Kolmistaan

Onko sittenkin vielä megamunkkeja ja lautoja? Eli tissi-gate jatkuu.

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Kun kirjoitin perjantaina tissiviikosta, luulin, että olin pohdiskellut tissi-gatea jo niin monelta kantilta, ettei mieleeni edes tullut, että sen tiimoilta voisi olla vielä kovinkin monta näkökulmaa, joihin en olisi vielä tutustunut. Ajattelin, että ehkä joku voisi valaista minua sen asian suhteen, kuinka someen laitettu rintakuva vapautti, mutta muuten ajattelin homman olleen oman mieleni sisällä jo niin sanotusti taputeltu. Mutta sitten aloin lukea kommenttejanne oikein ajatusten kanssa. Ja kun pääsin Nuorgamin Emmin Instagram-kommentin kohtaan ”Mut vapauttaa se, että voin edes joskus olla isoine tisseineni epäseksuaalinen hahmo, joka ei ole muiden omaisuutta.” Alkoi nolottaa. Luulin, että olin kirjoittanut edellisen postaukseni 2016-luvun naisen äänellä. Mutta olinkin kirjoittanut sen 2016-luvun pienirintaisen naisen kokemusten kautta.

Tajusin, ettei se, ettei minua ole koskaan (korkeintaan kun ehkä jossain uimarannalla) tuijotettu kasvojen sijaan rintoihin tai huudeltu kommentteja muodoistani tarkoita sitä, etteikö niin tapahtuisi. Edelleen, joka päivä, tasa-arvo-Suomessa. Se, missä minun on pienikokoisena helppo peittää vartaloni boyfriend-farkkujen tai ison neuleen alle niin halutessani (tai toisaalta näyttää se silloin, kun itse niin päätän) ei tarkoita, että kaikki voisivat tehdä niin. Ja kun mietin asiaa vähän tarkemmin, muistin, kuinka isorintaiset, isopeppuiset tai muuten vaan muodokkaat ystäväni ovat kironneet sitä, etteivät he koskaan voi olla piilossa. Ihan vain omia itsejään ilman, että vieraan ihmisten katse kiinnittyisi ensimmäiseksi heidän vartaloonsa. Sanottaenkin selvää, että kaikki näistä ovat olleet naisia.

No mitä tästä opimme? Sen, ettei naiseus ole edelleenkään kaikille sama, vaikka kuinka asuttaisiin maassa, jossa asiat pitäisi olla jo melko hyvin ja tasa-arvoisesti. Niin ja sen, että oma subjektiivinen kokemus ei välttämättä ole läpileikkaus koko yhteiskunnasta. En tietysti niin ole kokonaan koskaan luullutkaan, mutta kyllä minua järkytti, millaisiin tilanteisiin isorintaiset naiset edelleen joutuvat. Tahtomattaan.

Joten arvon leidit. Voimia tissien ja muotojen kanssa. Ehkä joku päivä kukaan ei ole megamunkki tai lauta. Ihan vaan ihminen.

-Karoliina-

Kuva : Sanni Kariniemi (Teoksesta Tee se itse -vauva. Kariniemi & Sallinen, 2016. Bazar.) 

Lue myös

X