kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 30.03.2017

Terapiasta, itsetutkiskelusta ja ennen kaikkea niistä oikeista sanoista

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Minä olen kirjoittanut koko elämäni. Olen kai ollut siinä ihan hyvä jo kouluaikoina, ansainnut enemmän ja vähemmän leipäänikin teksteillä lähes koko aikuisikäni, mutta vasta oikeastaan viimeisen vuoden aikana olen ymmärtänyt, mitä kaikkea kirjoittaminen merkitsee minulle. Se on työ ja mukavaa ajanvietettä. Mutta ennen kaikkea kirjoittaminen auttaa minua jäsentelemään ajatukseni. Se on tapani kertoa tunteistani silloin, kun en osaa sanoa ajatuksiani ääneen. Kuulostaa juhlavalle, mutta olen ymmärtänyt, että ilman kirjoittamista minä en olisi minä. Ilman taitoa kirjoittaa jäisin monesti lukkoon tunteisiini, olisin varmasti paljon enemmän väärinymmärretty ja kokisin, ettei minua kuulla sellaisena kuin olen.

Enkä nyt puhu vain blogista. Vaikka kirjoittelenkin tänne aika useinkin henkilökohtaisia ja itselleni tärkeitä asioita, minulle tärkeimmät tekstit ovat ne, jotka lähetän rakkailleni. Ne, jotka näpytän ystävilleni silloin, kun soittaminen tuntuisi liian raskaalle. Ne, jotka tekstaan siskoilleni, kun haluan selittää molemmille yhtä aikaa jonkin tärkeän asian ja ne sanat, jotka laitan A:lle silloin viestillä, mitä en osaa sanoa kasvokkain.

Minä olen isojen tunteiden ihminen. Vaikka äitiys, elämän kokemus ja molemmat ammattini ovatkin opettaneet hillitsemään primitiivisiä tunnereaktioitani, olen silti – kuten A sanoo – chiliä. Ja jos on chiliä, on joskus myös vaikea saada sanottavansa fiksusti jäsennellysti suusta ulos tilanteissa, joissa tunne vyöryy päälle. Saatan olla silloin liian tunteileva, liian kärkäs tai liiaksi suoraviivainen. Jos jäisin vain noiden tunnetilakohtaamisten varaan, uskon, että minut ymmärrettäisiin usein aivan väärin. Että minulle ja minusta jäisi joitain todella tärkeitä tunteita huomaamatta, ja että voisin kokea, ettei minua tajuttaisi.

Ristiriitaista ehkä, mutta tulisen luonteeni lisäksi on myös tilanteita, joissa minuun iskee tuppisuuvaihde. Se iskee usein silloin, kun tunnen itseni epävarmaksi, haavoittuvaiseksi tai surullisesti. Silloin oikein tunnen, kuinka käperryn itseeni. Vedän kilven eteeni ja vaikka toivonkin, että juuri silloin joku tulisi halaamaan ja kysymään oloani, käyttäydyn itse päinvastaisesti; vetäydyn tilanteesta ja haluan (muka) olla yksin. Suljen suuni.

Näiden molempien – habaneron polttaessa tai mykkätilanteiden varalle – istun aina lopulta alas. Ja kun istun hetken rauhassa kynän ja paperin, Whatsappin näytön tai sähköpostin ääressä, rauhoitun ja alan kirjoittaa, tapahtuu jotain, mitä en osaisi suullisesti kertoa: Tekstinä tuleekin ulos ne ajatukset, joita en osannut sanoa. Itse asiassa myös ne tunteet, joita en olisi osannut jäsennellä edes pääni sisällä ilman, että kirjoitan ne ylös.

Kirjoittaminen on minulle siis kuin terapiaa. Sen avulla pääsen itseni ytimeen ja löydän ne sisimmät ajatukset, jotka eivät edes päässäni jäsenny, jos en kirjoita niitä. Monesti minulla onkin vain tarve kirjoittaa. Aluksi en edes tiedä mitä kirjoittaisin, mutta kun avaan tekstiohjelman, alkaa sanoja vain tulla. Nyt kun mietin tuota prosessia, se tuntuu jopa vähän mystiselle. Erikoista, miten paljon sisällä onkaan asioita, tunteita ja sanoja, jotka eivät välttämättä pääsisi koskaan ulos, jos en olisi keksinyt sitä omaa tapaanu ilmaista itseäni. Jollekin tuo tapa on musiikki, toiselle kuvataide.

Minun elämäni ei olisi minun ilman kirjoittamista. Ja minä en olisi minä ilman sanoja joita ei sanota ääneen. Vaan sanoilla, jotka kirjoitetaan ja luetaan.  

-Karoliina-

Kommentit (4)

Kuin olisit kirjoittanut minusta <3 

Ja rakkautesi kirjoittamiseen näkyy, suurin syy miksi tämä on suosikkiblogini. Se on myös syy, miksi joku toinen blogi enemmän ärsyttää kuin kiinnostaa, kirjoittaminen on toisille vain väline eikä niinköön itseisarvo. Sekin on ihan ok, mutta minuun kolahtaa enemmän kokonaisvaltainen intohimoinen kirjoittaminen.

Amen! Mä niin allekirjoitan ton kaiken. Varsinkin tälläiselle vähän ujolle tyypille, joka ei aina osaa ilmaista itseään just niin kuin haluais – paitsi sanoilla, on kirjoittaminen tyyliin tärkein asia maailmassa.

Välillä jos on paha olla, on ihana vain oksentaa se ulos näppäimistön kautta kirjaimiksi. Samalla tulee pohdittua a.) miksi mulla on tälläinen olo b.) miltä musta siis tuntuu c.) mikä on ratkaisu/lopputulos. Yleensä se on se, että ymmärrän sitä tunnetta ja oon kiitollinen siitä.

Kirjoittaminen on vaan parasta! Yksi amen tähän vielä.

 

xCharlotta Eve

”Kuulostaa juhlavalle, mutta olen ymmärtänyt, että ilman kirjoittamista minä en olisi minä.” Sama tunne! Kirjoittaminen on aina ollut mulle tapa purkaa sekä hyvä että huonoja tunteita. Se lievittää stressiä, vähentää pelkoja, mutta myös inspiroi ja ilostuttaa. 

Onneksi on kirjoittaminen <3

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X