Niin. Että kyllä. Vastaus teille ja vastaus hymyyni.

Kyllä on mies. Ja matka. Ja elämäni onnellisin aika.

-Karoliina-

Kommentit (20)

Ihanaa! Kaipaus on katkeransuloista, mutta silti rakastuminen ja uuden suhteen alku on tosiaan elämän parasta aikaa. Etäsuhteessa on omat haasteensa, mutta onneksi teillä ei ole ihan mahdoton välimatka (itse etäsuhteilin aikanaan Atlantin toiselle puolelle ja aikaero toi omat lisärasitteensa – lentojen hinnoista puhumattakaan). Plussaa on se, että on kakkoskotimaa, johon voi tutustua turistia paremmin. Onnea, rakkautta ja jälleennäkemisen autuutta teille!

Tässä vielä uudestaan linkki mun Hampuri-postaukseen, joka taisi sulta aiemmin jäädä huomaamatta: https://puolivalissa.wordpress.com/2016/09/26/hampuri-kotikaupunkini/
Laita viestiä, jos haluat täsmävinkkejä tai kaupunkiopasta sitten kun piipahdatte näillä kulmilla 🙂

Onnea! Mä niin arvasin jo siitä matsikuvasta! Ajattelin yhtäkkiä, että heiii mitäs tää nyt on 🙂 <3

Ajattelin kyllä itsekin, mitä ihmettä mä täällä hallissa teen ;D Hah!

Tää muistaa nuo samat hurjat tuntemukset. Välissä 1200km, samat itkut aina takeoffissa, ikuista suhaamista ja valtava hiilijalanjälki. Meidän onneksi tätä kesti vain 9kk, jonka jälkeen kimpsut ja kampsut kasaan ja muutto rakkaan luo. Tsemppiä! Rakkaus on parasta.

Kiitos! Ja sama 9kk – ainakin tällä erää – olisi hoidettava alta. Rakkaus on ihanaa 🙂 

Mulla on ihan käytännön kysymys; miten opettajan töistä saa vapaata reissailuun? Itse olen kaukosuhteessa ja ihan perus toimistotyössä ja minullekin vapaan saaminen on aina työn ja tuskan takana, mutta tuntuisi että opettajalle vielä hankalampaa?

Kunnallisilla aloilla anotaan virkavapaa. Ja se saadaan tai ei saada. Opehommissa hankalaa on se, ettei omaa palkallista lomaa ja sen ajankohtaa voi itse tietenkään päättää. 

Voi miten kauniisti ja osuvasti puit sanoiksi kaukosuhteen arjen! Reilut kaksi vuotta etäsuhteessa eläneenä, ensin Suomen sisällä ja nyt eri maissa, samaistun tekstiisi ihan täysin.

Toisaalta koen että onhan sitä kaukosuhteessa hyviäkin puolia. Yhteistä aikaa muistaa arvostaa vieläkin enemmän kun se on rajallista. Keskusteluyhteys vahvistuu väkisinkin, kun elämää eletään paljon puhelimessa. Puhuen. Ja jopa normaalisti vähän vähemmän hohdokkaat asiat, kuten perjantai-illan ruokaostokset ruuhkaisessa automarketissa tai sukulointireissun puolikkaan kellotaulun mittaiset ajomatkat, tuntuvat suorastaan luksukselta kun ne saa tehdä yhdessä.

No joo, myönnettäköön että muutaman kuukauden päässä siintävä yhteinen koti kyllä menee heittämällä noiden hyvien puolien edelle ja tässä vaiheessa on toki helppo huudella 😀

Tsemppiä hurjasti reissaamiseen! Mun vinkit elämän helpottamiseksi: 1) Venytä viikonloppua aina maanantai-aamuun kun se vain suinkin on mahdollista. 2) Vaihda nyt hyvä ihminen kotimatkalla kuuntelemasi musiikki johonkin vähemmän tai erilaisia tunteita herättävään. Esimerkiksi Raptorin Oi Beibi tai mikä tahansa Mikko Alatalon tuotos itkettää huomattavasti vähemmän. Tai ainakin eri syystä.

Ihanat vinkistä <3 

Ja joo: Olet TÄYSIN oikeassa noiden hyvien puolien listassa. En ole varmaan koskaan esimerkiksi puhunut kenenkään kanssa näin lyhyessä ajassa näin paljon!

Ja oi: Onnea teille yhteiseen kotiin! 

Etäsuhde on parasta, mitä olla voi. Hetket yhdessä on juhlaa ja niihin ei hiivi tylsä arki. Ja toisaalta omassa arkielämässään saa mennä ja tulla miten haluaa toisen suunnitelmia kyselemättä. En kyllä enää koskaan muuta kenenkään kanssa yhteen! Sitä paitsi se on vaan hyvä, kun saa välillä ikävöidä, niin ei kyllästy 🙂

Hah! Minusta se ei kyllä parasta ole, koska parasta on arki, ja tässä se on osin haastavaa. Mutta on kyllä paljon hyviä puolia, se myönnettäköön!

aiotko kertoa miten tutustuitte? 🙂

Nyt tuntuu sille, etten. Mutta never say never 🙂 

Etäsuhde on kyllä niin ihanaa ja niin kamalaa samaan aikaan. Ymmärrän niin hyvin tuon tunteen, jota kuvailit. Miten voikaan sydän pakahtua rakkaudesta ja samalla ikävästä ja haikeudesta. 1,5 vuotta kaukosuhteessa ja eri maissa elämistä oli melkoista tunteiden vuoristorataa. Varsinkin, kun tulevasta ei ollut varmuutta. Mutta samalla se aika opetti niin paljon. Nyt, kun ollaan 5 vuotta asuttu yhteisessä kodissa, pysähdytään edelleen usein miettimään, miten ihanaa onkaan, että saa asua yhdessä ja herätä toisen vierestä joka aamu. Tsemppiä tähän vaiheeseen suhteessanne! Uskon, että kaukosuhde lujittaa suhdetta ja lopulta, kun pääsette asumaan lähemmäs toisianne, on kaikki ’kärsimys’ todellakin ollut sen arvoista!

NIIN tuttuja tunteita! Oma välimatka oli 7000 kilometriä ja aina meni kuukausikaupalla ennen kun taas oltiin saman maan pinnalla, mutta siitä kaikesta selvittiin. Se oli yhtä vuoristorataa isojen ilon tunteiden ja isojen kyynelten välillä. Odotusta, turhautumista, onnistumisia…hirveitä tunteita kun piti kävellä lentokentällä eri suuntiin ja olla katsomatta taakseen…ja vuorostaan järkyttävän iso onnentunne kun viimein näki taas toisen. Nyt tämä mies on aviomieheni ja USA:sta on tullut kotimaani <3

Oi kiitos tuosta linkistä 🙂 Ja jos siellä päin Saksaa hengaan yhtään pidempää, pidä varasi, mä oikeasti otan yhteyttä <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X