Kolmistaan

Meiltä löytyy jääkaapista…

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Jos multa pyydetään postauksia, ne liittyvät yleensä johonkin niin arkisen arkeen, etten edes itse oikein usko, että sellaiset asiat voivat ketään kiinnostaa. Meidän aamu- ja iltarutiinit, jämäruokareseptit. Peruste, jolla valitsen F:lle ulkorymykengät ulos.

Mutta kun luen – sen vähän, jonka luen – muiden blogeja, mielenkiintoisen pohdinnan lisäksi minun tekee mieli kurkistaa juurikin sinne arkeen. Miten leivän päälle laitetaan päälliset ja missä järjestyksessä? Kuka tiskaa, kuka vie lapset päiväkotiin ja millainen on tavallinen perjantai? Ihan hassua tämmöinen, mutta jotenkin se arkinen arki vaan kiinnostaa ihan kauheasti.

Kun tuossa äsken vähän raivailin jääkaappia, mieleeni juolahti, että olisi kiva kurkistaa erilaisten ihmisten jääkaappeihin. Että mitä sieltä ainakin ja ihan aina löytyy. Mitkä ovat vakioruokia ja mikä itselle todella tärkeä elintarvike puuttuu?

Siksipä päätin toteuttaa oman arkisen tirkistelyhimoni toisinpäin ja kerron, mitä meillä on ihan aina (kotona ollessa) jää- ja kuivakaapissa. Sellainen kaapin perussisältö, jonka lisäksi kaappiin ostetaan lounas- ja päivällisaineet, sekä spesiaalimmat välipalat ja herkut .

  • Juustoa. Leivänpäällisjuustoa (ehdottomasti ei mitään kevyt), sekä useimmiten parmesaania, jotta pikapasta onnistuu vähistäkin aineksista. Itse asiassa kun on (gluteenitonta) pastaa, oliiviöljyä, parmesaania ja jotain muuta – tomaatteja, katkarapuja, sitruunaa, yrttejä, mitä vaan –ei ruoka voi oikeastaan epäonnistua.
  • Cokista tölkissä. Tämä on paha tapa, jonka A on tuonut minun elämääni. Arkinen Cokisen juonti, nimittäin. Enää en oikeastaan edes osaa syödä päivällistä tai illallista niin, etten joisi samalla lasillista kylmää tölkki-Colaa. Ihme ja kumma, tämä ei ole aiheuttanut F:ssä, joka saa Cokista ehkä korkeintaan lasillisen herkkupäivänä, mitään protestointia.
  • Kananmunia. Olen ihan älytön kananmunien kuluttaja, koska niistä nyt saa vaan taiottua ihan mitä vaan. Keitetyt tai paistetut munat, munakas, kananmunat leivonnassa. Tämä lista on loputon. Ostan Luomu-munia ja joskus käy sellainen onni, että maalta kulkeutuu ihan aidosti vapaiden maalaiskanojen munia myös meidän ruokapöytään.
  • Pastaa, perunoita, kaurahiutaleita. Sellainen kombo, jolla saa pohjan aika moneen ruokaan. Tai ainakin maha täytyy, jos ei muuta.
  • Oivariinia. Inhoan margariineja ja Oivariini onkin ainoa, jota suostun oikean voin lisäksi syömään.
  • Leipää. Minun gluteeniton leipäni on pakastimessa, koska sitä syön vain minä. Parasta on Citymarketin omat gluteenittomat kaurasämpylät (taivaallisia paahdettuna). F:n ja A:n yhteinen ruisleipä on pöydällä leipälaatikossa. 
  • Kahvipapuja ja kahvikapseleita.
  • Eilan Luomu-maitojuomaa. Täysmaitoversiona.
  • Kalinkkoja, Kreikkalaista jogurtia (maut kookos ja granaattiomena-vadelma), sekä sokeriton Alpro Soyaa, jota F syö Nalle-myslin kanssa ja minä laitan aamulla smoothieen.
  • Minitomaatteja, kurkkua, salaattia, avokadoa, appelsiineja, banskua ja jotain muuta hedelmää. Usein nektariinia, kiiviä tai viinirypäleitä. Basilikaa ja minttua.
  • Bonaquaa 0,33 litran pulloissa. Pitäisi oikeasti hommata sellainen hiilihappokone, ettei kaappi täyttyisi tyhjistä pulloista niin tiukkaa tahtia.
  • Suklaata ja Nutellaa. Tietysti. 

Mitä teiltä löytyy kaapista? Itsestä tuntuu, että meidän lista on niin perus, kun lista voi vaan olla.

-Karoliina-

Lue myös

X