kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 20.12.2016

Brunetesta blondiksi eli extreme makeover 2016

Teksti
Karoliina Pentikäinen
24 kommenttia

Tässä kuvassa olen minä miltei vuosi sitten, 20.1.2016. Albertinkadun

Kun kevät kului ja hiusväri alkoi haalistua, päädyttiin kevättä kohti vähän pehmeämpään ruskeaan. 31.5.2016 näytin tälle. Tummin sävy oli jo vähän taittunut kesää kohti, mutta edelleenkin hiuksia pystyi sanomaan tummiksi.

Syksyllä se vaalennusinto sitten iski. Muistan, kun istuin Marian tuoliin elokuussa ja sanoin, että nyt se tehdään. Niin blondia kun saa, mutta ilman keltaisuutta (joka oli hiipinyt taas kesäauringon ansiosta hiuksiini). Ensimmäinen askel kohti vaaleampaa tukkaa otettiin, ja lopputulos oli tämä. Kirjoitin postauksen

Ja kuten sanotaan, nälkä kasvaa syödessä. Seuraavaksi hiukset saivatkin sitten jo tällaisen värin.

Eilen minä lähdin QHairista tällaisella tukalla. Blondina. Enää ei näy edes tuo muutaman kuukauden takainen tummempi juuri, vaan hiukset ovat kauttaaltaan melko samanlaiset. 

Koko prosessi brunetesta blondiksi tapahtui siis käytännössä vajaassa puolessa vuodessa. Se suoritettiin ilman värinpoistoa, pelkällä vaalennusaineella ja sen jälkeen laitettavalla sävytykselle. Raidoilla tehden. 

Ja tiedättekö mitä? Olen varmaan jo ihan suhteettoman iloinen tästä tukasta, koska kyseessähän on oikeasti vain kasa karvaa. Mutta hitsi kun kampaajareissujen jälkeen on hyvä fiilis! Sanoinkin Marialle, että alan jo toistaa itseäni, kun joka kerta hänen tuolistaan lähtiessäni hihkun ”tää on paras tukka ikinä – hokemaa”. Mutta siltä se vain nyt tuntuu.

Kun olen ollut koko elämäni tumma, on jotenkin jännittävää ja hauskaa leikitellä uusilla hiuksilla. On hassua, miten hiukset yhtäkkiä näkyvätkin tummaa paitaa vasten tai että minulle käy eriväriset vaatteet kuin ennen.

Se, mitä pelkäsin blondaamisessa eniten, oli hiusteni kunnon romahtaminen. Totta kai vaalennus kuluttaa tukkaa, mutta oikeanlaisella värjäystekniikalla, Olaplexilla, hyvillä kotihoitotuotteilla, parilla hyvällä niksillä ja latvojen säännöllisellä tasaamisella voi kyllä saada oikein hyvät hiukset. Rajusti vaalennetutkin sellaiset. Sitä paitsi : Nyt käsiteltyinä hiuksissani säilyy kiharat tai muut raudalla tehdyt kampaukset useamman päivän, kun ennen tukka lässähti tunnissa. Todellinen plussa! 

Täytyy siis sanoa, että onneksi uskalsin. Aika usein riskinotto kannattaa, mutta nyt se vasta kannattikin. 

Jos sinua kiinnostaa kuulla minulta lisää vaalennettujen hiusten hoidosta tai haluat vaikkapa kysyä Marialta jotain aiheeseen liittyvää, avaapa rohkeasti sanainen arkkusi kommenttiboksiin. Yritän vastailla kysymyksiinne yksin ja Marian avustuksella vaikka ihan kokonaisen uuden postauksen kautta.

Kivaa tiistaita!

-Karoliina-

*Hiukset tehty yhteistyössä Maria Halkosen ja QHairin kanssa 

Kommentit (24)

Haluaisin ehdottomasti kuulla vaaleiden hiusten kotihoitovinkkejä! 🙂 Millä keltaisuuden saa pysymään poissa?

Wau upeet! Ja näyttää niin terveiltäkin!:) Itsellä on myös vaaleat, raidoitetut hiukset. Vaikka raitoja laitetaan vain noin kerran vuodessa, hiukset ovat laiskan hoidon takia huonossa kunnossa. Mä kaipaisin myös niitä kotihoitovinkkejä, esim. onko sulla kokemusta siitä oisko markettihinnoilla saatavissa hyviä hoitotuotteita vaaleille hiuksille.

Tätä tukkaa olen hoitanut vain kampaamotuotteilla, mutta selvittelen erihintaisia vaihtoehtoja ja pykään postauksen aikaiseksi 🙂 

Kotihoitovinkkejä olis kiva kuulla 🙂 miten saa keltaisuutta taitettua tehokkaasti raidoitetusta tukasta?
Upea väri sulla hiuksissa, luonnollinen vaalea 🙂

Teen siis sellaisen postauksen 🙂 Ja kiitos! 

Jännä, että vaikka olet tumma luonnostaan, mun mielestä sulle sopii toi vaalea jopa paremmin! Tuo ihanaa lämpöä ja pehmeyttä olemukseen. Ja jopa jonkinlaista kypsyyttä. Ihana tukka, kerta kaikkiaan. Ymmärrän suhteettoman ilosi 🙂

Kiitos <3 Itseäkin ihan kummastuttaa kuvat, joissa olen tumma. Koomista, koska tämä on ollut vasta niin vähän aikaa ja tosiaan on todella kaukana siitä oikeasta luonnollisesta väristä. 

Olet kyllä kaunis ♡ mukavaa ja rauhallista joulua perheellesi!

Kiitos ja kiitos samoin sinulle <3

Värinpoisto ja vaalennus ovat sama asia. Molemmat tehdään samaoilla aineilla, toki aineen vahvuutta voi vaihdella. Raidat ovat myös vaalentamista 🙂

Mäkin jäin tota miettimään, että eikös vaalennus ole yhtä kuin värinpoisto, eli vaikka raidoilla tehdään niin värinpoistoa se silloinkin on? 🙂

Mulla on sama meneillään, siirtyminen miltei mustasta tukasta kohti blondia (tai ainakin melkein) 🙂 Jännä nähdä kuinka kauan menee ennen kuin osaa ajaltella itseään vaaleatukkaisena, kun on ollut tummat hiukset niin monta vuotta.

Aine on sama, mutta niitä on eri vahvuuksilla. Ja poistolla tarkoitin siis sitä, että vaalennus on suoritettu raidoittamalla vaiheittain. Ei siis niin, että kerralla koko päähän olisi tehty värinpoisto. 

Hyvin kaunis olet molemmilla hiuksilla! 🙂 Tummissa hiuksissa oli se hyvä puoli, että silmiesi väri tuli paremmin esille.

Värinpoisto ja vaalennusaine on sama asia. Raidatkin tehdään ”värinpoisto” aineella. Eli vaalennusjauhe + hapete.

Juu toki, mutta eri tekniikalla ja vaiheittain 🙂 

Hienoa että uskalsit! Olet kyllä kaunissa minkä värisillä hiuksilla tahansa. Miten saat värin pysymään kauniin viileänä, ettei se ala taittamaan keltaiseen? Käytätkö hopeashampoota ym?

Käytän, ja paria muuta vaaleille hiuksille tarkoitettua ainetta 🙂 Kirjoittelen niistä myöhemmin!

Hei!
Löysin blogiisi vasta kesällä 2016 – olen siis aina mieltänyt sinut vaaleaveriköksi. Suu loksahti auki, kun näin vanhemman kuvan sinusta ja oletkin ollut ennen brunette! :O Hienosti sopii molemmat. Pitäisiköhän itsekin jossain vaiheessa koittaa vaalennusta.. Olen aina ollut tumma, ruskeat silmät ja luonnonkihara tukka.

Kiitos mukavasta blogistasi, odotan postauksiasi aina innolla 🙂

Voi kiitos 🙂 Ihanaa, että teitä uusia lukijoitakin on tullut remmiin mukaan! 

Voi kiitos 🙂 Ihanaa, että teitä uusia lukijoitakin on tullut remmiin mukaan! 

Munkin mielestä sulle sopii sekä tumma että vaalea tukka tosi hyvin! Ite tykkään kyllä vähän enemmän tästä sun blondi-lookista 🙂 

Minua kiinnostaisi tukan hienoinen tummentaminen raidoittamalla – olen ollut jo monta vuotta naturelli ”maantie”, sitä ennen vuosia tumma, mutta en jaksanut värjäyskierrettä kun hiukseni kasvavat nopeasti. Lisäksi en halua hiusvärikemikaaleja päänahkaani, kun muutenkin olen tullut kemikaalitietoisemmaksi osin pakon sanelemana vuosien varrella…

Eli kiinnostaisi siis tietää, olisiko raidoittamalla mahdollisuus ihan hippasen värittää tätä aika haaleaa tukkaa ja myös niin, että kemikaali kohdistuisi vain hiukseen, ei päänahkaan. Sinun muutoksesi on erittäin onnistunut, joskin tykkäsin myös tummasta. 🙂

Okei 🙂 Sellaista siis kehiin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X