Olen seurannut tässä pidemmän aikaan keskustelua sanojen tasolla käytävästä seksuaalisesta häirinnästä. Luin jo kuukausia sitten Hesarista jutun, jossa Ronja Salmi kertoi suhtautumisestaan härskiin sähköpostiviestiin*. Viime viikkoina olen seurannut keskustelua, jota on käyty Nikke Ankaran Vain elämää -möläytysten osalta.
Minun täytyy myöntää, että olen aika hämmentynyt. Yleensä minulla on hyvinkin tarkat ja (liiankin?) ehdottomat mielipiteet koskien naisasioita, tyttöjen kohtelua ja seksuaalisen toiminnan ja keskustelun sukupuoliroolitettuja asetelmia. Mutta tämä sanallinen seksuaalinen häirintä on asia, jonka kanssa en tiedäkään, mitä ajatella tai miten toimia. En edes tiedä, onko se edes häirintää joka kerta?
Olen koko elämäni, lapsesta asti, ollut se tyttö, jolla on paljon poikia kaverina. Ja vielä edelleenkin kuulen tasaisin väliajoin, kuinka huulipunan, kimeän äänen ja pitsimekkojen takaa paljastuu ”äijä”. Nuorempana tuo äijittely ei minua yllättänyt. Tiesin, etten ollut se tyttö, joka kirkui ensimmäisen hämähäkin nähtyä ja muutenkin maalla kasvaminen teki minusta – varsinkin helsinkiläisten silmissä – epätyttömäisen. Hyvän jätkän. Ja hyvät jätkäthän eivät järkyty ensimmäisestä härskistä läpästä.
Nykyisin koen olevani paljon enemmän naisellinen ja tyttömäinen kuin koskaan aikaisemmin, joten olenkin miettinyt, mistä äijämäisyyteni nykyisin näkyy, kerran saan siitä edelleen kommentteja. Siinä, että sanon mielipiteeni kainostelematta? En kavahda ronskia kielenkäyttöä tai päästelen ärräpäitä silloin, kun tilanne sitä mielestäni vaatii?
Yksi äijämäinen piirre on – nyt kun mietin tätä seksuaalisen häirinnän keskustelua ja omaa historiaani – se, että kuullessani ronskin läpän, tytöttelyn tai jopa vartalooni tai naiseuteeni liittyvän heiton, harvemmin otan sitä tosissani. Joskus nauran, jos läppä on oikeasti hauska. Joskus taas – kuten teinit sanovat – servaan kommentin heittäjän vastakommentillani niin, että käy selväksi, että minulle puhuta noin. Ja kuinka sen teen? Lausumalla vähintään yhtä törkeän miehuuteen liittyvän kommentin takaisin. En siis ole yhtään sen parempi kuin ensimmäisen kommentinkaan heittäjä.
Oikeastaan vasta tämä viimeaikainen keskustelu sanallisesta seksuaalisesta häirinnästä on saanut minut pohtimaan, että noissa ”läpällä” ja läpällä heitetyissä kommenteissa olisi jotain väärää. Julkinen keskustelu on saanut minut heräämään siihen tosiseikkaan, että olen tainnut hyväksyä montakin aika karmeaa kommenttia siitä syystä, etten ole halunnut olla tylsä ilonpilaaja, vaan ennemminkin se hyvä jätkä, jonka seurassa ei tarvitse sensuroida puheitaan. Ollut vähän ylpeäkin siitä, että vaikka muiden naisten seurassa kaveriporukan miesten jutut muuttuvat, moni heistä tietää, että minun kanssani niin ei tarvitse tehdä.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki nuoriin, niin tyttöihin kuin poikiinkin, kohdistuvat seksuaalissävytteiset heitot ovat täysin tuomittavia. Fyysinen koskemattomuus on vaatimus ja muutenkin se, että kenenkään omalle niin fyysiselle kuin henkisellekään reviirille ei saa ilman lupaa astua. Silti – huonon huumorin ystävänä – en voi välillä olla nauramatta nasevalle läpälle, jonka joku heittää koskien minua itseäni. Joskus tuntuu, että se, että toisesta saa vitsailla, onkin yksi läheisyyden ja luottamuksen merkki. Silloin molemmat tietävät aidosti, että kunnioitusta löytyy, joten huumorilla voi vetää joskus myös överit. Enkä nyt todellakaan puhu vain seksuaalissävytteisistä jutuista, vaan ylipäättään kaikista, jotka jossakin tilanteessa voisivat loukata kuulijaa, mutta turvallisessa ympäristössä niille voi nauraa porukalla. On ollut työkaveri, jonka (muka)vanhuudesta on heitetty vitsiä ”oliko talvisodan aikaan millainen opetussuunnitelma?” tai ystävä, jonka murre on ainaisen naureskelun kohde.
Kuullessani ensin Nikke Ankaran puheet Vain elämässä tuomitsin ne täysin. Vitsi mikä sovinistitörppö! Sitten aloin miettiä, voiko kyseessä olla sittenkin ihan viaton vitsin heitto? Se, että vähän sosiaalisesti tökerö Ankara ei vaan muulla tavoin osaa kertoa Petralle tämän olevan kiva tyyppi? Ja Petraa taas ymmärtää, mikä on limaisen jutun syvin merkitys, eikä ota asiasta nokkiinsa? Hymyilee Ankaralle ja viestii sillä tavalla, että ”minäkin pidän sinusta, kamu”. Koska sillä tavallahan me ihmiset teemme: Kun tunnemme toisen, annamme anteeksi montakin hölmöä, kulmikasta tai tyhmää läppää, jos tiedämme, että niiden alla on kultainen sydän. Että verbaliikka ei nyt vaan ole tuon minun kaverini vahvin juttu.
No. Oikeasti en tiedä, mikä on Ankaran ja Petran keissi. Enkä tiedä, mikä on juttujen tausta tai lopullinen totuus. En myöskään tiedä, olenko maailman huonoin feministi, jos edelleen tökerö vitsi naurattaa tai itse heitän naiskavereilleni kommentin hyvistä miesten pakaroista. Ehkä se on todella väärin. Tai sitten ei. Ehkä joskus saa olla sosiaalisesti epäkorrekti ja himppusen tökerö.
Kertokaa näkökulmanne! Ehkä se auttaa minuakin päättämään, mitä mieltä olen koko tästä aiheesta. Ehkä se avaa monen muunkin silmät.
-Karoliina-
* Lähde, HS, 20.1.2017
Kuva: Pixabay
Kommentit (13)
Mun oli pakko luoda tänne tunnukset vaan tätä kommenttia varten. Tahdon tuoda esille oman näkökulma tai ehkä ennemminkin oman kokemuksen. Kipeän sellaisen.
Isä ei oo kunnoittanut mun rajoja. Epämääräiset läppäisyt pepulle alko murrosiässä, eteni myös kosketteluun myöhemmin nuoruudessa. Juuri siihen aikaan, kun kroppa muuttui. Mä en tienny kuka mä oon ja se, että joku tuli niin iholle sitä kroppaa, mitä mä en tuntenu, ni sekotti mun pään ihan täysin. Mä kielsin sitä koskemasta ja isä ei kuunnellut. Heitti vaan läppää mun raivosta. Mä olin aseeton. Kukaan ei nähnyt, miten se vaurioitti mua. Lopulta mä opin, että ihan turhaan mä raivoan, ei se sillä lopu. Purin huulta. Samassa lopetin omasta itsestäni huolehtimisen, koska jotenki mä aattelin, et ei sillä oo väliä, mitä mä ajattelen. Jotenkin mä aattelin, et ansaitsin sen. Mä yritin tehdä itsestäni ällöttävän. Paino nousi ja kuljin kotona vain yli-isoissa vaatteissa. Mä muutin itteäni, koska mulla ei ollu mitään muutakaa keinoa hallita tilannetta. Siltikään en uskaltanut kertoa kellekään asiasta. Suojelin isää viimeiseen asti. Kaikesta huolimatta olin lojaali.
Oon nyt kakskytkaks. Luotto miehiin -100. Seurustelusuhteita takana tasan 0. Pelkään fyysistä kontaktia. Ja niin, oon edelleen ylipainoinen. Isä ei ole vieläkään lopettanut. En laske tätä seksuaaliseksi häirinnäksi, koska isän puolelta se on ollut vain tyhmyyttä ja niin ihanaa huumoria, mutta mä oon kaikesta huolimatta ihan romuna.
Mä oon aina ollu ujo ja herkkä, en oo uskaltanu laittaa vastaan. Oon nieleskelly epäsopivaa huuumoria enemmän ku ois ehkä pitänyt. Ehkä joku toinen ei ois vaurioitunu samasta kohtelusta. Huumori parantaa, mutta pitää osata hallita sitä ennen kuin käyttää. Samalla tavalla, kun pitää osata auton toiminta ennen kuin hyppää rattiin.
Mulla oli myös joskus ennen tapana olla ”hyvä jätkä” noissa tilanteissa. Tuon kaltaiset kommentit tuntuivat törkeydestä riippuen vähän tai erittäin pahoilta omasta tai jonkun toisen puolesta. Silti sitä vaikeni, koska tuollainen käytös on niin yleistä. Kai sitä jotenkin nuorempana luuli, että niin sen kuuluu ollakin.
Kunnes sain elämänkokemusta ja tapasin ihmisiä, jotka eivät käyttäytyneet moisella tavalla, eivätkä hyväksyneet moista käytöstä. Kävin läpi pitkän prosessin, jonka aikana juuri tuollaiset harmittoman kuuloiset kommentit saivat erittäin negatiivisen sävyn mielessäni. Vaikka se on kulttuurissamme jopa hyväksyttävää, tai ainakin aivan tavallista, että miehet kokevat oikeudekseen sanailla härskejä vähän kenelle naiselle tahansa, se ei ole oikein. Suomi on tasa-arvoisimpia maita, mutta silti myös meillä täällä on omat kulttuuriset epäkohtamme, joihin pitää puuttua. Aina kun voi asiat olla vähän paremmin.
Olen kovin monien mielestä tylsä ihminen, kun loukkaannun härskeistä, harmittomiksi naamioiduista sanoista. Uskon kuitenkin, ettei tuollainen käytös lopu ainakaan vaikenemalla. Jotkut, ehkä myös kohun keskipisteenä oleva Ankara, puhuvat moisia ilman ilkeitä aikeita. Puhuvat sellaisia vain siksi, että se on kulttuurisesti hyväksyttyä ja joissain piireissä miesten oletetaankin käyttävän kyseistä ”locker room talkia”. Ehkä osa tällä tavalla puhuvista kuitenkin pysähtyy ajattelemaan asiaa kun se nostetaan esille ja sitä paheksutaan julkisesti, ja lopettaa nuo tölväisyt, kun ymmärtää, että ne voivat jotain loukata.
Vain epäkohdat näkyväksi tekemällä asioihin voidaan vaikuttaa. Vaikeneminen ei muuta mitään.
Terkuin kaimasi Karoliina
http://suutarinlapsilla.com
Mulla oli myös joskus ennen tapana olla ”hyvä jätkä” noissa tilanteissa. Tuon kaltaiset kommentit tuntuivat törkeydestä riippuen vähän tai erittäin pahoilta omasta tai jonkun toisen puolesta. Silti sitä vaikeni, koska tuollainen käytös on niin yleistä. Kai sitä jotenkin nuorempana luuli, että niin sen kuuluu ollakin.
Kunnes sain elämänkokemusta ja tapasin ihmisiä, jotka eivät käyttäytyneet moisella tavalla, eivätkä hyväksyneet moista käytöstä. Kävin läpi pitkän prosessin, jonka aikana juuri tuollaiset harmittoman kuuloiset kommentit saivat erittäin negatiivisen sävyn mielessäni. Vaikka se on kulttuurissamme jopa hyväksyttävää, tai ainakin aivan tavallista, että miehet kokevat oikeudekseen sanailla härskejä vähän kenelle naiselle tahansa, se ei ole oikein. Suomi on tasa-arvoisimpia maita, mutta silti myös meillä täällä on omat kulttuuriset epäkohtamme, joihin pitää puuttua. Aina kun voi asiat olla vähän paremmin.
Olen kovin monien mielestä tylsä ihminen, kun loukkaannun härskeistä, harmittomiksi naamioiduista sanoista. Uskon kuitenkin, ettei tuollainen käytös lopu ainakaan vaikenemalla. Jotkut, ehkä myös kohun keskipisteenä oleva Ankara, puhuvat moisia ilman ilkeitä aikeita. Puhuvat sellaisia vain siksi, että se on kulttuurisesti hyväksyttyä ja joissain piireissä miesten oletetaankin käyttävän kyseistä ”locker room talkia”. Ehkä osa tällä tavalla puhuvista kuitenkin pysähtyy ajattelemaan asiaa kun se nostetaan esille ja sitä paheksutaan julkisesti, ja lopettaa nuo tölväisyt, kun ymmärtää, että ne voivat jotain loukata.
Vain epäkohdat näkyväksi tekemällä asioihin voidaan vaikuttaa. Vaikeneminen ei muuta mitään.
Terkuin kaimasi Karoliina
http://suutarinlapsilla.com
Vitsi miten hyviä pointteja,naiset!!
Olen samaa mieltä kuin Enbuske: Vauva.fi on härski sikailurinki, jossa miehiä tallotaan surutta. Silti käyn sitä lukemassa. Koskaan en ole kokenut Vauvassa harrastettua räikeää miesten solvaamista ja syrjimistä henkilökohtaisesti. Se kun nyt vain on vajavaisten ihmisten huonoa käytöstä.
Nykymaailmaa vaivaa asioiden kääntäminen henkilökohtaisiksi. Emmehän loukkaannu lasten tai ymmärtämättömien kehitysvammaistenkaan sanomisista. Miksi loukkaantuisimme aikuisten huonosta käytöksestä? Loukkaantumalla ikään kuin tunnustamme roskanpuhujan puheelle arvon.
Paras tapa torjua huonoa käytöstä on jättää se omaan arvoonsa. Ihmisiä tulisi kasvattaa ylpeyteen, rohkeuteen nousta huonon käytöksen yläpuolelle ja osoittaa huono käytös huonoksi käytökseksi olemalla noteeraamatta sitä.
Minusta Petra selkeästi jossain sivulauseessa, tai artikkelissa sanoi että hän ei kokenut Niken kommentteja positiivisesti. Eli kun viittaat että Nikke ei osaa ilmaista itseään muuten, kuin heittämällä kommentteja jotka hyväksymällä Petra on se hyvä jätkä ja kieltämällä ns. antaa Nikelle ylemmän käden. On kyseinen dynamiikka ällöttävää, eikä sitä tulisi hyväksyä.
Niken tulisi opetella kommunikoimaan niin että se miellyttää myös sitä toista osapuolta. Eikä niin että hän tavallaan hakee Petrasta jonkinlaista kontrollia, tasavertaisuuden sijaan.
Ei näin.
Oon ruokakaupassa töissä, enkä olis ennen koskaan uskonut miten paljon seksuaalista häirintää joudun kokemaan asiakkaiden toimesta. Keski-ikäiset, usein vähän alkoholisoituneet miehet on pahimpia ja kuvittelee et niiden vitsit on oikeesti hyviä. Niin monta kertaa oon kuullut miten hyvännäkönen oon, miten mun työhousut istuu hyvin, tai miten näyttää kivalta kun hyllytän polvillani. Pääsiäisenä tulee kaikkee hauskaa munaläppää jne. Yks limasimmista äijistä pyys kerran että laittaisin kädet anovaan asentoon ja katsoisin häntä silmiin polvillani. Yleensä nää vielä kuittaa lopuks et ”vitsi vitsi, hymyile nyt vähän”. No en hymyile.
Voi apua. Uskon, ettei paljon naurata!
Järkyttävintä tässä Ankara-keississä on mielestäni se että siihen on laitettu niin paljon fokusta prime time lähetyksessä. Oli heidän välillä ”vaan” huumoria tms ei voi tietää, sen vaan tiedän että tässä ohjelmassa välitetään nuorelle yleisölle että tällainen käytös on ok- ja se ei minusta ole ok.
Onneksi asian ei niin normaalista laidasta on puhuttu julkisesti! Ilman sitä olisi vielä vaarallisempaa!
Hei ja kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Itse samaistuin kuvaukseesi siitä, kuinka ei ole halunnut lässäyttää tunnelmaa ja tuntenut myös jonkinlaista ylpeyttä siitä, että on edustanut naista, joka on ymmärtänyt miehiä/miesten huumoria ikään kuin paremmin kuin ne naiset, jotka ovat loukkaantuneet tai olleet nuivia seksuaalisväritteisissä läpänheittotilanteissa.
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut omalla kohdallani kyseenalaistamaan kantaani. Miksi en halua lässäyttää tunnelmaa? Miksi tunnen ylpeyttä ko. tilanteissa? Päinvastoin kuin olen ajatellut, niin olemalla ”hyvä jätkä” en ole oikeastaan ollut ollenkaan rohkea, vaan vältellyt juurikin sitä epämukavaa tunnetta, mikä vastaan sanomisesta usein seuraa. Ja vielä enemmän olen vältellyt sitä mielikuvaa, jonka tunnelman lässäyttäjän voi nähdä saavan. Tunnelman lässäyttäjä astuu ikään kuin ulos siitä tietämisestä, että tunnelma pitää pitää mukavana sekä siitä naiskuvasta, joka miellyttää tai olisi haluttava. Käytännössä katsoen olen arvostanut sitä, että olen tullut ”hyväksytyksi” miehisen maailman kriteereissä. Jossain vaiheessa tälle tuli vaan omalla kohdallani mitta täyteen, enkä jaksanut enää pitää tilannetta mukavana, koska tajusin, että pidin sitä miehille, en itselleni.
Ylipäätään hyvä kysymys on, että miksi joku olisi ilonpilaaja, jos osoittaa jonkun olevan asiaton. Tai minkä takia limaisen jutun syvimpää merkitystä pitäisi ylipäätään ymmärtää tai etsiä?
Jos seksuaalisväritteisistä vitseistä haluamme joidenkin, kuinka sosiaalisesti tökeröitä tahansa, kohdalla nähdä jotain muuta kuin seksuaalista häirintää, niin samalla vedämme mattoa tilanteilta, joissa kyse on vaan siitä, sillä olemme jo yhdistäneet kyseiseen ilmiöön mahdollisuuden siitä, että kyse voi olla vain viattomasta läpästä tai tökeröstä keinosta osoittaa välittämistä. Aluksi hyväksytty läppä voikin seuraavassa käänteessä kääntyä mahdottomaksi osoittaa ei-hyväksyttäväksi.
Kannattaisinkin nollatoleranssia seksuaalisväritteisissä vitseissä ainakin työpaikoilla, koska siellä emme voi oikeasti tietää, miten ihmiset kokevat ko. vitsit oli heillä taustaa aiemmasta seksuaalisesta häirinnästä tai ei. Ja siksi mitä tulee Anskutin ikävään tilanteeseen, olisikin hyvä ettemme katsoisi sitä poikkeustapauksena!
P.S Kaiken kaikkiaan seksuaalinen häirintä on monitasoinen ilmiö, jota on hyvä pohtia!
Hyviä pointteja. Ja juuri niin.Rohkeinta ja vähiten nolointa oikeasti on sanoa ”ei”.
Voi miten surullinen olenkaan sun puolesta! Tuo on ollut täysin epäsopivaa ja aivan syystä se on jättänyt sinuun haavan. Itse asiassa kauheaa, surullista ja sellaista, jota kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan.
Olisiko sinun mitenkään mahdollista päästä terapiaan? Tuntuu sille, että sulla on tosi paljon selvitettävää asian suhteen ja sulla on vielä elämä edessä!!