kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 15.11.2016

Lisää asioita, joita et tiennyt bloggaamisesta. Osa 2.

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

 

Kirjoitin vähän aikaa siitä, millaisia faktoja bloggaamisen sisällä on, joita välttämättä ihan tavallinen lukija ei tiedä. Ensimmäiset viisi behind the scenes -juttua voi lukea täältä. Seuraavat viisi ovat tässä: 

  1. Bloggaaminen voi olla harrastus, mutta monille se on jo työ. Siksi siitä on myös kohtuullista maksaa palkkaa, kuten kaikista muistakin töistä. Välillä kummastuttaa keskustelu bloggajien palkoista. Harva kuitenkaan kyseenalaista printtijournalistien tai vaikkapa tv-työläisten palkanmaksun. Portaalibloggaajilla on työ- tai työskentelysopimukset, joissa määritellään esimerkiksi postausten määrä kuukaudessa. Ja vaikkapa se, saako bloggaaja itse myydä omia bannerimainoksiaan tai sisältöyhteistyökampanjoitaan. Usein blogisopimuksissa ei tunneta sairaus-tai vuosilomia. 
  2. Blogi ja blogiminä ei ole useinkaan sama kuin ihmisen oikea elämä tai ihminen itse, vaikka sieltä palasia ilmoille tietysti tuodaankin. On paljon asioita, tunteita, ihmisiä ja mielipiteitä, jotka eivät ruudulle päädy. Joskus onki hauska (tai karmaiseva) miettiä, millaisena oma persoona näyttäytyy ruudun läpi.
  3. Blogitilaisuudet järjestetään usein aamupäivisin, jolloin esimerkiksi minä en pääse koskaan päivätöiden vuoksi mukaan. Verkostoituminen näiden tilaisuuksien kautta olisi todellakin suotavaa. Tosin oman hiihdon vetelyssäkin on puolensa. Joissakin blogitilaisuuksissa on oikeasti glamouria, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat ihmisten kohtaamispaikkoja työasioiden merkeissä.
  4. Blogi-ideointi on joskus haastavaa. Kuinka keksiä sanottavaa 365 päivää vuodessa, vuodesta toiseen. Välillä saattaa vahingossa tulla samantyyppinen teksti kuin itsellä joskus aikaisemmin, kun kaikkea kirjoittamaansa ei voi vain itse muistaa. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi bloggaaminen on työ, johon jää hyvällä tavalla koukkuun.
  5. Moni ”turha” käytännön säätö vie bloggaamisessa yllättävän paljon aikaa. Kuvatessa vaikkapa viittä blogijulkaistavaa kuvaa, itse kuvien otto vie ehkä 10 minuuttia, mutta lainatavaroiden vastaanotto, purku, uudelleenpakkaaminen ja lähetys ainakin tunnin. Ja katsokaapa kotia luonnontilassa ; Siis sitä, mikä jää siistien ja kauniiden kuvien ulkopuolelle. Glamour on – tässäkin – joskus aika kaukana, 

-Karoliina-

 

Kommentit (4)

Hei! Aloittelevana bloggaajana (tosin näen tämän vain uutena harrastuksena, pidän päiväkirjankirjoittamisesta) on hauska lukea tätä sarjaa. Asiat ovat kyllä jossain määrin tuttuja mutta kiva että olet tehnyt niistä tällaisen sarjan. Yksityisyrittäjällä on Suomessa rankkaa, no doubt, ja luovan alan sellaisella vielä. Tsemppiä sinulle ja pikaista paranemista!

Samaa olin tulossa sanomaan kuin HM. Aloittelevana bloggaajana nää bloggaukseen liittyvät jutut on todella mielenkiintoisia!

Olen miettinyt erityisesti tuota neloskohtaa. Suunnitelmissa on blogata noin kolmesti viikossa (suunnitelmat saattavat toki muuttua), joten ihan 365 jutunaihetta ei tarvitse vuodessa keksiä, mutta aika monta kuitenkin. Kuulostaa jotenkin hurjalta. Onko sulla jatkuvasti mielessä postausaiheita vai pitääkö joskus keksimällä keksiä, että mistäs sitä tänään kirjottaisi?

Sellaisesta blogiaiheiden etsimisestä on tullut kyllä oikeastaan elämäntapa. Pää ei ehkä enää osaisikaan olla ilman sitä.

Mutta kyllä. Joskus iskee kyllä lukko. Ja silloin on pakko vaan keksimällä keksiä aihe.

Mulla on myös puhelimessa aihelista, jonne kerään aina ideoita. 

Kiva, että oli mielekästä ja ehkä jopa hyödyllistä lukea, Tsemppiä blogin aloittamiseen <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X