kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 09.06.2017

Voiko hiusten vaalennukseen jäädä koukkuun?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
3 kommenttia

Tämä tukanvaalennusprojekti ei näytä loppuvan vielä vähään aikaan, koska nälkä kasvaa syödessä. Ensin oli vuosi sitten aivan intona ruskeista hiuksista vaaleilla raidoilla, mutta pian halusin vähän vaaleampaa ja nyt ollaan kai virallisesti blondi. Joka kerta, kun tukkaa on katsellut kampaajakäynnin jälkeen useamman viikon peilistä, alkaa haluta vielä vähän vaaleampaa. Superkoukuttavaa! 

Minun hiuksenihan leikattiin pitkäksi polkaksi reilu kuukausi sitten, nyt oli värin kirkastuksen vuoro*. Asialla oli jo toistamiseen The Loftin Sofia, jonka tapaan toimia hiusteni kanssa tykkään ihan hirveästi. Meillä synkkaa ajatukset niin hyvin yksiin, joten tuntuu, että lopputulos on aina prikulleen sitä, mitä haluankin.

Joillakin kerroilla minun hiuksistani on värjätty vain juuri, mutta nyt väriä kirkastettiin kauttaaltaan. Sellainen vaalea toffeetukka muuttui nyt selkeästi vaaleammaksi. Edelleenkin – kuten koko blondaushistoriani ajan – väri saatiin päähän raidoilla, jotta tuo juurikasvu olisi mahdollisimman luonnollisen näköinen. Tosin pohdin, pitäisikö vaalennusta alkaa tehdä koko päähän ihan ilman raitaa, jolloin yleisilme vaalenisi entisestään. Kokemuksia tästä otetaan mielellään vastaan.

Ihana kesäperjantain kunniaksi minulla on teille pieni lahja: Mainitsemalla Kolmistaan-blogin varauksen yhteydessä, saat -10% alennusta kaikista The Loftin Sofian hiuspalveluista, kun varaat aikasi 1.7.2017 mennessä. Ajan voi varata täältä. 

Ihanaa perjantaita! Täällä Espanjassa herättiin aurinkoiseen aamuun!

-Karoliina-

*kampaajapalvelu saatu

Kommentit (3)

Sulla on kyllä todella kauniin väriset hiukset kummassakin kuvassa. Mä olen kanssa koko hiusten vaalennusta miettinyt mutta en ole uskaltanut, mietityttää niin paljon se mihin kuntoon hiukset menevät sen jälkeen. Tosin Olaplexinhän pitäisi nykyään suojata hius todella hyvin rankemmissakin vaalennuksissa.

No todellakin voi! Meinaan itse juuri ryhtyä vaalennusprojektiin ja nyt ajattelen etten halua ihan blondia. Kokemusta kuitenkin vaaleistakin hiuksista on ja silloin kävi juurikin niin että koko ajan halusi vaaleampaa, vaikka se ei nää näyttänyt edes hyvältä omassa päässäni. 😀 Sama kyllä on tummennuksen kanssa…

Oma kokemus on, että jos oma väri on tummempi, niin raidat on ainoa vaihtoehto. Itsellä ainakin jos vaalentaa koko pään, niin juurikasvu on rumaa. Raidoilla se näyttää siedettävämmältä.

Tykkäsin sulla tosi paljon tummista hiuksista, mutta ei vaaleammatkaan hassumat ole 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X