Kolmistaan

Joulu 2016

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Mikä joulu! Heräsin aattoaamua edeltävänä yönä kolmelta, enkä saanut enää unta. Liekö jännitti joulupukki vai mikä, mutta kun hyppäsin ystäväni kyytiin seitsemältä kohti F:n hakemista ja Keski-Suomea, olin ehtinyt valvoa jo useamman tunnin. Aikaisin lähtemisessä oli ideaa. Ruuhkaa ei ollut laisinkaan ja pimeässä aattoaamussa ajamisessa oli vähän jopa taikaa. Olimme perillä Hankasalmella, jossa jo muu perheeni odotti meitä, ennen yhtätöistä. 

Aatto eteni, kuten aatot yleensäkin etenevät. Tosin tänä vuonna piti ottaa pikkuiset torkut, jotta jaksoi iltaan asti. Kirkko, hautausmaa, saunat, ihanaa ruokaa ja pukki. Kyllä oli mahtavaa huomata, kuinka paljon F on kasvanut ja kehittynyt vuodessa. Ei yhtään hepulia vaan rauhallista odotusta. Lahjojen jaossakin hän jaksoi odottaa aina vuoroaan. Tulipa hyvä mieli!

Olin ollut ilmeisen kiltti tänä vuonna, kuten kyllä koko muukin sakki. Tuli niin ihania, kekseliäitä ja hauskoja lahjoja. Niistä lisää myöhemmin.

Mutta nyt hyppäämme autoon ja kohti mökkiä. Siellä ajateltiin vähän laskea pulkalla, lämmittää puusauna ja paistaa iltapalamakkarat tikun varressa takassa. Ihan kuten pienenäkin aina tehtiin. 

Kuinka teidän joulu sujui?

-Karoliina-

Lue myös

X