Heinäkuun 26.päivänä paistoi aurinko. Pystyi sujauttamaan sandaalit jalkaan ja kukkahameen päälle. Ei tarvinnut edes takkia. Kävelin Helsinki-Vantaan lentokentällä kohti junaa. Samalla sekunnilla, kun olin kääntynyt. Antanut viimeiset suukot ja halaukset itku purskahti sisältäni kuin hanat olisi käännetty suoraan kaakkoon. Vedin aurinkolasit silmille, sisällä. Ja kirjoitin Instagramiin: ”Syksy alkoi nyt.”
Menin kotiin ja join lasi samppanjaa, joka oli avattu aikaisemmin päivällä lounaalla. Pullo oli vanha ja olin ajatellut, että avaan sen vasta, kun minulla on se ihan oikea rakkaus. Kuvittelin siihen menevän paljon kauemmin. Kuvittelin myös, että tämä oli erilaista. Nyt oli rakkaus ja avattu kupliva, mutta myös etäsuhde, ikävä ja itkusta turpeat silmät. Tragikoomista, ajattelin.
Tiistaina kone saapui samalle lentokentällä kuin 240 päivää aikaisemmin lähti sieltä. Tällä kertaa ei itkettänyt. A palasi Suomeen. Ja ikävä – se leppoisana lauantaiaamun yöpuvun sisään hiipivä tyhjyys, illan hiljaisina tunteina seinissä kaikuva kaipaus ja sydäntä repivä jatkuva odottava olo – on nyt ohi.
240 päivää
34,3 viikkoa
7,9 kuukautta
591 tuntia Skypeä
11 934 Whatsapp-viestiä
414 kuvaa
6 lähetettyä etanakirjettä
3 lähetin tuomaa kukkakimppua
42 yhdessä livenä vietettyä päivää
28 lentokonematkaa
1 erillään vietetty joulu
1 yhdessä vietetty uusi vuosi
1 kosinta
20 736 000 sekuntia
Ne on nyt takana! Samoin syksy, talvi, pimeys ja kylmyys. Tänään alkoi kesäaika. Niin tosiaan alkoi!
-Karoliina-
Kommentit (2)
Tästä tekstistä voi niin aistia koko ton hetken iloryöpyn ja fiiliksen! Ihana kirjoitus ja ihana elämäntapahtuma <3
Kuulostaa kovin tutulta, sadat tekstiviestit ja puhelut 🙂 Täällä on etäsuhdetta eletty nyt kaksi vuotta ja näillä näkymin muutama vuosi on vielä edessä. Toisaalta pidän etäsuhteessa siitä, kun viikot saa tehdä itsekseen kaikkea ja viikonloput on sitten pyhitetty parisuhteelle. Se on minulle täysin toimiva kombo ja saa nähdä, totunko enää ikinä asumaan yhdessä jonkun kanssa 🙂