kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 18.12.2016

Kahta en vaihda + Polarn O. Pyret -lahjakortin arvonta

Teksti
Karoliina Pentikäinen
343 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Polarn O. Pyret

Minä olen joulun suhteen todellinen perinnetyyppi. Joulu jos mikä pitää minusta hoitaa kuten aina ennenkin on hoidettu. Samat ruuat, sama järjestys, samat rutiinit.

Jos mietin, mitä olen toivonut lahjaksi vuodesta toiseen, ja jota ilman joulu ei tunnu joululle, löytyy kaksi ikisuosikkiani aika helpolla. Ne ovat kirja ja yöpuku. Minusta nimittäin yksi joulun parhaita juttuja on se, kun saa lahjojen jakamisen jälkeen sujahtaa uuteen yöpukuun ja kömpiä viltin alle lukemaan kirjaa ja mussuttamaan suklaata.

Vaikka joulu jo kolkutteleekin ovelle, on vielä hetki aikaa tehdä lahjaostoksia, joten pistetäänpä pystyyn raidallinen arvonta. Kirjoita minulle jokin kysymys/postausidea, johon haluaisit minun vastaavan, ja olet samalla mukana 100 euron Polarn O. Pyret -lahjakortin arvonnassa. Arpa-aikaa 21.12.2016 klo 18.00 asti!

Muistutuksena vielä, että kaikki uudet ja vanhat PO.P:n kanta-asiakkaat saavat -20% ostoksistaan 20.12.2016 asti.

Kivaa sunnuntai-iltaa! Taidanpa paketoida vielä viimeiset lahjat kääröihinsä.

-Karoliina-

Kommentit (343)

Arkiruokapostaus kiinnostaisi! 🙂

Meikkipostaukset kiinnostaisi, esim. Miten teet arki-ja juhlameikin. Mukavaa joulua!

Mielelläni kuulisin postauksen arjen rahan käytöstä/säästämisestä. Mihin panostat ja mistä pihistät. Ei nyt niinkään mitään tarkkoja lukuja tai summia mutta ostatko esim. vähän kalliimpaa luomu ruokaa vai sitä edullisempaa, vaikuttaako vaatevalintoihin hinta enemmän vai laatu ym. siihen liittyvää.

Semmoset my day-postaukset on aina kivoja 🙂 Mukana.

Hei, ihana arvonta! 🙂 Juurikin sun blogin takia tutustunut enemmän PO.P:n valikoimiin. Ja tykkään! 🙂

Mä olisin toivonut sulta postausta sun hiusten vaalennus prosessista, mutta sellainen olikin jo ilmestynyt tänne. Jes, kiitos! Mutta toinen idea vois sitten olla se, että miten haastavaa on (varsinkin perinne ihmisenä) toteuttaa esim joulu tässä uudessa tilanteessa.

Kiitos ihanasta blogista ja ihanaa joulun aikaa!

Postaus miten teidän rakkaustarina alkoi 🙂

Karoliinan ja F:n lempibiisit Top 5 🙂

Mitä toivot tai odotat uudelta vuodelta?

Oih ihana arvonta!
Olisi kiva saada hieman inspistä ruuanlaittoon 🙂 Arkisille, nopeille ja ”helpoille” resepteille olisi kovaakin käyttöä:))

Mitä haluaisit tehdä, jos voittaisit jättipotin lotossa? 🙂

Lastenkirjavinkit 🙂

Kiinnostaisi lukea lisää arjestasi ja kaikkien menojen yhteensovittamisesta F:n elämän kanssa. Myös kirjaprosessista olisi kiva saada esimerkiksi aikajana, mitä tapahtui milloinkin ja miltä missäkin vaiheessa tuntui.

Tahdon lukea jatkossakin vaihtelevia ja elämänmakuisia postauksia.
Mukana arvonnassa.

Tykkään ihonhoito postauksista

Oletko löytänyt sisäisen tasapainon elämässäsi? Niin Että keho ja mieli ovat balanssissa keskenään?
Jos olet, miten onnistuit siinä? 🙂

Ihan teidän arjesta kivoja postauksia.

Kirjasuosituksia 4-6v ikäisille 🙂

Minusta olisi kiva kuulla sinun lemppari kaupoista ja kahviloista Helsingissä tällä hetkellä. Ja kaikki tekemisvinkit lapsen kanssa on tervetulleita;)

Tykkään lukea arkisista askareista. Siivouspäivä kuvina, ruokaviikko, viikon aamu- ja iltapalat…

Olisi kiva ja mielenkiintoista lukea postaus sinun lapsuutesi jouluista. Millaisia ne olivat? Mitä niihin kuului? Mikä pysyi aina samana (vai pysyikö mikään)? Lapsuuden parhaita joulumuistoja -tunnelmapala 🙂

Toivoisin postauksia lasten vaatteiden laadusta ja missä lasten kanssa kannataa käydä.

Toivoisin kampausvinkkejä eli lisää hiusaiheisia postauksia. 🙂

Toivoisin ruokapostauksia 🙂

Ensi vuoden suunnitelmista. Ja mitä kivaa voisi keksiä välipäiville 🙂

Ruokapostaukset olisi kivoja. Ihan perusruokajutut siis. Tai sitten vaikka joku listaus top5 musiikki,top5 asut top5 ruoat jne. 🙂

haluaisin kuulla sun suosikkiarkiruuan ja jos se ei oo sama nii sit kans semmosen helpon ja nopeen kiireaterian reseptit

Itseäni pohdituttaa tällä hetkellä lapsen sisävaatteiden säilytys ja mieluusti lukisin, miten sinä olet asian ratkaissut.

Vinkkejä lapsiperheelle mitä tehdä Helsingissä ja mieluummin sellaisia vähemmän tunnettuja paikkoja/tekemistä

Postaukset normaalista arjesta + vaatepostaukset kiinnostavat.

Haluaisin lukea pohdintojasi uusperheen mahdollisten uusien tulokkaiden osalta. Vaikkakin henkilökohtainen asia, uskon että osaisit taitavana kirjoittajana reflektoida sitä omakohtaisesti ja silti tarpeeksi yleisluontoisesti.

Hyviä menovinkkejä lapsiperheelle, muoti ja sisustus myös mieluisia aiheita. Kiitokset kivasta blogista!

Uudenvuoden viettoon vinkkejä.

Sinulla on niin ihana tyyli, että esim. tämän hetken vaatesuosikeista lukisin mielelläni. Myös kirjasuositukset olisivat jees tälle lukutoukalle. 🙂

-vanha kunnon kysymyspostaus
-kasvutarinasi opettajaksi
– näin keksin kirjani aiheen
– lempiasioita ja paikkoja kotikaupunginosassni
-kirjavinkkausta mille vaan kohderyhmälle
-ihmisiä, joita ihailen
-kirje 15-vuotiaalle itselleni

🙂

Haluaisin kuulla lukihäiriöstä ja vinkkejä siihen. Miten sen voisi esimerkiksi mahdollisesti tunnistaa lapselta ja kuinka sitä voisi tukea? Kirjallisuutta ja kirjavinkkejä.

Tyylipostaus, jossa yhden työviikon ajan käytät vain muutamia samoja vaatekappaleita, mutta asustat kokonaisuuden joka päivä uudella tavalla. Antaisi näkökulman käytännölliseen vaatekaappiin 🙂

Kirjavinkit ovat aina tervetulleita, sekä aikuisten että lasten 🙂 .

Ihan normaalista arjesta ja vaikka popin vaatteista enemmänkin 🙂

Olen viime aikoina innostunut uniformupukeutumisesta – mikä on sinun luottouniformusi arjen riennoissa? 🙂

Kirjavinkkejä tai sitten joku dream map vuodelle 2017….

Ja on kyllä ihana arvonta <3

Miten lapsi on muuttanut joulun/uudenvuoden viettoa, miten nämä pyhät ovat muuttuneet lapsen kasvaessa ja perhetilanteen muuttuessa? Olisi myös hauska lukea muistojasi siitä, millainen oli eka joulusi äitinä! 🙂

Oikein ihania talven juhlia teille.

Joulunvietostanne haluaisin mielelläni kuulla, vaikks jostain tietystä näkökulmasta, esim. perinteet (perheen ja omat), uusperhejoulun kuviot tms.

Olen haaveillut popin yökkäristä itselleni. Näyttää ihanalta..oletko ollut tyytyväinen?

Millaisia kirjoja lapsillesi luet, heidän lempi kirjoistaan.

Postaustoiveena olisi sun tulevaisuuden haaveet, unelmat ja suunnitelmat. 🙂

-Päivä tai viikko kanssani-postaukset on mukavaa luettavaa!
-Kotisi tärkeimmät tai eniten tunteita herättävät esineet tai huonekalut ja miksi.

Postaus hulluimmista haaveista. Jutuista, joita iltaisin pohtii ja unelmoi.

Moi! Olisi kiva kuulla ihan vaan vaikka arkiruokapostauksia viikon ajalta 🙂

Vuoden yhteenveto, joka kuulta muutama tärkein asia. Lisäksi lisää reissujuttuja!

Mitä kotimaisuus tai ekologisuus merkitsee sinulle.

Mielenkiintoista on ollut lukea blogiasi. Minulla itselläni on myös 6-vuotias tytär. Olen eronnut aviopuolisostani hiljakkoin. Moniin asioihin on pystynyt samaistumaan kanssasi.

Mielenkiintoista olisi lukea hyvistä lasten harrastuksista, mihin itse olet tytärtäsi vienyt.

Kymmenen asiaa sinusta, joita et ole lukijoille vielä paljastanut 🙂

Postaus siitä aidosta arjesta, kun hommat ei aina mene kuin Strömsöössä.

Mua kiinnostaisi lukea siitä, miten yhdistät työsi opettajana ja bloggaajana. Lähinnä siis siitä näkökulmasta, miten saat aikasi riittämään. Itsellä tuntuu olevan pelkässä opettajantyössä ja huushollin pyörittämisessä ihan riittävästi hommaa.

Tavallisista arkisista asioista. Niistä saa vinkkejä omaankin elämään.

Hei jee! Tässä jotakin postaustoiveita:
– kerro joulustasi, tärkeimmät joulutraditiot, jouluruuat jne. Onko teillä tehty jotain juttuja jouluisin vähän toisin kuin ehkä keskimääräsessä suomalaisperheessä..?
– ajatuksia eskarilaisen vanhemmuudesta, lapsen itsenäistymisestä ja ennen kaikkea tulevasta kouluun menosta -> miten yhdistää oma työ ja ekaluokkalainen, vaihteleviin aikoihin alkavat kouluaamut jne..? (Voi tietty tuntua vielä kaukaselta mutta on mulle oman eskarilaisen kanssa jo nyt ajankohtanen pohdinnan aihe)
– uusperhekuviot: mitkä asiat mietityttää, miten sujuu yhtälö lapsi + etäsuhde, miten käytännön asiat ovat ratkenneet suhteessanne (sen verran tietysti kun olette valmiita jakamaan julkisesti aiheesta)
– kirja-arvosteluja ja vinkkauksia lempikirjoista olis myös kiva lukea 🙂 samoin kotiin liityviä järjestelypostauksia, miten esim. lelukaaos pysyy hallinnassa jne

Onkohan tätä jo ehdotettu, kun niin moni vastannut, mutta siis vuoden 2016 yhteenveto olisi kiva. Huippuhetket, alamäet ja ylämäet. Ehkä myös toiveet uudelle vuodelle?

Olen löytänyt monta hyvää kirjaa sun suositusten mukaan, joten kirjoihin liittyvä postaus olisi kiva 🙂

Mitä saitte joululahjaksi, uudenvuoden lupaukset/toiveet ensi vuodelle.

Mitä tykkäät puuhailla lapsesi kanssa?

Haluaisin tietää sun ja F:n tän hetkiset lemppariasut !
Eli vaatteita esittelyyn 🙂 Vaikka useampiakin kokonaisuuksia.

Postausidea lastenhuoneen sisustuksesta tai ainakin hyviksi koetuista huonekaluista ja tarvikkeista!

P.s. Mullakin kirja ja yökkäri ovat vuodesta toiseen lempilahjat 🙂

Ihana arvonta! Pop:in yökkärit ovat meilläkin olleet pitkään käytössä. Minua kiinnostaisi reissuvinkit lapsen kanssa matkailuun. Nimim. Keväällä viikoksi Hampuriin koko perheellä. 🙂

Toivoisin postausta aiheesta:
-10 asiaa joista tulen hyvälle tuulelle ja 10 asiaa joista tulen pahalle tuulelle

Toivoisin postausta siitä, millainen on oma tyylisi.

Mua kiinnostaa eniten ihan tavallinen arki ja ehkä myös selviytymisvinkit taaperoiden vanhemmille. Hyvää joulua sinulle!

Esittelyä F:n päiväkodista/eskarista 🙂

Minkälainen vuosi sinua odottaa? Onko sinulla odotuksia/toiveita/jo valmiiksi suunniteltuja asioita?

Miten joulusi on muuttunut siitä kun itse olit lapsi ja on nyt perheesi kanssa?

Haluaisin vinkkejä uudenvuoden juhliin lasten kanssa. Miten te juhlistatte uuttavuotta. Onko paljon perinteitä vai fiilis pohjalta. Mulla on pitkään ollu hakusessa itselleni mukavat pyjama housut joten otan ehdottomasti popin tarkempaan tutkimukseen. Kiitos vinkistä!

Suutarin lapsella ei ole kenkiä – miten tämä menee äidinkielen opettajan kohdalla? Oletko kiinnittänyt lapsesi kielen kehitykseen erityistä huomiota? Esim. oletko opettanut/aiotko opettaa lapsesi puhumaan/lukemaan jotenkin systemaattisesti vai oletko antanut kaiken mennä omalla painollaan? Kirjasitko kehitysvaiheita muistiin?

Tästä aiheesta olisi kiva kuulla omassa postauksessaan.

Postaukset tavallisesta arjesta kiinnostaa, sekä tietysti on sitten kiva joulun jälkeen lukea miten teidän joulu sujui! 🙂

Olisi kiva lukea vuoden 2016 teidän top 10 tapahtumat/muistot/parhaat palat 🙂

Parhaimmat lasten suusta 😀

En tiedä oletko jo joskus kirjoittanutkin, mutta elämäsi kirjat tai ylipäänsä kirjasuositukset kiinnostaa. Miksei myös ne kirjat, joita F:n kanssa yhdessä luette. Kirjatoukko siis täälläkin 🙂

ihan normaalista arjestasi ! 🙂 ja ensi vuoden uusista kujeista ja toiveista !

Aikuisten hyvistä kirjoista joihin voisi upota, ilman muita ajatuksia 🙂

Olisi mukavaa lukea suosituksia lastenkirjoista! 🙂

Toivoisin postausta juuri nyt kovasti puhuttavasta aiheesta, eutanasiasta. Erityisesti pohdinnat muidenkin, kuin siitä itse päättämään kykenevien oikeuksista kiinnostaisivat.

Heippa, postaus tietty siitä, kuinka teidän joulun vietto sujui. :)Lisäksi olisi kiva kuulla juttua siitä, koetko koskaan ongelmaa siitä, että olet opettajasekä bloggaaja eli oppilaat/vanhemmat jne.tuntevat/tietävät sinusta paljon asioita, mitä normaalisti ei ehkä oppilaat opettajastaan tiedä. Oletko kokenuthankalia tai ristiriitaisia tilanteita, ja kommentoivatko oppilaat blogia? Oikein ihanaa joulua! 🙂

Lukusuosituksia aikuiselle ja eri-ikäisille lapsille.

Lemppari lasten ja aikuisten kirjat!!

Päivä kanssani/kanssamme -postauksia on aina kiva lukea. Tai sitten mielipidepostaus jostain sellaisesta aiheesta joka saa sinussa aikaan voimakkaita tunteita.

Postaus lapsen kanssa matkustamisesta.

Tekemistä (turisti)lasten kanssa Helsingissä talvella.

Hankasalmi jotenkin kiehtoo. 🙂

Ihan tavallisista arjen kuulumisista on mukava lukea.

Oman tyylin löytämisestä, ja yleensä mikä sopii kenellekin. Esim. ohikulkijoita tai tuttujasi tutkaillen.

Loistavia postausideoita vaikka kuinka; miten olisi 5*helppo arkikampaus pitkille/puolipitkille hiuksille? 🙂

Toivoisin postausta uudenvuoden lupauksista 🙂 ja pitävätkö ne?

Heippa!
Minustakin kiinnostavinta on juuri arjen jutut 🙂 Arki vie suurimman osan elämästä ja siitä nauttiminen tulee niiden pienten juttujen kautta.

Kategoriasta Lasten Tukalimmat Kysymykset 🙂
Ja luetut kirjat kiinnostavat aina.

Kategoriasta Lasten Tukalimmat Kysymykset 🙂
Ja luetut kirjat kiinnostavat aina.

Tulevaisuuden suunnitelmat, näkymät. Lupaukset ja tavoitteet ensi vuodelle.
Niin, ja miten kävi sen muutos valmennuksen kanssa, etkö ollut siihen jossain välissä lähdössä mukaan?

Moikka! Olis kiva kuulla pohdintaa sitä, haluatko vielä joskus uudestaan ädiksi ja toivotko F:lle sisaruksia.

En tiedä, kuinka tarkka olet F:n yksityisyydestä tällä saralla, mutta olisi mukavaa kuulla, millaisia eskarissa tehtyjä askarteluja tyttäresi on tuonut kotiin tänä syksynä ja erityisesti jouluna, ja onko jotain F:n tekemiä jouluaskarteluja, jotka laitat esille joka jouluna? 🙂

Kirjavinkkejä olisi kiva saada, vaikka jos joulupukki sattuu tuomaan 🙂

Lukusuosituksia haluaisin kuulla, niin aikuiselle kuin lapselle.

Jouluihmisenä lukisin mielelläni sinun rakkaimmista jouluperinteistäsi tai vaikka omista lapsuusjouluistasi.

Teidän arjesta joku postaus 🙂

Mitkä on sinun ne tärkeimmät rutiinit Joulussa? 🙂

Haluaisin kuulla tulevaisuuden haaveista kirja-hommiin liittyen 🙂

Ihana arvonta:)
Olisi mukavaa lukea opettajan työsi nyky haasteita ja iloista.

Tervehdys, postaustoiveena olisi sellainen että mitkä on ehdottomat luotto vaatteet/tavarat mitä ottaisit mukaan reissuun jos aikaa pakata olisi vartti ? 🙂 mukavaa joulunaikaa ja onnekasta uutta vuotta !

Miten olisi postaus teidän viikon ruuista? Voisi samalla keräillä itselleen ruokavinkkejä 🙂

Hei,
Hurjasti onkin jo tullut hyviä ideoita. Minuakin kiinnostaa peli- ja kirjavinkit (lähinnä lapsille), samoin Helsingin / Suomen ”matkatärpit” lapsiperheille.

Ihanaa joulunaikaa sekä paljon terveyttä sinulle & rakkaillesi vuoteen 2017!

HannaM

Hiuspostaus.miten vaalea väri on pysynyt. Miten hoidat hiuksiasi

Päivä kanssasi postaus! Kun kirjoitit tässä vähän aikaa sitten sinun ja F:n aamusta ja päivästä niin se tuli jotenkin sopivaan aikaan. Samanlaisten päivien kanssa tässä taiteillaan tällä hetkellä. Oli jotenkin huojentavaa lukea kirjoitus. Kaikkea hyvää jouluunne ja kaunista tulevaa vuotta!

Ois kiva nähdä sellanen my day tai my week -tyyppinen postaus sinulta, vlogin tai kirjoituksen muodossa!:)

Lapsettomana viiden lapsen kummitätinä arvostan lahja-/leluvinkkipostauksia!
Rauhallista joulun odotusta ❤️

Toivoisin postausta vuoden 2017 haaveista ja toiveista.

Enemmän lasten vaatepostauksia..

Minua kiinnostaisi kirjat mitä itse luet, jonkinlainen suosikkien esittelypostaus 🙂

Arki asioista, arkiruuista, arkipäivästä.
Tuntuu että itsellä ei ole nykyään ollenkaan aikaa kun on työt jälleen mammalomien jälkeen aloittanut ja lapset aloittanut päiväkodin.
Ehkä ideoistasi saisi vinkkejä miten saisi vuorokauteen lisätunteja ja ennen kaikkea aikaa itselle kun sitä ei ole ollut pitkään aikaan.

Sisustusjutut kiinnostaa aina 😀 Ja haluaisin tietää onko Konmarituksen jälkeen tavarat pysyneet paremmin hallinnassa 🙂

Tykkään blogistasi valtavasti. Se on sopivasti elämänmakuinen ja rtyliai kirjoittaa kolahtaa tähän lukijaan. Kiitos!
Kiinnostaisi tietää, mikä sai sinut kirjoittamaab kirjan.

Sinun ja suloisen tyttäresi arjesta. Sinun blogisi saa minut hyvälle mielelle

Bloggaustekniikoistasi. Mistä löytyy aikaa, kuka kuvaa, kuinka pitää lapsi yhteistyöhaluisena…?

Mielestäni normaalit arkikuulumiset ovat parhaita 🙂

Myös minua kiinnostaa kirjallisuus. Luemme 2,5-vuotiaalle pojallemme päivittäin ja haluaisin kuulla lukemisen merkityksestä ja kirjasuosituksista. Millaiset kirjat olisivat eri ikävuosina suosittuja?
T. Reetta

Uusi opetussuunnitelma; mitä kivaa tuonut tullessaan tunneille?

Hei, olisi kiva jos kirjoittelisit postauksen lukihäiriöstäsi, sen diagnosoinnista, ja siitä millaista opettajaksi opiskelu on ollut sen myötä? 🙂

Heippa, Päivä kanssani-postaukset ovat mukavia. Sekä kirjavinkit aikuisille! ne kiinnostaa aina 🙂 Täältä myös peukku Popin yökkäreille, hyviä ovat 🙂

Eskarilaiselle lukuvinkkejä.

Mitä blogeja itse luet?

Parhaimmat muistot vuodelta 2016?

Esittely blogeista, joita itse luet. Myös ruokavinkit ja unelmamatkakohteen esittely kiinnostaisi 🙂

Karoliinan uudenvuoden lupaukset !

Joku postaus taloudenhoitoon/säästämiseen liittyvä vinkkipostaus olisi kiinnostava.

Mä haluaisin myös kuulla lastenkirjavinkkejä!

Sinulla on kyllä tosi monipuolisia postausaiheita, mutta sisustusjuttuja toivoisin vielä lisää. 🙂
Oikein tunnelmallista ja makoisaa joulun aikaa!

Kiinnostaa mitkä lastenkirjat ovat sinun ja tyttäresi suosikkeja.

Ens vuoden odotuksista ja haaveista, sisustuksesta, arjesta, kotiruoasta, kirjoista, rakkaudesta, elämästä yleensä.

Kuulisin mielelläni sinun uudenvuoden lupauksista ja urheiluharrastuksistasi

Haluaisin kuulla lisää kosmetiikasta, edullisesta sellaisesta.

Näitä et tiennyt minusta -postauksia on aina hauska lukea!

Nuoren Karoliinan hulluimmat ja mielikuvituksellisimmat tulevaisuudensuunnitelmat.

Osallistun arvontaan!

Minkälaisen kirjan haluaisit seuraavaksi kirjoittaa?

Blogisi on suosikkini. Hyvää joulua! Toivon postausta äidinkielenopettajan arjesta. Millainen on tavallinen koulupäivä?

Ihan tavallisesta arjesta iloineen ja suruineen on mukava lukea!

Kirjoista postaus. Omat lempikirjasi ja lapsen lempikirjat. Uudet tuttavuuden ja vanhat joihin palataan 🙂

Helsinkivinkkejä lapsiperheen näkökulmasta

Parhaat matkavinkit, miten saa lapsen viihtymään pitemmälläkin reissulla. Kirjavinkkejä otettais myös vastaan ☺️

Vuode 2016 parhaat hetket tai kohokohdat 🙂

Ideoita mitä kaikkea voi tehdä lapsen kanssa Helsingissä (ilmaista ja maksullista).

Haluaisin tietää, mikä joulupöydän ruoka olisit jos pitäisi valita? En hae tällä mitään eettisyysjuttua esim kinkun suhteen, vaan ihan höpsötyspohjalta. Niin ja hyvää joulua!

Olisi kiva lukea postaus teidän arkiruuista 🙂

Haaveista ois kiva lukea 🙂

Minusta on kiva lukea postauksia kuten 10 asiaa minusta joita et vielä tiedä, sellaisia blogikuvan takana olevia piileviä ”salattuja elämiä” 😀

Mulle kelpaa kaikki aiheet, luen sun blogia joka tapauksessa. Kirjoitat kaikesta aina niin aidosti, joten tekstejä on mukava lukea.

Joulussa parasta on se lämmin tunnelma, ihanat ruuat ja se, kun saa laittaa tosiaan sen uuden yöppärin päälle ja juoda glögiä ja katsoa jotain joululeffaa, kun lapsi on mennyt nukkumaan.

Nähdäänkö sua vielä telkkarissa joskus?

Olisi kiva kuulla sun suosikki vaatemerkit, sekä mitkä ovat sun lempivaatekaupat helsingissä? Ja käytkö paljon vaateostoksilla esimerkiksi tallinassa tai tukholmassa?

Arkipäivän postauksia on mukava lukea 🙂

Haaveilu postaus ensi vuodesta. Lomamatkat,sisustusshoppailut, F:n haaveita 🙂

Ajatuksia ensi syksynä alkavasta F:n koulusta?

Postaus toiveena perinteinen myday 🙂

Arkihöpinät parhaita! Kiinnostaa myös postaus teidän ruokavaliosta, miten teillä syödään arkena ja miten f saa herkutella. Myös postaus parhaista lastenkirjoista kiinnostaa! Hyvää joulunodotusta 🙂

Postaus sinun tulevaisuuden haaveista ja tavoitteista kiinnostaisi myös minua ☺

Kirjasuositukset kiinnostaa sekä menovinkit Helsingissä lapsen kanssa.

Omat kestotoiveet jouluisin on myös kirja ja pyjama 🙂

Ruoka-aiheet kiinnostavat aina, etenkin lapsiperheissä! Toivoisin postausta siitä, mitä kokkailette normaalina arkiviikkona. Kiinnostaa myös, miten olet saanut F:n syömään terveellisiä ruokia, ja millaiset pöytätavat teillä on.

Haluaisin lukea kirjasuositteluita 🙂

Ollaanpa mehevän avonnan äärellä nyt!

Vaikka ero onkin jo aihelistalta pyyhitty pois, ja lapsenkin asiat rajattu vain yleisiin, olisi mielenkiintoista lukea, miten pariskunnan ero jakaa myös ystäväpiiriä ja sukulaisia. Eikä luetella siis tarvitse, kuka yhteisistä ystävistä kenenkin puolen otti, mutta siitä tunteesta, että näin väistämättä käy, ei juuri koskaan missään puhuta.
Ja vaikka uusperheitä käsitellään jo arkisesti ja ilman paineita, sukulaisista silti vaietaan. Miltä tuntuu, kun lapsella on suku, johon ei otse enää kuulu? Miten pidetään yhteyttä / kannusetaan lasta pitämään yhteyttä sen toisen puolen sukuun?

Näitä asioita paljon mietitty erojen myötä ystäväpiirissä. Olisi kiva kuulla ajatuksistasi.

Olisi mukava jos kertoisit tavallisesi arkipäivästä! Postaus jossa kerrot mitkä on niitä teidän tavallisia päivittäisiä jokapäiväisiä rutiineja ja mitkä on kivoja juttuja mitkä ei niin kivoja juttuja.

Kirjavinkkaus sekä lapsille että aikuiselle!

Ihanaa joulun odotusta!

Postausehdotus: Vinkit kirjan kirjoittamiseen.

Yhdistelmästä lapsi ja pienet neliöt; miten kämppä pysyy siistinä kiireisessä arjessakin. Vähän tavaraa vai vain loistava järjestys ja kekseliäät järjestelmät?
Myös pukeutuminen. Mitkä vaatetuksen peruspilarit pitäisi kaikkien kaapista löytyä muunneltaviksi/ mitä ilman et voisi elää tms. Myös vinkit laadukkaista vaatteista/merkeistä kiinnostaisi. Tuntuu vaikealta löytää oikeesti kestäviä ja laadukkaita vaatteita. Aina kallis hintakaan ei sitä takaa. Ja sama toisin päin.

Tänäpäivänä tuntuu, että koulumaailma olisi melko hurja. Toki voi vaikuttaa tämä somekin, että ihmiset jakavat asioita enemmän.

Minua kiinnostaisi kuulla, että huomaatko ammattisi vaikuttavan tapaasi kasvattaa tytärtäsi?
Miten valmistelet F:ää koulutielle?

Ihanaa joulunaikaa teille!

Teidän perheen jouluperinteet ja se, missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua! 🙂

Kirjoita niistä lupauksista, joita et tee vuodelle 2017 (vaikka ehkä pitäisikin)

Jouluperinteistänne olis kiva kuulla!

Tosi hyviä ehdotuksia jo tullut! Arkipostaukset ja perushöpöttelyt on kivoja, kuten myös syvällisemmät ja pohdintaa sisältävät kirjoitukset esim. jostakin ajankohtaisesta ja sillä hetkellä pinnalla olevasta aiheesta.

Haluaisin kuulla ihan teidän arjesta ja jotain myös vuoden 2017 suunnitelmista 🙂

Olisi kiva kuulla sun suosikkikirjoista 🙂

Haluaisin lukea kokemuksia/havaintojasi/mietteitäsi kerrostaloasumista!

Gluteenittomista arkiruokaohjeista olisi kiva saada ideoita. 🙂

Toivoisin postausta my day tyyliin. Mukaan arvontaan, oi jee!

Minua kiinnostaisi kuulla lisää ”kulttuurieroja” teemasta. Vaikkapa mitä oivalluksia olet saanut arjesta, lastenkasvatuksesta yms Saksassa joita haluaisit ottaa itsekin käyttöön.
Myös täällä aiemmin mainittu ajankäyttö. (Miten ehdit kirjoittaa lapsen kanssa) kiinnostaisi.

Haluaisin kuulla/lukea postauksen ”tätä teen toisin vuonna 2017”..eli mitä teet toisin kuin tänä vuonna ja minkä asian hoidat paremmin kuin tänä vuonna..

Vuoden 2017 toiveet/haaveet :)0

Mua kiinnostaisi sun opiskeluajat yliopistossa ja vinkit omaa uraa vielä elämässä etsiville.:) tiesitkö aina haluavasi olla opettaja? Miten lähdit bloggaukseen mukaan?

arkipostaukset ja kirjavinkit kiinnostavat! Ammattiin(opettajan) liittyvät postaukset myös jos jossain muodossa niitä haluaisit toteuttaa.

My day joko kirjoitettuna tai videolla

Sulla on arvot kohdallaan, joten kuulisin niistä / mielipiteistäsi mielelläni lisääkin. Kaikki ”syvälliset” aiheet & pohdinnat ovat mielenkiintoisia, erityisesti omaan elämään tai ihmissuhteisiin liittyvät.

Haluaisin kuulla lisää uudesta parisuhteestasi, miten tapasitte jne! Myös tulevaisuuden suunnitelmat kiinnostaa 🙂

Miusta on mukavaa lukea blogiasi. En osaa eritellä mistä aiheista eritoten haluaisin lukea. 🙂

Lastenkirjapostaus! Äidin kaikkien aikojen top5 ja lapsen suosikit eri ikäkausina, erityisesti nyt.

Kiitos ja valoisaa joulunaikaa!

Bloggaaminen lapsen näkökulmasta peilattuna, miten hän kertoo ja kokee sen?

Sinulla tuntuu olevan ihania astioita joita olet keräillyt sieltä ja täältä, joten jonkinlainen esittely kaikista astioistasi ja miten niitä yhdistelet voisi olla kiva 😉

Jossain näin joskus sellaisen 10v. koosteen eli sun elämä 2006-2016 (jokainen vuosi tiivistetysti). Tein sellaisen itsekin silloin kun sen jostain bongasin. Sai hyvin analysoitua mennyttä ja jäsenneltyä samalla ajatuksiaan tulevasta. 😀

Tai no, tossa nyt olis 11 vuotta mutta you got the point. 😛

Mitä syötte kotona ja mitä toiveita tulevalle vuodelle?

Olisi kiva lukea lisää postauksia muodista ja vaatteista,siitä mistä tyylisi on muodostunut.Mistä saat inspiraatiota pukeutumiseesi?

Hei mulla on sama perinne, että uusi pyjama on saatava ja siis se koskee jokaista perheen jäsentä. Lapset ei aina niin välitä pehmeistä paketeista, mutta uuden pyjaman merkitys on suurempi ja toivon, että perinne jatkuu. Meillä kirjoja ja leffoja lisäksi. Postaus idea voisikin olla, että mitkä joululahjat on parhaiten jäänyt mieleen?

Arjesta ja siitä miten saat sen sujumaan.

Postaus arkirytmeistä kiinnostaa. Ihan tavalliset asiat ja aikataulut lapsen kanssa/ilman lasta.

Postaus päivästänne lapsesi kertomana niin voisi tulla aika hauska ja erilainen 🙂

Minä kuulisin myös mielelläni vinkkejä nopeista arkiruuista ja keinoista selviytyä kiireisessä arjessa 🙂 Ja sisustusjuttuja myös!

Kommenteissa jo mainittu Päivä kanssani -postaus (tai postaussarja koko viikosta) kiinnostaisi! 🙂

Niistä mainitsemistasi joulurutiineista ja traditioista jotka tekevät joulusta joulun 🙂

Näin tuoreena kaksikuisen vauvan äitinä olisi kiva lukea jonkilainen katsaus ajatuksiisi ja kokemuksiisi äitiydestä vuosien varrella! Miten koit äitiyden raskausaikana, ensimmäiset hetket syntymän jälkeen, vauvavuoden, taaperoajan ja nyt elämän ison tytön kanssa? Miten olet muuttunut äitinä, mikä on yllättänyt, ilahduttanut, haastanut jne?

Kerro lapsuudestasi tai aikuistumisen kynnyksestä. 🙂

Haluaisin lukea blogissasi seuraavista aiheista:
– Lasten hyvinvointi arjessa
– Opettavat/aktivoivat lelut ja pelit

Tietysti joulun jälkeen lahjoistanne 🙂

Haluaisin saada vinkkejä mitä tehdä lapsen kanssa Helsingissä, etenkin vähän pienemmän, taaperon, kanssa:)

Kiva olisi lukea juttu jostain lukemastasi & suosittelemastasi kirjasta ☺.

Hei, ois kiva kuulla teidän ihan perinteisestä arjesta enemmän 🙂
Ihanaa joulun odotusta!

Kattavasti kyllä kirjoittelet 🙂 Haluaisin lukea lisää tyylistäsi sisustamisen suhteen. Suosikki asiat/esineet kodissasi. Ne pienet asiat, millä koti on juuri teidän näköinen..

Kiinnostaisi kurkistus vaatekaappiisi ja jos pitäisi valita vain yksi, niin mikä on suosikki vaatekappaleesi. Toivoisin myös kuulevani kolme toivetta vuodelle 2017.

Olen aina tykännyt arjen mukanaan tuomista aiheista – kirppislöydöistä, ruokavinkeistä, kiukutteluista ja löhöpäivien fiilistelyistä! Kaikki elämänmakuiset tekstit siis kiinnostavat.

Joulustanne ehdottomasti haluan lukea, mutta vuoden vaihtumisen kunniaksi olisi kiva tehdä mielikuvituksen täyttämä kurkistus tulevaisuuteen! Esim. Karoliina ja ihan tavallinen päivä vuonna 2027? 😉

Jonkinlainen yhteispostaus sisartesi kanssa 🙂

Toivoisin postausta kevään suunnitelmista! 🙂

Olisi kiva kuulla lisää meikkaus- ja kauneusvinkkejä sinulta 🙂

Toivoisin kirjavinkkejä niin aikuisille kuin lapsillekin. Raikkaita ja uusia kirjoja / kirjailijoita on mukava ottaa lukulistalle.

Sinun kirjasi tuli luettua muutamassa illassa läpi, ja voi kuinka tykkäsin – kevyttä ja hauskaa lukemista.

Kirjapostaus. Eri ikäryhmille millaosia kirjoja suosittelisit? Tai postaus mitä toivot ensi vuodelta 🙂

Lukisin mielellani sun opiskeluajoista tai nuoruudesta! 🙂

Kirjavinkit joululomalle enemmän kuin tervetulleita. Syksy yliopistolla puurtamista takana ja kaipaisi kevyempää lukemista, mutta pää lyö tyhjää!

Olisi mukava lukea kirje 20-vuotiaalle itsellesi. Miten neuvoisit sitä nuorta aikuista? Miten kertoisit tulevaisuuden yllättävyydestä?

Ihana blogi sinulla!
Mikä on lempijuhlasi, onko se joulu, juhannus, vappu vai joku muu? Ja mitä petinteitä teillä on kyseisenä juhlana? Vai onko niitä?

Heippa! Sisustushulluna kiinnostaa eniten sisustamiseen liittyvät jutut. Käytätkö miten aikaa, vaivaa ja miten sisustat: halloweenin, joulun, pääsiäiset ym.

Olisin kiinnostunut kuulemaan, millaisen lastenvaatekokoelman loisit, jos saisit siihen mahdollisuuden.

Olisi kiva lukea,kuinka asiat olet saanut arjessa ”rullaamaan”.kirjoitat kivasti asiasta,kuin asiasta ja rehellisesti.

Musta olisi kiva kuulla enemmän sun kokemuksia julkisen blogin kirjoittamisen ja opettajan työn kohtaamisesta. Itse työskentelen myös koulussa ja olen ikävästi saanut huomata että oppilaat saattavat kaivaa somesta kaiken mitä saavat irti. Siitä kauhistuneena olen joutunut itse laittamaan kaikki yksityisyysasetukset kaakkoon. Olin ehkä hieman naiivi kun aloitin koulussa työskentelyn tänä syksynä enkä tajunnut varautua tähän.

Sinulla on kuitenkin melko paljon perheestä yms. täällä blogissa. Mihin vedät rajat ja miksi?

Ehkä hieman vertaistueksikin tällaista postausta kaipaan 😀

Kiinnostaisi kuulla suosikkilastenkirjoistasi ja arkiruuistanne.

PS. Sain juuri kirjastosta Tee-se-itse-vauvan varausjonossa odottelun jälkeen enkä malta odottaa, että pääsen sen pariin! 🙂

Haluaisin lukea etäsuhteesta! Varsinkin uusioperheen näkökulmasta 🙂 se on itselläni nyt mielenpäällä ehkä eniten. Olisi mukavaa saada ehkä uusia näkökulmia. Kivaa joulua!

Postaus siitä, miten uskot tyylisi hioutuvan vuonna 2017. Mitä vaatekappaleita jättänet pois käytöstä ja mitä vaatteita haluaisit vihdoin (uskaltaa) hankkia tai käyttää? TAI jos tyylisi ei olisi tuollainen kuin se on, niin millainen olisi vaihtoehtoinen tyyli? Tyyliin ”mikä olisi vaihtoehtoinen ammatti, jos et olisi ammatiltasi se, mikä nyt olet”.

Jonkinlainen arjen pelastajat -postaus olisi mielenkiintoinen! Nopeita ja helppoja arkiruokia, vinkkejä väsyneisiin/kiukkuisiin/kiireisiin aamuihin, voimalauseita niihin hetkiin, kun kaikki ottaa päähän… jotain sellaista 🙂
Mukana kivassa arvonnassa!

Minusta on ihanaa myös tuo ”ypy” perinne, meillä lisäksi vaihdetaan aina uudet lakanat. Jouluaaton illalla on sitten ihana pujahtaa sänkyyn 🙂
Minä lukisin mielelläni siitä miten sitä heikompikin kirjoittaja vielä aikuisena opetella paremmaksi.
Ihanaa joulunodotusta 🙂

Vaatteista merkkivinkkejä ja joitain siun lemppari vaatekappaleita/asukokonaisuuksia. Mistä ostat suurimman osa vaatteistasi? Myös kirjavinkit kiinnostaa!

Hei
Olen ymmärtänyt, että olet hyvä tekemään ruokaa/leipomaan, joten olisi kiva kuulla enemmän teidän normipäivien ”normi” ruokavinkeistä ja resepteistä ja ravintolavinkkejä Helsingistä 🙂

Olisi tosi mielenkiintoista kuulla aivan alkutaipaleestasi, kun kirjoitit Kaksplussaan kolumnia, miten pääsit siihen työhön? Oletko koskaan miettinyt toimittajan ammattia? 🙂

Heippa!

Kiinnostaisi kuulla ajatuksiasi joulusta. Millaisia perinteitä sinulla on? Ja voisitko kuvitella viettäväsi joulun Helsingissä? 🙂

Kiinnostaisi kuulla, millainen roolimalli haluat olla oppilaillesi? Minkälainen opettaja olet omasta mielestäsi ja mitä asioita pidät kaikkein tärkeimpänä päivätyössäsi? Myös kirjavinkit taaperoille kiinnostaa! 🙂

Minäkin tahtoisin kuulla enemmän arkipäiväisiä ihan tavallisia asioita ruoanlaitosta kampausjuttuihin! 🙂

Moi!
Postaus ’must have’ vaatekokonaisuudesta ois kiva 🙂 eli mitä hankkia vaatekaappiin että paniikkiaamuinakin äitillä ois jotain kivaa päälle pantavaa 🙂

Voisitko kirjoittaa ajatuksia Tee se itse vauvan kuvista? Oma suosikkini on se, kun Usva ja paras ystävä (sori, nimi hukassa) kävelevät kesäyössä kengät käsissä. Siinä kuvassa on jotain taikaa naisten välisestä ystävyydestä ja lempeästä kesäyöstä. Miten tuetaan toista ja parannetaan maailmaa yhdessä. Kuvan tunnelma olisi ihan eri, jos siinä olisivat Usva ja Juha.Sitä kuvaa jaksaisin katsoa vaikka kuinka kauan!

Toivoisin postausta siitä, minkälaisen näet sinun ja F:n elämän viiden tai kymmenen vuoden päästä. Vai oletko luonteeltasi suunnittelija ja haaveilija? Minä olen ja teen suunnitelmakarttoja pitkällekin elämään. Tiedän että elämä on elämää eikä kaikki mene karttojen tai omien haaveiden mukaan, mutta jostain syystä se tuo itselleni turvallisuuden tunnetta ja osaan sen avulla hahmottaa tavoitteitani paremmin.

Joulu eron jälkeen, miten F on joulut ym.

Toivon postausta tulevaisuuden haaveista. Onko ajatukset lapsiluvun suhteen muuttuneet? Haluatko kirjoittaa monta kirjaa? Unelmien koti ja asuinpaikka? 🙂

Vuoden 2017 kirjat, joita odotat

Kiinnostais kuulla ihan arkisia asioita ja mm. siitä miten F on sopeutunut teidän uuteen arkeen eron jälkeen. 🙂

Moikka,
Kiva olisi lukea teidän tavallisista päivistä ja mitkä on teidän lemppari kotiruoat ja saisiko niiden reseptit:) Tietty myöskin miten joulu sujui ja mitä pukki toi!

Lapsuusmuistoista olisi mukava kuulla. Vanhoja kuvia ja ikimuistoisia juttuja lapsuudestasi.
Blogisi tarina: milloin ja miksi aloit pitää blogia.

Mitä odotat vuodelta 2017? Ja onko jotain lupauksia uudelle vuodelle? 🙂

Arkipostaukset on kivoja sekä esim. lasten vaatteiden ym. Käyttökokemuksia

Opettajaopiskelijana kiinnostaisi kuulla työpäivistäsi opettajana.

Olisin kiinnostunut sellaisesta päivä kanssani -postauksesta. Myös kirjavinkit kiinnostaisivat!

Toiveena naishömppää eli olisi vaate/tyyli postaus, ja lisäksi vinkit täydelliseen silmien rajaukseen otetaan vastaan!

Ammattisi hyviä puolia ja sitten niitä haastavia asioita haluaisin tietää…

Jutut kivoista pikkukaupoista ja nettikaupoista kiinnostaa!

Hei Karoliina! Kiitos kivasta blogista!
Haluaisin lukea postauksia ihan tavallisesta arjesta 🙂

Tyylini ennen ja nyt.

Ruokaviikko – arkiruokaideoita ja reseptejä.

Miltä jälkeenpäin tuntuu kirjan julkaisu, kun yksi haave on toteutunut? Olisitko tehnyt jotain toisin? Kumpusiko kirjan kirjoittamisesta jotain yllättävää? Luin kirjan vasta ja oli hyvä teos 🙂

Päivä minun kanssani -postaus kiinnostelisi :)!

Sulla on aina kivoja aiheita. Olisi kiva lukea teidän lempikirjoista sekä millasia toiveita/odotuksia sinulla on ensi vuodelle?

Niin moni kiinnostava aihe taitaa olla jo mainittu! Mutta hyväksyvä suhde omaan kehoon ja itseen on aihe, josta kuulisin mielelläni lisää ajatuksiasi! ☺

Sinulla on mukavasti jo erilaisia aiheita blogissa. Mielenkiinnolla seurailen. 🙂 Olisi kiva kuulla, minkälainen olisi unelmiesi lomamatka.

Jotain arjen helpottaja vinkkejä haluaisin lukea kenen vain kirjoittamana. Ruuista, sosiaalisten suhteiden ylläpidosta, siivous, yms. Miten löytää tasapaino ja mistä voi tinkiä.

Lukisin mielelläni lukijoiden ideoimista asu- tai arkihaasteista joita toteuttaisit mahdollisuuksien mukaan. 🙂

Kiireetöntä Joulun odotusta teille 🙂

Mitä lautapelejä teillä pelataan? Parhaat eri ikäisille?

Mä lukisin myös mielelläni kirjavinkkejä, esimerkiksi kirjasto-näkökulmasta. Kun käytte kirjastossa, kuka valitsee lainattavat kirjat? Varaatteko uutuuksia, etsittekö tiettyä aihepiiriä, vai mennäänkö ihan fiiliksellä?

Haluaisin kuulla 5 toivetta vuodelle 2017! 🙂

Haluaisin kuulla teidän perheessä suosituista lastenvaatemerkeistä, teidän jouluperinteistä, mitä ei vain voi jättää välistä ja minne haluaisitte perheenä lomailla seuraavaksi.

Tykkään pukeutumistyylistäsi ja siitä olisi kiva lukea enemmän postauksia. Esim. viikon asut -postaus tai ”vaatekaappisi suosikit” 🙂

Postauksesi ovat mielenkiintoista luettavaa ja siksi kaipaisinkin lukemista lapsiperheiden kohteista Helsingissä ja matkustamisesta lapsen kanssa. 🙂

Vatsan vointi kiinnostaa mua aina!

Sana-assossiaatio juttu. Olikohan joskus sellainen ennenkin? Lukijoilta vaikka sanoja ja sinulta vastauksena ensimmäinen siitä mieleen tuleva sana tai asia.

Mä tykkään ihan niistä ämän päivän mindflow -teksteistä, eli mitä tapahtui ja ajattelit tänään 🙂

Haluaisin lukea kirjasuosituksia sekä F:n vaatteista, ainakin lempi-sellaisista.

Kuulisin mielelläni kirjavinkkejä sekä itselle että taaperolle. Myös asu- ja arkiruokapostaukset kiinnostavat aina.

Ihanaa joulunaikaa! ❤️

Tulevan vuoden haaveet, realityt ja etapit?
Kaunista joulun aikaa!

Toivoisin postauksen arvoista, eli millaisia arvoja ”siirrät” esimerkilläsi tyttärellesi, ja minkälaiset arvot toivot hänen omaavan vanhempana. Lisäksi olisi kiva kuulla ajatuksistasi kierrätyksestä, ja siitä, millaisin teoin teidän perhe toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita.

Olisi kiva lukea teidän tavallisia arkipostauksia sekä suosituksia hyvistä lastenkirjoista. Myös vinkit Helsingin must see-kohteista lapsiperheelle olisi kiva 🙂

Tykkään postauksista ihan tavallisesta arjesta sekä elämästä eli niitä toivon 🙂

Mietteitä uudesta vuodesta 🙂

TOP 5 kirjasuosikit ja miksi

3 parasta ravintolaa Helsingissä? Ja hei, tosi paljon on tullut kivoja postausideoita. Toivottavasti otat näistä vinkkejä, jos postausaiheet ovat hukassa!

5 helppoa arkiruokaa- suosikit 🙂 Vois vaikka itse saada hyviä vinkkejä arkeen…

Mitä jouluruokia/perinteitä teidän jouluun kuuluu?

Arvonnassa mukana 🙂

Olisi kiva lukea postaus bloggaamisesta. Esim että kuinka paljon viikossa menee aikaa, mitä kaikkea blogin pitämiseen liittyy ja miten paljon yhteistyötarjouksia tulee yms.

Onpas kiva arvonta !
Arkiset postaukset on aina kivoja (:
Minua jäi kiinnostamaan mitä Fn hiuksiin laitettu glitteri oli kampaamo reissullanne .

Haluaisin lukea perheenne arjesta ja siitä, miten onnistut aikatauluttamaan työt ja harrastukset.

Mehustuksesta? Sen testaamista pitemmällä ajanjaksolla, nouseeko vireys, auttaako mahavaivaan yms . Tulisiko mehustuksesta osa omaa ja lapsen arkea? Mitä mehustus on? Mitä taustoja ja mitä mahdollisia hyötyjä yms.
Tämä oli ihan lonkilta heitetty, en nyt muista äkkiseltään oletko jo jotain aiheesta postannut.

Jouluaaton ja -pyhien bucket list

Kertoisitko hivenen enemmän siitä, miten sinusta tuli kirjailija. Olitko haaveillut asiasta pitkään, itse kirjoitusprosessistahan tiedämmekin, että se oli hyvin lyhyt. Aiotko jatkossa kirjoittaa? Ylipäänsä ajatuksia kirjoittamisesta olisi kiinnostava kuulla ja oletko kokenut, että blogin kirjoittaminen on hyvää valmennusta kirjan kirjoittamiseen?

Tahtoisin kuulla millaisia kirjoja olet lapselle lukenut?

Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa! 🙂

Haluaisin kuulla muotimokasi vuosien varrelta.

Kirjavinkeistä olisin kiinnostunut 🙂 Mitä kirjaa suosittelisit ja mikä oli pettymys?

Toivoisin postausta esiintymisestä/esiintymisjännitykseen liittyen. Miten esim ”coachaat” oppilaitasi esitysten pitoon tai miten itse valmistaudut tilaisuuksiin, joissa olet framilla?

Sulla on kyllä mukavan monipuolinen blogi, mutta ruokapostauksia en muista paljoa lukeneeni. Eli millaisia ruokia syötte arkena, viikonloppuna, aamupalalla tms 🙂

Top 5 kaunokirjallisuudesta

Missä näet itsesi 5vuoden päästä?
Tyyliin ”Karoliina vuonna 2021”

Ihanaa Joulun Odotusta!

Ps. Mulla ihan sama juttu-joka vuosi toiveena uusi ihana yökkäri ja rasiallinen hyvää suklaata 😛

Haluaisin kuulla miten yhdistät päivätyösi kaikkeen muuhun

On vain kiva lukea blogiasi ja kaikki jutun aiheet ovat kiinnostavia, elämähän on itsessään jo seikkailua.

Postaus lapsen kanssa Matkustamisesta suomessa ja ulkomailla hyviä kohteita ja huomioon otettavia asioita. Kiinnostaisi myös millaisia jouluperinteitä teillä perheessä on?

Lisää tyylipostauksia kiitos! 🙂

Olis kiva kuulla sun top paikat/menot/tms Jyväskylästä! Ja kirjavinkit aikuiselle 🙂

Mikä on parasta joululomassa?

Tavalliset arkikuulumiset kuvien kera on parasta! 🙂

Mun juttutoive on: mitä blogeja itse seuraat ja miksi? Ovatko he tuttuja/ystäviä vai ihan vieraita joiden eloa olet alkanut seuraamaan?

Ihana arvonta, toivon arpaonnea 🙂

Olinpa hidas, kaikki on kysytty jo mitä olisin halunnut kysyä. Sanopa jokin tosi hyvän tuoksuinen tuoksu, vaikka aika uusi.

Postaus ideani on Uuden Vuoden pienet herkut, tarjottavat.

Olisin mielelläni lukenut ajatuksiasi ja unelmiasi perhe-elämän ja myös asumisen suhteen. Pystyisikö kuvitellemaan itsesi Saksaan tai johonkin muuhun maahan asumaan ja onko se mahdollisesti jääkiekkoilijan avopuolisona välttämättömyyskin ennen pitkää.

Minua kiinnostaisi kuulla ihan teidän arkipäivistä. Sellainen päivä kanssani-postaus siten, että F olisi mukana linjaamallasi tavalla (eli ei kasvoja kuviin). Olisi mukavan erilainen postaus.

Joskus mietin miten kerkiät(te) tekemään niin paljon eli postausta aikataulutuksesta 😀

Lempi lomakohteesta postaus.

Tulevaisuuden haaveitasi. Sisustuspostauksia!

Musta parhaita juttuja on ihan arkiset tekemiset ja mitä ajattelin tänään. Eli niitä lisää. Ja myöskin lastenkirja vinkit!

Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksia ekoilusta/kierrättämisestä/tavaroiden paljoudesta/tavaroiden vähyydestä/ miten mahtua asumaan pienissä neliöissä lapsen kanssa. Kiitos!

Olisi kiva kuulla kirjavinkkejä, niin lapselle kuin aikuisellekin! Myös kaikki arkipostaukset ovat kivoja, tyyliin perusarkipäivä, mitä tänään syödään jne. 🙂

Mua kiinnostaisi sun arkiruuat top5, Saksan kuulumisia, vuoden 2017 suurpiirteiset suunnitelmat ja mitä ajatuksia lapsen koulutaipaleen alku tulevaisuudessa saa aikaiseksi?

Haluaisin kuulla teidän tavallisesta arjesta ☺️

Miten bloggaaminen näyttäytyy lapsesi arjessa? Tietääkö hän blogistasi, onko hän kiinnostunut mitä teet, vai onko blogi jotain mitä päivität lapsen mentyä nukkumaan? Mitä mieltä lapsi on blogista?

Kiva olisi joku postaus mitä teillä on syöty viikon aikana 🙂

Mua kiinnostaisi sellainen postaus, kun kerroit että suunnittelet kyllä postauksia mutta kaikkia ehkä et julkaisekkaan, eli sellainen julkaisemattomien postausten postaus! 😀

Toiveena olisi postaus lastenkirjoista. Olisi mukavaa lukea, mitkä ovat teidän perheen suosikkeja ja millainen on mielestäsi hyvä lastenkirja!
Ihanaa joulua!

Mua kiinnostaisi sellainen postaus, kun kerroit että suunnittelet kyllä postauksia mutta kaikkia ehkä et julkaisekkaan, eli sellainen julkaisemattomien postausten postaus! 😀

Sinun ja F:n tämän hetken 5 lempparivaatekappaletta!

Kiva arvonta!
Olisi kiva lukea vaikka kirjavinkkejä. 🙂

Jonkinlainen kirja esittely, viisi viimeisintä, mitä olet lukenut tai viisi lempparia. Lukuideoita kaipailen siis. 🙂 mukavaa joulun odotusta!

Postaus unelmistasi, jo saavutetuista ja vielä toteutumattomista 🙂

Tykkään lukea kaikkea arkista, niistä postauksista saa monesti inspistä omaankin arkeen ☺☺

Kirjavinkkejä aikuisten kirjoista.

Hei, olisin kiinnostunut tietämään vähän enemmän lukivaikeudestasi. Esim miten se sinulla näkyy? Entä miten se vaikutti opiskeluaikoina, työelämässä ja vaikuttiko se kenties itsetuntoosi?
Mukavaa Joulun odotusta!

Olisi mukava lukea Helsingin parhaista lapsiperhekohteista. Museot, peuhupaikat yms., parhaat kohteet kehiin 🙂

Sulla on aina tosi mielenkiintoisia aiheita 🙂

Kuulisin mielelläni lisää ihan arkisia juttuja, päivän fiiliksiä ja kuulumisia.

Tulevaisuuden haaveista haluaisin postauksen 🙂

Hankasalmi tour. Olet esitellyt helsingin parahimmat ja pahimmat puolet…( lukuunottamatta lapsuudenkotiasi ja mökkiä).Nyt Hankasalmen vuoro.

Ja Saksan 🙂

Toivoisin postausta siitä, mitä kaikkea ootte lukenut teidän tytön kanssa. Kirjasuosituksia taaperolle ja vanhemmalle? Lisäksi lapsen ruutu-ja peliaika kiinnostaa. Mulla ei vielä ne ole niin ajankohtaisia mutta pian.. Mukavaa joulunodotusta!

Postaus tulevan vuoden odotuksista, toiveista ja ajatuksista olisi kiva 🙂 mitä enemmän kuin 2016, mitä vähemmän yms!

Vastaa käyttäjälle KatyaR Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X