Kolmistaan

Se ihan tavallisen paska aamu

Teksti: Karoliina Pentikäinen

5.45 Kello soi. Räplään 3 minuuttia somea, surautan kahvin, meikkaan ja laitan hiukset.

6.10 avaan F:n huoneen oven ja huhuilen ekan kerran huomenet.

6.15 eväiden teko, oman sängyn petaaminen, muu kämpän pikaraivaus.

6.22 F:n herättelyä suukoilla. Tyttö ei jaksaisi nousta. Maanittelen, puhun kivoista jutuista, tsemppaan. Toimii osin, mutta ei kokonaan. Edellisiltana on ollut harrastus ja siitä syystä nukahtaminen on mennyt melkein ysiin. Kannan hänet vessaan, hoputan pukemisessa joka on todella hidasta.

6.27 Ollaan jo – taas – aikataulusta myöhässä. Pesen omat hampaani, puen ja laitan ulkotamineet, bussikortin ja kännykän valmiiksi olohuoneen lattialle lähtöä varten.

6.32 F saa kännykästä Netflixin ja käteensä banaanin (vaikka haluaisi “litteän kananmunan”,). Letitän F:lle kaksi ranskanlettiä samalla kun hän syö ja katsoo lastenohjelmia.

6.41 Ulkovaatteiden pukeminen, joka eskaloituu aamukiukkuun, jossa joka toinen vaate hiertää, on väärän värinen tai muuten vain tyhmä. Tässä vaiheessa hillitsen itseni, vaikka kello tikittää ja hermo kiristyy sisäisesti.

6.44 puolet ulkovaatteista päällä, kun tajuan, ettei F ole pessyt hampaitaan. Passitan hänet hammaspesulle samalla kun sammuttelen jo muun asunnon valoja.

6.47 Ovi suljetaan takana ja toivon, että mukana on kaikki kamat. Ainakin bussikortti ja avaimet. F kiukkuilee edelleen hupparista, joka on harmaa. Perustelen, miksi kyseinen vaate pitää laittaa päälle (sataa, ainoa fleece, joka mahtuu sadetakin alle).

6.47,5 Ulko-ovesta pihalla. F matelee tahallaan. Huitelen edellä ja hoputan. Taas, vaikka tiedän sen olevan kasvatuksellisesti todella väärin. Kiellän kiipeämästä aidalle, jonne hän saa yleensä aamuisin kiivetä, koska se veisi lisää aamun minuutteja. F kiljuu ja oma pinna palaa. Vesisateen ropistessa naamaan huudan kurkku suorana “nyt loppuu tämä huuto ja kiukuttelu”.

6.53 Seisomme molemmat naama rytyssä bussipysäkillä. Jokseenkin koomista, vaikkei se sillä hetkellä tunnu edes koomiselle, että olin samaan päivään ajastanut tämän postauksen. Myöhästyttiin ekasta bussista, mutta onneksi toinen bussi on itsekin myöhässä, joten ehdimme siihen. Bussissa F toteaa, ettei halua jutella. Sanon, että en minäkään.

6.57 Hypätään pois bussista. Otetaan käsistä kiinni. F kysyy, saako tulla oman sateenvarjonsa sijaan minun varjoni alle. Kyykistyn halaamaan F:ää ja pyydän anteeksi hermojeni menettämistä. Selitän kuitenkin samalla, että aamut eivät voi edetä niin, että illalla valitut vaatteet eivät käy enää aamulla ja että töihin ja päiväkotiin menosta on turha valittaa, kun sieltä ei kuitenkaan voi jäädä pois. F pyytää myös anteeksi ja puhumme, että tähän aikaan vuodesta kaikkia väsyttää aamuisin. Kävellään päiväkodille ja puhutaan jo hetki ihan muusta.

7.04 avaamme päiväkodin oven. F riisuu, minä pistän lokeron kuntoon. Kun hän näkee kaverit, unohtuu koko äskeinen episodi. F vilkuttaa ikkunasta ja heittelee lentosuukkoja ja sydämen kuvia käsillään.

7.16 minä hyppään bussiin,

7.23 hyppään bussista pois ja kävelen tismalleen siihen samalle pysäkille takaisin, josta reilu vartti sitten nousimme F:n kanssa bussiin.

7.32 hyppään toiseen, siihen varsinaiseen työmatkabussiini. On paha mieli. Hitsi kun piti menettää hermonsa. Pakko laittaa kai kello tästä edes herättämään 5.30, jotta ehdin tehdä aamuista F:lle rauhallisempia. Vaikka. En tiedä, auttaako sekään. Ehkä näitä tilanteita ei vaan aina voi välttää.

7.56 töissä.

 

-Karoliina-

Lue myös

X