Tunnustus: Näissä vedän alta lipan.
Luin viime viikolla Maaret Kallion Helsingin Sanomissa julkaistun blogipostauksen siitä, kuinka nykyihminen pyrkii olemaan täydellinen kaikilla osa-alueilla. Hänen mukaan pitäisi hyväksyä se, että kaikessa ei voi olla paras ja virheetön, vaan joskus on tehtävä sinnepäin. Ihana armollisia ja viisaita vinkkejä.Taas.Vitsi kuinka paljon fanitankaan Kalliota.
Vaikka kirjoitinkin alkuviikosta siitä, että pieni tyytymättömyys itseeni buustaakin minua parempiin saavutuksiin, olen Kallion kanssa samaa mieltä. Tai sanotaanko, etten ole samaa mieltä, koska todellisuudessa haluaisin tehdä kaikki hyvin ja parhaani mukaan, mutta olen tajunnut realiteetit: Kaikkeen ei vaan pysty ja ehdi!
Muistaakseni J.K. Rowling on joskus sanonut, että nainen ei voi kirjoittaa kirjaa, kasvattaa lasta ja pitää kotia siistinä. Kolmesta tulee karsia yksi pois, ja se, mikä karsittava asia on, on jokaisen oma valinta. Tätä viisautta olen miettinyt viime aikoina paljon silloin, kun oloni on ollut riittämätön. Ehkä tosiaan on niin, että kaikkeen ei vaan pysty.
Sinnepäin-ajattelun innoittamana ajattelin koota tähän muutamia asioita, joissa en todellakaan tee parastani vaan ennemmin rämmin välttävästi.
6 ASIAA, JOISSA VEDÄN ALTA LIPAN:
- F:n huone. Olen menettänyt toivoni sen suhteen, että lelut olisivat niille määrätyissä ja nimilapuilla merkatuissa laatikoissa. Kyllähän minä imuroin huoneen silppuja varmaan joka toinen päivä ja pakotan karmeana äitinä siivoamaan huoneen joka ilta, mutta en enää vaadi, että lelut ovat oikeissa laatikoissa ja lokeroissa. Toivon, että jossain vaiheessa F:ää itseään alkaa kiinnostaa tämä asia…tai sitten saan taas siivouspuuskan ja järjestelen koko huoneen laatikot. Mutta siihen asti yritän olla tämän asian suhteen leväperäinen.
- Kuivakaappit ja melkeinpä kaikki muutkin kaapit, paitsi vaate- ja wc:n kaapit. Jotenkin kaapit pursuavat taas tavaraa, mutta värikoodaaminen tai muu ei ole nyt prioriteeteissä ykkönen.
- Kavereille soittelu tai heitä näkeminen. Tuntuu sille, ettei ystäviä ole todellakaan aikaa nähdä. Juuri koskaan. Onneksi kaikilla muillakin on ruuhkavuodet. Ystävä on ystävä, vaikka välissä olisi kuukauden hiljaisuus ja sitten vain yksi vaivainen Whatapp-viesti.
- En edelleenkään liiku. Säännöllisesti. Yksi lenkki kahteen viikkoon ei ole paljon, mutta nyt ei vaan pysty parempaan.
- En edelleen myöskään leiki. Pelaamme F:n kanssa. Luemme, juttelemme, teemme kotihommia, askartelemme, ulkoilemme, kutittelemme, olemme lumisottaa tai juoksukisaan, mutta leikkiä varsinaisilla leluilla en enää oikeastaan edes yritä. Koskaan se ei ole luonnistunut hyvin, mutta nyt en suoraan sanottuna edes yritä.
- Kynteni kasvavat (kiitos Biorionin!) nyt kauheaa vauhtia. Mitä luulette, muistanko leikata niitä? En! Varpaissa sama lakka kuin joulukuussa.
Tunnustuksia kehiin. Missä sinä teet mahalaskuja?
-Karoliina-
Jaa oma kokemuksesi