Menin vähän aikaa sitten leipomoon ja siellä tuoksui tuore ruisleipä. Sekunnin sadasosassa hyppäsin aikamatkalle lapsuuteni perjantai-iltapäiviin. Kyynel puski väkisin silmäkulmasta, tuoksu oli niin tuttu. Ja kuitenkin jo niin kaukana.
Lapsuudessani mummoni aloitti perjantaiaamut lämmittämällä leivinuunin. Tulet olivat jo uunissa hyvää vauhtia, kun lähdin kouluun. Ja kun tulin koulusta, odotti minua aina tuore leipä tai rieska liinan alla. Siinä me sitten mummon kanssa söimme leipää. Rapealla kuorella, pehmeää sisältä. Palatolkulla punaisen voin kanssa, kyytipojaksi kahvia.
Tuoksumuistot ovat kummallisia. Ne tuovat mieleen asioita, hetkiä ja tunteita, joita ei enää muuten muistaisi. Joskus jokin hyvä musiikkikappale tekee melkein saman, mutta ei aivan. Minulle tuoksumuisto on se kaikkein vahvin.
Joskus tuoksu on kirous. Kun on kokenut jonkin tarpeeksi kurjan muiston tietyn tuoksun aikaan, tuo tuoksu – vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa haju – mieleen kurjan hetken uudelleen ja uudelleen. Muistan, kun en voinut teininä käyttää enää lempihajuvettäni sen jälkeen, kun pidin pienen tauon sen kanssa ja yritin ottaa tuoksun uudelleen käyttöön. Silloin hajuvesi kuitenkin muistutti nenääni kotimme vesivahingosta ja siitä, kun jouduimme lähtemään kodistamme remonttipakoon aivan yllättäen jouluaaton aattona. Olin käyttänyt hajuvettä paljon tuohon aikaan.
Onneksi suurin osa tuoksumuistojäljistä on ihania. Yhdestä tietysti hajuvedestä tulee mieleen lapsuuden joulut ja joulujuhlat, koska äitini käytti sitä noihin aikoihin juhlaparfyyminään. Kiillon keittiöpesuaineesta taas muistan aina viime kevään ja sen ensimmäiset aurinkoiset päivät. Reissussa pestyt vaatteet tuoksuvat lomalle ja en voi kun taas kerran odottaa sitä jouluaaton tuoksua, kun kinkkua on paistettu lapsuuden kotini leivinuunissa koko yö.
Eau de parfum -suosikkini monen vuoden ajan on ollut Giorgio Armanin Si. Itse asiassa tuo tuoksu on parin Guccin lisäksi ainut, jonka voin kuvitella ihollani. Kun odotin F:ää ja voin huonosti, sain yliannostuksen ennen rakastamistani makeista hajuvesistä. Oli hassua astella tuon jälkeen tuoksukauppaan ja alkaa etsiä uutta suosikkiaan aivan alusta.
Millaisia tuoksumuistoja sinulla on?
-Karoliina-
Kommentit (10)
Kaivelin muistojen laatikkoa 90-luvulta ja mikäs sieltä tulikaan vastaan; The body shopin Fuzzy peach 😀 Täytyy tässä kohtaa sanoa, että onneks ei ite hajuveden tuoksua niin haista (yläastekamut ollu iha fiiliksissä varmaan, no onneks en ollu ainoo Fuzzyilijä).
Ck One lienee ensirakkaus, mutta enää ei kyllä käytössä. Kotoinen olo tulee lapsuuden kodin autotallin hajusta 😛 bensa lähinnä,mutta niin tuttu ja turvallinen. Ja tietyn merkin aurinkorasva on ikuinen loman merkki 🙂
MITÄ! Onko purkki vaihtunut? Tylsää! Joku roti perinteissä!
Komppaan tuota edellistä, mun mummu ja vaari asui maalla ja aina välillä pääsi alas kellariin tai ainakin kellarinluukun viereen, ja rakastin ja rakastan edelleen sitä hajua niin paljon, mummu ja vaari jo kuolleet ja antaisin mitä tahansa että saisin haistaa sen kylmän hajun. Juuri toi marjamehu, perunat, maa, en kestä. Oma lempparihajuveteni on Miss Dior, jonka viimeinkin ostin tänä vuonna itselleni joululahjaksi. Olen 13-veestä asti sitä himoinnut ja nyt 23-veenä vihdoinkin raaskin ostaa, ja oi että rakastankin. Myös AmorAmor on ihana, koska mulla on muisto siitä kuinka joskus teininä oli helteinen kevätviikko, kuorollani konsertteja joka päivä joten saatiin jättää tunteja välistä ja kuoroharkoissa kavereiden kanssa salaa vilkuiltiin vanhempia bändipoikia ja odotettiin iltojen konsertteja. Nykyäänkin kun haistan tuon niin tulee mieleen se odotus ja jännitys mikä 16-vee tytöillä on keväällä kun tuntuu että äkkiä koko elämä on niin uutta ja jännää ja kaikki vielä edessä.
Mulla oli Miss Dior monta vuotta. Samoin AmorAmor 😀
Edesmennyt ukkini, sotaveteraani. Sittemmin Finlaysonin puiston puutarhurina toiminut Tampereella. Asui Finlaysonin kirkkoa vastapäätä tehtaan työntekijöille rakennetuissa puutaloissa (ovat edelleenkin olemassa, ”kovan rahan”-asuntoja nykyään…). Se tuoksu, kun meni kellariin! Olen etsinyt sitä 47-vuotisen elämäni aikana viimeiset 20. vuotta. Sitä ei voi kuvailla, tai ehkä voi: salaisuuksia, marjamehuja, säilöttyjä suolakurkkuja, kalkkia, kiveä, kissan luukuista tulleita kissoja tai kuten itse nuorena kuvailin: ”ihanku rypistettyä voipaperia ja hajuherneitä”…. Ah, tuoksut = muistot! Itsellä nykyään käytössä (monta, monta vuotta jo) Body Shopin White Musk
Oi että, mikä lapsuusmuisto. Kellarin hajusta mulle tulee mieleen edesmenneen mummoni edesmennyt mummokaveri, jonka kellarista aina haettiin jos mitäkin ruokaa.
Heeheee 😀 Olipa hauska kirjoitus!
En voi vieläkään sietää lapsuuden kotini kylmän saunan hajua.. 😀 Menin sinne aina pienenä itkemään.. Sitten taas löysin yllättäen vanhempieni luota yhden vanhan huulirasvan, jota laitoin huuliin, kun menin parhaaseen työpaikkaan ever töihin. Siitä tuli täydellinen flasback sinne. tuli oikein ikävä <3
Oi noi tuollaiset hetkelliset aikamatkat on aika hurjia!
Noi on niitä kollektiivisia teinimuistoja. Meillä se The Tuoksu oli Tommy Girl, jota tosin meillä maalaistolloilla ei ollut, mutta Jyväskylän coolit mimmit käytti 🙂