Tänään vietettiin Hipu-siskoni maisterijuhlia vanhemmillani täällä Keski-Suomessa. Mukana juhlinnassa oli tietysti lähisuku ja muutama ystäväperhe. Ruoka oli ihanaa ja tunnelma hyvä. Nyt on juuri se kemujen jälkeinen ähky.
Tajusin, että omista valmistujaisistani – joita en muuten halunnut pitää – on jo yhdeksän vuotta. Hain vain paperin yliopistolta ja menimme syömään, that`s it. Äitini yritti kovasti silloinkin järjestää minulle juhlat, mutta sanoin, etten halua. ”Pidetään juhlat sitten, jos kirjoitan joskus kirjan”, sanoin. No arvatenkaan en antanut pitää kemuja kyllä kirjankaan aikaa. Sain kyllä kuulla asiasta. Puolustuksekseni ehdotin, että juhlat voisi pitää vaikka toisen kirjan, väitöskirjan tai jonkin muun oikean suorituksen jälkeen. Ehkä.
Juhlien keskipisteenä olo ei vaan tunnu kovin luontevalle. En ole koskaan aikuisiällä järjestänyt esimerkiksi itselleni oikeita synttäreitä, en edes tupaantuliaisia varmasti kymmeneen vuoteen. Minusta juhlat ovat kyllä yleisesti ottaen aina ihania, mutta jotenkin se, että juhlat olisivat minulle, tuntuu kummalliselle.
En usko, että olen ujo. En myöskään usko, etten olisi ollut iloinen vaikkapa tai valmistumisestani. Silti se, että omia saavutuksiaan toisi esille ihan juhlien tasolla, tuntuu vieraalle. Vähintään yhtä vieraalle kuin se, että blogimaailmassa omia saavutuksiaan pitää pelin hengen mukaan toitotella. Pitää kertoa, jos on ehdolla jonkin tittelin saajaksi tai infota, jos blogia voi äänestää vaikka blogikisoissa. Sen asian opetteluun, että bloggaaja on oman työnsä markkinoija, on mennyt aikaa.
Nyt taidan suunnata alakertaan, jossa on meneillään juhlien rääppiäiset. Ehkä yksi pala juustokakkua vielä mahtuu. Makea kun menee eri mahaan suolaisten kanssa, kuten hyvin tiedätte.
-Karoliina-
Kommentit (3)
Mä niin ymmärrän sua! Mä tykkään juhlista ja tykkään kutsua ihmisiä kylään, järjestää ja suunnitella, mutta että itseni takia? Nounou! En todellakaan kehtaa vaivata ihmisiä omilla vähäpätöisillä iloillani. Maisteriksi valmistumista olin päättänyt juhlia, koska se tie oli pitkä ja kivinen, eikä ollut tosiaankaan mikään itsestäänselvyys, että ne paperit tuli. Päätin pitää isot juhlat. Kevään mittaa aloin kuitenkin jänistää. Peruin koko idean moneen kertaan. Lopulta kuitenkin päätin kutsua ihan läheisistä lähimmät sukulaiset paikalle, mahduimme kerralla pöydän ääreen. Ajattelin, että he ainakin voisivat vaivautua iloitsemaan kanssani. Ja se oli hyvä päätös. Oli kiva juhlia itselle todella tärkeää saavutusta ja oli kiva juhlia ihan pienen porukan kera, ei ollut häslinkiä, ehti kaikkien kanssa olla jne.
Paljon onnea siskolle! Terveisin Tampereen yo:lta valmistunut KM 😉
Äh, tylsää. Aina pitää juhlia, kun on juhlan aihetta. Sitä paitsi eihän esimerkiksi tupareissa ole edes kyse varsinaisesti juhlien järjestäjän itsensä juhlistamisesta ja vaikka olisi, ei sitä tarvitse sen kummemmin korostaa. Siitä vaan järjestämään syntymäpäiväjuhlat siinä missä vappubileet tai valmistujaiset siinä missä uuden vuoden pirskeet. Ihmiset ovat aina iloisia ja kiitollisia, kun joku järjestää juhlia. Tuntuu tylsältä, jos tuttavapiirissä on sellaisia, jotka aina kyllä mielellään tulevat toisten järjestämiin juhliin, mutta eivät koskaan vaivaudu itse järjestämään mitään. Rahaa ei juhliin tarvitsee juuri upottaa, kun järjestää ne esimerkiksi nyyttärimeiningillä. Aina voi myös sanoa, ettei halua lahjoja, puheita tms. mikäli sellaiset huomionosoitukset eivät tunnu luontevilta. Juhlia vaan järjestämään. Ihmiset ovat aina mielissään.
Itselläni oli valmistumisen kanssa täysin sama!
Koulu lähetti todistuksen kotiin. Kun posti kiikutti sen kotiini, laitoin sen ”johonkin” missä se on varmaan vieläkin ja jatkoin auringon ottamista partsilla 😀
https://faijahommia.fi/