Kun teinirakkaudesta tulee aikuinen elämänkumppani
Kirjoitin maanantaina siitä, kuinka ikävöin aina välillä Helsinkiin. Kuinka Helsinki-haikeus iskee puseroon, kun miettii kesäöitä, ratikkakiskojen kolinaa ja ruuhka-aamujen tunnelmaa. Mutta vaikka välillä ikävöinkin, ei se tarkoita sitä, että haluaisin enää takaisin. Päinvastoin.
Kun kerroin teille ensimmäisen kerran muutostamme Tampereelle, olimme asuneet kaupungissa jo kuukauden päivät. Vaikka muutto ei ollut itsestään selvä tai päähänpisto, tuntui moni asia lähtevän liikkeelle kuin itsestään. Arki kun on kaupungista riippuen aikalailla sitä samaa. Vaan kun arjen toimintojen lisäksi elämiseen liittyy kaikkea sellaista henkistä ja käytäntöä suurempaakin, joka ei ole toimintojensa summa.
Olin vieraillut jo ennen A:n tapaamista Tampereella tiheästi siskoni luona – ja rakastunut kaupunkiin silloin jo ensi silmäyksellä. Moni paikka oli siis ennen muuttoa entuudestaan tuttu, kaupungissa ystäviä ja mielessä jopa muutamat reitit, joilla pääsisi varmuudella rautatieasemalta Sokokselle ja sieltä sitten siihen parhaaseen sushipaikkaan ja Uhanalle. Tampereelle asettuminen olikin kuin olisi törmännyt vanhaan teinirakkauteensa: Lämmin halaus, tuttu syli ja tunne, että oli helppo olla. Ajankin päästä.
Vaan kun teinirakkauteen törmään kolmen kympin jälkeen, ei hommat ole enää sama, kuin silloin joskus. Toinen saattaa vaikuttaa tutulle. Ehkä onkin sitä vähän, mutta todellisuudessa pinnan alla on paljon muutakin. Tampereelle tulossa olikin jotain tuttua, kotoisaa ja rakasta, mutta myös hirveästi sellaista, joka piti – ja edelleen pitää – opetella uusiksi ja kokonaan alusta. Vaikka tiedänkin bussireitin meiltä siskolleni ja osaan joidenkin asuinalueiden nimet jo ulkoa. Vaikka kadulla joku saattaakin jo huutaa minulle moit, on edessäni silti ihan uusi ja tuntematon maailma. Sellainen, jonka keskellä olen välillä ihan ihmeissäni.
Koska kuten teinirakkauden kanssa uudelleentörmäämisessä, on tässäkin tilanteessa paljon hämmentäviä osasia. En olisi uskonut, kuinka paljon kaupungeissa on asioita ja kirjoittamatonta tietoa, joita ei vierailuilla saa käsiinsä. Kuinka haastavaa onkaan näin aikuisiällä opetella asiat uusiksi: Selvittää jokainen reitti Google Mapsista, olla ihan pihalla kun toiset puhuvat tesomaista, lietsuista ja nässyistä. Tuntea ulkopuolisuutta keskellä Keskustoria ja hymähtää aina kun kuule vatta-sikku-nysse -kieltä (ja samalla tajuta, että minähän se oudosti puhuva tässä kontekstissa taidan olla).
Teinirakkaudet perustuvat usein tunteeseen. Aikuiset parisuhteet työntekoon. Nyt, minulla ja hänellä, on molemmat kortit käsissämme. Tampere ja minä tiedämme rakkauden ensi huuman. Meillä on myös hitusen jo esimakua siitä, kuinka voimme olla aikuisina yhdessä. Kyse taitaakin olla tästä eteenpäin siitä, että opettelemme toistemme viat ja parhaat puolet. Totuttelemme toisiimme, annamme aikaa. Sitä on rakkausavioliiton tahtominen.
-Karoliina-
Jaa oma kokemuksesi