kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 15.01.2017

Retrouunijäätelön uudelleentuunaus

Teksti
Karoliina Pentikäinen
2 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Pingviini

Kun minä olin lapsi, meille – viisi henkinen perhe kun olimme – ostettiin jäätelö aina litran pakkauksissa. Me teimme niistä jädeannoksia, söimme sellaisenaan tai lisäsimme joukkoon marjoja. Yksi suosikeistani olikin klassikko: vaniljajäätelöä ja mansikoita.

Ajan kuitenkin muuttuvat, samoin jätskien maut. Nykyisin kun kurkistaa pakastealtaaseen, on klassinen vanilja saanut seurakseen paljon muita makuja. Kun me menemmekin F:n kanssa nykyään herkkuostoksille kauppaan, valitsee lapsi usein tötterön sijaan litraisen Pingviini-pakkauksen. Tämän talven ehdoton F:n suosikki on ollut hedelmäkarkin makuinen Pingviini-jäätelö. Omani taas Polka.

Kotimaiset Pingviini-jäätelöt valmistetaan Hämeenlinnan kupeessa Turengissa yli 50 vuoden kokemuksella. Ja jäätelötehdas työllistää vuosittain 150-250 työntekijää. Pingviini-jäätelön raaka-aineetkin tulevat Suomesta, koska jokainen jäätelö valmistetaan kotimaisesta maidosta tai kermasta. Tästä syystä jokainen Pingviini-pakkaus onkin saanut kylkeensä Avainlippu-tunnuksen.

Yksi lapsuuteni retroherkuista oli uunijäätelö, jonka äitini valmisti usein silloin, kun haluttiin herkutella vaikkapa lauantai-iltana. Tuo 80-90-luvun uunijäätelö tehtiin kakkupohjanpäälle latoen jäätelöä, marjoja ja marenkia, ja onpa tuo ihanuus löytänyt tiensä myös meidän perheen jälkkärilistalle. Tosin hieman tuunattuna.

Pingviini-jäätelön sivuilta löytyy monta vedet kielelle nostattavaa reseptiä monipuolisia litran jäätelöitä käyttäen, mutta tässä minun jäätelöreseptini tammikuun iltoihin:

MAAPÄHKINÄVOI-TOFFEE-KINUSKIUUNIJÄÄTELÖ (gluteeniton ja laktoositon)

  • Gluteenittomia (kaura)keksejä
  • Maapähkinövoita
  • Banaania
  • Pingviini-jäätelö, makuna toffee-kinuski
  • 1 valkuainen/ruokailija
  • hyppysellinen sokeria
  • (rouhittuja pähkinöitä)
  1. Laita uuni 250 asteeseen.
  2. Lado uunipellille keksejä niin monta, kun ruokailijoitakin on.
  3. Voitele keksit maapähkinvoilla
  4. Siivuta päälle banaania (ja mansikoita)
  5. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
  6. Laita keksien päälle Pingviini-jäätelöä torniksi.
  7. Vuoraa keksi-jäätelökeko valkuaisvaahdolla.
  8. Paista uunissa niin, että marenki saa hennon ruskea sävyn.
  9. Tarjoile ja nauti heti.

Ihania herkkuhetkiä!

-Karoliina-

Kommentit (2)

Kiitos ohjeesta! Olenkin kaivannut juuri tällaista. Kokeiluun menee! Kauniita : )

Heippa! Kokeilitko jo? Ehkä vähän rumia kyllä mun tekemänä, mutta ihania <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X