kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 25.04.2017

Hyvästi Helsinki, moro Tampere

Teksti
Karoliina Pentikäinen
47 kommenttia

”Se tulee olemaan sitten aikamoinen postaus”, sanoi kaverini, imaisi pirtelön pillistä ja viittasi siihen, kuinka kertoisin F:n ja minun muutosta A:n kotiin Tampereelle. 

Niin tästä pitikin tulla. Listaisin useamman illan perusteluja kuin jotakin hakemusta varten ja kirjoittelin, kuinka muutto olisi hyvä tehdä ennen lapsen kouluikää, kuinka tukiverkko olisi lähellä, miten voisin nyt työskennellä kotona ja niin edelleen ja niin edelleen. Lopulta deletoin kaikki. (Ilmeisesti uusi postaustyylini, kun on tullut viime kuukausina tuhottua postaus jos toinenkin.)

Aloin miettiä, kenelle niitä perusteluja oikeasti kirjoittaisin? Itselleni, perheelleni, ystävilleni? En, en ja en. Meidän ja heidän kanssa asiat on käyty läpi ja punnittu jo satoja kertoja. Syyt ja seuraukset. Mahdollisuudet, ilot ja onni. Muutot, muuttolaatikot ja muutokset. 

Joten päädyn nyt sanomaan tähän väliin vain: ”Moro Tampere!”. Täällä sitä on useampi viikko jo asusteltu. Purettu tavaroita kaappeihin, tehty remonttisuunnitelmia, tallustettu uutta eskaripolkua, kauhottu entuudestaan tuntemattoman uimahallin vettä ja vaihdettu uusi puhelinnumero jos toinenkin. Totuteltu ruuhkattomaan ruuhka-aikaan, mustamakkaraan, morotteluun, littaan, rotvalliin ja pipaan. 

Voisi ajatella, että elämä muuttui nyt yhdellä kertaa. Mutta jos totta puhutaan, ei se muuttunut paria käytännön asiaa lukuunottamatta juuri mitenkään. Nyt on vain enemmän huoneita, sänky jonne mahtuu kaksimetrisen jalat ja kauppahalli, jonne tallustaa nopeammin. Yllättävää kyllä; Tampereellakin on arki, makaronilaatiikko ja työpäivät. Sitä tavallista, kaiken perustaa. 

-Karoliina-

Kommentit (47)

Oho! Nyt on kyllä pakko kysyä, että miten F:n isi tämän otti ? Hänen osaltaan tuntuu kyllä surulliselta, vaikka toki ymmärrän, että toisessa vaakakupissa on oma elämä ja siinä eteenpäin meneminen.

On tilanteita joissa lapsi haluaa miellyttää vanhempaansa. Lapsi ei uskalla kertoa todellisia tunteitaan ettei vaan vanhemmalle tulisi siitä paha mieli. Vanhemmat vain eivät välttämättä itse tätä huomaa. Varsinkin kiltit ja reippaat tytöt tekevät tätä.
Moni lastenpsykologi pitää huonona systeeminä vuoroviikkoja, jolloin lapsi on joka toisen viikon toisen vanhempansa luona. Pienelle lapselle ennättää tulla siinä ajassa ikävä toista vanhempaansa. Olisi lapsen kannalta parasta jos hän voisi mennä toisen vanhempansa luokse silloin kun lapsi sinne haluaa. Vaikka se varmasti vaatii vanhemmilta silloin enemmän, mutta sitä lasta vartenhan vanhemmat ovat. Tuntuu kurjalle, että nyt pieneltä lapselta viedään isä arjesta pois. Samoin tuntuu pahalle se, että isä on mahdollistanut lapsen pois muuton. Tosin, en voi tietää mikä tilanne isän kanssa oikeasti on ollut. Voihan olla, että isä on jäänyt täysin kädettämäksi tässä tilanteessa.
Tämä blogi kuului ennen suosikkeihini, koska pidin kirjoittajaa fiksuna äitinä. Valitettavasti viime aikoina hän on osoittanut olevansa jotain muuta. Mutta niinhän se on etten todellakaan häntä oikeasti tunne. Tämä blogi ei enää kiinnosta minua- päinvastoin tulee paha mieli tätä lukiessa. Valitettavasti enää en tätä blogia seuraa. En halua olla tukemassa tälläistä elämää.

Tämä kirjoitus järkytti minua niin paljon omaan elämääni liittyvien seikkojen vuoksi, joten kävin katsomassa, onko F:n isän blogissa mitään aiheesta. Sieltä saa kuvan, että Karoliinan päätös tuli isälle täytenä yllätyksenä, hän on joutunut turvautumaan asianajajan apuun, mutta ei ole pystynyt muuttoa estämään tai perumaan. 

Olen aiemmin puolustanut Karoliinaa kommenttiosiossa, kun häneen kohdistunut kritiikki on ollut kohtuutonta. Nyt kuitenkin tuntuu, että kaikki aiempi uskottavuus eroperhekliseitä rikkovana äänenä on mennyt, eikä taida olla muita vaihtoehtoja kuin boikotoida blogia . Seuraan kuitenkin tämän keskustelun vielä, että näen mihin suuntaan se kulkee.

Olisi todella tärkeää, että myös erovanhemmat kykenisivät sopimaan (aidosti) yhdessä lasta koskevista isoista päätöksistä, kuten harrastuksista, kouluista ja asumisesta. Ero ei muuta sitä, että lapsen perheeseen kuuluvat edelleen molemmat vanhemmat. Toki joillain lapsilla toinen vanhempi ei edes halua olla läsnä lapsen arjessa, mutta teidän onnekkaassa tapauksessanne ymmärtääkseni ei ole näin. Minusta on ok, että vanhempi seuraa uraansa tai puolisonsa uraa toiselle paikkakunnalle, mutta lapsen ensisijainen koti olisi syytä säilyttää siellä, missä lapsen sosiaalinen elämä ja tutut paikat ovat. Eskarilaisen ja ekaluokkalaisen pitäisi saada keskittyä omaan kasvuunsa ja kehitykseensä, omiin kavereihinsa, ja vanhempien kuuluisi luoda turvalliset olosuhteet taustalla. Pikemminkin näkisin, että muutto irti tutuista kavereista olisi parempi ajoittaa kohtaan, jolloin lapsen kypsyys ja kyvyt riittävät jo tärkeiden kaverisuhteiden jatkamiseen etäisyydestä huolimatta. Lapsi myös osaisi ja jaksaisi käsitellä ikävän tunteita toista vanhempaa kohtaan paremmin, jos arki sentään säilyisi tutussa paikassa. Myöskään mitään perustetta sille, että äiti olisi ensisijainen lähihuoltaja, ei ole, varsinkaan, jos isällä on suurempi tahtotila lapsen oman elämän priorisointiin. Eskarilaista ei myöskään voi laittaa valitsemaan vanhempiensa välillä, jolloin olisi erityisen tärkeää, että vanhemmat näkisivät oman itsekkään halunsa pitää lapsi omassa arjessaan ohi ja kykenisivät kunnioittamaan lapsen omaa arkea. Juuri kun lapsella on tärkein herkkyyskausi sosiaalisten suhteiden luomiseen, hänelle annetaan viesti, ettei hänen kaverisuhteillaan ole väliä. Olen joutunut katsomaan vierestä yhtä tällaista ”kyllä ÄITI on lapselle tärkein”-mammaa ja hänen itsekkäiden päätöstensä pitkiä ja syviä jälkiä erolapsiparan elämässä (hän on myös sulkenut elämästään kaikki hänen toimiaan kritisoivat äänet). Toivon, että teidän kohdallanne ei ole vielä liian myöhäistä, ja pystytte vielä perumaan F:n arjen muuton toiseen kaupunkiin.

Näinhän se on, että kriittiset äänet suljetaan pois. Ihminen kuulee vain sen minkä haluaa kuulla.

Ei kyllä montaa päivää ehtinyt lapsesi tutustua fyysisesti uuteen poikaystävääsi ennekuin pääsi muutamaaan samana katon alle?

Tuntuu pahalta mutta olihan tämä nähtävissä. Rakkaus nähtävästi sokaisee ja pieni viaton lapsi sekä se entinen arki -isä joutuu tästä itsekkyydestäsi kärsimään.
Menetät ainakin yhden lukijan, ehkä muutaman muunkin mutta ei se taida sinua liikuttaa, koska itsekkyys.
Seuraava peliliike onkin varmaan A:n ”peliuran” boostaaminen aladivarissa vaikka Italiassa , jonne tietysti on pakko mennä mukaan, koska pitää seurata sydäntä. Pelisilmä teiltä molemmilta on valitettavasti täysin kadoksissa.

Voi, miten surullista. Sen vielä ymmärtää, että yksi ihminen ei pysty jossakin elämäntilanteessa ajattelemaan lapsen parasta. Mutta miten voi olla, että lähipiirisi ei näe asiaa selkeämmin ja puhu sinulle järkeä.  Luulisi, että ihmiset, jotka välittävät sinusta, välittäisivät myös lapsestasi. Olet aiemminkin katunut ja ymmärtänyt asioita vasta myöhemmin. Tässä asiassa toivoisin, että se tapahtuisi mahdollisimman pian. Itselleen on vaikeinta antaa anteeksi. 

Kaiken tekemisen ja tekemättä jättämisen voi varmaan nykyään kuitata sillä että on seurannut vain sydämensä ääntä. Jotkut tietämättömät vaan virheellisesti sekoittaa sen itsekkyyteen.

Todella toivon, että otitte huomioon myös sen vaihtoehdon, että F olisi saanut jatkaa arkeansa tutuissa kuvioissa Helsingissä isä lähihuoltajana, ja teillä on perheenä hyvät perusteet sille, että ette tähän ratkaisuun päätyneet.

Kaikkea hyvää elämäänne Tampereella. 

Jotenkin voisin vielä tämän ymmärtää jos kyse olisi pakottavasta tilanteesta, kuten esimerkiksi työpaikan vaihtamisesta, mutta ilmeisesti lapsen elämä on laitettu mullin mallin äidin uuden rakkauden takia. Syvää itsekkyyttä.

Nyt tuntuu pahalta. Lapsella ei ole enää arki-isää, eikä isällä arkilasta. Erottuani lasteni isästä, lupasimme toisillemme, että niin kauan kun lapsemme ovat alle 18, pyrimme pitämään heidän elämänsä niin stabiilina, kuin mahdollista. Vaikka kuinka välillä sydäntä riipaisikin, jaoimme huoltajuuden viikon jaksoihin, aluksi siten, että me vanhemmat olimme ne, jotka vaihtoivat kotia, ei lapset. Toivoimme, että näin muutos tapahtuisi mahdollisimman pehmeästi. Myös lapsen oikeus elää arkea molempien vanhempien kanssa oli ratkaisua tehdessä tärkein.  Lapsi ei sitä ehkä osaa pyytää tai muutenkaan ilmaista, mutta vanhempien velvollisuus on se ymmärtää.

Jotenkin niin mahtavan naiiveja nämä, ole onnellinen, heittäydy, ihmisellä on vain yksi elämä, kommentit. 

Varmaan lohduttaa ihan hirveästi lasta,  joka ikävöi toista vanhempaansa eikä välttämättä jaksaisi tai haluaisi reissata tre-hel väliä joka toinen (?) viikonloppu. 

Älä sure, kun äiti kato tässä heittäytyy ja kauppahallikin on niin kivasti lähellä. 

Tervetuloa Tampereelle!
Ole onnellinen ja nauti elämästäsi. Elämässä täytyy uskaltaa tehdä niinkuin sydän sanoo, heittäytyä uuteen ja olla avoin mahdollisuuksille.
Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi Karoliina!
Ja Manse on niin <3

Onnea uusiin tuuliin, Tampere on ihana kaupunki :)!

Jotenkin aivan huvittaa nämä ihmisten kauhistelut, siis apua, muutatteko todellakin niin kauas Helsingistä, ihan Tampereelle asti 😀 Varsinkin kun itse asun pohjoisempana, ja meillä päin lasten jokapäiväinen koulumatka voi kestää saman ajan mitä Tampereelta matkustaa Helsinkiin, niin tuntuu aivan järjettömiltä nämä ihmisten jeesustelut lapsesi isäsuhteen turmelemisesta, huh huh! 

Sinun ei todellakaan tarvitse asiaa meille perustella, kaikkea hyvää perheellesi ja voimia kommenttien läpikäymiseen 🙂 

Lapsen isän blogista saa hieman erilaisen kuvan näistä uusien tuulien vaikutuksista. Mutta hienoa että sinun mielestä asiat on ok. 

Tämä oli joskus aivan mahtava blogi. Mukava ja rentouttava kurkistus kaupunkilaiselämään merkkivaatteineen, lastentapahtumineen ja sisustuksineen. Se oli sitä vielä pitkään eron jälkeenkin.

Tämä kyseinen ratkaisu koskee minulle täysin tuntemattomia ihmisiä. Silti se on sisällöltään sellainen, että se koskettaa. Yritän kovasti ympäröidä itseni positiivisilla, vahvistavalla asioilla, eikä tämä blogi enää kuulu niihin, tuntemattomien ihmisten henkilökohtaisten elämänvalintojen murehtimisesta puhumattakaan. Siksi molemmat blogit jäävät piiiitkälle  lukutauolle. Toivottavasti kaikki menee hyvin lopulta.

 

Tervetuloa Tampereelle! Iloa ja onnea uudenlaiseen, vanhanlaiseen elämänvaiheeseen ja kaikkea hyvää koko perheelle.

Ja ihan kauheasti tsemppiä näiden kommenttien läpikäymiseen.

Tervetuloa Tampereelle! Tai no, itse loikkasin reilun kilsan verran eteläisen rajan yli hetki sitten, mutta ikuisesti tunnen itseni manselaiseksi kuitenkin ja siellä elämä pyörii edelleen 🙂

Minun vanhemmat erosi kun olin pieni ja isä muutti toiseen kaupunkiin. Ihan normaaliksi ihmiseksi kasvoin silti ja olen iloinen, että kumpikin vanhemmistani jatkoi elämäänsä kohti onnea sen sijaan, että olisi meidän lasten vuoksi kärvistellyt väkisin jossain sellaisessa kulissielämäntilanteessa missä voi pahoin. Voimia uusiin kuvioihin ja kommentoinnin jaksamiseen!

Kukaan ei ole onneksi väittänyt, etteikö lapsesta voisi tulla ihan normaali aikuinen, vaikka elämässä olisikin tapahtunut traumaattisia ja järkyttäviäkin asioita. Se ei silti tarkoita, että se olisi ollut lapselle oikein tai hyväksi, varsinkin, jos tapahtumiin olisi voinut vanhempana vaikuttaa. 

Tästä tuli ihan fyysisesti paha olo.. 

Suuret tsempit pienelle ja isällensä. 

Olen aina ajatellut, että sä olet Karoliina hyvä äiti, sellainen, joka laittaa lapsensa edun omansa edelle. Olin väärässä. Ei voi olla mitään perusteluja sille, että tässä oltaisiin toimittu lapsen etua ajatellen. 

Puhuit blogissa siitä kuinka rankkaa ja surullista sulle oli elää etäsuhteessa muutaman kuukauden ajan ihmisen kanssa johon olit juuri tutustunut. Nyt tuomitsit lapsesi samanlaiseen etäsuhteeseen oman isänsä kanssa mahdollisesti koko hänen lapsuutensa ajaksi. Ihmisen, joka on ollut läsnä koko hänen elämänsä ja on todennäköisesti lapselle yhtä tärkeä kuin sinä. En pysty kuvittelemaan millä oikeutat sen itsellesi.  

Olet itse elänyt ydinperheessä, etkä tajua mitä tuo aiheuttaa lapselle. Jos tajuaisit et ehkä tekisi noin. 

En tunne sua, mutta kun olet päättänyt jakaa elämäsi näin avoimesti kerron myös avoimesti mielipiteeni, joka tämän elämänmuutoksenjälkeen on se, että olet ajattelematon ja itsekäs äiti. 

Wau, iso muutos tosiaan! Huolettaa tuo tyttäresi ja hänen ainoan isän välit. Vain vielä vähän aikaa sitten luin postauksia siitä kuinka mennään lapsen ehdoilla. Etsitään asunnot mahdollisimman läheltä toisiaan jottei kodinvaihto ole vaikeaa tai koulumatka muutu. Hirmuisesti kuitenkin onnea tulevaan ja kotipaikkakunnan vaihtoon!

On kyllä uskomattoman surullinen päätös… Ette ole edes juuri asuneet yhdessä ja lapsi laitetaan tällaiseen hullun myllyyn. Riskialtista peliä viattomien elämällä. 

Murheellista. Muta niin arvattavaa. Minä-landiassa ihmiset elää juuri noin. Mitäpä väliä sillä, että vanhemmat eron jälkeen asuisivat lähekkäin, jotta lapsella olisi oikeus kumpaankin vanhempaansa. Mitäpä sillä, kun rakkaus sokaisee ja minäminä vie voiton. Surullista ja itsekästä. Joskus sitä toivoisi, että isillä olisi enemmän rohkeutta riitauttaa nämä asiat ja estää lapsen paikkakunnalta poismuutto. Ei tästä aiheesta voisi perusteltua postausta kirjoittaakaan, koska mitään todellisia, lapsen huomioivia perusteita tässä ei ole. Mitä seuraavaksi? Lapselle uuden puolison nimi samalla kun vaihdatte häävaloja?

Kiitos kaikille teille kommenteistanne. Tämän illan postauksessa on yhteisvastaus 🙂 

Yhdyn monen edellisen kommentoijan kuoroon: surullinen ja pohjattoman itsekäs tämä muuttopäätös.

Vaikka omasta navastasi tarkasteltuna ”ei se (arki) muuttunut paria käytännön asiaa lukuunottamatta juuri mitenkään.”,  fakta on, että sekä F:n että hänen isänsä arki on myllertynyt täysin.

Olet itse tuonut esiin, kuinka isäsi on ollut sinulle tärkeä. Mitäpä olisit sanonut, jos äitisi olisi sinun lapsuudessasi potkinut isäsi pois perheestäsi, ottanut uuden urhon ja riuhtaissut tämän myötä sinut irti juuriltasi ja kauas isästäsi? Mitäpä siitä, että kaverit, tutut ympyrät ja isä jää. Pääasia että äitillä menee lujaa.

On tosi tehokas keino vieroittaa isän ja lapsen arki toisistaan muuttamalla eri kaupupunkiin. Näin voi varmistaa, ettei luontevaa arjen yhteyttä voi syntyä puistoreissujen, iltapäivätreffien tai piipahdusten myötä. Mitäpä sitä näistä välittämään, kunhan äiti saa kuunnella sydäntään. Muiden osapuolten sydän voi vuotaa verta, mutta sitäpä ei huomaa, kun katse on niin tiiviisti omissa tarpeissa ja omassa hyvinvoinnissa.

Nyt menee tämä blogi osaltani boikottiin. Tämä ei ole enää kepeä hyvänmielenblogi, tämä on kylmä ja miniminä-maassa elävän epäkypsän prisessan blogi. Ei kiitos enää!

 

Osa kommentoijista saisi hävetä. Taas hyökätään vain yhtä puolta asiasta tuijottaen. Kukaan ei ole kiitellyt A:ta siitä kuinka hienosti hän on ottanut uudet perheenjäsenet omaan elämäänsä (kaikenlaisia häntäheikkejä nähneenä) minusta todella upeaa omistautumista. Se että lapsi saa uuden turvallisen ihmisen elämäänsä ei voi olla huono asia. Heillä tulee oma ihmissuhde joka voi olla parempi mitä olisi saanut aiemmassa ydinperheessä. Voi olla mahdollisuus ,että elämä rikastuu uudella sisaruksilla eikä sekään voi olla kuin hyvä juttu. Rauhoittukaa ihmiset. Peace!

Ei varmaan olekaan huono asia mutta onko se ihminen saatava elämään siten että kaikki entinen elämä menee vaihtoon? Entä olisiko A lapsettomana voinut muuttaa uuden perheensä perään, eikä toisinpäin? 

Eihän lapsi ja uusi mies voi mitenkään tuntea vielä toisiaan? Mies on asunut ulkomailla sen aikaa kun ovat seurustelleet. Liian nopea alku uusperheen perustamisessa. Ikävä tosiasia. Ohjeita uusperheen perustamiseen olsi saanut vaikka perheneuvolasta, mutta tuossa nyt linkki iltasanomiin

http://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000000590357.html

Nyt luettuani uusimman postauksesi ja postauksen muutostannne toisen henkilön blogista niin suosittelisin teille kaikille vahvasti hakeutumista ammattiauttajan puheille, jotta ette enää enempää levittelisi asioitanne ympäri somea, josta lapsenne voi ne parin vuoden kuluttua lukea. 

Teillä ei ole toi homma nyt hanskassa ja lapsi kärsii siitä aivan varmasti. Noi myrkylliset vihjailut ja alta paistava katkeruus toista kohtaan saa tuntemaan aikamoista halveksuntaa, mutta myös sääliä teitä kohtaan. Olette hoitaneet tämän homman todella surkeasti vanhempina, mutta hakekaa itsellenne ja lapsennelle apua esim. Perheneuvolan kautta, jotta hänelle olisi mahdollisuus selvitä teidän erosta ja sen jälkimainigeista edes jossain määrin ehjänä. 

Ja molemmat blogit joudun ehdottomasti poistamaan lukulistalta, koska miksi lukisin ihmisistä joiden elmänkäänteet aiheuttaa sääliä ja kurjaa mieltä. 

Kauas on tultu siitä hyvänmielenpaikasta mikä blogi joskus oli ja sosiaaliporno ei ole koskaan kiehtonut. 

Jos blogin perimmäinen tarkoitus on herättää tunteita, niin tämä postaus onnistui siinä. Se ennen niin rakas hyvän mielen blogi, joka toi minulle mieleen äidin, isän ja heidän suloisen tyttärensä, lapsiperheen sykkivän Helsingin, Polarn O Pyretin raidat ja hyväntuuliset kaupunkilaiskirjoitukset maalaisjuntilla twistillä, särkyi. Säröjä tuli jo eron jälkeisessä somemyrskyssä, mutta jaksoin uskoa että myrskyn laannuttua blogi palaa vanhoille urilleen.

Nyt joudun toteamaan, että tämän blogin lukeminen loppuu tähän, sillä erityisherkkänä kantaisin huolta F:n voinnista. Jos unohdetaan että ”emme voi tietää mitä kulissien takana tapahtuu”, niin kova ja kylmä fakta on se että F:n elämä on VUODEN aikana myllerretty täysin. 

Itse avioerolapsena en tule ikinä unohtamaan sitä, miten muutto _toiselle puolelle kaupunkia_ viidennellä luokalla riipaisi sydämestä. Miltäköhän olisi tuntunut muutto toiseen kaupunkiin?

Erityisen surulliselta tässä postauksessa tuntui tämä: ”Voisi ajatella, että elämä muuttui nyt yhdellä kertaa. Mutta jos totta puhutaan, ei se muuttunut paria käytännön asiaa lukuunottamatta juuri mitenkään.” Öhöm… Lukeutuuko lapsen isä näihin ”pariin käytännön asiaan”. Myös tästä postauksesta tulee ristiriitainen olo: http://www.lily.fi/blogit/kolmistaan/huoltajuuskuvioita-ja-kahden-kodin-…. Vuosi sitten, kun tärkeää oli, että:  ”Alusta asti kaikissa eroon liittyvissä päätöksissä ajatuksena oli se, ettei F:n elämä muuttuisi kuin vain niidena aivan pakollisten asioiden verran”.

Ja totta on ettei Karoliina ole kenellekään tilivelvollinen. Ajattelen kuitenkin, että olisiko perheen hyvä puida näitä asioita piilossa julkisuudelta? Tämä ja lapsen isän blogi saavat molemmat kyseenalaista julkisuutta iltapäivälehtiä myöten. Olisikohan molempien hyvä laittaa blogit tauolle joksikin aikaa, lapsen edun vuoksi. 

t.Kukkahattutäti

Mä mietin ihan samaa! Erityisesti se F:n isän postaus oli kyllä sellainen, että jos tytär sen muutaman vuoden kuluttua lukee… vaikkakin siis, jos asiat ovat menneet, niin kuin isän blogissa kerrottiin, ovat E:n tunteet todella ymmärrettäviä. Mietityttää, että mitä oikein on tapahtunut, kun muistaakseni Karoliina kirjoitti tänne jossain vaiheessa, että he eivät kirjoittaisi enää toisistaan yhteisellä sopimuksella. 

En tiedä jaksatko tätä kommenttiboksia kahlata, mutta kirjoitan silti. Tämä kommentti ei ole tarkoitettu loukkaamaan,  mutta aihe koskettaa niin läheltä että kirjoittamatta jättäminen tuntuu mahdottomalta. Olen ollut melkein samassa tilanteessa kuin sinä. Tapasin miehen, rakastuin ja hyppäsin, asuimme muutaman kuukauden etäsuhteen jälkeen samassa osoitteessa jo ensimmäisenä yhteisenä kesänämme. Olin lapseton, hänellä jo vanhempia lapsia kaksi. Tällä tarinalla ei ole kurjaa loppua, näin 8 vuotta myöhemmin olemme edelleen yhdessä, naimisissa, onnellisia ja yhteisiä lapsia meillä on jo kaksi. 

 

Jos yhden asian saisin muuttaa noista salamannopeista alkukäännöksistä olisi se aika, jolla rysähdin kahden täysin vieraan ihmisen elämään. Ottaisin niin paljon rauhallisemmin, joustaisin, malttaisin. Antaisin aikaa, sopeutuisin itse. Kaikkivoipa rakkauden oikeutus on niin ehdoton silloin alussa. Rakastan miestäni enemmän nyt kuin silloin, vaikka silloin se tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta. Sitä rakkautta ei kuitenkaan vähentäisi se, että malttaisi hieman, ottaisi ne kurvit hitaammin. Ei meidän kannalta, vaan miehen lapsien. Olen vasta vuosien saatossa ymmärtänyt, kuinka korvaamaton vanhemman ja lapsen suhde on, miten vahvoja ja silti niin hauraita lapset ovat. Miten paljon he ymmärtävät, ja miten vähän kuitenkaan. Että se ensimmäinen perhe on lapselle kuitenkin se ainoa oikea. Voi tulla muita, hirvittävän tärkeitä aikuisia, mutta se ei ole sama. Miten omituista onkaan, kun omien vanhempien rinnalle tuleekin muita rakkauksia. Varsinkin F:n isä tuntuu olevan kovin pahoillaan F:n muutosta, ja se tulee leimaamaan heidän suhdettaan pitkään. Vaikka se olisi epäreilua ja vaikka E:n pitäisi ehkä hallita tunteensa paremmin, niin vain omaa toimintaansa voi hallita, koska kaikista tärkeintä on se lapsi.

 

Ja tämä ei tule todellakaan ylhäältä päin, itse juoksin ihan yhtä lujaa aikanaan, myöhemmin sitten konttasin. Mutta pakko oli jakaa mitä itse olen kantapään kautta oppinut, vaikka en kyllä usko että itsekään aikanaan olisin kuunnellut. Toivon teille kaikkea hyvää.

Jäätävää kommentointia ja spekulointia lukijoiden omasta kokemusmaailmasta käsin.

Kaikkea hyvää Karoliina ja pysy vahvana!

 

Ihanaa eloa Tampereelle, ihan kaikkineen. Rohkea, upean naisen ja äidin päätös! 

Voimia näihin kaikkitietäviin kommentteihin siitä kuinka sinun(kin) tulisi elämääsi elää. Onneksi on elämänasiantuntijoita, kukapa muuten meille paikkamme kertoisi. 😉

Herra siunaa jos pitäisi itse omaa elämäänsä elää ja valintojaan tehdä! 

Olet ihana ja hyvä juuri tuollaisena kuin olet. Täydellistä ei meistä kenestäkään saa tekemälläkään vaikka täällä sinun kommenttikentässäsi moni tuntuu itsestään ja neuvoistaan niin ajattelvankin. 

Ihanaa kevättä ja paljon rakkautta! 

 

 

Asioilla on tapana järjestyä ♡! 

Suomessa on tuhansia eroperheitä, ja takuulla haastavia, eikä takuulla surulta tai mielipahalta vältytä!? Mutta, täällä olevat hurjan negatiiviset palautteet ylipäätään vielä tähän sopan keskelle… ?! Huh! Niitä kun lukee, luulisi eräiden olevan ihan asiantuntijatasoa perheen asioista. Takuulla ei ole ollut helppo päätös kuitenkaan. Kukaan ei täällä todellisuudessa voi tätä tietää. Vain he, joita asia oikeasti koskettaa, tietävät. Miksei täällä voisi olla sellaisia kommentteja, jotka toivoisivat juurikin, että asiat järkkääntyisivät lopulta kaikkien eduksi? Emme voi tietää. 

No, itse toivotan kaikkea hyvää kaikille osapuolille! 

Tsemppiä ☆

Kyse ei ole siitä, onko Karoliina täydellinen vai ei. Jos päätös yhdessä lapsen isän kanssa F:n muutosta Tampereelle on ollut vaikea ja harkiten punnittu kaikki mahdolliset muut järjestelyt läpi käyden, asia ei välity Karoliinan blogitekstistä. Koko teksti antaa ymmärtää, että Karoliina on päättänyt muutosta ja perustellut ”omille läheisilleen”. Karoliina saa toki itse muuttaa minne tahansa, enkä koskaan kritisoisi toisen aikuisen omaa elämää koskevia päätöksiä. Olen ihmetellyt vain päätöstä riistää lapsi tutuista kuvioistaan, vaikka aiemmin blogissa on niin hehkutettu, että eron vaikutusta F:n arkeen on pyritty minimoimaan. 

Lapsen muuttaminen toiseen kaupunkiin toisen huoltajan tahdon vastaisesti vertautuu mielestäni lapsikaappauksen. Olen seurannut vierestä isää, joka on joutunut muuttamaan lapsen perässä ensin toiseen kaupunkiin opintojensa kustannuksella ja sitten sinnittelemään vuoroviikkosysteemillä, kun äiti muuttelee ympäri kaupunkia lapsen päivähoito- ja koulumatkoista isän luota piittaamatta. 

 

Moi!

Onnea uuteen arkeen Tampereella. Olen asunut siellä muutaman vuoden itsekin ja kaupunkina se on ihana. Olemme myös uusperheenä leikitelleet ajatuksella muuttaa jonain päivänä Tampereelle, koska siellä on meille tällä kokoonpanolla tukevampi tukiverkosto ja kaupunki molemmille aikuisille tuttu. Tampereelta saataisiin lisäksi isompi asunto reilusti halvemmalla kuin täältä ja sekä minä että puolisoni voitaisiin helposti vaihtaa työt sinne. Olisihan siellä lapsella serkkujakin ja isovanhemmat kaikki lähempänä. Tunnistan myös saman halun vakauttaa lapsen elämä jonnekin ennen koulun alku. Minä tosin halusin tehdä sen jo eskarissa, koska sieltä samojen ystävien kanssa on kiva jatkaa kouluun ja mahdollisesti jopa samalle luokalle. Ei ehkä jännitäkään niin paljoa.

Minä tein kuitenkin sen valinnan (jopa vähän uutta puolisoani uhmaten), etten halua tehdä noin pitkää eroa lapseni isään, jonka työtä on täysin mahdotonta muuttaa muualle kuin Helsinkiin. Enkä koe, että voisin sellaista häneltä (isältä siis) edes vaatia. Muutto pois Helsingistä ei ole missään vaiheessa tuntunut reilulta – ei lapsen näkökulmasta eikä missään nimessä isän näkökulmasta. Enkä minäkään olisi onnellinen, jos sen tekisin, sillä tiedän että se olisi meille kaikille iso isku. Lapsemme nyt jo kärvistelee ikävästä, jos ei ole nähnyt jompaa kumpaa meistä reiluun viikkoon ja itse sanonut, että viikko on liian pitkä aika vaihdolle, vaikka meillä ei sitä järjestelyä ole koskaan ollutkaan. Lapsemme haluaa olla yhtä paljon minulla kuin isällään (joo, lapsi ei päätä, vaan aikuiset, mutta kuuntelen ja luen kyllä lastanikin – niin me sovittiin kun erottiin, että kaikki päätökset mennään lapsen etu edellä ja seurataan hänen vointiaan). Enkä halua laittaa lastani matkaamaan junassa vanhempien väliä – sekin oli yksi iso punnus vaa’assa, kun tätä päätöstä mietin.

En kritisoi siis tässä sun päätöstä, olenhan itsekin pohtinut samaa vetoa. Minä vain päätin toisin ja sen halusin ihan näkökulmana tuoda tähän keskusteluun. 

Eli ei muuta kuin onnea! Vaikutat iloiselta uuden edessä ja niin sun pitääkin olla, vaikka haasteitakin varmasti tulee – niihin voimia! Ainahan elämässä vastatuultakin on. Ei kannata muiden mielipiteitä liikaa kuunnella, kunhan saatte oman elämän rullaamaan omalla tavallanne 🙂

Tervetuloa Tampereelle! Viihdyt täällä varmasti eikä se Helsinki oikeasti niin kaukana ole (1,5h junalla). Tuli kyllä paha mieli puolestasi noista ikävistä ja tuomitsevista kommenteista. Tsemppiä niiden läpikäymiseen ja onnea muutosta! Tampere on <3

Nimenomaan! Aikuiselle lyhyt matka, lapselle pitkä. Aikuinenhan voisi tulla vaikka arki-illaksi tapaamaan lastaan Helsinkiin, varsinkin, jos edes päivätyöt eivät rajoita aikatauluja.

Eskari-ikäisen on ihan näppärää matkustella tre-hki väliä junalla? Mietipä nyt vielä. Lisäksi toista vanhempaa ei ole mahdollista tavata ollenkaan arki-iltoina. Monesta kommentista paistaa se ajatusmaailma että lapsi on yksin äidin, ja näin ollen hänellä on oikeus tehdä kaikki lasta koskevat päätökset yksin.

Karoliina.

Olet saanut taas melkoisen ryöpyn niskaan. Toivottavasti jaksat kohtuuttoman arvostelun, joka ei perustu kuin tunnepitoiseen arveluun. Heistä kukaan tai meistä kukaan ei tiedä mitä perheessänne on todella tapahtunut, mikä on johtanut lopullisesti ratkaisuun asua lapsen isän kanssa eri paikkakunnilla, mikä ei ole tavatonta tai ennenkuulumatonta.Uskon- ja moni meistä uskoo – että siihen on muitakin syitä kuin ne mitkä julkisuudessa on arveltu. Olet fiksu nainen ja olen varma siitä, että olet tehnyt ratkaisun harkiten, monia asioita punniten. En myöskään usko että haluat erottaa lapsen isästään ja olen varma siitä että olette tarkkaan sopineet tapaamisia ym. koskevat yksityiskohdat.

Karoliina. Puolusta joskus itseäsi, koska olen varma että sekä täällä blogissa että toisaalla sinusta kerrotut asiat eivät ole totta! Ihmisten on hyvä ja tarpeellista kuulla myös sinun näkökantasi asiaan. Olen varma, ettei asia ole ihan niin kuin mitä on arveltu. Paha äiti- hyvä isä on liian yksinkertainen kuvio….

Toivon sinulle kaikkea hyvää, onnea ja iloa. Pidä pää pystyssä. Olen varma että juuri sinä olet se, joka osaa arvioida lapsesi parhaan. 

Yhtä lailla itse oletat ja arvelet tässä kaikenlaista, mille blogiteksti ei anna mitään tukea. Tietenkään tässä ei ole mitään paha äiti vs hyvä isä -asetelmaa niin kuin ei elämässä yleensäkään, mutta jos päätös F:n Tampereelle muutosta on tehty yhdessä tämän isän kanssa, isä valehtelee blogissaan ja Karoliina ansaitsee anteeksipyynnön.

Miten minä suhtautuisin, jos lapseni muuttaisi isän kanssa parin sadan kilometrin päähän, uuteen kaupunkiin? Mietitkö tilannettanne niin päin? Olisitko itse valmis olemaan lapsestasi erossa niin paljon kuin lapsesi isä nyt joutuu olemaan? Veikkaanpa, ettet ikipäivänä.

Aika raskas isku oli isälle, hänhän kirjoittaa myös julkista blogia. Siihen nähden tuntuu vähän hassulta tämän Kolmistaan-blogin postauksen sävy, kun muutokseen liittyy kuitenkin yhden ihmisen tai oikeastaan kahden eli lapsenkin elämän murskautuminen.  

Vastaa käyttäjälle chisu80 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X