kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 02.02.2017

Kun (puoli)luomu on kaunista

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Orion Pharma

Muistatteko, kun alkuvuodesta kerroin aloittaneeni apteekissa myytävien hiuksia ja kynsiä vahvistavien Biorion kapseleiden päivittäisen käytön? Ja kuinka lupasin pidemmän käyttökokemuksen jälkeen kertoa teille, kuinka nuo biotiinia, sinkkiä ja seleeniä sisältävät kapselit ovat vaikuttaneet hiusteni ja kynsieni hyvinvointiin? Nyt testijaksoa on takana reilu kuukausi. Ja tuloksia on jo nähtävissä.

Aloitin Biorion-kapselien käytön siis juuri ennen joulua. Ja tämä olikin ihan ensimmäinen kerta elämässäni, kun tämän tyyppisiä valmisteita olen kokeillut. Kuten kerroin, ensimmäisen viikon aikana en huomannut vielä mitään muutoksia, mutta kun jatkoin vain kapselien käyttöä, toi jo toinen viikko yllätyksen eteeni.

Ensinnäkin. Hiukseni ovat olleet käytön aikana jotenkin vahvemman oloiset. Minullahan on luonnostaan lasimaiset ja yksittäisiltä hiusosiltaan aika ohuetkin hiukset. Nyt minusta tuntuu, että tukka tuntuu joukolta vahvempia yksilöitä, eli juurikin se yksittäisen hiusten ero on huomattava. Hius ei veny ja katkea niin helposti ja harjatessa irronneiden karvojen määrä on vähentynyt aivan silmillä havaiten.

Toinen asia, joka itse asiassa on vielä merkittävämpi, on kynsieni kunto. Minulla on ihan aina ollut todella ohuet ja liuskoittuvat kynnet, joissa on ollut milteipä pakko pitää kestolakkauksia/geelauksia tai ainakin peittävää lakkaa. Nyt onkin ollut vuosiin ensimmäinen hetki, kun olen antanut kynsieni olla melkeinpä luonnontilassa. Eikä ole edes hävettänyt! Tietysti varmasti joskus haluan piristää käsieni ilmettä värikkäillä lakkauksilla, mutta Biorion kapseleiden myötä siihen ei ole kuitenkaan mitään pakkoa. Kun olen työnnellyt kynsinauhat, viilannut ja leikannut kynnet, levittänyt kerroksen väritöntä lakkaa ja sen kuivuttua vielä hitusen kynsinauhaöljyä ja käsirasvaa, ovat kädet kauniit ja huolitellut. Eikä tunnin päästä näy repsoittavaa kynnen reunaa tai toista, josta on irronnut jo päältä liuska. Todellinen mullistus minun käsissäni!

Hiusten kanssa on ollut Biorionin myötä huomattavissa sama puoliluomu trendi. Ennen kiharsin tai ainakin laineilin hiukseni silloin, jos pidin niitä auki. Nyt monena aamuna on riittänyt pelkkä hiusten läpikäyminen muotoiluraudalla. Suorakin tukka näyttää kauniille, kunhan se on siinä kunnossa, ettei kuntoa tarvitse peittää laineiden alle.

Näin sitä aloitetaan helmikuu jos ei nyt luomuna, niin ainakin paljon riisutumpana ja vähemmän pyntättynä kuin moni kuukausi ennen tätä. Niin kai se on, että todellinen hyvinvointi ja kauneus tulee sisältä, eikä silloin ulkoisesti – ainakaan arjessa – tarvitse niin paljon kikkailla.

-Karoliina-
 

 

Kommentit (5)

Tarkoitatko siis että päässäsi jo olevat hiukset ovat mielestäsi koko pituuksiltaan vahventuneet? Sehän ei ole mitenkään mahdollista tuon, tai minkään lisäravinteen, ansiosta, koska päästä ulos tuleva hius on kokonaisuudessaan kuollutta, siinä ei ole verisuonia eikä mikään voi ravita sitä sisältä. Sen huomaa esim. siitä että ihmistä ei satu kun hiuksia leikkaa. 

Sen sijaan vaalennuksen ansiosta hius voi tuntua paksulta, koska sehän turvottaa eli rikkoo hiusta. Lisäksi jos muotoilet hellemmin, sekin auttaa. Myös hoitoaineet jotka laitetaan hiuksen päälle korjaavat hiusta koska muodostavat siihen kerrostuvan kalvon. Mutta Priorin tai mikään muukaan ei voi vaikuttaa sisäisesti muuta kuin uusiin hiuksiin, jotka on vasta 1-2 cm pituisia kuukauden käytön jälkeen. 

Oma lukunsa on sitten tietysti plasebo-vaikutus. Sehän on usein kaikista vahvin ”tulos” ja syy miksi ihmiset näitä ostaa. 

 

 

Mistä tuo ihana neuletakki on? 🙂

Monen monta vuotta vanha neule Weekdaysta. Nukkainen ja nuhjuinen, mutta en raaski luopua. Tykkään niin kovasti!

Mun hiukset kasvaa tosi nopeasti. Sen huomaa nyt, kun ero värjätyn ja oman tukan välillä on niin suuri. On totta, että hius pituuksissa on sitä vanhaa kamaa, mutta juuresta tuleva uutta, jonka laatu vaikuttaa koko tukan yleisolemukseen. Ja se, millaista hiustan taas kasvaa, on kiinni monesta asiasta. Perintötekijöistä ja siitä, mitä laitamme suuhumme. Ja jos laitamme suuhumme nimenomaa sellaisia ainesosia, joiden on tutkitusti katsottu vaikuttavan hiusten kuntoon, on tulos aika selvä. Jos ei ”uskoisi” tähän, ei uskoisi varmasti siihenkään, että niillä lisäravinteilla, vitamiineilla ja ruualla, jota syömme, ei olisi mitään vaikutusta hyvinvointiimme, ihoomme, hiuksiimme ja kysiimme, Minä uskon, että niillä on vaikutusta. 

Niin, tästä olemme varmasti samaa mieltä, että se uusi tukka on sitä mihin voi ehkä vaikuttaa 🙂 

Tästä postauksesi tekstistä sai vain sellaisen kuvan että kokisit hiustesi kokonaisuudessaan olevan nyt vahvemmat, kun olet kuukauden syönyt lisäravinnetta. Siksi kysyinkin tarkoitatko sitä? Sillä Orion tai mikään muu ei saa sellaisia vätteitä käyttää lisäravinnemarkkinoinnissaan, koska se ei ole mahdollista.

Ja jos kerran sinulla on jo kuukaudessa kasvanut niin paljon uutta tukkaa että koko hiuksesi ovat nyt yleisilmeeltään paremmat sen ansiosta, hieno juttu. Se ei kuitenkaan tullut tekstistäsi ilmi. 

Lisäksi ”tutkitusti katsottu vaikuttavan” ei vielä tarkoita että kaikilla ihmisillä voisi sanoa takuuvarmasti toimivan ja tulosten olevan taattu. Monet reseptilääkkeetkään eivät toimi yhtä hyvin kaikilla ihmisillä, ja niiden vaikutusta vasta onkin tutkittu. 

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X