Vuoden toiseksi viimeinen päivä alkaa avautua täällä Saksassa aurinkoisena. Voitteko kuvitella! AURINKOISENA!
Tuntuu jotenkin hassulle istua tämän pienen kaupungin, pienen kaupunginosan pienen asunnon keittiössä ja juoda aamukahvia. Jos joku olisi sanonut vuosi sitten, että näin tulen viettämään vuoden 2016 viimeiseen perjantain, olisinko uskonut. No en todella olisi!
Takana on ihan todella hurja vuosi. Niin täynnä elämää mullistavia, maailmankuvaa järkyttäviä ja sydäntä liikuttavia tapahtumia, että menee varmasti vielä kauan edes tajuta tätä kaikkea.
Vuosi on opettanut sen, että joskus on vain pakko hypätä. Joskus on pakko mennä läpi suurimpien pelkojensa ja sen reitin, jonka tietää jo ennen matkaan lähtöä raskaimmaksi ikinä. Vuosi on opettanut, että ihminen kestää hurjan määrän asioita. Paljon enemmän, mitä koskaan uskoisi kestävänsä. Koska kun on pakko, on pakko. Vaikkei aina jaksaisi.
2016 opetti kasvattamaan myös nahkaa taas himpun verran paksummaksi. Käteeni on tatuoitu miltei vuosikymmen sitten teksti Fides – usko, jotta muistaisin Jumalan lisäksi uskoa itseeni (vai onko niillä edes eroa?). Omiin päätöksiini ja omaan sisäiseen ääneeni. Tänä vuonna on pari kertaa täytynyt oikein tietoisesti katsahtaa vasemman ranteeni tekstiä ja muistuttaa itseäni siitä, että vain minä ja ihan läheisimpäni todella tiedämme, mitä elämässäni on tapahtunut ja mitkä seikat ovat vaikuttaneet mihinkin.
Kun hörpin tässä aamukahviani sälekaihdin siivilöidessä auringonsäteet raidalliseksi seinää vasten, ja kun sydämeni on niin täynnä onnea, kiitollisuutta ja iloa, on todettava, että vuoden 2016 suurin opetus lienee se, että elämä on – sittenkin – täynnä hyvyyttä ja onnellisia yllätyksiä. Välillä usko ihmisiin, ihmisyyteen ja elämän kantavaan voimaan on ollut hiuskarvan varassa, mutta tämä vuosi on kaiken rankkuutensakin keskellä tuonut elämääni myös niin paljon onnea, että välillä oikein hämmästelen omaa hyvää oloani ja ympärilläni olevaa rakkautta (toim.huom. eikä vain romanttista rakkautta, vaan kaikkea sitä, mitä perheeltä, ystäviltä ja joskus ihan tuntemattomiltakin saa osakseen. Ja mitä voi myös itse antaa). Olen saanut elämääni takaisin monta sellaista ystävää, joiden kanssa en ole edelliseen seitsemään vuoteen vaihtanut sanaakaan. Olen ollut itse rohkeampi tutustumaan uusiin ihmisiin, luottamaan toisen ihmisen sanaan ja kuulemaan taas kerran sen, mitä sydämeni minulle kertoo. Olen saanut olla äiti. Ja nauttinut jokaisesta (okei, MELKEIN jokaisesta) hetkestä siinä roolissa.
On ollut hyvä olla minä, minun elämässäni.
Kiitos vuosi 2016. Kiitos siitä, että kasvatit minua enemmän kuin mikään aikaisempi vuosi! Mutta sovitaanko, että ensi vuosi olisi vähän seesteisempi?
-Karoliina-
Kommentit (40)
Aivan ihana kirjoitus! Siitä huokuu paljon ajatelleen ihmisen ääni ja erityisesti minua ilahduttaa sen rohkaiseva ja elämänuskoinen asenne. Kaikkea hyvää ja onnellisia aikoja vuonna 2017!
Heips!
Olen eksynyt blogiisi vasta viime viikkoina otsikkoklikkausten myötä, en ole seurannut eroa tai aiempia vaiheitasi mutta tämän sanon: MAN, että sulla käy kommenttiboksissä v-mäistä porukkaa!!!
Kaikista eniten vihaan blogistaniassa kommentteja, joiden takaa paistaa hyvin koulutettu, hyvinartikuloiva kyykäärme, vaikka teksti on ikään kuin kirjoitettu ”ystävällisesti”. Ihan niin kuin hymiö vähentäisi jotenkin vittuiluksi sopivaa tekstiä.
Joku sinussa selkeästi käy nyt av-mamman hermoon ja ilmentää kaikkea sitä miksi nainen on naiselle susi.
Toivotan sinulle oikein onnellisia hetkiä vuodenvaihteessa rakastamasi ihmisen kanssa reissun päällä, ja tyttärellesi varovaisia itsenäistymisen alkeita turvallisessa ja rakastavassa perheen huomassa.
Mari
Olen samaa mieltä muuten tästä kommentista, mutta eikö jo lopetettaisi ”nainen on naiselle susi”-uskomuksen käyttäminen? Jätetään katkerat kommentoijat vastaamaan itse omista mielipiteistään ilman sukupuolella selittelyä.
No periaatteessa ymmärrän pointin, mutta ei nuo puheenvuorot kovin maskuliinisilta tai aseksuaalisilta vaikuta, kyllä siellä nainen puukottaa toista naista. Harvemmin miehiä oman kokemuksen mukaan kiinnostaa se, missä tuikituntemattoman ihmisen tuikituntematon lapsi viettää uutta vuottaan. Yritän itse kyllä toimia päivittäisessä elämässä täysin päin vastoin, mutta ei tuo fraasi kyllä ihan uskomuksen tasolle jää. Se että sillä selitettäisiin jotain lasikattoja tms. on sitten asia erikseen mutta kyllä nainen osaa olla ihan erityisellä tavalla toiselle naiselle julma, kuten yrittää puukottaa juuri lapsesta erossa oloon tms.
grey83 ja Vierailija,
On kurjaa, että naiset (myös siis paljon muualla kuin täälläkin) hyökkäävät toisiaan vastaan. Vaikka – perkele – meitä on sorrettu vuosituhannet niin, että pitäisi seistä yhtenä rintamana, Muuta ei voi kun itse toimia toisin ja toivoa, että esimerkki tuo hyvää. Niin kun se tuokin <3
Hei,
Onko F siis vanhempiesi luona reilun viikon vai isällään?
Hyvää reissua ja tulevaa.
Lienee sopivan tähänkin: minkä vuoksi nainen joutuu aina tässä asiassa perustelemaan valintojaan? Lapsella on isäkin, joka varmastikin osaa ja haluaa hoitaa jälkeläistään.
Naiseuteen ja äitiyteen liittyy kyllä tunteita ja neuvoja paljon enemmän kuin miehiseen olemiseen ja isyyteen. Noin jo yleisesti, ei viitaten meidän tilanteeseemme!
Oletpas paljon pois lapsesi luota. Erosta ja siitä johtuvasta kahden kodin välillä ravaamisesta ei ole kauaa, tuskin lapsi kunnolla edes sopeutunut ja nyt tämä. Varsinkin kun tuntuu olevan jatkuvaa touhua. Luulisi olevan lapselle rankkaa. Toki on oikeus nähdä uutta miestä, mutta onhan lapsellakin oikeus tiettyyn pysyvyyteen ja rutiineihin. Jotkut pitävät rutiineja tylsinä, mutta jos on vähääkään lukenut kasvatukseen liittyvää, niin tietää, että rutiinit ja pysyvyys luovat lapselle turvaa. Lapsi voi näennäisesti olla hyvin reipas ja sopeutuva, mutta mielessä saattaa pyöriä vaikka ja mitä. Itse en vastaavassa tilanteessa matkustelisi noin paljoa, vaikka pidänkin omaa aikaa ja omia menoja tärkeinä ja hyväksyttyinä 🙂
Kateuskorttia on turha vetää esiin 😉
Ja näitä neuvojia riittää. On se hyvä että joku syyllistää, kun eronnut äiti ei itse sitä koskaan itse tajua tehdä! Hoh hoh.
Mitä te syyllistävät kirjoittajat kenenkään rutiineista tiedätte? Eikö se elämä ole tarkkaakin tarkempaa rutiinia kaikki ne viikot jolloin ei olla lomalla, mitä? Kenen TEIDÄN lomaviikot on samaa kuin arki ja mitä te ylipäätään tiedätte toisten ihmisten lomienkaan vietosta yhtään mitään??? Nää on niitä parhaita psykologeja nämä! Ne, joilla todella on ns. oma pesä puhdas, ei ole tarvetta syyllistää ja arvostella toisten ihmisten ratkaisuja. Ja käykää joskus kysymässä sosiaalityöntekijöiltä, mitä on lapsen jättäminen ilman turvaa ja tukea todellisuudessa, niin loppuu tämä p..n jauhanta ihan normaalista elämästä ja siitä jos joku käy muutaman päivän reissulla ilman lasta kerran parissa kuukaudessa! (Kun lapsi on isällään tai isovanhemmilla) Se on ok jos sinä et ”vastaavassa tilanteessa matkustelisi yhtä paljon”, mutta sinä et ole (etkä ole ilmeisesti ollutkaan) vastaavassa tilanteessa. Jos olisit, niin et ehkä olisi niin kärkäs tuomitsemaan toisia.
Säälittää, että kauniista ja rehellisestä kirjoituksesta taas jotkut ”maailman parhaat mammat” veti kilarit. Mutta näitähän ne on keskustelupalstat pullollaan; hyvä että he itse eivät (ainakaan vielä) ole joutuneet näitä miettimään omalla kohdallaan. Voi olla että joku vielä joutuukin. Silloin voi mieli ja ajatus muuttua, (sanon minä joka olen tämän kokenut).
Arvelinkin, että näitä vastaavia kommentteja tulee, kun kysyin yllä äitiydestä. Tässä blogissa on kaikkeen poikkeavaan mielipiteeseen kovin kärkäs suhtautuminen, tuntuu siltä, että jotkut lukijat haluavat ihan ystävällisistä kysymyksistä/ihmetyksenaiheista kaivaa väkisin tätä ”maailman paras mamma”-kitinää.
Itse en väitä tietäväni taustoja, enkä edes nykytilannetta muuten, kuin niiden kirjoituksien välityksellä, jotka olen lukenut. Ja asiallisesti mielestäni sellaista asiaa kysyin, joka olisi ainakin itselläni vastaavassa tilanteessa varsin pinnalla. Siitä ei ehkä kannata kilareita vetää lukijoidenkaan, varsinkaan kun itse blogin kirjoittaja tuntui kyllä itsekin asiaa monelta kantilta miettineen.
Ei ollut Katri sinulle tarkoitettu.
Jännä, että suurimmat kilarit vedit sinä. Kumma, ettei vastakkaista mielipidettä voi ilmaista leikkimättä täydellistä äitiä. Mistäs sinä tiedät kenenkään ajatusten muuttumisesta. Siitä olen itse varma, etten vastaavassa tilanteessa ryhtyisi etäsuhteeseen noin pitkällä välimatkalla ja noin pian eron jälkeen. Tai jos ryhtyisin, olisi lapsi isällään joka toisen viikon, johon ajoittaisin reissuni.
Mielipiteestäni huolimatta oma pesäni on puhdas, vaikka muuta väität toisella tavalla ajattelevien kohdalla olevan. Hoh hoh, mitä yleistystä!
Jos heittäydyn samanlaiseksi yleistäjäksi kuin sinä, niin: oletpas ilkeä toivomalla jollekin eroa, jotta joutuu miettimään samoja asioita kuin sinä ja muut eronneet! Hoh hoh
Oletko siis sitä mieltä, että jos vanhemmilla ei ole viikko-viikko-systeemiä, niin äidillä ei voisi olla toisessa maassa olevaa kumppania? Hei, nyt on LOMA! Blogikirjoituksesta päätellen lapsi on NYT isovanhemmilla mutta luultavasti hän on LOMALLA myös isällään. SINÄ et toimisi näin, mutta kyllä kirjoituksessasi pääpointti oli äidin syyllistäminen tavalla, jossa vetosit lapsen elämän levottomuuteen ja rikkinäisyyteen ym. Siltä se ainakin luettuna näytti.
En myöskään sanonut toivovani kenenkään eroa – en herra paratkoon kun olen sen kokenut! Olisi aina parempi, jos perhe ei hajoaisi, mutta joskus niin vaan vaitettavasti käy, koska se on pienempi paha. Totesin vain, että näitä joutuu ehkä joskus miettimään sellainenkin, joka asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Elämä on arvaamatonta, sen on elämä jo ainakin minulle opettanut. Se kannattaa aina muistaa, ennen kuin asettuu toisten tuomariksi.
Vierailija x 5 ja KatriN.
Tämä asia herättää kuumia tunteita, koska vanhemmuus on – ja kuuluukin olla – vakasti otettava asia. Uskon itse vahvasti siihen, että aikuinen voi olla onnellinen, saada omaa aikaa ja siitä huolimatta pitää lapsen/lapset onnellisina, turvassa ja tasapainossa niillä tavallisilla lapsiperheen rutiineilla.
Iloa vanhemmuuteen!
Minkä vuoksi nainen joutuu aina tässä asiassa perustelemaan valintojaan? Lapsella on isäkin, joka varmastikin osaa ja haluaa hoitaa jälkeläistään.
Kiitos Karoliina! Lopetin vuoden lopussa pitkäaikaisen suhteen, jossa en ollut onnellinen. Sinun kirjotukseksi osaltaan rohkaisivat minua tekemään päätöksen. Kiitos ja onnea vuodelle 2017!
Oi wau ja huh! Mutta ihanaa, ihanaa, ihanaa, jos olet nyt onnellinen!! Kaikkea hyvää, rakkautta ja iloa uudelle vuodelle <3
Oi wau ja huh! Mutta ihanaa, ihanaa, ihanaa, jos olet nyt onnellinen!! Kaikkea hyvää, rakkautta ja iloa uudelle vuodelle <3
Hei Karoliina,
ja kiitos blogistasi. Säännöllisen epäsäännöllisesti nykyään käyn lueskelemassa, mutta kun käyn, niin aina jotain kiinnostavaa löydän. Minulla olisi kommentti/kysymys äitiyteen liittyen; ihmettelen kovin sitä, että voit olla niin paljon poissa tyttäresi luolta. Enkä tarkoita tätä kritiikkinä, ja te rakkaat kanssalukijat, jotka tuomitsette minut katkeraksi, elämääni pettyneeksi nillittäjäksi, niin en ole sitäkään, vaan onnellisessa parisuhteessa elävä 5-v. tyttösen äiti. Melko sama tilanne siis kuin sinullakin, paitsi että oma suhteeni on n.10 vuotta ”vanha”. En tiedä, onko lapseni epätavallisen kiinni minussa henkisesti, mutta en voisi kuvitellakaan viettäväni juurikin esim. uutta vuotta jossain toisaalla ilman häntä. Toki siis niin, että aikuisten juhlat voivat jatkua lasten mentyä nukkumaan, mutta silti alkuilta touhuillaan yhdessä. Tai viettäväni ylipäätään pitkiä aikoja toisaalla, missä lapseni on. Tähän mennessä mummolaviikonloppu on ollut pisin erossaoloaikamme, eikä kumpikaan meistä kyllä pitempää eroa tässä vaiheessa edes kaipaa.
Olen myös kasvatusalalla, ja väittäisin kyllä, että vaikka lapsella on ympärillään paljon tärkeitä ihmisiä, niin ne omat vanhemmat, eritoten äiti, ovat vielä meidän lastemme ikäisellä pienellä sellaisia ihmisiä, joiden on syytä olla läsnä. Ja tiedän, että on tilanteita, joissa joutuu pakosti olla lapsestaan erossa (lähipiirissä esim. pitkiä sairaalajaksoja syövän takia), mutta tuollainen omavalintainen ”lomailu” tuntuu jotenkin lapsen näkökulmasta karulta ja väärältä. Toivoisin, että voisit avata sinun näkökulmaasi asiaan, ja kuinka pärjäät oman ikäväsi/syyllisyytesi kanssa, jos et lapsesi tunteita halua nettimaailmassa käsitellä. Kun pakostihan sinulla noita tunteita täytyy olla, vaikka onnelliselta muuten vaikutatkin.
Onnellista alkavaa uutta vuotta sinulle!
Moikka! Aika hauska, että otit tämän puheeksi, koska pari päivää sitten ajattelin, että teen tästä ihan oman postauksensakin. Sitten tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin…monestakin syystä. Ehkä nyt tiivistelen ne postaukseni aiheet tähän kommenttiin vastaukseksi sulle 🙂
Mä en ole koskaan ollut äitejä, joiden täytyy olla lastensa kanssa 24/7. Mun mielestä omat ja yhteisten aikuisten viikonloput ovat olleet alusta asti todella tärkeitä, mutta ne on toki mahdollistanut se, että mulla on perhe, johon luotan 100% F:n hoidossa. Joidenkin on vaikea ehkä ymmärtää, että meillä on edelleen,vaikka itse olenkin kolmekymmpinen aikuinen äiti-ihminen,todella vahva perheside, johon F:kin on kasvanut. En voisi kuvitella, että lähtisin yhdeksikään yöksi reissuun, että F olisi jollain ”vieraalla” hoidossa, mutta se, että hän on minun vanhemmillaan tai isällään, on toinen juttu. Silloin tiedän, että F on varmasti rakkaidensa kanssa, täysin turvassa.
Täytyy kuitenkin todeta, että tämä tänne Saksaan tulo nimenomaa uudeksi vuodeksi kyllä kirpaisi. Tämä on ensinnäkin elämämme pisin aika erossa F:n kanssa (yli viikko) ja toisaalta en ole tainnut koskaan olla erossa F:stä juhlapäivänä. Puhuin lähtiessäni äidilleni siitä, kuinka väärälle tuntuu, etten ole F:n kanssa uuten vuotena, mutta tulimme siihen tulokseen, että F:llä tulee olemaan ihana uusi vuosi mummon ja papan kanssa. Heillä kun on jo raketitkin ostettu ja kymmeniä suunnitelmia illan varalle.
Minäkin uskon siihen (vaikka kuinka 2017 kolkuttelee ovelle), että äidin ja lapsen side on erityinen. Ja näin eronneena tuntuu,että se side itse asiassa vain syvenee, MUTTA. Ero on ollut myös vaihe, jossa on ollut pakko päästää välillä irti.
Meidän elämässämme on nimittäin kaksi faktaa: Se, että minulla on mies ulkomailla. Ja se, etten voi omia F:ää itselleni. Jos aion nähdä poikaystävääni, on minun pakko olla myös silloin välillä erossa F:stä, koska en voi olettaa, että saisin ”omia” F:n itselleni vaikkapa koko joululomaksi. Se olisi epäreilua tytölle ja toiselle vanhemmalle.
Minusta aikuinenkin saa omavalintaisesti lomailla. Tai sanotaanko tässä minun tapauksessani – Aikuinen saa tavata puolisoaan kerran kuussa. Parasta ja ihanaa tietysti olisi (kuten viime Saksan reissu), että saimme olla koko sakki yhdessä, mutta aina se ei ole mahdollista.
Niin että mitenhän tähän loppuun nyt tiivistäisi? Aina ei voi saada kaikkea. Esimerkiksi nyt. Olen ihan hirveän onnellinen, mutta myös esimerkiksi surkeana siitä, että F on kaukana. Olen kuitenkin päättänyt keksittyä siihen, mikä on nyt hyvin. Koska kohta on taas hetki, kun saamme olla F:n kanssa koko ajan yhdessä. Ja uskon, että se 95% arkea kyllä korvaa sen ikävän, jota 5% erossaoloa aiheuttaa 🙂
Ooh, kiitos vastauksestasi, oli paljon laajempi mitä ajattelin saavani:) Selvästi olet tätä(kin) asiaa pohtinut, mikä on tietysti hyvä asia. En tiedä taustoja sille, miksi miesystäväsi on toisessa maassa tai miten pysyvä tilanne on, sellaisen käsityksen vaan olen satunnaislukijana saanut, että se olet sinä, joka ”joutuu” reissaamaan. Lainausmerkit siksi, että tokihan reissuun on aina mukava päästä, mutta vaakakupissa painaa tosiaan kotosalla myös varsin isot asiat kun kuvioissa on lapsi.
Olet onnellisessa asemassa, kun tyttärelläsi on isovanhemmat, jotka pystyvät/haluavat pitkiäkin aikoja lapsesta omatoimisesti huolehtia.
Toivottavasti tilanteenne tulevaisuudessa selkiytyy eikä onnen hetkillä osan sydämestä tarvitse enää olla ikävissään.
Minkä vuoksi nainen joutuu aina tässä asiassa perustelemaan valintojaan? Lapsella on isäkin, joka varmastikin osaa ja haluaa hoitaa jälkeläistään.
Puolisoa? Sanalla puoliso tarkoitetaan suomenkielessä aviopuolisoa.
Kielitoimiston sanakirja: puoliso2 (avio)mies t. vaimo, aviopuoliso. Kunniavieraat puolisoineen. Kumpikin puoliso, molemmat puolisot. Prinssipuoliso. Ottaa jku puolisokseen.
Laajemmin (ei säädösterminä) avopuolisosta; myös homo- t. lesboliiton osapuolista.
Eli aivan oikea termi, koska ysymys ei liene säädöstekstistä?
Pakko vielä kommentoida vaikka kommentoin jo aikaisemminkin. Edellisestä kommentista huomataan, että joku on huolissaan siitä, onko äiti tarpeeksi lapsensa kanssa. Aikaisemmissa postauksissa taas jotkut ovat olleet vihaisia siitä, että äiti omii lapsen eikä anna lapsen olla isän kanssa. Jokaisella on siis asiasta oma käsityksensä – omista syistän varmaan. Vastauksesta nyt varmaan kävi selväksi, että lapsi on sekä äitinsä että isänsä kanssa ja sen lisäksi palettia pöyritää vielä joukko muita aikuisia, jotka ovat lapselle läheisiä. Asiat ovat siis niin hyvin kuin voivat, joten meidän lukijoiden ei tarvitse olla huolissaan – ei lapsesta eikä vanhemmista 🙂
*keskittyä
No minä vietän joulun välipäivät ja uudenvuoden (lähes viikon) erossa lapsistani ja perheestäni koska sairastuin pahasti jouluna enkä pystynyt lähtemään mummolareissulle mukaan ja olen edelleen niin sairas etten pystynyt tänään matkustamaan.
Mietin että pitäisiköhän tässä nyt alkaa syyllistyä 🙂 paljastan vielä sellaisen epä-äidillisen ajatuksen mikä on ollut tässä päällimmäisenä kaiken tuskaisen olon keskellä mielessä: onnea on sairastaa ilman lapsia 🙂
Ihanasti kirjoitettu! Kaikella on tarkoituksensa!
En tiedä, onko kaikella. Mutta 98% prosentilla kyllä 😀 Ihanaa uutta vuotta koko teidän sakille <3
Ihana teksti! <3 Viisas, rehellinen ja puhutteleva! Toivon sinulle kaikkea hyvää, lempeyttä, lämpöä ja onnellisia hetkiä koko tulevalle vuodelle 🙂
Kiitos paljon <3 Samoin sinulle!!
On pakko kysyä, että kuinka paljon käyt lukemassa blogiasi koskevia keskusteluja? Kihlausuutisenne myötä olette tälla hetkellä kuuma puheenaihe ja joistakin keskusteluista voi lukea kommentteja, jotka ovat selkeästi lähipiirin kirjoittamia. Onko kaikki julkisuus hyvää?
Näitä ”lähipiirejä” löytyy aina. Eri asia kuinka todellisia sitten ovat 🙂
No ei tosiaan ole 😀
Jos voisin tehdä tätä blogia työkseni anonyymisti, tekisin sen HETI. Mutta kun en voi, on pakko hyväksyä lieveilmiöt. Välillä luen, mutta yleensä en. Ihmisillä saa olla mielipiteitä, mutta valheet vihastuttavat. Onneksi minuutin raivon jälkeen taas muistan, A)mikä on elämässä tärkeintä ja B)miksi joillakin on tarve levitellä ilkeitä perättömiä juttuja. Itse uskon, että hyvä kyllä palkitaan ja vihapuheella satuttaa lopulta vain itseään eniten.
Viimeiset 2 vuotta on ollut yhtä äärilaitaa. Varsinkin tunne-elämässä.
Nyt tahdon seesteisen tulevan vuoden ja toivon myös sinun ja tyttäresi elämään seesteisyyttä.
Kaikkea hyvää!
Kiitos ja toivotaan, että sulle tulee ihana vuosi <3 Kiva, kun aina kirjoittelet tänne!
”You never know how strong you are, until being strong is your only choice.”
-Bob Marley
Ihana teksti jälleen kerran ja kaunista, onnellista tulevaa vuotta sinulle Karoliina! 🙂
Kaunis sitaatti. Kiitos ja onnea tähän vuoteen <3
Oi kiitos ihanista sanoistasi <3 Onnea ja iloa uuteen vuoteen!