Tämä aamu. Istun Saksan asunnon ruokapöydän ääressä. Aurinko paistaa sälekaihdinten välistä sisään, työmiesten tasainen naputus ja poraaminen kuuluu seinän takaa. A pari tuntia sitten töihin, F polski juuri kylvyssä ja on nyt asettunut viereeni piirtämään. Kello on kohta yksitoista, enkä ole jaksanut vielä pukea päivävaatteita ylleni. Tekisi mieli juoda toinen kuppi kahvia, mutta päätän, että se saa nyt jäädä.
Tuijotan edessäni olevaa läppärin näyttöruutua. Pää on yhtä aikaa tyhjä ja sitten taas täynnä ajatuksia. Mietin, mistä kirjoittaisin. Pitäisikö pysyä siinä ideassa, jonka kirjoitin lentokoneessa vihkooni tälle päivälle? Vai pitäisikö sittenkin hypätä hetken ja flow`n mukaan?
Samaan aikaan sähköpostiini kilahtaa tutkimusaineiston ensimmäiset sivut, jonka tekoon osallistuin haastateltavana viime vuonna. Se käsittelee perhebloggaamista, tai kuten aineistossa sanotaan, aihetta mommy bloggin. Silmäilen sitä hetken ja käy ilmi, että aika moni muukin meistä mutsibloggaajista tekee viikkosuunnitelmia ja bloggaamiskalentereita.
Tuijotan omaa tämän viikon viikkosuunnitelmaani ja mietin, kuinka monenlaisia suunnitelmasivuja, ideoita ja pähkäilyjä blogiurani onkaan pitänyt sisällään. Kuinka monta mustekynän sotattua jälkeä tai ylivedettyä ideaa onkaan tarvittu siihen, että ruudulle on lopulta ilmestynyt oikea postaus. Niin ja miten usein postaussuunnitelma onkaan viikon aikana muuttunut: Joko yhteiskunnassa on tapahtunut jotain mielenkiintoisempaa, josta on tehnyt mieli kirjoittaa alkuperäistä suunnitelmaa enemmän. Tai sitten kirjoitushetkellä aihe on muuten vaan tuntunut jotenkin sille, ettei siitä teekään mieli kirjoittaa.
Minulta kysytään aina tasaisin väliajoin sitä, mistä keksin aiheeni blogiin. Se onkin vaikea kysymys, koska välillä tosiaan on hetkiä, että tuijotan sunnuntai-iltana seuraavan viikon kalenteria, enkä keksi yhtä ainoaa ideaa. Ja välillä taas ideoita voi pompahdella sitä tahtia mieleen ja kännykän muistioon, että oikein harmittaa, että hyviä aiheita pitää lykätä toisten hyvien aiheiden vuoksi.
Jos neuvoisin nyt aloittelevaa bloggaajaa, kehottaisin katselemaan maailmaa uusin silmin. Etsimään aiheita arjesta, ihmisistä ja ilmiöistä. Ja kun sitä tekee hetken. Kuukausia ja vuosia, ei kohta osaakaan enää olla etsimättä juttuideoita.
Toisekseen pieni pakottavuus on välillä hyväksi. Kun tekee bloggaamista ammatikseen, ei aina voi odottaa flow`ta. Joskus on vaan pakko rutistaa aihe. Näpyttää teksti tietäen, ettei kyseessä ole mestariteos. Aika usein käy kuitenkin niin, kun kirjoittaa edes jotain, saa taas otteen koko touhuun, ja jos ei sen postauksen lopussa niin ainakin jo seuraavan päivän tekstissä ote on jo löytynyt.
Kolmanneksi. Postausviikko kannattaa jakaa yläotsikoihin, jonka jälkeen on helpompi keksiä yksittäisi postauksia. Välillä – hyvän flow`n aikaan – keksin ideat ilman sen suurempaa aihejakoa, mutta joskus minua auttaa, jos jaan viikon omiin osioihinsa. Maanantaille kotipostaus, tiistaille jotain perheaiheista, keskiviikolle kauneutta ja niin edelleen.
Neljäs ja se tärkein vinkkini voisi kuitenkin kaikkien edellisten järkivinkkien jälkeen olla seuraava : Kun kirjoitusflow iskee. Kun mieleen piirtyy hyviä lauseita ja nasevia mielipiteitä, kannattaa kone kaivella esille. Heti. Vaikka keskellä yötä. Koska flow`n mukaan kirjoittaminen on parasta ja palkitsevinta. Ihanaa!
-Karoliina-
P.S. Ai mitenkö tämä teksti syntyi? Niin, että aluksi jopa vähän tympi kirjoittaa. Päivän aihe ei tuntunutkaan enää omalle. Sitten aloitin kirjoittaa vain niitä ajatuksia, jotka sillä hetkellä tulivat mieleeni. Havaintoja aamusta. Loppu syntyi – jos ei nyt flow`ssa – niin ainakin ihan hyvässä yhteisymmärryksessä näppäimistön kanssa.
Kommentit (2)
Heps!
Ois kiva tietää, että kauanko esim tähän blogikirjoitukseen ja sen viilaamiseen meni aikaa. Lähinnä juuri tuo ideasta ’valmis’ vaiheeseen ja ihan vain itse kirjoitusvaiheeseen.
Hmm. Se riippuu niin postauksesta. Joskus koko prosessi kestäkää 30 minuuttia. Joskus 3 tuntia. Varmaan sellainen tunti -1,5 tuntia on sellainen peruspostauksen aikataulu.