Eriarvoinen (lasten)maailma - Jakautuminen köyhiin ja rikkaisiin (ja joltain siltä väliltä)?
Kun kirjoitin eilen F:n synttäreistä, kirjoitin lahjapussia käsittelevään kohtaan ”tästä aiheesta lisää myöhemmin”. Siksi olikin kerrassaan telepaattista, että postauksen kommenttiboksissa oli otettu keskusteluun lasten eriarvioisuus Suomessa. Toisilla lapsilla tavaraa, HopLop-synttäreitä ja merkkivaatteita riittää yli omien tarpeiden, toisissa perheissä ei ole varaa järjestää syntymäpäiviä laisinkaan. Nimittäin: Juuri tästä – tavarapaljoudesta ja myös ”lahjapussipakosta” oli ajatellut kirjoitta lisää myöhemmin. Nyt on myöhemmän aika.
Olin lauantaina hikihatussa paikallisella ostarilla. Olin muistanut vasta aamulla, että F:n synttäreillä olisi oltava jotkin lahjapussukat, koska tällaiset lahjapussit, ongintapalkkiot, aarteenmetsästyslahjat on F:n kaikkien kavereiden synttäreillä viime aikoina ollut tapana antaa. En jaksanut lähteä keskustaan (ja Tigeriin) pussien ja niiden sisällön takia, ja siksi pussukka-anti jäi pieneksi. Muutama tarra ja pari Omar-karkkia.
Törmäsin samalla reissullani F:n kaverin äitiin, joka manasi – ennen kuin ehdin itse sanoa mielipidettäni näistä pusseista – kuinka kurjaa on, että lahjaperinne on rantautunut Suomeenkin. Nyökyttelin ja olin tismalleen samaa mieltä. Mieleeni hiipi latteus: ”Ei vaan minun lapsuudessani”, mutta en tainnut onneksi sanoa sitä ääneen.
Teen kahta työtä ja varmasti ihan liian pitkä päiviä siksi, että voisin tarjota lapselleni – tässäkin elämäntilanteessa – kaiken sen, joka minun on mahdollista hänelle antaa. Se ei tarkoita, että hän todellakaan saisi kaupasta leluja ja karkkeja kun itse niitä haluaa, mutta tiedän, että voin turvata hänen elämisensä. Tarjota pari kertaa vuodessa lastenteatteriin, ulkona ruokailun tai matkan mummolaan tai joskus jopa lentokoneella lämpimään. Niin ja ostaa tavallista ruokaa, viedä lääkäriin aina tarvittaessa ja ylipäätään järjestää synttärit. Emme kylve rahassa, se on nyt selvää jo siksikin, että maksaa yksin Helsingina, mutta paljon huonomminkin voisi mennä.
Kamppailen kuitenkin jatkuvasti, voisin sanoa melkein päivittäin, sen asian kanssa, kuinka opetta lapselle oikeita arvoja ja sitä, miten materiaan suhtaudutaan oikein. Kuinka opettaa lapselle se, että kaikilla ei toisiaan ole varaa järjestää minkäänlaisia synttäreitä? Kuinka kertoa 6-vuotiaan tasoisesti, että on olemassa lapsia, joilla ei ole mahdollisuutta kiukutella aamun pipovalinnasta, koska muita pipoja ei yksinkertaisesti ole? Kuinka saada lapsi arvostamaan oikealla tavalla materiaa: Kohtelemaan leluja ja vaatteitaan hyvin, mutta niin, ettei materia ole elämän ydin ja tärkein asia.
Myös tämä synttäriasia on mietityttänyt. Inhoan noita lahjapusseja. Krääsää, joka jää pyörimään nurkkiin ja sitä, että niihin kuitenkin menee rahaa. Mutta silti sellaisen hankin, koska ajattelin, että ne ovat tyttärelleni tärkeät. Hän haluaa antaa kavereille muiston kuten kaveritkin ovat antaneet hänelle. (Olin siis tässä tapauksessa nössöäiti, joka toimi omien aatteidensa vastaisesti.)
Mietin myös – kuten joku teistä lukijoistakin – onko oikein avata lahjat ringissä (vaikka siitä kirjoitinkin). Voiko joku kokea omasta lahjastaan häpeää? Vertailevatko päiväkotilaiset jo lahjojen paremmuutta? (Minusta ei, mutta miten voin olla varma).
Ja mitä, kun rakastan kaikkea kaunista. Olen aina tykännyt panostaa visuaalisuuteen. Mutta mitäs jos – kuten kommenteissa viitattiin – hieno kakku tekeekin jonkun surulliseksi? Entä jos teemalautasliinat ja viirinauha viestivät jollekin vieraista ökyilyä ja sitä, että omat synttärit tuntuvat latteille. Sitä jos mitä, en halua.
On joskus vaikeaa tasapainoilla sen välillä, että haluaa tarjota lapselleen parasta, mihin itse kykenee ja toisaalta opettaa, ettei maailma ole sellainen, jollaista me elämme. On olemassa paljon hienompaa ja paljon kurjempaa. On olemassa viikkotolkulla järjestettyjä pomppulinna-, pelle-esityssynttäreitä, mutta myös niitä 6-vuotisjuhlia, joilla ei tarjota yhtään kakkua tai lahjaa. Niin siltikään – kumpikaan niistä – ei kerro itse juhlan sankarista ihmisenä yhtään mitään.
Ja kun kommenteissa kysyttiin, kuka bloggaaja uskaltaisi tehdä vähemmän. Itse en ajattele, että järjestän juhlia tyttärelleni bloggaajan. Järjestän ne äitinä, ja uskon, että ne näyttäisivät tismalleen samalle myös ilman kuvia, blogia tai muuta yleisöä kuin itse vieraat.
Asiaan hieman liipaten viimeinen kysymys: Osaatteko kertoa – ihan vaikka konkreettisten yhteystietojen kanssa – minne Helsingissä voisi viedä uusia ja toisaalta hyväkuntoisia käytettyjä leluja ja lastenvaatteita näin joulun alla? Entä millaista Afrikan nälkäänäkevät lapset -henkistä dokkaria/elokuvaa suosittelisitte 6-vuotiaan katseltavaksi? Ei tässä mitään maailmantuskaa haluaisi kasvattaa, se tulee kyllä itsestään aikanaan, mutta jonkinlaista oman paikkansa ja hyväosaisuutensa näkemistä maailman mittakaavassa voisi jo opettaa.
-Karoliina-
Kommentit (71)
Juuri tänään pidin sen klassisen puheen ruokapöydässä nirsoileville lapsille. Kun kaikille ei riitä ruokaa tarpeeksi. Kun kaikki eivät voi valita, että enpäs nyt syö tätä, koska tämä on pahaa, syön sitten seuraavalla aterialla parin tunnin päästä. Huoh.
Mä tykkään myös järjestää juhlia, mutta olen ajatellut, että lapset iloitsevat oikeasti tosi vähästä. Ja ne tekee niin niin kauan kun en kylvetä niitä yltäkylläisyydessä. Joo, kaverikateutta voi olla, mutta ehkä senkin voi kääntää opetustuokioksi sen sijaan, että suojelee loputtomasti lasta ”kaikilla muillakin”-tunteelta. Oma lapseni kävi juuri ennen omia juhliaan kaverin synttäreillä, jotka järjestettiin elämyspaikassa, vieraita oli toistakymmentä, pöytä notkui karkista ja kotiin sai joulukalenterin. Lapseni synttärit vietettiin pienellä porukalla vaatimattomasti kotona, eikä todellakaan mitään vieraslahjoja. Kaikilla oli kivaa, eikä oma lapseni valittanut sanallakaan mistään. Edes lahjasta, jollainen hänellä oli jo ennestään. Mietti vain myöhemmin illalla, kenellä kaverilla olisi vielä tulossa synttärit ja jolle voisi antaa sen eteenpäin.
Tämä on niin vaikea asia, mutta parhaani mukaan yritän joka käänteessä opettaa lapsiani olemaan kiitollisia pienestäkin. Sitten osaa sukkuloida noissa eri tilanteissa tuntematta pahaa mieltä kun tolla on sitä ja mulla ei. Vaikka meillä tällä hetkellä vähät rahat säätelee paljon näitä arjen valintoja, vältän puhumasta siitä lapsille, ja pyrin nimenomaan opettamaan sen arvon siellä takana.
Ei muuten oo helppoo olla vanhempi! 🙂
Mulla(kin) on maailmantuska lisääntynyt köyhien perheiden ja varsinkin lasten suhteen. Kuulun vähän liiankin moneen apua vähavaraisille -tyyppiseen fb-ryhmään ja just nyt aiempaa huonompi rahatilanne itselläkin 🙁 .
Hopeen olen vienyt kamaa, nythän on myös Joulupuu-keräys meneillään (joululahjoja lapsille, uusia) http://joulupuu.org/joulupuu-helsinki-2016/
Sitten tämä fb-ryhmä on hyvä, siinä pyritään auttamaan kokonaisvaltaisesti ”kummiperheitä”: Autetaan kun voidaan ryhmä (tässä juttu sen perustajasta: http://www.kotivinkki.fi/perhe-ja-parisuhde/valitamme-toisistamme-enemma…)
Kiitos joulupuu vinkistä. Tänään hankittu 3 lahjaa. Oli tuskaista lukea että eniten kaivataan hygieniatarvikkeita ja kosmetiikkaa. Kympillä sain prismasta suihkugeeli, kosteusvoide, kasvorasva ja dödö paketin. Haastan kaikki mukaan! Kuka toteuttaa?
Kiitos vinkeistä ja linkeistä 🙂
Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe. Sivusin itse samaa aihetta tässä tekstissäni http://www.lily.fi/blogit/stuff-about/onko-lapsen-pakko-saada-joululahjoja
Me emme ole ostaneet 1 -vuotiaallemme synttäri- tai joululahjoja. Noin pieni ei sitä osaisi vielä arvostaa. Suunnitelmissa on muutenkin ostaa jatkossakin vain yksi lahja esimerkiksi jouluna. Lapset kyllä ovat yllättävän vähästä kiitollisia. En tosin tiedä tuleeko sitten myöhemmin kateus jos kaverit saa enemmän, mutta kokisin hölmöksi antaa lapselle kaiken mitä kavereillakin on. Aina jollain on enemmän niin johonkin se raja on vedettävä. 🙂
Ihanan ihailtavaa!! F saa tänä vuonna meiltä kolme lahjaa, mutta sekin tuntuu aika paljolle, koska kummit, mummot ja muut lahjovat myös. Onneksi omakin sukuni on ekojen vuosien jälkeen tajunnut, että vähempikin riittää 🙂
Tämän postauksen uhrautuvaisuus ”teen kahta työtä” olisi ehkä ollut hieman uskottavampi jos oikeasti olisit maksanut jotain synttäreiden kalleimmista asioista eli kakusta ja koristeista sekä teemaan sopivista kertakäyttövälineistä.
Vähän turha kitistä parin euron panostuksesta tyttäresi juhliin.
Voi hyvänen aika! En jaksa lakata hämmästelemästä ihmisten ilkeyttä!!! Mistä tämä ”totuuden torvi” on tietävinään minkä verran rahaa on näihin synttäreihin käytetty?? Eikä muuten tarvii tietääkään.
Siitä, että olen saanut ko.tuotteet blogin kautta, ei liity mitenkään oikeastaan siihen, että teen kahta työtä. Ja jos lasten elämää ja menoja (vaatteet, harrastukset, ruoka, oma huone, päivähoitomaksut yms) miettii, siinä yksi kakku ja pari pahvimukia ei ole se suurin kulu.
En tainnut myöskään kitistä juhlapanostuksesta, koska en keksi parempaa paikkaa rahoilleni, kun oma lapsi.
Tämä oli aika kärkkäästi kirjoitettu, mutta tottahan tuo tuntuu olevan. Helppo järjestää synttärit näyttävällä kakulla ja teemaan sopivilla serveteillä sun muilla, kun ne on ilmaiseksi saatu. Pian varmaan tulee puolustelu, kuinka tämän vuoden monen tonnin veron palautukset suli, kun joutui maksamaan blogilahjoista. Melkoinen määrä saatava lahjoja, jos niihin menee monta tonnia. Tuskinpa niistä joutuu pulittamaan enempää kuin mitä maksaisivat kaupassa. Voi voi….
Pakko vaan kommentoida, että haluaisitko sinä mielummin palkan rahana vai palkkiona? Se, että saat 200e rahaa on ihan eri asia kuin 200e kello, jota et välttämättä edes itse ole valinnut. Ja on ihan ymmärrettävää sen takia, että palkkion arvo voi olla suurempi kuin saatu rahallinen palkka. Yrityksiä tässä pitäisi enemmän kritisoida, koska saa halvalla hyvää mainostusta helposti jo valmiilla lukijakunnalla.
Ei se ole tyhmä joka pyytää näkyvyyttä alihintaan vaan se joka antaa. Omaan silmään rumista kelloista voi varmasti myös kieltäytyä.
Suurin syy miksi en lapsia tee on se, että en voi tarjota lapselleni tarpeeksi hyvää elintasoa. En halua olla syy kiusaamiseen.
Huh huh, ihan yhtä lailla niitä rikkaita lapsia voidaan kiusata!
Juu. Kyllä kiusata voi – valitettavasti -mistä vaan!
Ainakin meillä lapset tuntuvat olevan vielä täysin tietämättömiä siitä onko saatu lahja kallis vai ei. Avasimme lahjat ringissä kuusivuotissynttärillä ja sankaria oli muistutettu että tulisi paketista ihan mitä tahansa niin kiitetään nätisti eikä esim. nosteta esiin jos joku lahja löytyy jo valmiiksi kaapista.
Itse olen jotenkin väsynyt keskusteluun lastenjuhlien ympärillä. Tuntuu, että tehdään niin tai näin niin aina löytyy joku jonka mielestä on toimittu väärin tai kutsuttu väärä määrä lapsia väärällä tavalla. Toki taloudellinen tilanne asettaa rajoja, mutta omasta kodistakin saa juhlatilan pienellä budjettilla jos vain tahtoa ja mielikuvitusta riittää. Meillä tosin kukaan ei ole vielä avannut HopLop-synttäreiden Pandoran lipasta, mutta ainakin tähän asti tuntuu että kaikilla on ollut todella kivaa ihan vain omassa kodissa juhlituissa juhlissa.
Oman kodin juhlat on minusta parhaat (ei tarvitse roudata tavaraa), mutta harmi vaan, kun tänne ei montaa kersaa mahdu :/
En muista että lapsuudenkodissani olisi paljoa puhuttu eriarvoisuudesta. Sain itse nähdä sitä omin silmin sillä matkustelimme ja asuimme paljon ulkomailla isän työn takia. Vanhemmillani oli ystäviä eri taustoista: ihmisiä jotka asuivat upeissa isoissa taloissa ja ihmisiä jotka elivät todella vaatimattomasti kädestä suuhun.
Isä opetti rahan arvon pakottamalla kesätöihin (ahdistavaa mansikanpoimintaa). Jos vanhemmilla oli ylimääräistä rahaa, se myös käytettiin mieluisiin asioihin eikä paljon piitattu leveilimmekö jonkun naapurin Marjatan mielestä. Miten nämä kokemukukset on vaikuttaneet minuun? Siten että tiedostan rahan helpottavan elämää monella tavalla, mutta rahalla ei voi ostaa itsekunnioitusta, empatiakykyä, järkeä tai sydäntä.
Äitinä haluaisin uskoa että mun lapset tulevat suhtautumaan rahaan pragmaattisesti jos kykenen antamaan heille erilaisia kokemuksia. Lopulta he muodostavat itse kuvansa maailmasta, ja mun tehtävä on varmistaa että se kuva ei tule olemaan liian kaunisteltu tai yksipuolinen.
Viisaita ajatuksia <3
Ovatko hoplop-synttärit ökyilyä?
Miksi ylipäätänsä pitää arvottaa synttäreitä. Miksi halutaan esittää kysymyksiä siitä ovatko toiset synttärit enemmän oikeita kuin toiset. Miksi ylipäätänsä halutaan alleviivata lahjapusseja tai lahjoja tai lahjattomuutta tai keskustella niistä. Miksei vain ole erilaisia synttäreitä.
Ja miksi joku valmisheppakakku tekisi jonkun surulliseksi tai kateelliseksi tai miksi edes mietitään tälläisiä asioita.
Toiset laittaa enemmän rahaa synttäreihin kuin toiset, toiset kutsuvat synttäreille kaikki kaverit kun toiset vain ne kaksi – valintoja. Pieniä ja suuria synttäreitä voi molempia pitää pienellä tai suurella budjetilla ja molempia myös eri viitseliäisyyden asteella. Ajattelevatko lapset tälläisiä asioita vai vain vanhemmat? Ovatko lapset kateellisia tai tulevat surullisiksi vai vain aikuiset? Entä vanhemman asenteet onko riski että ne siirtyvät lapselle?
Entä juhlitaanko Suomessa tarpeeksi? Herättäisikö synttärit vähemmän ökyily/köyhäily/on rahaa/ei oo rahaa – tyylisiä keskusteluja jos juhlia vain järjestettäisiin usemmin ja pienemmällä kynnyksellä? ”Arjesta juhlaa!” asenteella.
Hauksoja juhlija ja juhlien järjestämisiä kaikille! Olkaa hyviä vieraita! 😀
Peace.
NIIIIIIIIIIn hyviä kysymyksiä. Ja en osaa vastata 😀
Apua vähävaraisille pääkaupunkiseudulla -ryhmässä voi suoraan toimittaa apua sitä tarvitseville, vaikkapa kierrättämällä vaatteita ja leluja. Meillä toimintaan osallistuu lapset valikoimalla itselleen turhat lelut, viikkailemalla pieniksi jääneet vaatteet ja ovat mukana viemässä avun perille. https://m.facebook.com/groups/751927291556243
Kii-tos! Tämä oli juuri sellainen ryhmä, jota vähän hainkin!
Tämä on erittäin tärkeä asia! Mielestäni on vain hyvä kun järjestetään erilaisia synttäreitä lapsille. Lapsille on hyvä opettaa, että perheitä on erilaisia. Enkä näe siinä mitään pahaa, jos joku pystyy järjestämään lapselleen hienot synttärit. Vähävaraisen perheen lapselle jopa pääsy hienoihin juhliin, jossa saa paljon herkkuja ja vaikka pienenkin lahjapussin kotiinviemisiksi voi olla suuri elämys. Ennemminkin kannattaisi kiinnittää huomiota näihin kutsujen lähettämisiin. Esim. Ettei jätetä niitä vähävaraisia kutsumatta juhliin. Päiväkodissa kutsut jätetään näkyville lokerikkoon, ja myöskin niistä keskustellaan lasten kesken. Jos joku jätetään ulkopuolelle, se on pahinta. Lapsi voi muistaa sen aina. Tässä voisivat vanhemmat olla enemmän tarkkasilmäisempiä, sillä tätä tapahtuu. Vähävaraisen lapsen vanhemmille vinkiksi, ettei se lahjan arvo merkitse kaikkea, ei todellakaan. Edullisesti voi rakentaa jotain pientä, josta voikin lahjansaaja olla enemmän onnessaan kuin kalliimmasta. Kunhan lahja on ajatuksella koottu. Vaikkapa pieni suklaa ja jotain itsetehtyä esim. Itse kudotut sukat, jos taitoa riittää. Kyllä niitä hienoja leluja kuitenkin joka juhlaan joku tuo. Eli vähän erilainen lahja voi todellakin olla se mieleenjäävä. Vaatii vain vanhemmilta vähän enemmän suunnittelua, mutta kannattaa. Ja vastaavasti tässä on hyvä tilaisuus valmistaa omaa hyväosaista lasta olemaan kiitollinen myös halvemmasta lahjasta. Mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että kaikenlaiset juhlat ovat tärkeitä. Eikä tarvitse olla huolissaan ovatko nämä nyt ”liian” hienot tai tai vastaavasti vaatimattomat. Kaikenlaisia juhlia tarvitaan ja lapsille se on aina elämys, kunhan ketään ei jätetä ulkopuolelle. Ihanaa, kun meillä on myös näitä apua vähävaraisille ryhmiä, ja muita kanavia missä voi kierrättää. Nyt joulua ajatellen esim. hygieniatuotteetkaan ei monelle ole vaikea hankkia, mutta voi antaa vähävaraisen perheen lapselle tai nuorelle iloa ja puhtautta pitkäksi aikaa. Itse aion nyt panostaa siihen. Muistetaan käyttää näitä kanavia. Jokaisen panos auttaa.
Nuo lokeroiden kutsut (ja joulun aikaa lahjat) ovat niin vaikea juttu. Joskus ainoa kanava viestiä toisiin koteihin, mutta siinä piilee silti tuo kurja aspekti 🙁
Me tavattiin miehen kanssa vapaaehtoistyön merkeissä keskellä Etelä-Afrikkaa. Mies oli syönyt papuja jo kahdeksan vuotta ja itse totuin myös pian siihen, ettei ollut muuta ruokaa, shampoota, vessapaperia tai edes juoksevaa vettä. Miehen parhaat ystävät asuvat edelleen niillä sijoilla ja suunnitelmissa on mennä sinne lasten kanssa joksikin aikaa heti kun he ovat niin isoja, etteivät lähde jokeen uimaan krokotiilien ja virtahepojen kanssa tai yritä paijata vauvapaviaaneja.
Ajattelen, että itse kokemalla kuinka täysin ilman materiaa voi olla oikein onnellinen tekee varmasti hyvää ja toisaalta taas Suomessa osaa totta vie arvostaa vessapaperia, sähköä ja suihkua!
Oi miten ihana tarina. Ja menkää ihmeessä sinne. Olisi upea kokemus lapsille <3
Mahtavasti kiteytetty ajatukset!! 🙂
🙂
Hope-yhdistys vastaanottaa leluja ja vaatteita. Muistaakseni sijaitsevat Pitäjänmäessä. 🙂
Kiitos vinkistä. Laitoin heille viestiä, mutta eivät ota enää ennen joulua. Mutta voihan nuo säkit viedä tammikuussakin 🙂
Tosi hyviä pointteja! Itse kipuilen viisivuotiaani kanssa ihan samoja asioita: miten kasvatan siitä ihmisen, joka tajuaa oman hyväosaisuutensa – vaikka mekin ollaan ihan tavallinen pätkätyöläisperhe – ja miten opetan sen arvostamaan materiaa ilman, että kasvatan siitä materialistin.
Itse mietin myös, kuinka paljon nuo vajaa kuusivuotiaat lopulta materiasta ja hyvä-/ huono-osaisuudesta ymmärtävät. Lahjojen ja synttäripussien vertailua en onneksi ikinä ole nähnyt, mutta yksien kaverisynttärien jälkeen viisivuotis kyllä kysyi, että ”Mutta miksei siellä ollut mitään teemaa?”. Siitä puhuimmekin sitten pitkään – ja monesta muustakin jutusta samalla.
Itse olen viettänyt lapsuuteni lama-aikana ja perheen työttömyys oli silloin, ja edelleenkin, iso musta varjo, joka peitti alleen ihan kaikein. Muistan, kuinka jouduin pitämään vaatteidenvaihtopäiviltä haettuja, vihaamiani, ruskeita sammareita, sillä uusiin housuihin ei ollut varaa, ja kun pihan isot tytöt pyysivät mukaan leikkeihinsä, ei kehdannut suostua niiden rumien housujeni takia. Että yllättävän paljon ne lapsetkin jo tajuavat ja osaavat verrata vaatteita/ asuntoja/ synttäreitä keskenään. Kunpa osaisi ja voisi antaa omalle lapselle kaikkea oikeassa suhteessa ja kasvattaisi sen ymmärtämään muidenkin tilanteet.
Ehkä tässä nimenomaa on se, että me tämän ajan aikuiset tosiaan olemme itse niitä lamalapsia. Vaikuttaa niin moneen ajatukseen ja toimintamalliin!
Hei!
Voisitkohan harkita oikolukevasi tekstisi tarkemmin ennen kuin julkaiset ne vai onko aikataulu siihen liian tiukka? Kirjoitusvirheitä on aika paljon. Kukaan ei toki ole täydellinen ja myös kirjoitusvirheet kuuluvat elämään, mutta on pidemmän päälle hieman työlästä lukea muuten mielenkiintoisista aiheista kirjoitettuja tekstejä, kun silmään hyppää tuon tuosta kirjoitusvirheitä. Enkä voi olla ajattelematta, että olet ammatiltasi kuitenkin äidinkielenopettaja. Huomaan myös, että sinulla on taipumus käyttää ajatusviivaa todella usein, tässäkin postauksessa lähes joka kappaleessa. Voisiko sen korvata välillä esim. pilkuilla? Tuo sujuvuutta tekstiin eikä töksähdä lukiessa niin pahasti.
Kirjoitan tämän kommentin kaikella kunnioituksella ja täysin rakentavassa hengessä, toivottavasti osaat ottaa sen myös niin. Seuraan blogiasi viikottain ja aiheet ovat pääosin mielenkiintoisia, mutta tämä asia on vaivannut jo pitkään.
Hyvää joulun odotusta!
No voi hohhoijaa. Tässä tekstissä ehkä oli yksi isompi sellainen mutta kaikille sattuu sellasita, ja mielestäni Karoliinan tekstit on kuitenkin yleisesti ottaen tosi sujuvia ja mukavia lukea. Jos vertaa moniin muihin bloggareihin niin todella vähän kirjotusvirheitä tai kökköjä lauserakenteita. Ja täytyy sanoa että kaikki tällaiset yleistykset jotka sisältävät ilmaisun ”kun olet kuitekin ammatiltasi — niin eikö sinun varsinkin pitäisi —” ovat kyllä todella ärsyttäviä. ”Sinä kun partiolainen, niin eikö sinun pitäisi olla aina valmis? No, tiskaa sitten puolestani, hehhehhee!”
Eikös Karoliina ole muutamia kertoja aikaisemmin kertonut olevansa lukihäiriöinen? Minusta lukihäiriöinen äidinkielen opettaja on kunnioitettavaa – ei todellakaan ole menty siitä mistä aita on matalin! Mutta sitähän ei voi ymmärtää kuin toinen lukihäiriöinen. Mieluummin kuitenkin lukihäiriöinen kuin ihmisiäymmärtämishäiriöinen.
Minäkin olen lukihäiriöinen suomen kielen opettaja. En itse pidä blogia, joten en tiedä, kuinka paljon aikaa postauksiin yleensä käytetään. Kuitenkin esimerkiksi sähköpostit tai sosiaalisen median päivitykset tarkastan yleensä kerran tai kaksi asian tärkeydestä riippuen. Harvemmin tarkastamalla saa aikaan täydellistä jälkeä, mutta näin suurimmat virheet pyyhkiytyvät pois.
Pakko sanoa, että yleensä pahimpia kielipoliiseja ovat harrastelijat eikä ammattilaiset. Itseäni nimitän pilkkupasifistiksi, vaikka pyrinkin muiden luettavaksi tuottamaan helppolukuista kieltä.
Eli: sympatiatsempit lukihäiriön kanssa Karoliina, ja kiitos mielenkiintoisesta aiheesta! Omia lapsia ei vielä ole, mutta ensimmäisten kummilasten kohdalla on jo joutunut materiaa miettimään.
Vierailija x 3 ja tiita.
Ihan aiheesta sanoit, Vierailija 1. Eikä nämä lyöntivirheet ja pilkutus oikeastaan ole lukihäiriöasia, vaikka olitte niin symppiksesti heti puolustamassa. Kyllä tässä on vaan väsynyt äiti-ihminen kesken ruuhavuosien ja välioksennusten 😀 Silloin tuppaa olemaan senat sakaisin ja kirjaimet missä sattuu.
Samaa mieltä!
Kuten tuolla jo aiemmin joku mainitsikin, että Hope-yhdistys on hyvä kanava auttaa vähävaraisia/apua tarvitsevia lapsiperheitä.
http://www.hopeyhdistys.fi/
Kiitos <3
Mainostan myös Hope yhdistystä. Toiminut siellä vapaaehtoisena ja suosittelen. Apu menee oikeaan osoitteeseen. Ottavat vastaan vaatteita, leluja sekä harrastustarvikkeita, lastenvaunuja ym. ja tarvittaessa hakevat myös huonekaluja, jotka kulkeutuvat suoraan niitä tarvitseville perheille. Uudet tilat löytyvät pääkaupunkiseudulta Pitäjänmäeltä. Kutomotie 6, Helsinki. Paikalla arkisin klo 9-15 sekä torstaisin klo 17-19. Kannattaa tutustua, sitä pyörittävät äärimmäisen mahtavat ihmiset!
Laitoinkin jo sähköpostia heille. Kiitos 🙂
Hups minäpä en huomannut yhtään kirjotusvirhettä tms, ehkäpä se johtuu nopeasta lukutahdista tai lukihäiriöstäni 😉
Lasten synttäreistä, niitä olen pohtinut vaikka vielä ei omia lapsia olekaan.
Toivon, että synttäreissä ei mennä jenkki liiallisuuksiin, että lasten mekoista pulitettaisiin monia kymmeniniä euroja ja kilpaitaisiin kerroskakuilla kera lapsia viihdyttävät pellet, ykssarviset ja prinsessat.
Toisaalta kuitenkin tiedostan, että on äitejä, jotka nauttivat kekkereiden järjestämisestä ja haluavat ”panostaa”niihin… Ymmärrän kyllä, että lapsilla on jossain asioissa tapana vertailla. Muistelen kuitenkin, että yhtä hyvät synttärit saattoivat olla, oli se kakku äidin tekemä mansikkahillo,bansku kermat levitetty -kakku tai täydellisine pursotuksineen ja marsipaanihahmoineen oleva leipomon kakku. Joskus jopa ei niin hienoissa puitteissa saattoi olla hauskempaa ohjelmaa… Vaikka ikävä se oli kuulla, että omassa lapsuudessa eräs lapsi pääsi osallistumaan kutsuille, koska äitinsä oli kerännyt vuoden ympäri alennusmyynneistä (Tiimarit jne) pikkutavaraa, jotta lapset saavat lahjat mukaansa.
Aika harvassa perheessä ne synttärit täällä Yhdysvalloissakaan tuollaisia överipartyjä on.
Voi mua alkaa heti itkettää tuollaiset tarinat 🙁
Oliko kirjoitus hutaisten tehty, kun sisälsi niin paljon kirjoitusvirheitä?
Jeps. Keskellä oksennuskohtausten 🙂
Häiritsi myös kirjoitusvirheet, oli niin paljon, siihen verrattuna mitä teksti yleensä on.
Tulee niitä itselläkin! (Että sinä milensäpahoittaja siellä, älä nyt heti herrrmostu 🙂 )
OLI 🙂
Ei tätä varmaan niin kovin paljon kannata murehtia, kun muistaa, että lapsi oppii ennen kaikkea matkimalla ja tarkkailemalla 🙂 Jos oma suhde materiaan on terve, välittyy se lapsellekin. Noin pääpiirteittäin.
Se, kuinka terve se oma suhde on, onkin sitten toinen kysymys. t. yks vaatehullu
Mä uskon, että mulla on. Mutta tok esim. tämä blogimaailmaan liittyvä tavara on asia, jota saa miettiä ihan viikottain.
Ainakin kuitenkin itse muistelee, että millaisilla synttäreille sitä on käynyt, niin parhaat oli ne joissa vanhemmat keksivät kivoja leikkejä ja olivat täysillä mukana tohinoissa. Parhaat juhlat oli järjestetty metsässä, koska ne oli ainutlaatuiset, mäkkärisynttärit olivat vain kopioita toisistaan. Loppujen lopuksi tärkeintä on se yhdessä olo, harva muistelee minkälainen kakku oli tai mitä lahjoja. Tosin muistan, että olin katkera kun kaverilla oli hieno barbitäytekakku. Olen samaa mielää tuosta matkimisesta, että kyllä ne lapset on onneksi fiksuja ja seuraa vanhempien jalanjälkiä. 🙂
Mun siskolla oli pienenä kerran ulkosynttärit lumilinnoineen. Isä oli poroajelun poro 😀
Hmm, mun mielestä teidän kemut näytti ihanilta!
En tajuu miks äidit ja isät ei sais järkätä just sellasia synttäreitä lapselleen kuin itse haluaa (olkoon sitten megabileet tai pikkurahalla järkätyt kemut). Mun mielestä on kivaa mennä kenenkä vaan kemuihin, oli niihin panostettu sit kuinka paljon hyvänsä… Tärkeintä on yhdessä olo!!
Viha vieri viljan maasta kateus kalat merestä.
Ihanan kalevalaista 🙂
Tärkeintä tosiaan on yhdessäolo…juhlat kun juhlat!
Synttärijuhlat näyttivät kyllä kivoilta! Ihmetyttää tuo lahjapussien hämmästely. 90 -luvulla se oli jo vakiokäytäntö ainakin meillä päin pk-seudulla, joten mistään uudesta ilmiöstä ei ole kyllä kyse. Niihin riittää varsin mainiosti vaikka pari tarraa tai karkkia. Meillä viime synttäreillä annettiin lahjaksi kaikille aarteenetsinnästä saadut Tigerin euron taikasauvat. Ja usein on annettu koristeena olleita ilmapalloja mukaan. Ei siis mitään suurta tai kallista. Eikä ne kyllä mitkään pakolliset ole 🙂
Lapseni ovat käyneet monenlaisilla synttäreillä eikä Hoplop -juhlat ole saaneer heiltä yhtään suurempia kehuja kuin kotona pidetyt juhlat. Lapsista on yleensäkin kiva päästä juhliin, oli ne mimmoiset tahansa. Kerran olivat todella onnellisia kun yhden sankarin vanhemmat leikkivät piilosta. Ja kerran söivätkin pöydän sijaan viltillä olohuoneen lattialla. Ja kerran olivat päässeet sankarin isoveljen huoneeseen tanssimaan. Pieniä juttuja jotka eivät vaadi juurikaan rahaa tai edes ponnisteluja.
Jossain vaiheessa toki lapset huomaavat eroja, mutta meidän 5- ja 7-vuotiaat eivät ainakaan puheidensa perusteella ole kiinnittäneet vielä asiaan huomiota. Nyt ovat lähinnä vertailleet nukkumaanmenoaikoja, suihkussa käymisen tiheyttä yms asioita 😀
Meillä puhutaan aika avoimesti eri asioista ja lapset tietävät, että emme ole rikkaita emmekä köyhiä vaan jotain siltä väliltä. Jonkin verran on käyty keskustelua siitä, että ihmiset käyttävät rahaa ja elävät monella eri tapaa. Toinen tuhlaa, toinen säästää, toinen reissaa ja joku panostaa arkeen jne. Että aina ei voi päätellä itse onko joku rikas vai ei. Tavaroiden saaminen ei ole meillä itsestäänselvyys. Lapsilla on säästöpossut, joihin keräävät rahaa (irronneista hampaista saatuja, lahjaksi saatuja, karkkipäivän karkkien tilalta saatuja rahoja, omien lelujen myynnistä saadut tulot yms). Näillä saavat ostaa itse valitsemiaan asioita. Pienempi ei koe koskaan haluavansa mitään, isompi sen sijaan tyhjentää possun säännöllisesti. Viimeksi osti kalliin legon ja juuri eilen tuumasi, että ei tainnut olla kannattava ostos, kun ei ole juurikaan leikkinyt sillä legolla vaikka haaveili siitä puoli vuotta…
Ehkä noissa lahjapusseissa on myös alueellisia eroja. Itse en muista, että olisin koskaan saanut sellaisia synttäreiltä lapsena.
Hyvää pohdintaa 🙂
Lahjapussei on kyl ollu ainaki viimiset kakskytvuotta ku mietin omaa lapsuuttani 🙂 Oli sillon jo ihan yleinen käytäntö. Enimmäkseen just tiimarikrääsä (tarroi, alle euron leluja, kumei, kynii, ilmapalloi) ja karkkia
Minä ostin aikoinaan innoissani äidin antamilla rahoilla ja tiukalla budjetilla pikkusiskon kaverisynttäreille lahjapussit. Onginnan vedimme bestikseni kanssa showmeinigillä, ja aina oli mieletön menestys 5 vuotta nuorempien tyttöjen keskuudessa. Minusta on parempi olla ostamatta mitään, kuin ostaa jotain, joka jo omasta mielestä on tympeää ja turhaa. Meillä oli yksi vuosi itsetaitellut hyppäävät origamisammakot ja sitten hyppykisat, isommille voisi antaa paperin ja ohjeen, muutenkin joku askartelutehtävä olisi minusta kivempi kuin karkki tai krääsä. meidän piireissämme kyllä juuri pienituloiset järjestävät synttärit kodin ulkopuolella ja suurituloiset ja -asuntoiset kotonaan, koska tilaa on. Enemmän synttärikulttuurissa jalkoihin jäävät ne vanhemmat lapsineen, joiden henkiset voimavarat eivät riitä synttäreiden järjestämiseen ja lasten leikittämiseen, kyllä synttärit on mahdollista järjestää lähes nollabudjetilla esim metsässä tai leikkipuistossa.
No sitten niitä ei vaan ollut meillä Hanksulla 😀
Hei! Kiitos tästä postauksesta. Mielestäni tämä on hyvin tärkeä aihe ja nostan siitä hattua. Vaikka mielellään noita teidän upeita synttäreitä ihasteleekin, on tärkeää muistaa, että kaikki lapset eivät sellaisia saa, eivätkä edes niistä osaa unelmoida. Jokaiset synttärit, oli kakku ja lahjapussit tai ei, ovat lapselle tärkeä kokemus, jos vaan meininki on kohdallaan ja saa arvostusta. 🙂
Kiitos <3
Heippa!
Tuli tuosta tekstistä mieleen poikani luokkakaverin 8-vuotissynttärit tuossa syksyllä. Lahjatoiveena oli askartelutarvikkeita ja niitä ostettiin. Oli juhlat järjestetty sirkuskouluun ja siellä temmelsivät iloisesti. Lopussa sitten juurikin ringissä aukaisivat lahjat ja kun poikani innoissaan lahjaa antoi ja tämä synttärisankarityttö avasi sen, niin tytön kommentti oli vain että, mjaa eiköhän tää kelpaa. Oisitpa nähnyt poikani ilmeen kun kuuli kommentin. Meni hiljaiseksi niin ihana seurallinen lapseni. 🙁 äidin sydäntä särki. Sillä hetkellä päätin, että tästä lähtien haen lahjakortin lelukauppaan jokaisilla kaverisynttäreillä mihin poikani menee. Se on neutraali lahja eikä tarvitse lahjan saajan pettyä. Eikä poikani kuulla tuollaisia kommentteja, kun olen hänet kasvattanut arvostamaan jokaista saatua lahjaa. Voisivat myös vanhemmat opettaa lapsensa kommentoimaan lahjoja hymyssä suin saivat sitten mitä tahansa.
Myös tuo kiitoslahjapussi synttäreillä. Tänä vuonna itsekin ekaa kertaa sorruin siihen. Tilasin ebaysta tuunatut avaimenperät ja laitoin tikkarit mukaan. Poikani on saanut näistä pusseista kyniä ja kumeja sekä sellaisen valon, joka laitetaan takkiin. Hyödyllisiä lahjoja ONNEKSI 😀 kaikki menneet käyttöön.
Voi miten kurja tarina :/
Kun oma lapseni on kaverisynttäri-iässä, en aio hankkia lahjapussukoita vieraille. Mun mielestä on tärkeää opettaa, että lahja ei velvoita vastalahjan antamiseen. Kun lapseni menee kaverinsa synttäreille, en halua, että hän odottaa saavansa jotain, vaan synttärisankarilla on täysi oikeus olla yksin saamapuolella. 🙂
Sitten kysymys, jota ei todellakaan ole tarkoitettu kritiikkinä blogin yhteistyöpostauksia kohtaan, vaan asia, jota olen usein perheblogeja lukiessani miettinyt:
Kuinka tyttäresi ymmärtää esim. blogia varten otetut asukuvat ja vaikkapa synttäreille yhteistyökumppaneilta saadut koristelut ja tarjoilut? Puhutteko siitä, että normaalisti ne maksaisivat rahaa, mutta blogatessa se toimii eri tavalla? Olen miettinyt, että jos bloggaamisen lopettaa, kuinka lapsi, joka on tottunut saamaan paljon uutuuksia blogin yhteistyöpostausten ansiosta, ymmärtää sen, jos se kaikki yhtäkkiä loppuukin.
Joskus kuviin olen sanonut, että nämä liittyvät äidin töihin. Muuten en erityisesti korosta blogin kautta saatuja asioita, koska lapselle ne ovat kaikki samaa mössöä. eivätkä ne niin räikeästi eroa siitä, mitä muuten ostetaan/ostettaisiin.
Jos lopettaisin, en usko, että F huomaisi sitä mitenkään. Itse toki huomaisin, että puolet tuloistani puuttuvat ja sitä kautta se vaikuttaisi lapseen. Mutta hän on vielä niin pieni, ettei tosiaan arvota asioita rahalla tai näe, mitä on ja mitä toisaalta ei ole.
Monesti piilotan blogin kautta tulleita asioita häneltä (varsinkin leluja), koska en halua, että hän ajattelee postista vaan tulevan kamaa.
Hei! Suosittelen katsomaan tämän n. 20min pätkän. Kyselit postauksen lopussa 6-vuotiaalle sopivaa dokkaria joka auttaisi ymmärtämään hyväosaisuutta. Toivottavasti tämä videon puhe antaa näkökulmaa miten lapselle esittää esim. Afrikan. Eli käytännössä siis tulisi näyttää myös tarinan toinen puoli eikä luoda mielikuvaa Afrikasta vain köyhänä ja katastrofaalisena maanosana.
Oli tosi mielenkiintonen video ja sai omaakin ajatusmaailaa hieman avarrettua!
https://youtu.be/D9Ihs241zeg
Kiitos 🙂
Kiitos 🙂
Ei ole helppoa. Uskon, että tämä on monilta ostin vaikeampaa kuin vielä vaikka 50 vuotta sitten.