kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 01.12.2016

Kun pitää pysähtyä. Vaikka pakolla.

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

 

Minun elämäni on ollut viimeiset vuodet sellaista, että harvoin on ollut aikaa pysähtyä. Joku on joskus sanonut muistaakseni täällä blogissakin, ettei elämää tarvitse täyttää pullolleen ja että hyväksyntää ei tarvitse ansaita sillä, että tekee koko ajan jotakin. Myönnän, että päässäni kytee varmasti sellainen työntekoajattelu, että koen välillä ihan pienistäkin suvantohetkistä syyllisyyttä. Toisaalta. Kun on ikään kuin vahingossa hommannut itselleen kaksi työtä, ei ole myöskään muuta vaihtoehtoa, kun tehdä ne kunnolla. Ne, ja sitten tämä tärkein työ – ihmisyys. Äitiys ja kaikki muut ihmissuhteet. Ja jos ne meinaa klaarata kunnialla läpi, ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin painaa sata lasissa.

Täytyy sanoa, että rakastan äksöniä ja toimintaa. Minun olisi vaikeaa varmasti tehdä vähemmän, kun tiettyyn tahtiin on tottunut. Se on minun tapani elää. Mutta silti sitä huomaa tarvitsevansa välillä aina hetkeä olla ihan vaan rauhassa. Hetken hiljaa ja leväten. Hetkeä arjen ja melun keskellä.

Kun olin pari viikkoa sitten varannut samalla päivälle kampaajan, kynsihuollon ja kasvohoidon, aloin olla jo aika levoton kahden ensimmäisen kauneusoperaation jälkeen. Tuli tunne, että en vaan voi enää istua hetkeäkään paikallaan tekemättä mitään. Takaraivossa jyskytti tekemättömien töiden lista ja kotona odottavat hommat. Oli kireä olo.

Kun sitten kuitenkin asettauduin The Span hoitohuoneeseen lämmitetylle vuoteelle, peiton alle, suljin silmäni ja annoin Suvin aloittaa kasvohoitoni, ei varmasti mennyt kuin alle kymmenen minuuttia, kun oloni oli jo aivan erilainen. Hämärä huone, kynttilöitä ja rauhoittava musiikki. Tajusin, että sellainen pysähtyminen arjen keskellä oli juuri se, mitä tarvitsin. (Sen lisäksi, että näppyläni kaipasivat kunnon poistamista ja ihoni kirkastamista).

Suvi teki minulle Diego Dalla Palman Professional DETOX-kasvohoidon, joka on syväpuhdistava hoito, joka edistää kuona-aineiden poistumista sekä lisää ihosolujen elinvoimaisuutta. Hoidon tavoitteena oli poistaa kuolleita ihosolujani  ja  epäpuhtauksia ihon  pinnalta,  sekä  toimia  ikään kuin sisältä  päin  niin, että hoito puhdistaa solut  vapaista  radikaaleista  sekä  muista  sellaisista ainesosista,  jotka  liiaksi  kertyneinä  estävät  ihoa toimimasta oikealla tavalla. 

Minun DETOX-kasvohoitooni yhdistettiin vielä näppyläleukani vuoksi mekaaninen puhdistus, jota olen suoraan sanottuna vähän pelännyt vuosien takaisten kokemusteni perusteella. En tiedä, onko ihoni nyt paremmassa kunnossa, oliko puristely nyt ammattitaitoisempaa vai pehmittikö DETOX-hoidon ainesosat ihoni niin hyvin, ettei näppylöiden puristelu sattunut mistään muualta kuin huulen reunasta ollenkaan. Itse asiassa. Nukahdin kahdesti kesken operaation.

Kun nousin tunnin kasvohoidon jälkeen ylös – olo oli – rentoutunut. Ja hehkeä. Hassua, miten ne kotona odottavat työt eivät painaneetkaan enää niin mieltä.

Koodilla KOLMISTAAN kaikki lukijani saavat -10% kaikista The Span kasvohoidoista. Tarjous voimassa vuoden 2016 loppuun asti. Oivallinen kaunistus ennen pikkujouluja tai ihana lahja pukinkonttiin. 

Rentouttavia hetkiä!

-Karoliina-

*Kasvohoito saatu The Spasta 

Kommentit (6)

Voisitko harkita vähän erilaisempaa kirjoitustapa tietynlaisissa lauseissa? Esimerkiksi tuo ”Toisaalta.” Miksi piste, miksi ei pilkkua? Ja ”Itseasiassa.”

En sano pahalla, jotenkin vain niin töksähtää…

Voisitko harkita että et puuttuisi asioihin, joita et hallitse? Erilaisempaa… Erilainen, erilaisempi, erilaisin? Miksei vain erilaista? Ja iso kirjain sitaateissa…
En sano pahalla, jotenkin vain niin töksähtää, jos ei joku ymmärrä suomen kielen tehokeinoja 🙂

Ja hei, sitaatit sitaatteina, ei muutettuina! 😛

Sinulle tiedoksi että en kirjoittanut kirjoitusvirheistä, vaan siitä että lauseen rakenne on omituinen.
Minun kirjoitukseni voi olla mitä tasoa tahansa, en onneksi kirjoita blogia.

Ja miksi en saisi puuttua asioihin joita en hallitse? En elä elämää jossa puhun vain asioista jotka itse hallitsen täydellisesti, kuten sanoin, tässä ei ollut kyse siitä. 😀 Pay attention!

Suoraan kysymykseen suora vastaus : En voi harkita 🙂 Tämä on minun tapani kirjoittaa.

Kohdassa ”toisaalta” iso kirjan ja piste ovtat tyylikeinoja. ”Itseasiassa” taas on pelkkä kirjoitusvirhe. Nehän kirjoitetaan oikeasti erikseen. 

Ymmärrän toki asian pointin. Mutta. Vaikuttaa vain omaan lukusujuvuuteen ylimääräiset pisteet. Sisältö kuitenkin hyvää!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X