Äiti ja minä
Meidän välissä on melkein 23 vuotta ja 203 kilometria.
Ulkopuoliset sanovat, ettei uskoisi äidiksi ja tyttäreksi. Mutta kun meidät tuntee, tietää, että kyllä me olemme. Enemmänkin. Meillä on sama mieli, telepatiaa ja toistemme jatketut lauseet.
Me huolehditaan ihan liikaa. Stressataan tienylityksiä, ambulanssin ääniä ja sitä, jos ei tullakaan sovittuun paikkaan, sovittuun aikaan.
Me soitetaan ainakin kerran päivässä. Aina aamuisin. Niin ja tekstataan isot asiat ja sellaiset, joissa kerrotaan, mitä laitetaan iltaruuaksi tai kenen pitäisi pudota Huippiksesta seuraavaksi.
Me kuullaan toisesta satojan ja tuhansien kilometrien päähänkin, millä mielellä toinen on. Silloinkin, kun sitä ei toivoisi. Siunaus ja taakka, ajatustenlukeminen.
Me rakastetaan hajuvesiä ja inhotaan korkokenkiä. Ja jos joku asia on naamassa oltava kunnossa, se on kulmakarvat.
Meidän mielestä ensin pitää miettiä ruoka ja sitten vasta muut asiat. Ja kun me halutaan katsoa jokin hyvä elokuva, se on Wallander. (Vaikka voikin käydä niin, etten minä jaksa edes valvoa elokuvan alkuun ja sinäkin nukahdat jo ennen puolen välin).
Meistä aivoilla on väliä. Ja tasa-arvolla. Meissä virtaa mummolta peritty luontainen feministiveri. ”Ei aina tarvitse sanoa, mitä ajattelee”, sinä sanot minulle ja heti seuraavassa lauseessa jo itse rikot omaa ohjettasi.
Meillä on teräväkieli ja sen alla lempeä sydän. Me pidetään puolia ja taistellaan, mutta sen jälkeen itketään hiljaa omissa huoneissamme. Me halutaan puhua kaikki asiat halki ja sitten ei lopulta kuitenkaan. Ei silloin, jos ne liittyvät liikaa meihin itsemme. Ja kun me saadaan kaunista palautetta uudesta kampauksesta, on meistä ihan relevantti kommentti vastata siihen ”nii vissiin”.
Me ollaan kovia kiroilemaan ja hyviä organisoimaan. Me ollaan järjestelmällisiä ja me tehdään listoja. Järjestetään juhlia, katsotaan kesällä mökkijärvelle saunan jälkeen ja sanotaan, ettei mikään voisi olla parempaa.
Leijonaemo on typerä ilmaus. Olen melko varma, että niin on sinustakin. Sellainen maailmoja syleilevä ja teennäinen. Mutta sellaisia – leijonaemoja – me taidamme molemmat kuitenkin olla. Vahvoja naisia, joille tärkeintä on perhe. Joille oikeasti millään muulla ei lopulta ole merkitystä.
Kiitos äiti, että olet minun äiti ja F:n mummo. Kiitos, että olet se, kenen neuvot ovat tärkeimmät, vaikken neuvoja koskaan haluakaan kuunnella, kuten hyvin tiedät.
Rakastan sinua!
-Karoliina-
Jaa oma kokemuksesi