kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 12.05.2017

Perjantain penteleet!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

Kirjoitin viime lauantaina lempparijutuistani ja samanlainen postaus on tulossa huomiselle. Sitten alkoi ärsyttää yksi Kelan puhelinpalvelu ja päätin ihanan vastapainoksi kirjoittaa vähän asioita, jotka ottavat päähän. Tästä ei voi tehdä kyllä jokaviikkoista tapaa, ettei kurjat puheet lisää kurjuutta, mutta silloin tällöin ajattelin vähän avautua. Joten olkaa hyvä:
 

PERJANTAIN PENTELEET, OSA 1:

  • En yhtään ihmettele näitä ihmisiä, jotka joutuvat ongelmiin Kelan kanssa tai muiden tahojen kanssa. Koska ei ole ihan niin yksinkertaista hoitaa asioitaan, kun voisi kuvitella. Itse asiassa on usein hyvinkin vaikeaa saada kiinni se viranomainen, jota tavoittelee. Sain Kelalta tällä viikolla kirjeen, jossa vuoden 2018(!) verotuksen mukaan en ole maksanut jotain yrittäjyysvakuutusta. Muuten hyvä, mutta nyt eletään vasta vuotta 2017. Ja en ole yrittäjä. YRITIN kuitenkin hoitaa asiaa ja soitin puhelinpalveluun. Jonotin 45 minuuttia ja mitään ei tapahtunut. Ärsyynnyin, lopetin puhelun kesken ja nyt homma kalvaa mieltä.
  • Isot jogurttipönikät. Sitä ajattelee olevansa fiksu, kun ostaa jogut perhepakkauksissa. Ja joka kerta kiroaa sitä, että purkin seinämiin ja pohjalle jää sellaiset 2,5 desiä syömäkelpoista jogurttia jumiin.
  • Tavaratalojen kassajärjestelmät. Minusta tavaratalon idea on se, että kaikki tuotteet voi maksaa minne kerrokseen vaan. Nyt nämä store-in-storet sitten pilaavat tuonkin ilon. Tapahtui maanantaina. Löysin mekon Sokokselta, menin tiskille, sanottiin, ettei voi maksaa tähän, koska kyseessä ei ole M&S:n oma tuote. Harhailin pitkin tuntematonta tavarataloa, kunnes löysin kahden kerroksen ja neljän minuutin etsimisen jälkeen kassan. Läväytin mekon kassalle kärttyisänä. ”Tätä ei kuule voi makaa tähän, kun ei ole meidän tuote”. Lopulta selvisi, että kyllä oli aivan heidän oma mekkonsa. Nih.
  • Voisiko olla vielä vähän kylmempää? Sama pipo ollut päässä nyt syyskuusta.

Huh! Kylläpä helpotti!

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Kommentit (6)

Juuri eilen oli puhetta siitä, miten kela (?) saattaa tulkita freelancerin yrittäjäksi. Unohdin jo koko jutun mutta pitääkin selvittää, mikä homma se oikein on.

Itse leikkaan isoista jugurttitölkeistä pohjan pois ja syön loput jugurtit suoraan sieltä!

Heippa!

Jäin ihmettelemään oletko varmasti saanut kirjeen Kelalta? Vai oliko kirje sittenkin esimerkiksi Kevalta? Mielestäni Kela ei seuraa minkään yrittäjyysvakuutuksien maksamisia, vai olenko väärässä? 🙂

Lisäksi piiawilhelmiinalle, että eikö te-toimisto selvitä työllistymisen yrittäjänä, eikä Kela 🙂

Kelalta. Tarkistin vielä kirjeen. Hyvin erikoista!

Nyt tulee kunnon niksipirkka, joka toivottavasti poistaa yhden penteleen:

 

Kun litran jugurttipurkki on lopuillaa, leikkaa se halki vähän jälkeen puolivälin. Syö jugurttisi suoraan purkista, lisää myslit ym…Näin saat kaikki jugurtit syötyä ja säästät ”astian” kaupan päälle. 

Kiitos vinkistä 🙂 

Todella outoa. Pitänee vissiin sitten alkaa yrittäjäksi 😀 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X