kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 20.02.2017

Tältä tuntuu, kun omasta elämästä revitään iltapäivälehtijuttuja

Teksti
Karoliina Pentikäinen
10 kommenttia

Sain viime viikolla baby shower -postaukseen kommentin siitä, kuinka lukija toivoisi juttuihini enemmän syvyyttä. ”Saamme lukea pintapuolisia katsauksia todella mielenkiintoisiin aiheisiin, mutta se viimeinen askel, joka todella saisi lukijan pohtimaan ja oivaltamaan asioita, jää ottamatta. Sinun blogisi kohdalla se harmittaa erityisen paljon, sillä potentiaalia olisi paljon enempään, ja tältä blogilta jotenkin itse odotankin enemmän kuin monelta muulta. En tiedä onko tämä tietoinen valinta—”.

Voi sinä! Vaikka tiedän, että minun lukijani ovat älykkäitä ja tarkkanäköisiä kuin mitkäkin, sai kommenttisi minut heräämään. Olen kuvitellut, että ette ole huomanneet, mitä minä olen koko alkuvuoden tehnyt. Vetäytynyt, etääntynyt ja samalla suojellut itseäni, mutta eihän se läpi mennyt. Koen, että olen sinulle ja teille muillekin lukijoille nyt selityksen velkaa.

Minulla on aina ollut hyvin – joskus varmaan vähän liiankin – tarkat rajat sen suhteen, mitkä asiat pidän blogin ulkopuolella. Vaikka kertoilenkin paljon täällä elämäni tapahtumista ja ajatuksistani,koen, että haluan pitää ison osan asioista ja tunteistani blogin ulottumattomissa. Se on ollut minun tapani säilyttää itsekunnioitukseni, koska en voisi katsoa peiliin, jos möisin elämäni muutamasta satas- tai tuhatlappusesta. Samalla rajojen pitäminen on ollut keino suojella itseäni ja läheisiäni. Kun on ollut tunne, että minun elämäni ei ole blogi, vaan blogissa on ollut palasia elämästäni, olo on ollut turvallinen.

Tämä asioiden rajaaminen on joskus ollut haastavaa siitä syystä, että haluan edellä mainituista asioista huolimatta olla täällä aina avoin ja rehellinen. En halua luoda illuusioita jostain ihmeellisestä ja ihanasta, jos sellaista ei ole. Toisaalta en myöskään halua peitellä onnellisuutta ja ilojani. Näiden seikkojen valossa joskus onkin vaikea miettiä, kuinka kirjoittaa oikeista asioista ja aidosti ilman, että yksityisyys on mennyttä.

Minulle onkin ollut ihan hirmuisen iso asia se, että olen kirjoittanut viime vuoden aikana erosta, itkemisestä (tai itkemättä jättämisestä), itsensä kadottamisesta ja uudelleenlöytämisestä, onnellisuudesta,  yksinäisyydestä, deittailusta ja lopulta rakastumisesta, uusperheestä ja kihlauksesta. Nämä postaukset eivät ole olleet mitään hetken mielijohteesta tehtyjä juttuja (paitsi kihlauspostaus pika-aikataululla, mutta siitä lisää vähän myöhemmin) vaan asioita, joiden kertomista julkisesti olen punninnut, pohtinut, arponut ja samalla myös pelännyt. Pelkoa suuremmaksi voimaksi on kuitenkin noussut se tunne, että haluan kunnioittaa lukijoitani. Jos blogini on kerran voittanut The Blog Awardsit ja lukijamäärät nousevat kuukausikuukaudelta sellaisiin lukemiin, etten olisi voinut pari vuotta sitten edes kuvitella, koen, että olen myös velvollinen antamaan jotain siitä takaisin, mitä minä teiltä saan. Te olette mahdollistaneet sen, että saan kirjoittaa ammatikseni. Joten minun täytyy myös olla palkkani arvoinen.

Kun on sitten edellä mainittujen aiheiden kautta avannut itsestään blogissa sellaisen puolen, jonka paljastaminen ei ole ollut helppoa tai itsestään selvää, on ollut rankkaa huomata, kuinka oma elämä on kommenttibokseissa ja nettikeskusteluissa alkanut elää sellaiseen suuntaan, joka on porautunut syvälle ihon alle. Eikä hyvällä tavalla. Vaan niin, että pari kertaa olen ihan oikeasti pohtinut, miksi asetan itseni tietoisesti tilanteisiin, joiden tiedän satuttavan minua.

Kyse ei ole siitä, kuten olen monta kertaa sanonutkin, että haluaisin vaan suitsutusta ja kehuja (enemmän aiheesta täällä). Mutta suoraan ilkeily- ja loukkaamistarkoituksin kirjoitetut jutut tuntuvat välillä epäreiluille. Epäreiluille ehkä juuri siksi, että ne ovat usein olleet juuri niitä postauksia, jotka ovat alunalkujaankin riisuneet minut paljaaksi suojakilvestäni. Ja jotka ovat sitä ihan oikeaa ja syvempää minua! On tullut fiilis, että mitä järkeä on tehdä jotain – ainakin omasta näkökulmastaan – rohkeaa, jos rohkeus palkitaan pahalla ololla.

Netti on siinä mielessä outo paikka, että vaikka itse pitäisit tietyt raamit ja kertoisit asioista vaan rajatusti, ei se tarkoita sitä, että muut tekisivät niin. On ollut aika surullista huomata, kuinka paljon puhetta, jopa aivan rikoslain täyttämän verran valheitakin, omasta elämästä saadaan aikaiseksi. Joskus tuntuu, että ihmiset unohtavat ettei tämä ole Salattuja elämiä ja käsikirjoitettua ”tosi-tv:tä”, vaan kaiken takana kun on ihan oikeaa minun ja meidän elämäämme, jossa ihmisillä on aidot tunteet, murheet, ilot ja sydän. Joku kysyikin minulta joskus, miltä tuntuu, kun oman elämän asiat voi lukea välillä iltapäivälehdistä. No miltäkö tuntuu? Suoraan sanottuna naurettavalle ja vihastuttavalle. Se, että menet yksi päivä nettiin ja huomaat lehden sivuilla kuvakaappaukset omalta Instagram-tililtäsi, referoinnit blogista ja hurjalle kuulostavan tarinan omasta elämästäsi, jota lukiessa et tunnista sitä enää omakseksi. En tiedä, miten kukaan koskaan voisi haluta jotain sellaista. Saati sellaista, että ennen kuin ehdit itse edes soittaa omalle mummollesi kihlauksestasi, voi hän lukee se jo lehdistä. Siinä myös pikaisen kihlauspostauksen syy. Jäi ihanat kuvat ja tarkkaan harkitut sanat käyttämättä.

Palataanpa nyt alkuun. Kyllä vaan, lukijani. Olen ollut viime aikoina pintapuolinen ja lyhytsanainen. Varmasti osin tämän ikuisen kiireen takia, mutta suurelta osin juuri siksi, että on tullut tunne, että minun on saatava hetki puhallella ennen uutta myrskyä. Hetken aikaa kirjoiteltava vaan ruuasta, ripsistä, juhlista ja vaatteista ja etäännyttää blogi henkilökohtaisesta itsestäni. Ja vaikka tuo pintakin on tasan minua, tajuan kyllä, että se, miksi minun juttujani luetaan, piilee muussa. Samaan matalan profiilin pitämiseen on kai liittynyt sekin, että olen kieltäytynyt parin kuukauden aikana neljästä lehtihaastattelusta ja yhdestä tv-jutusta. On tullut tunne, että jos kerran juttuja revitään ilman omaa tahtoanikin, niin en ainakaan itse halua olla edesauttamassa yhdenkään kohun syntymistä. Varsinkin, kun pelkkä kohu sananakin on jo ihan naurettava siitä lähtökohdasta käsin, että olen silmäpussinen kolmekymppinen äiti, jonka elämä 99-prosenttisesti pyörii työn, päiväkodin, Alepan, arjen keskellä vaihdettujen suukkojen, jääkaapin ja imurin ympärillä.

Tuntuipa hyvälle kirjoittaa tämä kaikki. Joten kiitos, lukija, kun herättelit minut. On kai nyt selvää, että sama meno ei voi jatkua. On taas kerran löydettävä se rohkeus ja tapa olla avoin. Olen esimerkiksi oikein ihaillen katsonut vaikkapa Mutsis on -Emiliaa, joka meni puolisonsa kanssa samana päivänä kihloihin kuin me, ja joka tämän vuoden postauksissa on kertonut heidän tulevista häistään ihania yksityiskohtia hääpaikasta kutsukortteihin ja kampauksiin. Itsehän en ole uskaltanut –  jos olette huomanneet, niin kuin varmasti olette huomanneet – mainita edes koko sanaa täällä.

-Karoliina-

paita, Carlings (Stay) // farkut, Zara

Kommentit (10)

No vihdoin! 🙂 oon miettinyt jo pitkään, että miksi moinen muutos sisällössä..tosi kurjaa, että joudut kestämään ilkeyksiä ja perättömiä juoruja. Toivottavasti jotenkin pystyt tsemppaamaan itsesi niiden yläpuolelle ja jatkamaan bloggaamista kaikella sillä ilolla, tunteella, syvyydellä ja hömpällä mihin ollaan totuttu 🙂

Todella hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Blogisi on ehdoton suosikkini, mihin yksi osasyy on juurikin niiden ihanan arkisten, sitä oikeaa elämää kuvaavien, sekä sitten niiden syvällisemmin pohtivien postausten tasapaino. On todellakin ymmärrettävää, ettei omasta itsestään tai elämästään halua näyttää kaikkea kaikkien silmille. Tee juuri niin kuin parhaalta tuntuu ja kerro juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu. Olet inspiroiva ja jotenkin ihanan inhimillinen ja aito bloggaaja, jonka kirjoituksia on ilo lukea aiheesta kuin aiheesta. Ihanaa, että olet löytänyt onnen, se todellakin välittyy! 🙂

Aiheesta täysin toiseen, utelisin, mitä huulipunaa sulla mahtaa näissä kuvissa olla? Olen ihastellut tässä taannoisina päivinä huulipunasi sävyä instagram-julkaisuissasi (mikäli se on sama kuin näissä blogikuvissa), sillä etsinnöissä on nimittän juurikin tuollainen mattaan vaaleanpunaiseen taittava, ja tuo sävy näyttää ihanalta!

 

 

Mietinkin silloin kun se paskamyrsky täällä sun kommenttiboksissa riehui pahimmillaan (pardon my French… :D), että kuka oikeasti jaksaa tuollaista negaa jatkuvasti ottaa vastaan, aivan älytöntä. Ja se tyyli, millä ihmiset kirjoitteli pisti todella vihaksi. Joten siihen kun peilaa tätä muutaman askeleen taaksepäin ottamista niin en itse henkilökohtaisesti ainakaan ihmettele, että pitää vetää välillä happea! Ja kuka oikeasti kuvittelee, että tämä blogi on yhtä kuin sun/teidän koko elämä…?! Pitää ihmisellä olla jotain omaakin.

Ei tämä elämä ole kellään yhtä ruusuilla tanssimista 24/7, onnen hetket otetaan kiinni sieltä mistä kiinni saadaan! 🙂

Mä uskon että teet vaistomaisesti oikein. Itsellesi! Ja, siksi täällä tykätään lukea ♡

Jatka samaan malliin, juuri niinkuin susta itsestäsi tuntuu! Se on rehellisyyttä kaikin puolin ☆☆☆

Kiitos! Ihanaa helmikuuta 🙂

http://www.miakuusisto.fi 

Ihania sanoja. Kivaa kevättä 🙂 

Hieno kirjoitus! Inhottavaa, että on ollut tuollaista kirjoittelua ja suhtautumista kuin kuvasit. Uutena bloggaajana olen punninnut paljon yksityisyyteen liittyviä asioita, ja postauksesi antoi lisää ajateltavaa. Kaikkea hyvää ja voimia sinulle! 🙂

Todella tarpeellista miettiä näitä juttuja jo bloggaamisuran alussa. Tsemppiä kirjoittamiseen <3

En muista kommentoinko jo aiemmin instagramin puolella, mutta oon tosi iloinen puolestasi että oot löytänyt uuden onnen, olet inspiroiva ja toivoa antava esimerkki! <3 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X