Minun on ollut tällä viikolla vähän vaikea kirjoittaa, koska melkein kaikkia aiheet, jotka ovat tulleet mieleeni, ovat liittyneet tähän meidän matkaamme ja oloon Saksassa. Niin ja uusperhe-elämän harjoitteluun, A:han ja F:ään, omaan oloni koko tämän setin keskellä.
On kuitenkin tullut olo, että en voi oikein näistä asioista kirjoittaa. Kukaan ei ole minulle niin sanonut, edes vihjannut, mutta silti takaraivossani on tunne, ettei se olisi oikein suotavaa. Että jos kerron kivoista asioista, sen voisi tulkita ylimieliseksi leuhkimiseksi. Se voisi loukata. Ihmisiä, jotka tunnen ja sitten teitä siellä ruudun takana. Koska olenhan jo monta kertaa aikaisemminkin huomannut, että oman yksityiselämäni valinnat ovat loukanneet jostain syystä myös sellaisia ihmisiä, joita en ole koskaan edes tavannut. Tai jotka eivät ole tavanneet henkilökohtaisesti minua. Joskus lukijat ovat kokeneet, että valintani ja elämäni meno on loukkaus heidän arvojaan tai valintojaan vastaan.
Mietinkin, onko tämä kaikki – taas kerran –vain minun omassa päässäni. Johtuuko (yli)tulkinta siitä, että blogi pakottaa miettimään tarkemmin sitä, millaisia asioita antaa elämästään julki ja miten ne voidaan tulkita?
Vai voiko olla niin, että ne toisen kierroksen perheet ja puolisot – niin arkipäivää kun nykysuomessa ovatkin – on edelleen sellainen pienimuotoisen peittelyn paikka. Vähän kuin välillä sateenkaariperheisiin suhtautuminen: Kyllähän niitä saa olla, kunhan eivät tule elämäntapaansa tänne meille normaaleille tyrkyttämään.
Olisi aika mahtavaa, jos elämä menisi kerralla niin kuin on suunnitellut. Menisi sitä rataa, jonka ensiksi valitsi. Menisi niin, ettei joutisi suremaan. Ei aiheuttaisi itse surua. Mutta harvoinpa se vaan menee niin. Elämä.
Täällä eletään vain kerran, ajattelen. Ja koska kaikkeen ei voi vaikuttaa. Koska elämä tuo tullessaan kauheita, ihania, ennalta-arvaamattomia, järkyttäviä, sydäntä riipiviä ja toistaalta onnenpakahduttavia hetkiä, ei voi muuta kuin ottaa ne nöyränä vastaan. Oppia ja mennä eteenpäin. Iloita ja elää. Ja muistaa, mikä on tärkeintä.
-Karoliina-
Kommentit (166)
Se on ehkä hieman samanlainen paradoksi, kuin tämä kuva:
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/564x/b9/6a/c9/b96ac960ef2aca8bdb454…
Mutta kenenkään ei silti kuulu muuttaa itseään tai mielipiteitään muiden vuoksi. Jos olet onnellinen sinulla on oikeus olla onnellinen.
Toivottavasti jaksat lukea tämänkin kommentin, itse hyydyin jo ekan kommenttisivun jälkeen. Halusin vain sanoa, että olen uusperheellisenä nimenomaan kiinnostunut siitä, miten muut uudet perheet toimivat, mitä on luvallista sanoa ja tuntea ja kirjoittaa ja sellaisesta. Meillä haetaan yhä yhdessäolon tapoja, eikä syyllisyys uudesta onnesta helpota niiden löytymistä yhtään, niinkuin ei tietysti kahdessa kaupungissa asuminenkaan. Muista siis, että osa lukijoista on vilpittömän kiinnostunut asioista, joista kirjoitat, eikä mieti, voisiko tuomita sut joka sanasta tai edes jostain. Iloa ja valoa!
Kiitos tästä. Oli tärkeä viesti mulle 🙂 Iloa, valoa ja joulurauhaa!
Ei kiinnosta, mitä edellisissä kommenteissa on sanottu, tulin vaan sanomaan että kuvat tässä postauksessa on erittäin kauniita ja onnellisia! 🙂 Muista, että kell’ onni on, sen kätkeköön ei päde enää 2016-luvulla! Kaikkea hyvää <3
Kiitos <3 Sinulle myös!
Kuten yllä sanottiin, jääkiekkomaailman kanssa pitää pitää varansa. Se maailma on lopulta tosi pieni, varsinkin Euroopassa. Olen valitettavasti elänyt koko aikuisikäni sen ehdoilla, mutten ala nyt sen tarkemmin tässä neuvomaan. Siinä maailmassa kannattaa pitää takaovi aina auki.
Kiitos huolenpidostasi ja kokeneemmän konkarin ajatuksista.
Päädyn kuitenkin siihen, että uskon elämään ja hyvyyteen ja teen suunnitelmia tästä eteenpäinkin ilman, että toinen jalka on oven välissä 🙂
Pakko sanoa, että itselleni tuli kyllä paha mieli blogipäivityksesi nähtyäni. Voin arvata, ettei eskosta ole kovin hyvältä tuntunut erityisesti kuvat nähdessään. Onnestaan saa iloita, sitä en kiellä. Toisten tunteita saa myös ottaa huomioon. Luulen, että ajan myötä ajatuksesi muuttuvat vähemmän ehdottomiksi myös eron suhteen. Kannattaa myös muistaa, että huonoakin palautetta väistämättä saa, jos asettaa oman elämänsä ja ratkaisunsa näin näkyville.
Juuri näin!
Ihan kauhean kauaskantoisia suunnitelmia en sinuna uuden suhteesi kanssa tekisi. Tuota kyseistä kiekkoelämää HIEMAN kauemman läheltä seuranneena tuli lähinnä pahoinvointia postauksesi kuvista ja tekstistä. Uusperhe? For real? Erostasi ei ole vuottakaan! Ole onnellinen niin kauan kuin sitä kestää, mutta pidä varasi pumpulissa piehtaroinnin kanssa. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää
Kiitos, kun huolehdit, mutta jos minä alkaisin elää ”pidä varasi -asenteella”, yhtä hyvin voisin olla elämättä kokonaan – silloin kuolisi osa minua. Minä kun uskon, kaiken kokemani jälkeen edelleen, että ihmiset ovat hyviä, intuitioon täytyy luottaa ja sanansa pidetään. Jos sitten tulee nenille, kaatuu, epäonnistuu – Fine! Mutta onpahan elänyt, eikä jäänyt pelokkaana kotiin makaamaan.
Niin en halua elää, että stereotypiat, pelot ja epäluulo hallitsevat elämääni. Uskon siihen, mitä näen ja koen. Kunnes toisin todistetaan. Joskus elämä voi yllättää, Myös positiivisesti 🙂
Ja lisäys että en puhu mistään ennakkoluuloista tai stereotypioista vaan faktoista! Sad but true.
Onko Atte ihan samaa mieltä ”isäpuolen” roolista, joksi häntä kutsut? Parin kuukauden seurustelun ja etäsuhteen jälkeen aika hc:tä kutsua toista isäpuoleksi, etenkin kun tyttärelläsi on omakin isä. Mutta tuohan on vain provoa ja huomiohuorausta, klikkien kalastelua. Onneksi lapsesi isä Esko on fiksu mies ja hänen bloginsa parempaa luettavaa.
Eroa odotellessa!
Mietin voisinko enää kommentoida tähän jotain sellaista, jota ei olisi vielä sanottu. En tainnut edes lukea kaikkia kommentteja, koska tämä blogi on paikka, josta haen positiivisuutta ja inspiraatiota. Ei paikka, jossa solvataan tuntemattoman ihmisen tai jopa ihmisten yksityiselämää. Oma on tietysti päätöksesi ollut elämääsi jakaa, mutta ei se kuinka elämä heittelee, niin hyvässä kuin pahassakin mielessä. Itse monta kertaa eronneena (ilman lapsikuvioita tosin) voin samaistua niihin tunteisiin ja ajatuksiin, joita olet kokenut, tai ainakin niihin, joista olet julkisesti kertonut. Kukaan ulkopuolinen, tutuntuttu tai kollega ei varmasti tiedä miten asiat ovat oikeasti lopulta menneet, mutta itse olen oppinut ainakin yhden asian: mielessä tapahtunut ero voi olla tapahtunut paljonkin ennen fyysistä ja se on juuri se asia, jonka vuoksi eron toinen osapuoli voi olla täysin eri vaiheessa menossa kun toinen jo aloittaa ”uutta kierrosta”. Valitettavasti me elämme täällä vain kerran, joten ei kannata elää kenenkään muun elämää. Kaikkea hyvää uuteen suhteeseesi.
Elämä heittelee. Ja joskus murjoo. Tärkeintä on se, miten nousee! Iloa sinulle <3 Ja kiitos!
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta tietynlainen…negatiivisuus ja se, miten ”tulisi olla” (kai sosiaalisten normien mukaan), pisti silmään. Ja mietityttämään.
Ei oikealla rakkaudella ja toisesta välittämisellä ole mitään aikajanaa. Ei tarvitse miettiä, kuinka kauan pitää ”viettää suruaikaa” ja pitää henkistä lippua puolitangossa sen jälkeen, kun on eronnut.
Ei pitäisi edes pysähtyä miettimään, miten omat, nykyiset valinnat (so. nykyinen onni) vaikuttavat eksään, oli yhteisiä lapsia tai ei. (Lapsen hyvinvointiin sen sijaan tullee toki kiinnittää huomiota, mutta näinhän tässä on toimittukin.) Eksä on eksä, nykyään entinen entiteetti.
Se ero ei tule itsestään, ja siinä on mukana kaksi ihmistä. Ei se uusi onni ole kostoa eksälle, sitä pitäisi saada juhlia ja julistaa vaikka koko maailmalle, jos siltä tuntuu.
Miksi omaa onnellisuutta pitäisi julistaa anteeksipyydellen? Nauti! <3
Kanssasi täysin samaa mieltä <3
<3
Olet eronnut tänä vuonna ja vielä samana vuonna hehkutat kuvilla ”uusperhettä”. Kuvista herää ajatus: itsekkyys, kunnioituksen puute, sydämettömyys. Näiden kuvien julkaisun ymmärtää vain, jos eksäsi olisi pettänyt sinua tai ollut pahoinpitelijä… Liian pitkälle mennyt tämä individualismin ihannointi. ”Minun onni minäminäminä” Fuck it!
Itse ainakin olen ymmärtänyt, että ero on tapahtunut jo paljon paljon aikaisemmin, kuin mitä blogi on antanut ymmärtää. Ei siis oikeasti voida tietää, koska ero on tapahtunut. Ja mistä sinä tiedät sen, mitä suhteessa on oikeasti tapahtunut? Pettämisistä ja pahoinpitelyistä (niin henkisistä, kuin fyysisistäkään) ei varmasti ihan heti blogiin aleta kirjoitella.. 😉
Huohhh ja AnnukkaM
En kommentoi enää tätä aihetta. Jokainen tehkoon omat johtopäätökset 🙂
Hei! Tosi hyvä kirjoitus ja osuvaa analyysiä! Waka wanhan sanonnan ”kel onni on, se onnen kätkeköön” vois jo heittää romukoppaan. Todellakin saa ihminen iloitaja tuoda onneaan julki, ei se ole keltään pois. Nimenomaan enemmän onnea, rakkautta ja niiden hehkutusta tähän maailmaan! <3 <3
Varsinkin näin joulukuussa. Lisää rauhaa ja rakkautta!
Ehkä tässä hehkuttamisessa tai miksi sitä kutsutaankaan, voisi miettiä asiaa toisen osapuolen kannalta. Tarkoitan siis sitä, että mikäli tilanne olisi päinvastoin, että lapsen isä ja hänen uusi puolisonsa tekisi vastaavaa ”hehkuttamista”, miltä se itsestä tuntuisi. Tokikaan emme voi elämäämne elää toisten ihmisten ajatuksia aavistellen ja kyttäillen, mutta ehkä tilanteessa, jossa molempien osapuolten elämät ovat ”julkisia” ja uusia tilanteita tulee, voisi tätä näkökulmaa hyödyntää. Tarvitseeko niin tehdä, on toki jokaisen itsensä päätettävissä. Moni asia saa vain ehkä oikeita mittasuhteita siitä, kun kääntää tilanteen toisinpäin ja tunnustulee omia fiiliksiä ja sitä kautta pääsee ehkä jyvälle sen toisenkin ajatuksenjuoksusta. Kultainen sääntö kunniaan! 🙂
Ehkäpä tässä juuri onkin se, miksi en näe kuvia niin ”rikollisena”, että minä en pistäisi pahakseni kyseisiä kuvia. Varsinkin, jos kuviin olisi pyydetty lupa 🙂
Näissä kommeenteissa mua hämmästyttää vaan se, että minkä takia kaikki ottavat noi kuvat sun lapsesta ja miehestä niin pahalla? Koska mun mielestä ne on ihan normaaleja kuvia. Vähän ku lapsi istuis joulupukin sylissä.
😀 Hah! Hauskaa joulua joulupukilla tai ilman!
Hei! Itselläni on erosta aikaa reilu vuosi enkä voi vieläkään sanoa, että olen täysin toipunut siitä (vaikka itse eroa halusinkin). Lapsilleni äitipuoli astui kuvioon alle puoli vuotta eron jälkeen ja se teki pahaa. Ajatukseen kesti tottua. Jos olisin itse nähnyt vastaavat kuvat toipuessani erosta, olisin oksentanut. Ja romahtanut. Onneksi sinun blogiasi ei ole pakkoa lukea! Minusta tässä silti puuttuu kunnioitus. Näissä asioissa voi olla hienotunteinen, onneksi minua kohtaan oltiin. Nyt kun aikaa on kulunut, voin sydämestäni sanoa että lapsillani on ihana äitipuoli ja ihanaa että exäni on onnellinen ja silloinhan myös lapset ovat. Toivon että teidän onni kestää!
On hyvä muistaa, että erojakin on monen laisia.
Esimerkiksi itse aikoinaan vinkkasin exälleni paikan, josta ostaa kauniita usiikkeja koruja lahjaksi uudelle naisystävälle, kun hän kertoi tästä naisesta kovasti pitävänsä. Arvasin exäni kanssa lapsemme asioista puhuessa rivien välistä myös aikomuksen ja ajoituksen uuden puolison kosinnalle ennen kuin exäni oli aikeistaan kenellekään puhunut. Minua ei satuttanut exäni uusi avioliitto, vaan olin aidosti onnellinen hänen löytämästään onnesta. Tämä siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, että eromme oli hankala pitkä ja kivulias.
Vierailija ja Iidis Varpain Jaloin.
Niinhän se on. Ihmiset, tilanteet ja erot ovat niin erilaisia!
Tälleen vähän ohi aiheen, mutta mun mielestä sun blogi on kuin viini – paranee vaan vanhetessaan! 😀 Täällä tykätään menosta!
Hei kiitos! Täällä tykätään bloggaamisesta ja viinistä 🙂
Ei kukaan ole kateellinen tai koe omaa asemaansa uhatuksi kertoessaan, ettei perhettä perusteta tai ruveta vanhemmaksi vieraalle lapselle muutaman viikon tuntemisen jälkeen. Tämä on realismia.
Niin se on varmasti taas näitä näkökulmaeroja. Tosin: Kuka on alkanut vanhemmaksi ja kenelle?
Mielestäni tunteita ei tarvitse piilottaa, ei sinun, ei Eskon. Jos on onnellinen, se saa näkyä, samoin jos mieli on maassa. Molempien teidän blogeja seuranneena sellainen on pistänyt silmään, että Esko on ignoorattu täysin. Suurin osa varmasti tietää sinut Eskon kautta Iholla-sarjasta, teillä on yhteinen suloinen tytär, yhteinen taival mutta silti blogissasi on vain F:n isä. Miksi et käytä etunimeä? Mielestäni jos ero on hoidettu hienosti,etenkin lapsen kannalta, ei exää loukata kuvilla uudesta onnesta/perhe-elämästä. Myös exää voi kunnioittaa. Kestääkseen sen todellisuuden, vaatii melko vahvasti seisomista omilla jaloilla, että voi neutraalisti nähdä kuvat, kuulla lapselta hehkutusta uudesta tärkeästä aikuisesta, ymmärtänet sen siinä kohtaa parhaiten kun F saa uuden äitipuolen. Se sattuu aina ensimmäistä kertaa nähdessään lapsen ”vieraan” tärkeän kanssa.
Blogiasi seuranneena, ero varmasti oli hyväksi, teksteihisi on tullut selkeästi iloa, valoa ja energiaa sitten viime talven 🙂
Toivon, että säilytät elämänmakuisen kirjoitustavan ja kirjoitat yhtä monipuolisista aiheista! Tunnelmallista joulun odotusta teille 🙂
En käytä hänestä nimeä siksi, että haluan kunnioittaa häntä. Minusta olisi väärin puhua ihmisestä nimellä varsinkin, kun silloin google-haku toisi ihmisiä tänne hänen nimellään. Enkä usko, niin luulen, että hän sitä haluaisi.
Minulle ei kuulu ex-puolisoni parisuhdetilanne mitenkään, mutta sen voin sanoa, että ottaisin mukavan äitipuolen ilolla vastaan. Minä näen sen vaan rikkautena F:lle. Hassua sanoa näin, mutta voin olla varma, että se ei satu minuun, jos ihminen on fiksu ja F:lle hyvä aikuinen ihminen.
Sinä et varmaankaan halua tätä kommenttia lukea, koska se on vastakkainen oman mielipiteesi kanssa. Mutta en voi olla ammattikasvattajana ja uusioperheen äitinä kommentoimatta.
Ymmärrän vastarakastumisen huuman aikuisiällä, koska olen kokenut sen. Kaikki vaikutti aluksi menevän ihanasti ja mutkattomasti, mutta se oli vain ensimmäisten kuukausien harhaa. Lapset rupeavat oireilemaan vanhempiensa eroa usein vasta vuoden-kahden päästä erosta. Vanhempien ero on konkreettinen lapsille vasta silloin, kun lapsille siitä kerrotaan, eikä silloin, kun vanhempien mielestä avioliitto tuntuu kuolleelta. Olemme joutuneet hakemaan ulkopuolista apua lastemme oireiluun ja uuteen puolisooni kohdistuvaan vihaan, vaikka kaiken piti olla ihanasti ja kauniisti. Tämä kun sattui vielä siihen vaiheeseen, että alkuhuuma alkaa olla parisuhteessa ohi, niin voin kertoa olleeni kovilla. Välillä tuntuu, että joudun valitsemaan puolisoni tai lasten väliltä, vaikka varmasti parempaa miestä en voisi saada.
Ymmärtääkseni kyseessä on muutaman kuukauden kestänyt kaukosuhde, eikä saman katon alla ole asuttu päivääkään – olenko oikeassa? Mielestäni isäpuoli ja uusioperhe ovat tässä kohdin vääriä ilmauksia, kun arki ei ole astunut vielä oikeasti vastaan. Se ei tarkoita sitä, etteikö saisi olla onnellista ja ihanaa, vaan realismia siitä, että tuo on vain vaihe, alku. Pysyvän arjen rakentamiseen vaaditaan aikaa ja uusioperheen tapauksessa jatkuvaa keskustelua, mikä valitettavasti jää usein arjen kiireiden alle.
Kukaan ei siis ole sinulta viemässä onneasi, vaan ehkä korjaamassa käytettävää termistöä ja muistuttamassa siitä, että elämää on alkuhuuman jälkeenkin. Se, mitä on nyt, ei ole kahden vuoden päästä. Ja se voi olla ihan hyvää ja onnellista silloinkin, vaikka parisuhde muuttuu alun jälkeen ja lapset kasvaa. Lapsen tulee kuitenkin olla tarpeineen etusijalla.
Haluaisin kysyä, mistä sinä tiedät kauanko suhde on kestänyt? Senkö perusteella, milloin blogiin on asiasta ensimmäisen kerran kirjoitettu?
Kiitos kysymästä. Käsitykseni perustuu yhteisen tuttavapiirin kertomaan sekä esimerkiksi tässäkin kommenttiosiossa olleisiin Karoliinan kommentteihin.
Tuttavapiirihän se kaiken tietää. 😉 Lähipiiriä uskoisin ehkä enemmän. Tai Karoliinaa itseään, hänelle voi varmasti mennä juttelemaan ja puhumaan asiasta enemmän!:)
Elina1975, Kukka, Vastaus ja Vierailija x 3
Olen todella pahoillani Elina, minkä kaiken prässin läpi te olette joutuneet käymään. Onneksi ammattiapua on saatavailla ja asiat lopulta järjestyvät, kun mukana on tuollaisia ilmiselvän fiksuja aikuisia.
En usko, että kukaan vanhempi lähtee rakkaussuhteeseen jossain vaaleanpunaisessa höyryssä. Tai toki siellä saa hetkellisesti leijua, olla vaikka onnellinen koko ajan, mutta ei se poista sitä faktaa, että vanhempi on vanhempi ja siihen liittyy suuri vastuu. Jokainen vanhempi on myös oman lapsensa tärkein asiantuntija näissäKIN asioissa, joten se, mikä toimii toisaalla ei taas toimi jossain muussa perheessä.
Blogimatkani varrella on tullut niin monta ”tuttavan” kertomaa asiaa esille, että niihin ehkö suhtautuisin kauttaaltaan kriittisesti. Tämä siis ilman, että otan kantaa tuohon seurusteluaikaan. Se on taas niitä asioita, jotka eivät kuulu blogiin.
Mitäpä jos menisit sitten kasvotusten juttelemaan tästä aiheesta Karoliinan kanssa, etkä kirjoittelis täällä. Ymmärrän toki miksi valitsit jälkimmäisen.
Niin samaa mieltä! Toivottavasti suhde kestää saman katon alla myös, ettei F:n tarvitse taas sopeutua uusiin perhekuvioihin.
Jätit Eskon ja särjit hänen sydämensä. Hetken kuluttua hehkutat uutta isäpuolta ja uusperheonnea. Tämä vaatii vähän sulattelua. Kaikkea hyvää kuitenkin teille toivon.
Onko missään ikinä oikeasti kerrottu, että Karoliina olisi jättänyt Eskon ja särkenyt Eskon sydämen. Uskon, että vertailemalla eropostauksia näiden kahden blogin välillä asian voi helposti käsittää niin. Jos kuitenkin tietää elämää blogien takana ja sen, miten asiat ovat menneet, voi totuus ollakin aivan toinen. Hämmentävää, että mediakriittisyydestä ja medialukutaidosta jauhetaan ja ihmiset uskovat silti liiankin helposti asiat, joita kirjoitellaan blogiin..
Vierailija ja Ankkuli.
En kommentoi enää tätä asiaa. Jokainen on vapaa tekemään omat johtopäätöksenä.
Itse avioerolapsena ajattelen, että onneksi vanhempani eivät pitäneet julkisia blogeja. Koen hyvin ristiriitaisena sen, että haluat pitää lapsesi asiat (etenkin uuteen elämäntilanteeseenne liittyen) yksityisinä ja samalla postailet kuvia hänestä uuden isäpuolensa olkapäillä. Toisaalta osa minusta ymmärtää asian, onhan kyseessä perheblogi. Toisaalta lukijat saavat ristiriitaisia viestejä.
Ja kyllä, uusperheonnea saa hehkuttaa, kuuluuko kysymys sittenkin että miten ja missä?
Se, että lapsi on tärkeän ihmisen olkapäillä (oli se sitten mummo, isäpuoli, serkku tai kummitäti) on minun mittapuullani aivan eri asia kun kertoa, miten hän reagoi tilanteisiin. Tai mitä ajattelee/elää/kokee. Mutta ymmärrän, että lasten ja somen kanssa linjoja on niin monta kuin on vanhempaakin. Eikä nämä ole yksinkertaisia asioita laisinkaan.
Välillä on tehnyt mieli kommentoida erinäisiin postauksiin, mutta on jäänyt välistä tiettyjen negatiivisten kommenttiesi takia. Annat postauksissa kuvan, että otat lähes kaikki kommentit vastaan loukkaantumatta. Monesti kommenttiosiossa tulee kuitenkin vastaan piikikäs tai ”mollaava” vastaus tai kommentti. Postauksista saa jokainen tietyn kuvan. Joillekin on tullut se kuva, että olet ollut entisessä suhteessa pitkään onneton, etkä ole saanut itse mitään hyvää vaikka olet kaikkesi antanut jne. Näihin vastaukset on olleet erittäin kärkkäitä ja usein tympeitä. Eikä nuo mielikuvat ole tyhjästä syntyneet…
Ei kaikki eriävä mielipide johdu kateudesta tai katkeruudesta.
Kiva, että oot onnellinen. Mun mielestä ei oo mitään tiettyä aikaa minkä jälkeen uuden kumppanin voi esitellä muksulle. Riippuu suhteen laadusta ja lapsesta.
Oikeestihan on upeeta, jos muksun elämässä on välittäviä aikuisia.
En ole nyt ihan varma, mitä tuossa ykköskappaleessa tarkoitit. Mutta jos tarkoitat, että puollustan kommenteissa mielipidettäni, se on varmasti totta!
Puollustan=puolustan
Niin, lähinnä tuota puolustelua tarkoitin. Toki se on aivan luonnollista & ymmärrettävää, tyyli vaan on välillä kovin hyökkäävä. Luonnollista & inhimillistä toki sekin. Toivoisin vaan joskus, että ymmärrät itsekin miksi joistakin postauksista voi saada tietyn kuvan. Voihan toki olla niin, että ymmärrät, mutta hyökkäävän vastauksen takia tulee tulkittua väärin.
Munkin mielestä on eri asia laittaa lapsesta kuvia, kuin kertoa lapsen tunteista tmv.
En halua mitenkään hyökätä kimppuusi, loukata tai muutakaan ikävää. Mielestäni myös eriävän mielipiteen voi esittää hyökkäämättä.
Ja mähän siis tykkään blogistasi!
Tarkoitus ei missään nimessä ole hyökätä. Mutta sanojeni ja ajtusten takana seison, ja siitä saattaa saada tuon kuvan. Tosin. Sellainen taidan olla livenäkin – mielipiteeni töräyttelijä tarkoittamatta sillä pahaa.
Kivaa joulua <3
Oon lukenut sun blogia jo pitkään.. Ainakin pari vuotta? Ja mun mielestä se on muuttunut vain paremmaksi. Ehkä se, että sun elämä mullistui ja muuttui aikalailla, ravisteli susta turhan jäykkyyden pois.. Tää nyt ehkä vähän poikkesi aiheesta, mutta oli vaan pakko sanoa. Selvästi olet onnellinen, ja ainakin minusta siitä(kin) on ihana lukea. Muiden onni kun ei ole keneltäkään muulta pois. Päinvastoin, kun näkee hymyn ja onnen pilkahduksen saa siitä itsekin lämpöisen olon. <3 Hyvä sinä! Oot super. Ja kiitos ihanasta blogista!!
Oi kun kiva kuulla, jos blogin suunta on susta ylöspäin. Itselläni on ainakin nyt enemmän vapaus kirjoittaa monellakin tasolla.
<3
Tätä juuri tarkoitan! Taas vihjaat entisestä elämästä ikävästi. Kääk nainen! Ai että suako aikaisemmassa liitossa rajoitettiin ja estettiin kirjoittamasta? Muistaakseni esim iholla-sarjassa oli sun mies, mutta tosi paljon sä siinä kameran edessä pääsit itseäsi ilmaisemaan. Huoh.
Kääk WAnnukka! Hassua, miten sinulle tuli tuollaista mieleen. Itse nyt puhuin lähinnä tästä : http://www.lily.fi/blogit/kolmistaan/vapaus-kateen-jaa. Siitä, kun koko perheen hyvinvoinnin kannalta asiat pidettiin melko pitkäänkin – joidenkin mielestä varmaan feikkiä – omana tietona tietyt asiat.
Kyllä uusperheonnea saa hehkuttaa!!! Elämä jatkuu myös eron jälkeen ja sanoi kuka tahansa mitä tahansa on lapsellekin aina paras tilanne kun hänellä on onnelliset vanhemmat olivat ne onnelliset vanhemmat sitten yhdessä keskenään tai onnelliset taoillaan. Ainakin minä koen olevani täysin oikeutettu omaan onneeni omassa uusperheessäni.
Kukaan ulkopuolinen ei ole oikeutettu häpäisemään sinun onneasi eikä sinun onnesi pitäisi ketään loukata, sillä sinun onnesi ei pitäisi olla keneltäkään muulta pois. Elä ja rakasta ja näytä onnesi!
Kiitos tsemppisanoista. Ihanaa joulua teidän perheelle <3
En minä ole pahoittanut mieltäni, vaikka pohdiskelin asiaa toisesta näkökulmasta. On hyvä asia, että erotaan, jos ei muuta ratkaisua löydy, jatketaan elämää ja otetaan onni vastaan. Voi kuitenkin miettiä miten asioista puhuu tai minkälaisia kuvia julkaisee julkisesti vs. oma lähipiiri. Tästäkin asiasta saa olla eri mieltä tai samallakin ihmisellä voi olla ristiriitaisia mielipiteitä aiheesta.
Minusta on myös ihan luonnollista, että tällaiset asiat herättävät monenlaisia tunteita niin asianosaisissa kuin ulkopuolisissa.
Hyvä näkökulma!! Itsekin pohdin päivittäin, mikä kuuluu blogiin ja mikä ei. Niin monta tapaa ajatella.
Kovin näyttää F onnelliselta noissa kuvissa, niinkuin kyllä sinäkin aina. Anna mennä vaan, olet onnesi ansainnut <3 katkerat valittajat löytävät toivottavasti myöskin oman onnensa.
Mua suututtaa tämmöinen kommentointi että heti kun ei ole samaa mieltä bloggaajan kanssa on katkera valittaja?! What 😀 ei kai kukaan voi olla koko ajan samaa mieltä kenenkään kanssa mutta ei se arkielämässäkään tarkoita että olisi katkera valittaja. Vaiii..? Jokaisella on mielipiteitä, joskus osuu yksiin ja joskus ei ja sitten niistä _keskustellaan_. Mutta täällä kommenttikentässä tuomitaan heti jos yrittää keskustella eriävistä mielipiteistä, vain samanhenkiset kannustusviestit saavat hyväksynnän. Mun mielestä SE kertoo jotain eikä se että esitetään erilaisia argumentteja.
Joo se ei ole mukavaa, että lukijat alkaavat lytätät toinen toisiaan. Kyllä tänne mielipiteitä saa laukoa, pitää omistaan kiinni, mutta turhat haukut varsinkin kommentoihin kesken olisi kiva saada pois!
<3
Jos F:n isä olisi julkaissut vastaavia kuvia omassa blogissaan ja Karoliina tekisi postauksen, jossa sanoisi, että se ei tunnu hyvältä niin vastaisitko samalla tavalla? Toki Karoliina on ansainnut onnen (kuten Eskokin).
Se ei varmasti tunnu hyvältä siitä toisesta, mutta niin se usein menee. Ei varmasti ole helppoa katsoa vierestä toisen onnea mutta ei ole silti häneltä ole pois. Mä sanoin että F vaikuttaa onnelliselta ja sillon mulle on yks lysti mitä toinen osapuoli, kuitenkin aikuinen ihminen sanoo. Mun mielestä Karoliina saa näyttää onnensa enkä mä koe sitä miksikään kostamiseksi tai selkäänpuukottamiseksi niinkuin tuolla aiemmin vihjattiin. Myös Eskolla sekä sinulla on oikeus onneen ja harvoin tuollaisesta nillittämisestä on hyötyä 🙂
Sonnja ja Vierailija x2
Nyt toisaan taisi osalta mennä sekaisin se, mitä on faktallisesti tapahtunut ja se, mitä lukijat ovat ajattelleet tapahtuneen.
Kävin ihan varta vasten Eskon blogissa katsomassa, onko hän todella kirjoittanut, että Karoliinan postaamat kuvat tuntuvat hänestä pahalta, enkä löytänyt mitään tällaista tekstiä. Kyllä, hän ikävöi tytärtään tämän ollessa poissa ja on välillä yksinäinen, mutta se on ihan normaalia eikä välttämättä liity Karoliinan blogiin mitenkään. Eskon tai kenenkään muunkaan ei kai tarvitse lukea tätä blogia, itse en ainakaan lukisi exäni perheblogia. On aivan luonnollista, että kun lapsen elämässä on ensimmäisiä isä- tai äitipuoliehdokkaita, toiselle vanhemmalle tulee mustasukkaisuuden tunteita lapsesta, enkä edes usko, että erosta kulunut aika muuttaa asiaa kauheasti, kun kysehän ei ole entisestä puolisosta vaan siitä, että lapsen elämään on tullut ”kilpaileva” aikuinen. Miestäni ainakin kirpaisee vieläkin isänpäivänä, jos kouluaskartelut menevät isäpuolelle, vaikka erosta on 10 vuotta. Ja kyllä sitä lasta meillä vieläkin ikävöidään vuoroviikoin, pikkusisko saattaa itkeä iltaisin isovelin perään, ei siihen mitäänblogia ja valokuvia tarvita, enkä usko niiden muuttavan asioita mitenkään.
Hei, hienoa että uskallat kirjoittaa. Selkeästi huomaa, että vaikka eletään vuotta 2016 tähän aiheeseen liittyy tuhoisaa tuomitsemista, ollaan tabun äärellä vaikka uusperhekuviot ovat monelle arkea. Hyvä, että ihmiset ahtaisiin muotteihin tunkeva ydinperhe- ja parisuhdeajattelu hiljalleen purkautuu, työtä selkeästi riittää. Ei ole keneltäkään pois, että lapsella on useita tärkeitä ja luotettavia ihmisiä elämässä, eikä uuden puolison tarvitse korvata isää vaikka olisikin lapselle rakas.
<3 ja tsemppiä
t. onnellinen yksinhuoltajan, mummojen, ystävien ja maailman kasvattama
Olen samoilla linjoilla 🙂
Ihana postaus <3 anna mennä vaan! Omaa elämää ei pidä himmailla! Aina löytyy ihmisiä ketkä kyseenalaistavat toisten valintoja. Että saatko laittaa kuvia vai et, saatko olla onnellinen vai et, koska asioista saa tulla julkisia ym. Niin monta on mielipidettä kun on lukijaakin! Ja jos alat kirjoittamista peittelemään/ varomaan lukijoiden takia, menettää blogisi mielestäni osan todentuntua. Omasta mielestäni on ihana iloita toisen puolesta varsinkin kun on ollut matkassa lukijana jo pidempään ja seurannut eri tilanteita ydinperhe-elämästä erotuskan jälkeiseen uusperheonneen. On hienoa päästä lukemaan rehellisiä tekstejäsi! Voin kuvitella ettei ole helppoa asettaa itseään alttiiksi kommentoinnille mutta on hatunnoston arvoista että silti löydät rohkeuden tehdä niin! Olet apuna ja vertaistukena varmasti monelle lukijalle täällä ja se jos mikä on hienoa ja kirjoittamisen arvoista. Oikeen ihanaa jatkoa teidän uusperheelle, täällä ruudun toisella puolella odotetaan jo malttamattomina miten tilanne kehittyy 😉 😉
Kiitos. Täytyy sanoa, että sun sanat olivat voimauttavia. Niinhän se on : Joka kerta sitä tietää, kun kirjoittaa arasta aiheesta, että kaikkea mahdollista voi tulla niskaan. Mutta silti sitä tekee, koska muuten koko blogi olisi vain tyhjä kuori. Hulluako? Ehkä vähän 🙂
Mukava kuulla ❤ ja se rohkeus tekeekin susta hyvän kirjottajan. Voin kuvitella mitä mielessä ravaa kun painaa entteriä tällaisen hyvin henkilökohtaisen tekstin jälkeen. Hui! Ja aikamoista kommenttia asian tiimoilta on tullutkin! Kiitos silti myös luottamuksesta lukijoita kohtaan, että koet uskaltavasi näitä asioita aukaista. Tuli mitä tuli! 🙂 Tsemppiä!
Kiitos <3
Aaargh, kirjoitin pitkän tekstin ja sitten se tulikin error. Yritän uudelleen, halusin vaan tulla kertomaan myös oman mielipiteeni tästä aiheesta. Mielestäni ei ole keltään pois tai ketään kohtaan väärin, jos olet onnellinen ja kirjoitat siitä. Puolisosi on niin suuri osa elämääsi, että mielestäni olisi outoa jättää hänet kokonaan ulkopuolelle. Varmasti olisi myös vaikea kirjoittaa koko blogia niin. On oikeastaan ihan sama, mitä blogiisi kirjoitat, niin lähes aina se jonkun mielen pahoittaa. On kuitenkin sellainen fiilis, että nämä mielensäpahoittajat ovat niitä, jotka eivät edes sinua tunne. Ja onhan niissä varmasti osaksi kateuttakin mukana, sitä suomalaisille hyvin ominaista luonteenpiirrettä.
Itse voin hyvin allekirjoittaa sen, että elämässä vaan ei kaikki mene aina suunnitelmien mukaan. Olen edennyt nykyisen kumppanini kanssa sellaista tahtia, että jos kirjoittaisin blogia, se olisi taatusti täynnä mielensäpahoittajien kommentteja ja opastuksia siitä, kuinka minun oikeasti kuuluisi elää.
Kaikkea hyvää teille! Mielestäni olette hienosti saaneet toimimaan uuden elämäntilanteen. Ei se varmasti aina helppoa ole, mutta koskapa elämä olisi. Itse ainakin luen mielelläni juttuja tästä(kin) aiheesta. ❤️
Hmm… mun mielestä on vähän kummallista täällä kommenttikentässä syyttää muita kommentoijia mielensäpahoittajiksi tai kateellisiksi, se jos mikä on suomalaista meininkiä. Kai aiheesta yleisesti voi olla eri mieltä ja tuoda esiin, miten itse mahdollisesti toimisi, eikö se nyt vähän ole julkisen blogin ideakin, että aihe herättää keskustelua? Eri juttu olisi, jos kommenteissa haukuttaisiin bloggaajaa vaikkapa paskaksi mutsiksi ja leimattaisiin valintojensa perusteella, mutta kyllä tähän maailmaan erilaisia (asiallisia) kommentteja ja mielipiteitä mahtuu ilman, että ketään leimataan kateelliseksi mielensäpahoittajaksi…
Vierailija x2 :
Olen samaa mieltä. Tekstien tulee aiheuttaa keskustelua. Sehän koko jutun pointti on. Ja toki tiedän 99% varmuudella kun kirjoitan, aiheuttaako teksi tunneryöppyjä vai vain neutraalia hyminää.
Se, miten se tehdään, on kuitenkin toinen asia. Kuten elämässä yleensäkin 🙂
Mutta täällähän on hyvin asiallisia kommentteja puolin ja toisin! Erona on se että samaa mieltä olevat saavat positiivista huomiota ja eri mieltä olevat jokseenkin kylmäkiskoista kohtelua- olikohan postauksen tarkoitus saada hyväksyntää ja ”vettä omaan myllyyn” jolloin eri mieltä olevat yritetään sysätä pois mielestä?
Minullekin tulee vähän ikävä fiilis kommentteihin tulleista vastauksista, kun kommentit eivät mene ”myötäkarvaan”. Tarkoitus ei ole loukata, vaan tuoda toinen ja valitettavasti vastarakastuneen silmissä tylsä/ikävä/paska/järkevä/ you name it -näkökulma esille. Elämä on muutakin kuin suuria tunteita ja vanhempina olemme vastuussa lapsillemme siitä, että elämässä säilyy järki = turva. Nämä voivat kuitenkin olla äärimmäisen arvokkaita sanoja pidemmän tähtäimen hyvinvoinnista puhuttaessa.
On ymmärrettävää, että noin nopeasti etenevä seurustelusuhde saa aikaa kulmien kohottelua lähipiirissä ja myös näin julkisessa blogissa. Ihmisen mieli tarvii aikaa uuteen elämään sopeutumiseen, jolloin kulmien kohottelun takana voi olla uskottavuuden puuttuminen ja motiivien kummastelu. Kuvia katsellessa tuntuu, niinkuin niitä haluttaisiin ”hieroa entistä elämää naamaan”.
Toivon teille kaikkea hyvää ja uskon, että teillä on potentiaalia tulla toimivaksi uusperheeksi, vaikka se vaatii aikaa. Sinua Karoliina en tunne, mutta A on ihana ja erittäin kiltti ihminen, joka ansaitsee kaiken mahdollisen hyvän <3
Emme elä mustavalkomaailmassa ja Miss Tammerfors.
Niinhän se menee, että samansuuntaisiin kommentteihin vastataan hymyllä ja jos koen, että olen – edelleen fiksun ja perustellun erinäkemyksellisen kommentin jälkeen – omaa mieltäni, perustelen sitä lisää. Aivan kuten taas toinenkin osapuoli tekee, ja tästä syntyy dialogi. Jos jokaisen erisuuntaisen mielipiteen jälkeen – oli aihe sitten kurahansamerkki tai juuri tämä ihmissuhdeasia – vaihtaisin mielipiteeni toista miellyttäväksi, voisi elämä olla aika hurjaa. Kuten jo postasin tällä viikolla, ei se, että olen eri mieltä lukijan kanssa tarkoita sitä, ettenkö arvostaisi kommenttia. Ja sitä mutustelisikin,
Se täytyy sanoa, että vaikka kuinka olisin rakastunut, olen eniten äiti. Ja siihen kuuluu – huumaa tai ei – se kaikki järki, turva ja viisaus. Kolmekymmpisenä äitinä on hyvin erilaista olla huumassa kuin vaikka teininä, mutta yhtä kaikki : Onni ja rakkaus on aina, iästä riippumatta, ihanaa!
Kiitos Miss Tammerfors ja viimeinen virke : Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Siitä en kuitenkaan voi olla samaa mieltä, että tämä olisi aiheuttanut mitään kulmien kohottelua meidän oikeassa lähipiirissä. Päinvastoin. On ollut ihana huomata, kuinka ihmiset ovat olleet aidosti iloisia ja onnellisia. (Mutta tokihan heidän on helpompi ollakin kuin ulkopuolisen, koska tietävät ja tuntevat meidät). Siksi kai sitä kutsutaan lähipiiriksi <3
Hmm… mun mielestä on vähän kummallista täällä kommenttikentässä syyttää muita kommentoijia mielensäpahoittajiksi tai kateellisiksi, se jos mikä on suomalaista meininkiä. Kai aiheesta yleisesti voi olla eri mieltä ja tuoda esiin, miten itse mahdollisesti toimisi, eikö se nyt vähän ole julkisen blogin ideakin, että aihe herättää keskustelua? Eri juttu olisi, jos kommenteissa haukuttaisiin bloggaajaa vaikkapa paskaksi mutsiksi ja leimattaisiin valintojensa perusteella, mutta kyllä tähän maailmaan erilaisia (asiallisia) kommentteja ja mielipiteitä mahtuu ilman, että ketään leimataan kateelliseksi mielensäpahoittajaksi…
En vaan keksi mitään muuta motiivia sille, että opastetaan missä vaiheessa elämää joku saa julkaista tietynlaisia kuvia ja kirjoittaa tiettyjä asioita.
Tuntuu myös käsittämättömältä, että pahoitetaan mieli eksän takia. Kukaan kun ei ole päivääkään näitten ihmisten elämää elänyt.
Aikuisten kohdalla parisuhteen tila ja ero on varmasti ollutkin mietinnässä pitkään ja siksi on avoin uudelle suhteelle nopeasti virallisen eron jälkeen. Lapselle eron konkretisoituminen saattaa kuitenkin tapahtua vasta, kun vanhemmat ovat muuttaneet erilleen. Mitään aikatauluja ei voi kenellekään sanoa milloin voi tehdä mitäkin, jokainen tuntee itsensä ja osaa arvailla lapsen valmiutta vanhemman uuden kumppanin tapaamiseen jne.
Somejulkisuus on myös valinta, tässä tapauksessa on kuitenkin ensin pidetty blogia yhdessä ja nyt erillään. On hienoa, että asiat sujuvat, mutta onnesta voi kertoa monella tapaa. En voi sille mitään että itsekin mietin lapsen biologista isää näitä kuvia katsellessa.
Itsellänikin katse jäi viipyilemaan juuri noihin kuviin. En ole ollut samassa tilanteessa joten en voi sanoa varmaksi kuinka toimisin, mutta ainakin tällä hetkellä _luulen_ että aika varovasti etenisin uusissa kuvioissa eron jälkeen. Jos erotaan ystävinä, toisiaan kunnioittavina aikuisina ja toisistaan välittävinä entisinä puolisoina niin haluaisin että molemmat seisovat tukevasti jaloillaan ja ovat aidosti onnellisia uudessa tilanteessa ennen kuin tällaiset kuvat tulisivat kyseeseen. Varmasti hehkuttaisin ystäville uutta onnea mutta etenisin varovasti jos tietäisin että exällä on mahdollisuus kuulla/nähdä. Samaa toivoisin myös omalta puolisolta.
Vähän samantapaisessa tilanteessa olen ollut hiljattain: olen halunnut lasta jo parisen vuotta. Hyvä ystäväni tuli raskaaksi hyvinkin pian yrittämisen aloittamisen jälkeen, asia oli todella kova pala minulle. Varsinkin kun ystäväpiirissä on todella kova vaubabuumi meneillään. Itkin ja muserruin täysin. Tiesin koko ajan että ystäväni on raskaana mutta asia jätettiin hienovaraisesti pimentoon ja sen käsittely tapahtui hyvin pienissä erissä jotta sain aikaa käsitellä asiaa itsekseni ilman että koko ajan naaman edessä oli muistutus toisen toteutuvista vauvahaaveista. Välillä itkettiin yhdessäkin, etsittiin keinoja kuinka molemmilla olisi hyvä olla sillä en tietenkään halunnut jäädä paitsi koko raskausajasta. Valehtisin jos väittäisin että olin alusta asti aidosti onnellinen- onni tuli ajan kanssa kun ajatukseen sopeutui. Aluksi olin katkera, kateellinen ja epäreilu. Nyt pieni poika on kummipoikamme ja voin sanoa olevani hyvin onnellinen tästä pienestä ihmisestä ystäväpiirissämme. Aikaa meni todella paljon enkä usko että olisin päässyt tähän pisteeseen mikäli ystäväni ei olisi niin kovasti ajatellut minun tunteitani. Pointti on että mielestäni asioihin ei voi suhtautua niin mustavalkoisesti: ”pitää pystyä olemaan onnellinen toisen puolesta no matter what”, ”pitää pystyä täysin näyttämään oman onnellisuutensa” jne. Varmasti, jos eläisimme ihannetodellisuudessa. Totuus kuitenkin on että olemme kaikki vain ihmisiä (huolimatta siitä että olemme aikuisia ihmisiä), ja toisten tunteiden huomioon ottaminen on mielestäni todella fiksua. Ei tarvitse peittää omaa onneaa kokonaan mutta sen kanssa voi edetä toista varoen.
Vierailija x 2, Laurakp ja Emme elä mustavalkomaailmassa.
Teillä on toki oikeus mielipiteeseenne. Ja ”puolella olemiseen”. Ehkä se oli postaukseni pointtikin, koska tämä teema – epäsuorasti – on huokunut ympärillä jo tovin. Puolien otto on ymmärrettävää varsinkin tilanteessa, josta nähdään vain palasia 🙂
Sulla on ikävä tarve vihjailla ikävästi, surullista. Ei tarvitse nähdä tai tietää yhtään enempää, sillä ei ole merkitystä, tietääkö teidän eron taustat ja syyt ja kenenkin vanhemmuuden laadun, näihinhän vihjaat, eikö? Sen sijaan kyse on lapsesta, hänen yksityisestä elämästään, oikeudestaan siihen, jos erosta ei puhuta lapsen osalta, niin miksi ihmeessä nämä kuvat? Kaikki kysymykset ja ajatukset kimpoavat sulta pois, hurjaa.
Hassua, että ikään kuin kumoat omat ensimmäiset virkkeesi kommettisi lopussa. Ensin sanot, ettei tarvitse tietää enempää, mutta viimeisessä virkkeessä on hurjaa, että kysymykset kimpoavat pois. Eivätkös nuo ajatukset ole ristiriidassa?
Olet kuitenkin asian ytimessä : Olisi varmasti vapauttavaa iskeä kaikki fakta elämästään pöytään ja katsoa, mitä sitten täällä puhuttaisiin. Mutta tiedätkö mitä? En tee niin, koska kunnioitan niin paljon ihmisiä ympärilläni ja olen jo ajat päivät sitten tehnyt päätöksen, ettei minun kynästäni lähde sosiaalipornoa. Siksi on joskus pakko kimpauttaa kysymykset takaisin.
Täytyy sanoa, että vaikka muuten olen ennakkoluuloton ja ymmärrän erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita hyväksyvästi, niin jotenkin tässä jutussa se primitiivinen tunne olla lapsen isän ”puolella” ja tuomita äidin ratkaisut on todella vahvana. Mitään tunteitahan tämä ei herättäisi ellei lapsi olisi kuvioissa mukana. Ja se nyt on vaan fakta ettei puolen vuoden tuntemisen jälkeen tunne ihmistä vielä oikeasti, vaikka siltä tuntuisikin.
Ei reaktio ainakaan minun kohdalla johdu sukupuolista vaan olisin ajatellut samalla tavalla, jos isän blogissa olisi ollut samanlaisia kuvia näin pian erosta.
Mun blogissa ois tärkeä haaste teille. <3
http://www.idealista.fi/bebeaulait/2016/12/elintarkea-heijastinhaaste/
Kiitti muru!
Minua myös pysäytti nuo kuvat isäpuolestasi ja tytöstäsi. Mietin vain miltä lapsen biologisesta isästä tuntuu, ainakaan kovin helppoa ei hänellä tunnu olevan ja se kyllä riipaisee sydäntä. Kerrotko joskus blogissa, miten sulla on mahdollisuus olla pitkiä aikoja pois opettajan työstä. Itse teen open työtä aamusta iltaan, ja virkavapauden pitäminen ei ole taloudellisesti mahdollista. Toivon sinulle ja perheellesi tunnelmallista joulun odotusta ja kaikkea hyvää!
Opetöistä en blogissa kirjoita, mutta kuten tiedät, tämä on työ, josta voi (jos niin annetaan) ottaa palkatonta virkavapaata.
Kivaa joulua sullekin 🙂
Jokaisella on oikeus onneen ja jos eläisimme miettien mitä entinen puoliskomme tästä ajattelisi/onko liian aikaista/ voinko julkaista tätä kuvaa/voinko kirjoittaa tästä, niin ei se mielestäni olisi oikea tapa elää. Kaikki suhteet eivät valitettavasti kestä ja joskus oikea ratkaisu on erota. Olet onnellinen juuri nyt ja mikset saisi olla ja näyttää sen muille? 🙂 Kiitos rehellisistä kirjoituksista!
Kiitos itsellesi kauniista sanoista 🙂
Itse aloitin jo seitsemän vuotta kestäneen suhteen tosi nopeasti avioliiton päättymisen jälkeen, tosiaan suhde oli loppu kauan ennen kuin se ”julkisesti” loppui. Lapsi otettiin kuvioon mukaan vasta useanman kuukauden jälkeen. Syyllisyys omasta onnelisuudesta ja sen sallittavuudesta oli iso ja kesti pitkään. Tunnitan siis hyvin tunteet, joita nyt pohdit. Ainoa asia, jota mietin, on se, että kun korostat monessa kohtaa, että haluat jättää lapsen tämän erokeskustelun ulkopuolelle ja et esim kirjoita hänestä eroon liittyen, niin hän tulee kuitenkin vahvasti esiin kuvissa uuden isäpuolen käsivarsilla ja olkapäillä. Hieman kouraisee omaakin sydäntä. Tietoista vai tiedostamatonta viestintää vai mitä ihmettä? Kyllä mä vielä matkustelukuvat ymmärrän, mutta näitä pysähdyin itse miettimään. Ne luo kuitenkin tiettyä mielikuvaa ja välittää sitä ajatusta, jota haluat meille välittää. Oisko paha, jos ne kuvat jättäis pois, jos kerta erokuvio on lapsen osalta nou nou?
Tuli vähän sama ajatus mieleen, että mitä noilla kuvilla haluat välittää meille lukijoille. Ja se että kannattaa muistaa jos asia ois toisinpäin. Että sä näkisit kuvia missä F on uuden äitipuolen kans…ja olisit ite yksin…
WAnnukka ja vierailija.
Jos ihminen olisi hyvä ihminen, F:lle hyvä, miksi ihmeessä se olisi ongelma.
Siksipä siksi, että kuvat ovat sanatonta viestintää aiheesta lapsi ja ero. Josta moneen kertaan korostat, ettet puhu. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Ei siinä ole kyse ihmisen hyvyydestä millään tavoin. Minusta se on vähän kaksinaismoralistista. Jos et aio kirjoittaa lapsen suhteesta uuteen kumppaniin, niin miksi sitten kuvat?
Sinä kategorioit kuvan ja lapsesta kertomisen erosta samaan lokeroon, minä taas ajattelen niin, että ne ovat kaksi TÄYSIN eri asiaa. Se voi osittain johtua siitä, että minä bloggaajana näen oman kantani/toimintatapani/linjani, jota sinä et näe. Ja minä taas en osaa asettua lukijanrooliin, eli siihen, miten asiat näyttäytyvät ulospäin.
Koen, ettei siinä ole (minun näkökulmastani bloggarina ja äitinä) mitään ristiriitaista, että lapseni on kuvassa tärkeän aikuisen kanssa. Ja kyllä, kuva on viesti. Viesti ilosta ja mukavasta ajasta.
Olisi kuitenkin aivan eri asia alkaa kertoa, kuinka he tapasivat, mitä he ovat toisistaan puhuneet jne jne.
Hän joka ei pysty iloitsemaan toisen onnesta, ei ole oikea ihminen arvioimaan ja sanomaan mitään toisen valintoihin. Mielestäni on hirmu tärkeää että tällaisiata asioista puhutaan ja ne aiheuttaa keskustelua. On ihan mieletöntä että saat olla ja olet rohkeasti onnellinen siitä mitä sinulla on nyt. Minä ainakin iloitsen ^^
<3 <3 <3
Mielestäni meillä kaikilla on oikeus onneen ja rakkauteen. Miksemme siis saisi siitä iloita ja kertoa omasta hyvästä olosta toisillekkin? Minusta on ainakin ihana lukea kivoja juttuja, iloisia tarinoita ihmisten elämästä ja onnistumisista. Maailmaan mahtuu ihan liikaa surua, kamalia ja ikäviä tapahtumia, joista joudumme lukemaan/kuulemaan mm. uutisista. Koskaan emme voi etukäteen tietää elämän kulkua, joten eläkäämme täysillä jokainen hetki. Iloitsen puolestasi ja toivon kaikkea hyvää eteenpäin teille kaikille sekä tietysti mukavaa joulunodotusta. On ilo lukea blogiasi, jatka vaan samaan malliin!
Niin se on. Tuntuisi hirveälle himmailla ja rajoittaa omia HYVIÄ tunteitaan, koska ei tosiaan koskaan tiedä, milloin elämä ja onni loppuu.
Ihana lukea tuollainen lause ”iloitsen puolestasi”. Voi kun muistaisi aina iloita muiden puolesta kun siihen on vain mahdollisuus. Siitä vasta onnelliseksi tuleekin!
Ihana postaus!! 🙂 saa kirjoittaa onnesta! Siitä tulee itsellekin niin kiva mieli, kun näkee toisen onnea! 🙂 tsemppiä<3
Kiitos <3
Voisitko kertoa, miten kerroit F:lle miehestä ja miten esittelitte miehen hänelle? Miten F suhtautuu?
Tämä on kyllä kaunis tarina, mutta pakko jättää silti blogin ulkopuolelle. Haluan, että F:ään liittyvät henkilökohtaiset asiat jäävät meidän perheen omaksi tiedoksi. Sen voin kuiteniin sanoa, että olin todella rehellinen hänelle. Minun ja F:n keskusteluyhteys on asia, joka on aina ollut kaiken a ja o.
Tämä on kyllä kaunis tarina, mutta pakko jättää silti blogin ulkopuolelle. Haluan, että F:ään liittyvät henkilökohtaiset asiat jäävät meidän perheen omaksi tiedoksi. Sen voin kuiteniin sanoa, että olin todella rehellinen hänelle. Minun ja F:n keskusteluyhteys on asia, joka on aina ollut kaiken a ja o.
Tämä on kyllä kaunis tarina, mutta pakko jättää silti blogin ulkopuolelle. Haluan, että F:ään liittyvät henkilökohtaiset asiat jäävät meidän perheen omaksi tiedoksi. Sen voin kuiteniin sanoa, että olin todella rehellinen hänelle. Minun ja F:n keskusteluyhteys on asia, joka on aina ollut kaiken a ja o.
Miehelläni oli lapsi aiemmasta liitosta, kun aloimme seurustella. Kolmansilla treffeillä hän kutsui minut heille kylään ja laittoi minulle ja lapselleen ruokaa. Aika pian myös yövyin heillä. Vuoden jälkeen ostimme yhteisen asunnon ja kahden vuoden jälkeen menimme naimisiin, siitä puolen vuoden päästä syntyi ensimmäinen yhteinen lapsemme. Tunsimme ennestään ja olin myös tavannut lapsen ennen seurusteluamme, mutta kyllä nopeaan tahtiin johti ennen kaikkea se, että tiesimme molemmat alusta asti kuuluvamme yhteen. Tsemppiä Karoliina! Lapsen isällekin on varmasti tärkeää tietää, että seurustelukumppanillasi on oikea asenne lapseen. Minusta oli myös tosi hyvä asia, että sain tutustua myös lapseen rakastumisvaiheessa, meille muodostui lämmin ja läheinen suhde, joka on kantanut läpi yhteisen talouden ja huushollin myrskyjen.
Se on juuri niin. Jokainen F:n aikuinen haluaa, että tytöllä on kaikki hyvin. Siitä me olemme samaa mieltä kaikki.
Ihana tuo teidän tarinanne <3
Ihana hyvänmielen postaus 🙂
Olenkin odotellut sinulta Karoliina tällaista postausta, sillä itsekin aloittelen uusperhekuviota parhaillaan joten vertaistuki on sitä parhainta.
Pitkään kipuilin milloin on oikea aika tehdä mitäkin siirtoja ettei loukkaa eksää ja että suhde on varmalla pohjalla kun lapset tulevat kuvioon. Mutta hittoakos tuota jahkailemaan, elämäähän tässä elellään ja ylpeästi olen toisella kierroksella. Toisella kierroksella sitä on jollain tavoin kokeneempi ja tietää mitä haluaa ja mitä ei.
Rohkea teksti sinulta ja jatkoa ehdottomasti odotellen 🙂
Hei kiitos. Kyllä kuule punnitsinkin, uskallanko kirjoittaa. Oli vaikea paikka.
Allekirjoitain tuon toisen kierroksen viisauden.
Valoa ja iloa teidän perheelle <3
Ole onnellinen ja älä mieti mitä muut ajattelee tai puhuu. Kerran täällä vaan eletään ja eikös teidän erosta kohta vuosi ole. Niin eiköhän sulla jo oo oikeus uuteen onneen.
Pus <3
Kun nyt selvästi olette vakavissaan uuden suhteen kanssa, miten olette ajatteleet ratkaista sen että olette eri maissa? Ikuisestihan ei näin voi perhettä rakentaa? Oma uusi suhteeni katkesi juuri siihen ettemme saaneet arkea toimimaan koska kumpikaan ei olosuhteiden pakosta voinut muuttaa.
Onneksi tämä on vain väliaikaista. Muuten oltaisiinkin lirissä!
me olemme nyt ollut uudella kokoonpanolla 3 vuotta. Muistan kun sanoin puolisolleni että en sitten esitte sinua lapselle ennen kun puolivuotta on mennyt, mutta se ei käytännössä toiminut lainkaan. Itse tiesin että hän on minun elämän rakkaus ja kenen kanssa olen loppuelämäni. Tottakai lapsen oli tultava aikasemmin kuvioon koska oli selvää että jos heillä ei homma toimisi se ei voisi meilläkään pidemmälle jatkua. Olen onnekas siinä suhteessa että tytärelläni on lämpivöt ja hyvät välit mieheeni. Ja heidän välillä on aito suhde eikä vain pakolla rakennettu. Tytöllä on myös isä joka on tärkeä kuka nyt omaa isäänsä korvaisi! Ajattelenkin koska hänellä on vahva side omaan isäänsä uusi puolisoni ei ole ollu haitta tekijä vaan yksi turvallinen aikuinen lisää!! Toki helpolla tyttö ei ole miestäni päästänyt mutta sitkeys palkitaan monessa suhteessa. Ja mikä karu asia on tässsä uusiokuviossa on että altistat lapsen myös kaikelle sille menetyksen ja sydänsurulle samalla kun itsesikin. Pelottava ajatus.
Olen todella iloinen että teillä natsaa myös kemiat kuvista päätellen, mieti mikä loistava tilanne saat alkaa rakentaa jotain uutta ja ihanaa oman rakkaan kanssa!!
Ihanan tsemppaava ja valoisa viesti. Kiitos <3 Puhut niiiiiiiin asiaa!
Kommentoin nyt tähän sulle, mutta muutkin voi vastata: siis käytättekö te toiseen ihmiseen niin paljon,että voitte todella sanoa niin ”olemme loppuelämän yhdessä”. Tiedän, että oma rakkaushistoriani on tosi säälittävä ja mietinkin näin jälkeenpäin että arvostanko mä yhtään itseäni. Olen ollut kahdessa suhteessa ja aina vähän vapaillani (ei uskottomuutta, mutta muuten). Nyt lasten isä lähdössä ja en todella usko, että voisin ikinä luottaa johonkin toiseen, että hän olisi minua varten koko loppuelämäni 🙁
Jenni en tiedä kirjoititko tätä minulle mutta halusin kirjoittaa sinulle takisin. 🙂 Kyllä minä itse ajattelen että olemme loppuelämän yhdessä, uskon että se luo myös luottamusta ja sidettä meidän välille että tulevaisuus rakennetaan yhdessä meidän molempien näköiseksi. On monta tapaa jäädä yksi suhteesta eikä vain se että eroaa, toinen voi menehtyä tai sairastua. Suhteen päättyminen eroon ei tarkoita että itse on epäonnistunut. Kun yksi ovi sulkeutuu toinen avautuu.
Tajusin suhteen edetessä että mulla on vieressä mies joka ottaa kopin minusta aina kun tarvitsee! Ja se luottamus on minulle tärkein, toista ei saa pitää itsestäänselvyytenä mutta siihen täytyy voida luottaa että hän on siinä.
On ikävä että teillä suhde tulossa tien päähän se on aina iso tragedia kaikille perheessä. Mutta uskon että siitä selviää ei heti mutta ajan kanssa! Mielettömästi stemppiä teille ja sinulle toivottavasti löydän itsellesi sen joka ottaa kopin sunusta aina! 🙂
Itse odottaisin hieman, tai aika paljonkin, pidempään ennen kuin julkaisisin tämänkaltaisia kuvia.
Mitään ei menetetä siinä että annetaan asioiden kehittyä rauhassa. En itse haluaisi iskeä puukkoa exäni/lapseni toisen vanhemman selkään (riippumatta siitä kuinka vaikea suhde tai ero olisi ollut) tieten tahtoen.
Haluaisin myös odottaa ja puntaroida aivan rauhassa, paljon pidempään, jatkuuko vastikään roihahtanut uusi suhde sitten kuitenkaan.
Mutta ei oikeastaan kiinnosta lopulta miten muut toimivat omissa tilanteissaan. Ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia.
Olen samaa mieltä. Tuntuu pahalta tytön isän puolesta. Miksi et hehkuttaisi onnea läheisillesi, miksi pitää jaksaa se täällä?
Seurustelin mieheni kanssa vuoden verran ennen kuin tapasin mieheni lapset. Meillä meni myös onneksi kaikki hyvin, perhe kasvanut pienellä kääröllä. Ollaan onnellisia, mutta ei tulisi mieleenkään jakaa kuvia minusta ja miehen lapsista. Onko vaan minun päässäni ajatus, vai saisinko näyttää uusperheen onnen ei omien lasten kanssa?
Moni kirjoitti myös, että olisi hyvä odottaa suhteen etenemistä ennen kuin puhuu uusperheestä. Olen siinäkin osittain samaa mieltä. Läheltä nähnyt, kun mies tullut mukaan lapsiperheen elämään. Muutaman kuukauden yhteiselon jälkeen mies tajusi, että lapsiperheessä eläminen ei hänen juttunsa ja ero siinä tuli. Turhaa surua lapsille.
BT, Vierailija ja Myyry.
Tämä on ehkä aspekti, joka minua kummastuttaa eniten : Olen eronnut (oikeasti aika kauan aikaa sitten) lapseni isästä, eikä elämäni liity häneen kuin lapsen kautta. En mieti bloggaamistani, siirtojani, elämääni, rakkauttani, suhdettani hänen kauttaan. Ja silti – viikosta toiseen – moni kuvittelee, että ikään kuin kostan onnellani hänelle. Mietin vaan, mitä? Ja kuinka sairas pitäisi olla, että olisi onnelinen koston vuoksi.
Vastaus siihen, miksi minun pitää kirjoittaa. No varmaan siksi, että kyseessä on perheblogi/life style -blogi. Ja tämä sattuu nyt olemaan minun perheeni ja elämäni. Olisi hyvin vaikeaa jättää pois se olennaisin. Enkä kyllä näkisi siinä mitään järkeäkään.
Hyvä Karoliina! Ihana, että näytät onnesi ja elämäsi, ne ovat sinun ❤️ Kateellinen Suomalainen ajattelee aina ”pahinta” ja ilkeintä. Miksi uusperheen onni pitäisi olla exältä pois? Ollaan me onnellisia uusperheellisiä, niinkuin lapsemmekin 😉
BT ja Emmiini:
Noinhan se on. Aikakäsitys näissä eroasioissa taitaa aina olla niin subjektiivinen. Ihmiset tekevät myös eroprosessia eri tavalla. Toiset vielä ”yhdessä”ollessa, toiset vasta päätöksen jälkeen. Kumpikin tapa on varmasti aivan yhtä oikea.
Itsekään en edelleenkään tajua, miten onni voisi olla muilta pois. Enkä sitä, miksi sitä ei saisi luontevasti näyttää. Minulle tulisi kummallinen olo, jos kaikesta muusta blogissa kirjoittaisin, mutta se elämän suurin asia pitäisi pitää pimennossa.
En todellakaan kuvittele, että haluat kuvien julkaisulla tai millään muullakaan kostaa entiselle kumppanille. Oli motiivi (vaikkapa vain oma puhdas ilo ja onni uudesta kuviosta) tälläisten kuvien julkaisulle lyhyen aikaa eron jälkeen mikä tahansa, niin omalla kohdallani ajattelisin kaikesta huolimatta entistä kumppania ja sitä etten haluaisi vahingossakaan ottaa riskiä hänen satuttamisestaan tälläisellä. Kipua tulee eron yhteydessä muutenkin enemmän kuin riittämiin. Jos julkaisisin koskaan tämän kaltaisia kuvia niin tekisin sen vasta kun erosta olisi hyvin paljon pidempi aika.
Mutta tiedostan kyllä erittäin hyvin, että eroasioissa ihmisten ajatukset mm. siitä mikä on lyhyt ja pitkä aika erosta vaihtelee hyvin paljon. Itse erosin kolme vuotta sitten ja se on edelleen omasta mielestäni lyhyt aika. Exäni mielestä taas erosta oli jo paljon aikaa kun siitä oli muutama viikko 🙂
Kirjoitat, että olet eronnut lapsesi isästä kauan sitten ja hän liittyy elämääsi vain lapsen kautta. Blogin lukijat kuitenkin tuntevat hänet edelleen samalla tavalla kuin sinut, sosiaalisen median kautta, eikö ole ihan luonnollista, että blogin lukijoita odostuttaa se, että samana päivänä toisessa blogissa onnellisuuskuvia nyksän kanssa ja toisessa itketään sängyssä 1600km:ä päässä olevan pienen sydämen perään? Ei mulla ole siihen mitään ratkaisua, mutta se tuntuu ja näyttää …oudolta, ristiriitaiselta, liian julkiselta, ei niin kauhean onnnistunteelta? Varsinkaan lapsen kannalta, joka myös tuodaan esiin molemmissa blogeissa jatkuvasti. Otin näkökulman lapsesta esiin vain, koska sinä kirjoitit hänestä myös.
Eihän toinen bloggaaja voi vaikuttaa siihen mitä toinen kirjoittaa, kummallakin on oma elämä. Luulen, että niitä synkkiä ikävän hetkiä on molemmilla osapuolilla siis myös varmaan äidillä, mutta vain toinen kirjoittaa niistä syystä tai toisesta. Ei nimittäin pidä unohtaa sitä, että lapsi on myös isällään, varsinkin loma-aikoina pitkiä aikoja (näemmä). Siitäkään ei ole kummassakaan blogissa kirjoitettu – syystä tai toisesta.
Ja se, mitä lapsi joskus ajattelee näistä kirjoituksista, on varmaan juuri se, mikä ohjailee kenenkin kirjoituksia.
Ei tietenkään voi toinen bloggaaja vaikuttaa siihen, mitä toinen kirjottaa. Tolla kommentilla yritin valottaa lukijan puolta sen yhdistävän tekijän, eli lapsen kautta. Musta tuntuu tosi pahalta kirjottaa kenestäkään (varsinkaan lapsista jotka ei itse päätä, mitä niistä netissä näkyy) jota en tunne, mutta halusin nimenomaan tuoda esiin sen, miltä tilanne näyttää sellaisen lukijan mielestä, joka seuraa molempia blogeja.
En mä jaksa lähtä moralisoimaan ihmisten omia valintoja, se, missä lapsi on millonkin, ei oo mun asia, uusperheet on ok, erot ok, toivon vaan onnea kaikille ja Kolmistaan on hyvä blogi, siks mä tänne kommentoin.
Ma Ralle, Ann_ ja Vierailija.
Kuten sanottu, kuten en tiedä esim. Pupulandian Jennin, Iina-MouMoun tai Tämän kylän homopojan päivän postausaiheita ja tunnelmia, en voi myöskään tietää entisen kumppanini aiheita. Ymmärrän lukijoiden olon siinä välissä, mutta se on nyt vain fakta, jolle tuskin voi mitään, jos molempia blogeja haluaa seurata.
Se, että lapseni lukee joskus – jos edes lukee – minun blogiani, on otettu huomioon. Voin puhua vain omasta puolestani, mutta joka ikinen teksti, jonka olen vuosien aikaan kirjoittanut, on sellaista materiaalia, jota minun ei hävetä kirjoittaa teille nyt tai näyttää tyttärelleni myöhemmin. Tästä syystä myös moni aihe – tärkeäkin – jää täällä käsittelemättä.
Tuo, mitä lapsiin tulee. Moni asia on lukijoiden tulkintaa. Jos olette huomanneet, en ole kirjoittanut MITÄÄN F:n reaktioista eroon, nykytilanteeseen tai ylipäätään elämään. On totta, että hän näkyy kuvissa (ainakin toistaiseksi), mutta muut asiat ovatkin sitten luokkaa ”F nukahti, hän täytti 6 vuotta, tykkää syödä karkkia.” Sellaisen tiedon levittämistä en koe haitalliseksi.
Ma Ralle, Ann_ ja Vierailija.
Kuten sanottu, kuten en tiedä esim. Pupulandian Jennin, Iina-MouMoun tai Tämän kylän homopojan päivän postausaiheita ja tunnelmia, en voi myöskään tietää entisen kumppanini aiheita. Ymmärrän lukijoiden olon siinä välissä, mutta se on nyt vain fakta, jolle tuskin voi mitään, jos molempia blogeja haluaa seurata.
Se, että lapseni lukee joskus – jos edes lukee – minun blogiani, on otettu huomioon. Voin puhua vain omasta puolestani, mutta joka ikinen teksti, jonka olen vuosien aikaan kirjoittanut, on sellaista materiaalia, jota minun ei hävetä kirjoittaa teille nyt tai näyttää tyttärelleni myöhemmin. Tästä syystä myös moni aihe – tärkeäkin – jää täällä käsittelemättä.
Tuo, mitä lapsiin tulee. Moni asia on lukijoiden tulkintaa. Jos olette huomanneet, en ole kirjoittanut MITÄÄN F:n reaktioista eroon, nykytilanteeseen tai ylipäätään elämään. On totta, että hän näkyy kuvissa (ainakin toistaiseksi), mutta muut asiat ovatkin sitten luokkaa ”F nukahti, hän täytti 6 vuotta, tykkää syödä karkkia.” Sellaisen tiedon levittämistä en koe haitalliseksi.
Olen Ma Rallen kanssa samaa mieltä. Ja kuten Karoliina sanoit, niin lapsilta harvemmin kysytään mitään. Mitäköhän mieltä F on tästä uusperhepostauksesta vs. isän blogitekstistä tänään parin vuoden päästä, kun ymmärrystä on hieman enemmän? Anteeksi suoruuteni, mutta nyt menette niin hurjaa vauhtia eteenpäin että hirvittää. Mietin jätänkö kommentoimatta, mutta kun aiheesta kirjoitit, niin ajattelin… Blogisi on ihana ja olet taitava kirjoittaja, mutta nyt tökkii ja pahasti.
”Olen oikeasti eronnut jo kauan aikaa sitten”. Eikö teillä exäsi kanssa ollut vuosi sitten perheen joulukalenteri ym. Hyvin näyttelitte onnellista perhettä kalenterin videoilla.Minusta vuosi on tosi lyhyt aika ruuhkavuosissa. Mitä eroamiseen ja uusperheeseen tulee, olen edelleen eroperheen lapsena sitä mieltä että ihmiset eroavat liian helposti. Ei jakseta sitä perus arkea. Kun suhteen alkuhuuma vuodet on ohi ja niissä vuosista on tehty jo lapsi tai useampikin niin eihän se perus arki kauhean hehkeetä ole.
Toivottavasti olet Karoliina onnellinen nykyisessä varsin tuoreessa suhteessasi ja jaksatte ne tulevat harmaat arkipäivää ja toisen likapyykit (mistä muistaakseni kirjoitit kertoessasi edellisestä erosta.)
Itse olen sitä mieltä että suhde vain paranee vanhetessaan nm kohta 20 vuotta saman miehen kanssa ja lapset 3 ja 5v.
Onnea teille 🙂 Upea saavutus!
Olet kyllä oikeassa. Sinun ei pidä miettiä elämääsi tai onneasi entisen miehesi kautta.
Jäin miettimään myös tuota, että olimme yhdessä vuoden ennen kuin mieheni lapset tapasin. Nyt jos erottaisiin ei sillä olisi mitään väliä, kuinka pitkään olimme seurustelleet ennen lasten näkemistä. Onneksi ei ole oikeita ratkaisuja vaan jokainen saa ne päättää itse.
Vaikka ihmettelin, miksi täällä onnea hehkutat, niin minulle lukijana se on kyllä kiva. Mielenkiintoista lukea ajatuksia uusperheestä ja siinä elämisestä sinun näkökulmasta, koska itse elän sitä etävanhemman puolisona. Joku voi ajatella, että ei siinä eroa ole, mutta olen erimieltä. 🙂
Outoa että kirjoittaja näkee bloggaajan uusperheestä kertomisen puukon lyömisenä eksän selkään… En todella voi ymmärtää sitä, miten nurjasti jotkut tulkitsevat asioita; kaksi aikuista ihmistä ovat päättäneet aikanaan erota ja ei kai kukaan niin kypsymätön ole, että kostaa tai tms eksälle uudella suhteella. Varsinkin kun ero näköjään on tapahtunut ihan ihmisten keskinäisten ristiriitojen vuoksi eikä kolmannen osapuolen väliintulon seurauksena. Mutta itsestäänhän ja ajatusmaailmastaanhan kommentoijat kommenteillaan aina kertovat.
Kyllä koen turhana ”puukon iskemisenä” tämän kaltaisten kuvien julkaisun verrattain hyvin lyhyen ajan kuluttua alkuperäisen perheen hajoamisesta. Erota saa, seurustella saa, lapsen saa esitellä jne. mutta uuden suhteen herutus julkisten kuvien, joissa lapsi piehtaroi uuden kumppanin kanssa tms. , näin lyhyen ajan kuluttua erosta on mun mielestä mautonta. Itse en niin tekisi ja jos minulle tehtäisiin nii se sattuisi sydänjuuria myöden. Uskon etten ole ainoa.
Mutta kuten jo sanoin, en kovinkaan paljon jaksa mieltäni pahoittaa siitä miten muut näissä toimivat. Kirjoittaja avasi keskustelun aiheesta ja minä osallistuin omalta osaltani keskusteluun.
BT ja Vierailija.
”Heruttaminen” ja ”piehtarointi” ovat aika voimakkaita termejä, mutta ymmärrän toki kiukun.
Näin me ihmiset juuri koemme, kuten BT hyvin sanoi, elämän eri tavalla: Minusta ilo on osa elämää, eikä kuvissa omasta mielestäni ole yhtä ainutta epäilyttävää asiaa.
Tottakai uusi onni on suotavaa ja jopa toivottavaa, mutta minun mielestäni kuulostaa sinun tilanteessasi hötkyilyltä puhua PERHEESTÄ tai edes uusperheestä.
Ehkä olen hieman vanhanaikainen ja kankea. Mutta jotenkin olettaisin, että siinä perheytymisessä menee vähän kauemmin.
Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että sinulla on täysi oikeus onneesi.
Olen itsekin ollut sinun tilanteessa ja nyt onnellisesti täällä elellään uusperheenä.
Lasten kanssa vaan olen ajatellut, että kaikki asiat pitää tapahtua eeerittääääin hitaasti, vaikka päällisin puolin näyttäisi, että toinen sopeutuu todella hyvin ja nopeasti.. Pinnan alla voi silti kuohua.
Nimim. Kokemusta on 😀
Onnea silti kaikesta, näytät hehkuvan.
Mietin myös itse, onko perhe-sana liian yliampuva (vaikka kyllä tämän sakin koen niin perheeksi kun voin perheeksi kokea). Siksi laitoin tuon termin ”harjoittelu” tuonne, koska tottahan on, että pienet spurtit Saksaan ja päivittäinen Skype porukalla ei ole vielä sitä perusarkea kuin pienen raapaisun verran.
Konkarilta otetaan vinkkejä vastaan 🙂
Kuule, jos joku tuntematon ihminen sinun onnestasi loukkaantuu, niin yritä jättää omaan arvoonsa! Ei sinun onni ole keneltäkään muulta pois, jos nyt et varatun miehen kanssa suhmuroi siellä – silloin ehkä olisikin joltain muulta pois… Häntä pystyyn vaan ja elämässä eteenpäin!
No onneksi en sentään 🙂 Ihan vapaan…tai siis ex-vapaan nyt!
Itse sain miehen myötä kaksi bonuslasta niin kuin täällä Ruotsissa sanotaan. Monenlaisia kausia on näihin viiteen vuoteen mahtunut. Välillä on ihanaa, välillä vähemmän, välillä tekisi mieli palauttaa koko paketti. Mut silloin kun on se onnellinen hetki, saa siitä pitää iloa ja jakaa toistenkin kanssa – niitä toisenkinlaisia hetkiä varmasti tulee. Mitä tulee siihen, että omalla kertomuksellaan ”loukkaa” , ei se ole sinun ongelma, se kertoo loukkaantujasta itsestään ja kyvyttömyydestä kuvitella itsensä toisen asemaan! Sinun blogi on sinun tarina, ihanaa että kerrot sen niin rohkeasti!
Oi kiitos, miten ihanan viimeisen lauseen kirjoitit. Siinä on runoutta ja taikaa <3
Jos lapsilta kysytään niin tietenkin haluavat vanhempansa ikuisesti yhdessä – onnellisina. Mutta onko onneton pakkoliitto lasten takia oikeasti se ympäristö, jossa lasten on paras kasvaa?
Uusperhe voi toimia, mutta se oikean onnen ja tasapainon löytyminen vie valitettavasti vuosia. Uusperheliiton sivuilta löytyy elinkaarimalli, joka minua uusperheen alkuhuumassa ärsytti, mutta kantapään kautta oikeaksi osoittautui.
Ilon ja kärsivällisyyden kautta <3
Viisaita ajatuksia. Täytyy ehdottomasti tutustua tuohon sivuun!! Kiitos vinkistä 🙂
Oli ihan mielenkiintoinen elinkaarimaali, mutta otathan huomioon, että se on tehty ”massoille”. En tunnista meidän uusperhettä tuosta alkuunkaan.
Esimerkki elävästä elämästä: alkusykli.
”Toisen puolison lapset otetaan avosylin vastaan ja aikuiset uskovat vilpittömästi kaikkien tulevan onnellisiksi, sopeutuvan ja rakastavan toisiaan.”. Ei. Minä siedän mieheni lapsia, koska jos en sietäisi, en olisi mieheni kanssa. Käyttäydyn sivistyneesti lapsia kohtaan, ei muuta. Minä en edes ole äitipuoli, niinkuin tuossa elinkaarimallissa uutta puolisoa nimitetään. Lapset osoittavat kasvavaa luottamusta esim. kertomalla minulle oma-aloitteisesti asioistaan (ja pienin kiukuttelemalla). Silloin minusta tuntuu kiusaantuneelta, mutta käyttäydyn silti asiallisesti ja esim. kerron omista kokemuksistani.
Odottelen mielenkiinnolla keski- eli rähinävaihetta. Miehen lapsissa on tosin se erikoisuus, että kaksi vanhinta eivät ikinä (I mean it) ole kiukutelleet, ovat kuuliaisia ja käyttäytyvät aina hyvin. Kolmas on normaali kiukutteluineen. Että ehkä tähän rähinävaiheeseen ei ikinä päädytäkään. Saas nähdä.
Kyllä tuo elinkaarimalli varmaan tosiaan massoihin pätee, mutta ei välttämättä kehenkään yksilöön.
Kuulostaa aika kylmältä 😮
Odottelinkin tällaista kommenttia. Ei kaikki naiset ole lämpimiä ja pullantuoksuisia äitejä.
Jos mieheni ajattelisi, että nykytila on lapsille vahingollinen, hän ei olisi nykytilassa. Se nimittäin on aivan selvää, että minä olen ikuinen kakkonen. Ne lapset on miehelle ykkönen ja niin sen pitää ollakin.
Pullantuoksuisen ja empaattisen välillä on h*lvetin paljon.
Empatia tarkoittaa tietoista yritystä asettua toisen asemaan. Miten tämä liittyy kommenttiini?
Tämä on muuten kans yks asia mistä ei saa puhua. Että ei varsinaisesti rakasta puolison lapsia. Vai oletetaanko aina ja joka kerta, että vanhemman uusi puoliso rakastaa niitä mukana tulevia lapsia, vaikka itse asiassa vain aikuiset on aloittaneet parisuhteen? Aika kiero oletus, että ilman muuta sitä rakastaa alunperin täysin vieraita ihmisiä, joihin ei olisi tutustunut ikinä ilman sitä uutta puolisoa. Vertaisin tilannetta kämppiksiin, siinäkin toisilleen alunperin vieraat ihmiset asuu samassa asunnossa.
Ne lapset tulee siinä mukana, niiden tarpeet pitää ottaa huomioon, niitä kohtaan pitää käyttäytyä asiallisesti ja niiden sitä toista vanhempaa kohtaan pitää käyttäytyä asiallisesti, mutta ei se tarkota, että niiden kanssa pitää haluta viettää aikaa tai että niitä pitää rakastaa. Empatialla ei ole mitään tekemistä tässä keskustelussa. Ilman rakkauttakin voi olla empaattinen, täysin vierastakin ihmistä kohtaan voi olla empaattinen.
Itse ajattelisin, että ehkä pari vuotta edellisen parisuhteen loppumisesta voisin hehkutella. En myöskään lapselleni kertoisi uudesta suhteesta ennen kun se olisi kestänyt ainakin vuoden verran, että olisi edes jonkunlainen varmuus sen kestävyydestä.
Pari vuotta? Oikeesti? Pari vuotta pitäis olla hiljaa ja pitää asiat omana tietonaan,koska se vois loukata jotain? Vai minkä takia?
Mähän julistin kaikille, että pitää seurustella VÄHINTÄÄN vuosi, että ketään F:lle esittelen.
Mutta niin se elämä menee, ettei kaikki mene oppikirjoista. Onneksi!
On Helppo määritellä aika sitä kysessä, mutta mitä se käytännös on aivan toinen. Itse olis asettanut puolivuotta tapailua ennen esittelyä. Mutta rakastuin ja tiesin hänen olevan se oikea minulle. Uusioperhe kuviossa on se mutka että jos oma lapsesi ei hyväksy uutta kumppania on jutun toimivuus mahdotonta minusta! Toki me emme esiintyneet aluksi parina lapselle, hän oli äidin ystävä ja samalle lapsi tutustui häneen. Iso tekiä on se miten lapsen aikana käyttäydytään ensitapaamisille.
Niin ja : Mommas, vierailija ja Ainoliisa.
Juurikin niin. Se, milloin suhde loppuu ja suhde loppuu, ovat kaiksi täysin eri asiaa. Ainakin usein! Ja aikataulut harvoin pitävät, kun kyse on elämästä.
Ja on totta, että olisi ”turhaa” seurustella vakavasti, koska juurikin se lapsen ja nyksän suhde on asia, joka on niin keskeinen. En voisi itsekään kuvitella, että olisin ihmisen kanssa, jonka kanssa F:llä ei synkkaisia. Se olisi, valitettavaa toki siinä tapauksessa kyllä, suhteen loppu.
Suhdehan voi loppua jo kauan ennen kuin se ”virallisesti” loppuu.
Ai että suhteen kestävyydestä kertoo suhteen kesto, ei sen sisältö ja laatu? Onko vuosi joku maaginen raja, jolloin suhteen voi nähdä kestävänä asiana? Ihan yhtä kestävä se voi olla ollut vaikkapa puolen vuoden jälkeen. Eiköhän aikuiset ihmiset tunnista kestävän ja hyvän suhteen, kun sellaisessa ovat.
Minulle tuli ”uusperheähky” jo aikanaan, kun lapset olivat pieniä. Silloin tuntui olevan buumi (tai sitten nuo otsikot vain tarttuivat silmiini kuin raskaana olevat naiset toisinaan kaukuvassa), että jokaisen naistenlehden kannessa kaupan kassalla hehkutettiin uusperheen onnea. Kuin toinen kierros olisi ydinperheen itsestäänselvä jatkumo, kuin vauva kymmenen kuukautta häiden jälkeen. Eroperheet nostivat voimalla profiiliaan.
Ja mikäs siinä.
Oikeastaan uusperheissä itseäni vaivaa vain yksi seikka: kuka muisti kysyä niiltä lapsilta, mitä he haluavat?
En usko, että lapsilta yleisesti kysytään – uusperheissä tai alkuperäisissä ydinperheissä – miten aikuiset parisuhteensa palaset laittavat. Minusta se on aikuisten tehtävä tehdä parisuhde JA lapsen paras niin, että siitä tulee mahdollisimman hyvä kombo kaikille.
Loistava teksti – taas kerran. Muista – ja muistakaa muutkin – että vain sinä tiedät elämäsi ja myös sen kipupisteet ja niiden myötä syntyneet ratkaisut. Ja jos ei kaikki olekaan aina mennyt niin kuin toive on alunperin ollut kun parisuhteen ja perheen on rakentanut, on sinulla ja jokaisella muullakin uudessa tilanteessa olevalla oikeus rakentaa elämää ja siihen kuuluvia asioita uudelleen.
Neuvojia ja syyttelijöitä, parhaiten sinun elämäsi tietäviä, löytyy aina, mutta vierellä kulkijoita ja tukijoita onkin sitten vähemmän. Ole rohkea ja luota siihen, että teet hyviä valintoja ja ratkaisuja! Meitä on monta sinun tukenasi!
<3 Voi miten todella kauniisti kirjoitettu. Kiitos!!
Hyvä ja osuva meemi!