kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 11.11.2016

Saako jo laittaa joulukoristeet?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
8 kommenttia

 

Kaupallinen yhteistyö: Hobby Hall

Minulle joulu on ollut aina kaikista juhlista se kaikkein tärkein. Meidän perheessä joulua on alettu lapsuudessanikin valmistella aina hyvissä ajoin ja oikeastaan koko marras-joulukuu on ollut sellaista joulun rakentamista.

Niin kauan, kun minulla on ollut oma koti, olen kyllä joulua myös kotiini laittanut, mutta erityisesti F:n syntymä sai aikaan sen, että joulua on ollut vieläkin mukavampi laittaa ja suunnitella. Mehän emme ennen, emmekä tänäkään vuonna, vietä joulupäiviä kotona, vaan mummoloissa, joten minusta tämä antaa luvan fiilistellä joulua vieläkin aikaisemmin omassa kodissamme. Mitä järkeä laittaa kuusi jouluviikolla, kun F lähtee jo joulun viettoon 22.päivä ja minäkin aattoaamuna?

Ensimmäiset jouluvalot ripustelin jo lokakuussa olohuoneeseen ja F:n huoneeseen, ja nyt olisi aika alkaa koristella kotia joulukuntoon muulla tavoin. Ehkä muistatte blogin historiasta, että olen tehnyt yhteistyötä Hobby Hallin kanssa useita kertoja jo aikaisemminkin, joten tuntui luontevalle, että valitsimme F:n kanssa tänäkin vuonna joulukoristesuosikkimme juuri Hobby Hallin valikoimasta.

Omat joulukoristesuosikkini ovat sellaisia, että ne eivät kirkumalla huuda joulunpunaista, vaan niitä voisi ikään kuin ajatella kausi- eli talvikoristeiksi. Monta joulua puin kotimme punaiseksi, mutta nyt minusta uuden kotimme tyyliin sopii paremmin valkoinen ja metallinhohto. Sellainen vähäeleisempi joulufiilis.

Hobby Hallin valikoimasta lempparikseni nousi ihana LED-valopuu, jota todellakin voi käyttää pitkälle ennen ja jälkeen varsinaisen joulun. Minulle tuli puusta mieleen oikeastaan jopa kirsikkapuu, joten voisin hyvin kuvitella, että tämä kävisi hennon vaaleanpunaiseen sisustukseemme myös muulloin kuin talvella. 

Minun mielestän ihanimpia joulukoristeita ovatkin sellaiset käytännölliset ja muuntautuvat astiat ja koriste-esineet, joiden käyttö ei rajaannu vain yhteen viikkoon. (Vai tuleeko teille muille tunne, että heti jos vielä tapaninpäivän jälkeen mukissa lukee Merry Christmas, tulee olo, että se on heivattava heti varastoon?). Valitsinkin valopuun kaveriksi Iittalan Nappula-kynttilänjalat ja Martinexin tähtikulhoparin, joita voi käyttää niin ruuan tarjoiluun kuin vaikkapa tuikkujenkin alustana. 

Lempitapani sisustaa koti kausien mukaan on kuitenkin tektiilit! Olen puhunut tästä koristetyyny ja -vilttihurahduksestani jo aikaisemminkin blogissa, mutta en voi enempää korostaa, kuinka helppoa kodin ilmettä on muuttaa juuri tekstiilien avulla. Ihastuin aivan täysin jouluisiin tähtityynyliinoihin, joiden toisella puolella rennon college-kankaan parina on metallinhohtoinen tähti, toisella puolella tyynyä taas pehmoinen teddy. Koodi-sarjan kuusityynyliina puhuttelee minua yksinkertaisuudellaan (kyllä mustavalkoinenkin voi todella olla jouluinen!) ja nuo Marimekon jouluiset Kuusikossa-lakanat taas ovat olleet toivelistallani jo useamman vuoden ajan. Kohtalokasta sinäänsä, että huomasin niiden olevan juuri nyt Hobby Hallin kanta-asiakastarjouksena, upsista.

Mukavaa viikonloppua! Jos ensi viikolla jo joululahjaostosten teko kiinnostaa, suosittelen suuntaamaan lauantaina 19.11 Tammiston Hobby Halliin, jossa vietetään Lasten lauantaita. Silloin tupa on täynnä ihania leluja, lastenvaatteita ja sisustustuotteta alehinnoin klo 10-18. Ja onpa joulutontut kuiskineet myös kasvomaalauksesta, NHL17-kisasta ja muusta mukavasta. Joulupukin kanssa voi kuvauttaa itsenstä (tai lapsensa) klo 14 asti.

-Karoliina-

Kommentit (8)

Kyllä nyt voi jo pikkuisen koristella, jättää vaikka ihan ne kaikkein jouluisimmat laittamatta 🙂 Mulla ainakin on kaikki valkoiset ja hopeiset koristeet jo esillä!

Mulla on ollut jo viikon jouluvalot, aloitan marraskuun alussa ja sit pikkuhiljaa joka viikko vähän jotain lisää.. Kuusi tulee aina marraskuun lopussa, se on niin lyhyt aika pitää sitä vaan se viikko-kaks mistä suurimman osan on itse muualla. Sun joulukoristelut on ihan sun näköiset! <3

Juuri näin mäkin olen asiaa perustellut : Kerran ei olle joulua kotona, voi sen tuoda kaupunkiin jo etuajassa 🙂 

Meillä on jo muutama Mailegin tonttu ja hiiri esillä. Joulu on paras juhla.

Se on . Tuo valoa muutenkin niin pimeään vuodenaikaan. 

Totta kai voi jo koristelua aloitella =) Itse jouluihmisenä aloittelen näihin aikoihin koristelun ( valkoista, hopeaa ja pronssia). Ensin vähän hillitympää ja sitten kun joulukuu kääntyy kalenteriin, alan lisäämään punaista pikkasen kerrallaan. Näin pääsen nauttimaan ”salaa” joulusta ja pikkasen aikaisemmin =)

Hyvä taktiikka!

Asteittain 🙂 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X