Muutosten kevät: Yllätys numero yksi!

Tänään on huhtikuun kymmenes päivä. Vein F:n äsken eskariin. Tuuli oli kylmä, vaikka aurinko jo vähän lämmittikin selkää. Oli yhtä aikaa kevät ja talvi.

Köpöttelin kollarihousut jalassa siitä apteekin ja pankin kautta kotiin. Kotiin, vaikka oli maanantai. Tuntui kummalliselle. Mutta tätä tämä tulisi nyt olemaan. En tiedä, kuinka kauan, mutta ei homma ainakaan aivan lyhyeen ole jäämässä. Minä nimittäin olen tästä keväästä alkaen kokopäiväinen kirjoittaja. En enää opettaja. Vaan kirjoittaja, bloggaaja. Päätyönäni. Ei mitään muuta. Aika hurjaa.

Olen pari vuotta painanut kahta päätyötä rinnatusten. Täyttänyt elämäni työllä, työllä, työllä ja työllä. Minut on kasvatettu olemaan ahkera. Ottamaan työtä vastaan, kun sitä tarjotaan. Tekemään parhaani. Ja niin olen tehnyt. Haalinut duunia duunin perään. Ottanut ekstrahommia, kerännyt sulkia CV:seen, halunnut osoittaa, etten ainakaan karta työntekoa. 

Jo pidemmän aikaa minulta on kyselty, kuinka jaksan tätä kaikkea. Mistä riittää aika ja kuinka saan hommat tehtyä. Jos totta puhutaan, en ensimmäisenä ”isona” blogivuotena edes tajunnut, kuinka paljon tein töitä. Minusta oli ihan normaalia, että päivissäni – ja jos totta puhutaan, öissäni – ei ollut juurikaan vapaita hetkiä. Ensin menin aamulla opettajatöihin (joihin tietysti olin toivonut mahdollisimman aikaisen lukujärjestyksen, jotta voisin maksimoida päivän tunnit parhaiten), sitten pyyhälsin kotiin bloggaamaan, hain F:n hoidosta, vietin perheaikaa, tein kotitöitä ja kun sain F:n unilla, tein töitä. Tarkastin kokeita, bloggasin, hoidin sähköpostit. Menin nukkumaan väsyneenä. Heräsin liian aikaisin.

Tällaista elämää jaksaa hetken, ehkä toisenkin, mutta viimeisen syksyn ja talven aikana aloin ymmärtää, ettei näin voi jatkua. En halua, että kylmähiki puskee koko ajan niskaan. Tekemättömät työt vaivaavat ja vaikka kuinka kirisi, tsemppaisi ja ahkeroisi, olo olisi riittämätön. Molemmissa töissä. Puhumattakaan perheajasta. Mikä se on sellainen hiihtoloma, joka ei ole loma? Mikä se on sellainen äiti, jolla on aivan liian usein läppäri edessä? Sellainen puoliso, joka ei illalla ehdi muuta kuin jatkaa päivän töitä sininen valo kasvoilla?

Niinpä tein ratkaisun. Hyppäsin elinikäisestä virasta, varmasta tienestistä ja säännöllisestä päivärytmistä alalle, joka vielä muutama vuosi sitten oli vain harrastukseni. Tiedän tekeväni oikein, vaikka kaikki tämä jännittääkin samalla myös hirveästi. Itse asiassa tänä keväänä tapahtuu pari muutakin todella isoa muutosta (josta kerron lisää myöhemmin. Ne ovat ne kevään yllätykset numero 2 ja 3), joten muutos tähän suuntaan oli osin myös pakollinen. Tosin hyvällä tavalla pakollinen. 

Kello on nyt 9.42. On maanantai. Istun kotona ja teen töitäni. Näitä töitä voi tehdä kollarit jalassa, kolmatta aamukahvikupillista hörppien. Täytin juuri virastopapereita. Niissä kysyttiin ammatti. Kirjoitin bloggaaja. En mitään muuta.

-Karoliina-

// Huppari, Melli Eco Desing (saatu) //