Keski-Suomenja Tampereen välillä junat eivät tällä hetkellä kulje ratatöiden vuoksi juuri laisinkaan, joten jouduimme F:n kanssa turvautumaan pitkän tauon jälkeen Onnibussiin, kun matkasimme perjantaina Hankasalmelle. Ja voi pojat, kyllä me tytöt olemme sata kertaa enemmän junalla kulkijoita kuin bussissa istujia. Mutta onhan tuossa Onnibussissa oma koominen viehätyksensä. Homma etenee nimittäin aina tismalleen samalla kaavalla.
ONNIBUSSIMATKAAMISEN IHMISTYPIT:
- Ohittelijat, änkijät ja kaikki muut epäkohteliaat Minä ensin -tyypit. Matka alkaa aina siitä, että laituri on täynnä halpojen matkojen perässä juosseita asiakkaita, joista jokainen haluaa olla töröttämässä hikisillä keinonahkapenkeillä, kuumassa ja haisevassa bussissa ensimmäisenä, eli kaksikymmentä minuuttia ennen varsinaista lähtöä. Tähän tilaan pyritään keinolla millä hyvänsä. Vaan kun ohittelussa on omat kikkansa ja Onnibussissa ohittelu on tehtävä vieläpä tuplasti, koska ensin on ohitettava se jono, jossa viedään laukut bussin alaosan säilytystilaan ja sen jälkeen on kiilattava vielä jonon kärkeen varsinaisessa bussiin vievässä jonossa. Hankalaksihan tilanteen tekee se, että jos haluaa olla oikein nopea ja vieläpä ensimmäinen, kahden jonon välissä on suunnistettava vastakarvaan aika roimalla kyynärpäätaktiikalla.
- Kuurot ja Minä itse-henkiset matkaajat (yleensä sama henkilö, kuin tämä minä ensin -ihminen). Tämä ihmistyyppi tulee esiin heti, kun ovensuusta on päästy sisälle bussiin. Ennen Onnibusseissa ei ollut varattuja paikkoja, joten ovensuurynnijät menivät tuolloin tietysti ottamaan itselleen paikan ikkunan vierestä laittaen laukun käytänpuoleiselle penkille. Kun sitten saavuit bussiin lapsen kanssa, ja kailotit kovimmalla äänellä (ja se on kova!) ilmoille pyynnön: ”Hei mä matkustan lapsen kanssa, eikä vierekkäisiä paikkoja enää ole. Olisiko joku voinut siirtyä näille vapaille paikoille niin, että voin istua lapseni vieressä”, kukaan ei kuule pyyntöä. Kun kukaan ei reagoi, alkaa lapsi jo paniikissa tihrustaa kyyneliä, joutuuko istumaan yksin, neljä lähimpänä olevaa matkaajaa kääntävät varmuudella vielä katseensa ikkunaan, ettei ainakaan heitä pyydetä uhrautumaan. Onhan se ikkunapaikka sentään IKKUNAPAIKKA!
- Tää on niin vaikeaa -ihmistyyppi. Nykyisin Onnibusseissa on paikkaliput. Ja kuten kohdassa kaksi, voi tämä silti aiheuttaa ongelmia istumapaikoissa. Nimittäin silloin, jos äiti-ihminen on ollut niin ennakoiva, että on ostanut liput rutkasti etukäteen, ennen paikkalippujärjestelmää ja niitannut samalla myös kohtalokseen sen, ettei hänellä ja lapsella ole Onnibussissa laisinkaan merkattuja paikkoja. Tai sitten äiti-ihminen on voinut olla niin mattimyöhäinen, että ostaessaan lippuja hän ei ole saanut itselleen ja lapselleen rinnakkaispaikkoja. Onneksi molemmissa tapauksissa matkaan lähdetään hyvin mielin, koska kyllähän ihmiset joustavat…tai sitten ei. Kun kerrot toiselle bussimatkaajalle, että olisi hyvä, jos saisit istua lapsesi vieressä, ja tarjoat hänelle paikkaa 73 paikan 74 sijaan, iskee hiljaisuus. Sitten matkaaja ottaa naamalleen ”tää on niin vaikeeta -ilmeen”, puhisee hetken ja alkaa kiemurrella. Missään vaiheessa tämä ei kuitenkaan sano, ettei homma kävisi. Eikä kyllä sitäkään, että järjestely käy. Siinä sitä sitten seisotaan hetki hiljaa, kunnes Ilkea äiti astuu kehiin.
- Ilkea äiti voi olla kanssamatkaajille ilkeä kahdella tavalla: A) Ilkeä äiti, joka vaan vetää lapsikortin esiin, ja alkaa määräillä muita. Jos Tää on niin vaikeaa -tyyppi ei sano mitään paikanvaihtoehdotuksiin, ignooraa Ilkeä äiti naaman vääntelyt ja tuskailut täysin, sanoo Tää on niin vaikeaa -tyypille tämän uuden istumapaikan ja tuuppi lapsensa uudelle penkille toistellen, kuinka kivaa on, kun täti/setä antoi paikan, eikä lapsi joudu istumaan yksin. B) Ilkea äiti, joka ei jaksa alkaa vääntämään Tää on niin vaikeaa -tyypin kanssa paikoista, istuttaa lapsensa yksin omalle paikalleen (joka on yleensä Tää on niin vaikeaa -tyypin vieressä) ja antaa lapsen parkua hetken ihan estottomasti niin, että Tää on niin vaikeaa -tyyppi alkaa kaivella kuulokkeita. Tässä vaiheessa äiti ei kiellä lasta laittamasta jalkoja penkille (ja samalla kuraa myös Tää on niin vaikeaa -tyypin valkeiden farkkujen läheisyyteen), ja itse asiassa Ilkeä äiti muuttuukin yhtäkkiä lapsen silmissä Rennoksi äidiksi. Rento, mutta salakavalasti ilkea, äiti antaa lapsen syödä mitä sottaisimpia eväitä, pelata iPadin kovaäänisiä pelejä ilman kuulokkeita ja muutenkin mylleröidä penkissä niin, että Tää on niin vaikeaa -tyyppi alkaa pohtia, olisiko kuitenkin ollut vähemmän vaikeaa vaan vaihtaa se paikka.
- Lupsakka kuski. ”Päevää että pätkähti. Tämähän on linikkä, elikäs, Onnibussi, elikäs onnellisten immeisten kulkupel kohti Suomen Ateenaa. Minä olen kapteeninne Tapsa. Siä on tällä hetkellä puolipilivinen, vuan ei kylymä.” Onnibussikuski – lähti se sitten mistä hyvänsä – on uitettu savolaisessa muikkukukossa, joka on koristeltu kermavaahdolla. Kuski ei hermostu mistään, hän toimii koko luksusmatkan juontana ja äitinä, joka muistaa muistutella sähköpistokkeiden paikoista ja siitä, ettei tavaroita sovi unohtaa lähdön hetkellä penkkien alle.
- Kännikalat. Onnibussi-matka ei ole mitään, jos matkustamossa ei haise vähän viina. Uusi tai vanha. Perussettiin kuuluu ainakin se A) yksi valaistumisen kokenut tajunnanavartaja, joka haluaa, että muutkin pääsevät samaan tilanteen lukemalla muun muassa tämän mentorin itsetutkiskelutekstejä ja keskustelemalla maailmankaikkeudesta TAI B)Pirkko ja Sirpa, ikää 50+, jotka ovat täydessä tällingissä lähdössä kohti risteilyä, kesäpäiviä tai tyttöjen viikonloppua. Ja joiden hurjat miesseikkailut ovat 80 kilometrin tienoilla kaikkien tiedossa TAI C) se hieman hämyinen nuori päihteiden alaisuudessa oleva henkilös(mies), jonka puhelin soi koko ajan ja jolla on ilmeisesti rahaan, viinaan ja muijiin liittyvä riitavyyhti meneillään. Samalla hän on äimistynyt siitä, mikä on bussin kulkusuunta ”Siis eikö tää menekään Turkuun?”
- Enkö olekaan yksityislimusiinissa? -henkilö. Hän mulkoilee pahalla silmällä muita, puhisee, vetää tavaroitaan kauemmaksi muista ja vaivaantuu niin puheesta, liikkeestä kuin muiden ihmisten hengityksestäkin. Joukkoliikenne on syystä nimetty JOUKKOliikenteeksi.
Bussissa on tunnelmaa! Ihanaa!
-Karoliina-
Kommentit (10)
Auts miten osuva kirjoitus! Itse olen parikin kertaa pöyristynyt, että ihmiset eivät suostu siirtymään, että vanhempi pääsisi lapsen viereen. Kerrankin eräs äiti, jonka mies ja lapsi istuivat hänen edessään ei edes pyynnöstä suostunut siirtymään niin, että mies ja lapsi olisivat olleet suoraan hänen takanaan. Ei käy, hän vastasi. Olisi joutunut siirtymään ikkunapaikalla jonkun viereen. Silloin ei ollut vielä näitä paikkanumeroita.
Kerran kun istuttiin lapsen kanssa käytäväpaikoilla hieman kauempana toisistaan lasta alkoi oksettaa. Sitten päästiinkiin aika nopsaan vierekkäin. Niinpä olen alkanut käyttää tätä. Eli en enää edes pyydä ihmisiä siirtymään, kun kukaan ei kuitenkaan tarjoudu. Sen sijaan huutelen lapselle kovalla äänellä, että kerro sit äidille, jos sua alkaa oksettaa, niin äiti tuo sulle pussin. Siinäpähän sitten lapsen vieressä istuva saa miettiä, että olisiko kannattanutkin tarjoutua siirtymään.
Itse olen kaikesta huolimatta kuitenkin suuri Onnibussin suosija. Minusta joukkoliikenteen käyttö tulee ehdottomasti olla kannattavampaa ja edullisempaa kuin yksityisautoilu. Onnibussin takia myös muut ovat tiputtaneet hintoja, mikä on hyvää kehitystä. Tuo paikkanumeroiden käyttöönotto on kyllä mielestäni hyvä parannus, kun jos muistaa vaan itse varata liput ajoissa, niin ei sitten tartte olla siellä puolta tuntia ennen jonottamassa ja jännittämässä, että pääseekö lapsen kaa vierekkäin istumaan.
Juu, kyllä minäkin niin mieleni pahoitin ja ihmettelin voiko tämä olla edes totta. Matkustimme joulunviettoon Onnibussilla 2kk ikäisen vauvan kanssa ja kerronpa myös näistä fiksuista ikkunapaikan rakastajista. Juu ja sanokaa vaan, että ostakaa auto ja että huutavan vauvan kanssa on muutenkin turha bussilla matkustaa. Ei osteta autoa ja sillä vauvalla on ihan yhtä suuri oikeus siellä bussissa olla kuin sinulla.
Pienen vauvan kanssa ei yksinkertaisesti ole järkevää tulla jonottelemaan niitä vierekkäisiä paikkoja puoli tuntia etukäteen pakkaseen. Pienen lapsen kanssa on huomattavasti fiksumpaa minimoida kokonaismatka-aika, jolloin todennäköisesti matka menee kaikkien kanssamatkustajienkin näkökulmasta mukavammin. Halusin siis ruokkia vauvan rauhassa ja saada hänet nukahtamaan kaukaloonsa rauhassa, jotta mahdollisuus sille että vauva nukkuu matkan olisi suuri. Saavuimme noin 10 minuuttia ennen bussin lähtöä paikalle. Menimme sisään ja totesimme, ettei vierekkäisiä paikkoja ole vapaana. Arvatkaapa suostuiko _kukaan_ vaihtamaan paikkaa, kun kyselimme jospa äiti pääsisi istumaan vauvan kaukalon viereen. No ei päässyt. Tähän sata kirosanaa ja kysymys, että missä näitä Onnibussimatkustajia kasvaa ja kuka ne on kasvattanut. Ei ilmeisesti kukaan. Itselleni ei tulisi mieleenkään kyseenalaistaa tarvetta vaihtaa paikkaa, jos joku vastaavaa pyytäisi. Lykkäsin vauvan siis yksinään tuntemattoman viereen ja sanoin, että sori vaan jos tämä nyt herää ja huutaa täällä sitten yksinään. Ei kiinnostanut ketään.
Toiseen suuntaan matkustaessa tilanne oli sama. Arvatkaapa kehtasiko mies jonka viereen puhisten kaukaloa viritin kiinni vielä protestoida kohtaloaan, kun hän raukka parka vauvan viereen joutuu. Ei säälittänyt pätkääkään hänen puolestaan, sillä olin juuri hetki sitten tarjonnut mahdollisuutta vaihtaa istumapaikkaa. Syyttäkää toki huonoksi ihmiseksi ja hankalaksi typeräksi itsekkääksi äiti-ihmiseksi. Onneksi tällä matkalla oli _yksi_ myöhäisfiksu naisihminen mukana ja kun hän kuuli tämän ”herrasmiehen” monologin, tarjoutui hän vaihtamaan paikkaa, jotta pääsen vauvan viereen istumaan. Kiitokset hänelle.
En oikein jaksa uskoa, että joka ikinen ikkunapaikalla ikkunasta ulos toljottaja on kuuro, mykkä tai niin pahasti matka-angstinen, ettei kerta kaikkiaan terveydellisistä syistä voi paikkaa vaihtaa. Kyse on suurimman osan kohdalla puhtaasta itsekkyydestä ja se että äitejä näissä tilanteissa syytetään itsekkäiksi on täyttä puppua. Vauva ja pieni lapsi tarvitsee monistakin syistä matkalle tutun ja turvallisen aikuisen viereensä. Tästä on ihan turha vängätä sekä keksiä tekosyitä aikuisten ihmisten typeryydelle ja törkeälle käytökselle pientä ihmistä kohtaan.
P.S. Luulin jo tulleeni hulluksi tai hallusinoineeni nämä tapahtumat. Kiitokset jutun kirjoittajalle asian esille tuomisesta ja vertaistuesta.
Mun mielestä on aika itsekästä olla päästämättä vanhempaa ja hänen lastaan vierekkäisille istumapaikoille. Oli miten ajoissa tahansa se bussi on voinut kiertää jostain muualta ja kaikki viereiset paikat jo täynnä.
Bussissa on tunnelmaa – ja itse olen 20 minuuttia etukäteen paikalle saapuva yksityislimusiinin venailija, kun olen halunnut varmistaa että pääsen parhaille paikoille (eli sinne yläkerran eturiviin, jossa on jalkatilaa ja omaa rauhaa) jottei tarvitsisi leikkiä ihmistetristä tai jotta voin näyttää mahdollisimman hyvin paikalle asettuneelta siinä vaiheessa, kun myöhemmin paikalle saapuvat kanssamatkustajat kuikuilevat vierekkäisiä paikkoja.
Tietty joskus joku ehtii ensin paraatipaikoille, ja silloin on istuttava sinne, missä tilaa on. Toivoen tietysti, ettei vierustoveri syö esim. purkkitonnikalaa ja omistaa kuulokkeet. 😉
Oho. Ohho. Kylläpä vaan vähän närkästyin tästä melko närkästyneen oloisesta postauksesta. Pointtini on täysin sama kuin edellisellä kommentoijalla: mistä lähtien on ollut ok opettaa lapselle että toisen omaisuutta tai julkisia tiloja saa sotkea tai muiden matkustusrauhaa häiritä jos ei satu saamaan tahtoaan läpi. Suosittelen että luet postauksen läpi kun olet rauhoittunut tämän asian suhteen. Itse en äitinä ole koskaan ymmärtänyt miksi muiden ihmisten tulisi- käytän nyt sanaa joustaa koska käytit sitä postauksessasi- joustaa minun tahtoni mukaan? En oleta saavani mitään erikoiskohtelua vaan koska minulla on lapsia. Ehkäpä Onnibus-kokemukseesi vaikuttaa oma asenteesi enemmän kuin muut ihmiset? Me matkustellaan Onnibussilla eestaas 1-2 kertaa kuukaudessa, kesällä jopa enemmän ja tyytyväisiä ollaan! Itse ajattelen asian näin: se että joku tulee paikalle 20 minuuttia etuajassa ei ole minulta pois, sen että jotkut kiirehtivät bussiin ei tarvitse haitata minua, bussi lähtee vasta ilmoitettuna lähtöaikana ja kaikille on kyllä paikka. Lisäksi ilmastointi pelaa ja pääsen kulkemaan halvalla kohteesta A kohteeseen B, juuri sitä mitä olen matkalta hakenutkin:)
Ai että, ne kuskit on just tollasia ihania! Pelastaa päivän! <3
Ehkä on lapsettoman horinaa tämä, mutta miksi muiden pitäisi joustaa, jos äiti-ihminen ei ole ajoissa (tai on liian ajoissa) liikenteessä?
Vaikka ei omaa lasta ole olen matkustanut työnpuolesta sekä kummilasten kanssa junassa, bussissa, lentokoneessa ja julkisilla ties minne enkä kyllä näe mitään syytä miksi opettaisin lapsille, että heillä on oikeus sotkea toisen ihmisen vaatteita tai julkisia tiloja vain siitä syystä etteivät päässeet istumaan sinne minne halusivat. Elämä on välillä ikävää, joutuu istumaan ei niin kivoilla paikoilla tai sietämään muuten vaan epämukavuutta. En silti näe syytä opettaa, että itkemällä, murjottamalla ja häiriköimällä saa tahtonsa läpi.
Yleistysten ja tuomitsemisen huumassa kannattaa muistaa, että kaikilla on syynsä miksi tekevät asioita. Ehkä kyseinen ikkunapaikka-ihminen pelkää korkeassa bussissa matkustaa korkealla heiluvassa bussissa, ehkä hän tulee helposti pahoinvoivaksi, ehkä hänellä on hektinen elämä ja tämä on se oma aika kun voi pysähtyä ja tuijottaa ulos ikkunasta (ja mahdollisesti jopa varannut paikan itselleen etukäteen).
Pyydän että luet myös toisen tähän kirjoitukseen jättämäni kommentin ja mietit asiaa uudelleen toisesta näkökulmasta. Sillä äidilläkin nimittäin voi olla syynsä miksi esim. sinne pakkaseen ei tultu puoli tuntia etuajassa odottelemaan istumapaikkaa. On outoa olettaa, että kyse on puutteellisesta elämänhallinnasta tai oman mielivaltaisen tahdon toteuttamisesta. Kyse on lapsen tarpeista, ei äidin.
Aikuisen ihmisen oma hektinen elämä, rauhan tarve ja ajoissa oleminen ei oikeuta käyttäytymään törkeästi ja välinpitämättömästi muita kohtaan tässä maailmassa. Mihin on jäänyt käytöstapojen oppiminen ja muiden asemaan asettuminen tältä osin aikuisilla, kun kuitenkin peräänkuulutetaan kuinka lapsille pitää opettaa ettei saa sotkea muita tai toisten omaisuutta. Ei ne lapset tahallaan välttämättä sotke eikä niitä tarvitse siihen sotkemiseen erikseen opettaa, mutta jos se äiti ei ole vieressä muistuttamassa ja opettamassa kuinka kannattaa varoa bussissa syödessä tai kuinka muut matkustajat otetaan huomioon, niin lapselle saattaa käydä vahinkoja. Tällöin en pidä äidin vahingoniloa kovin pahana asiana, jos kanssamatkustajat todella olettavat, että äidin tulisi sieltä toisesta päästä bussia huudella lapselle ohjeita varoa sotkemasta vieruskaverin housuja tai bussia. Itsekin kieltämättä ilahduin, kun meidän tarinan huonokäytöksinen mies ei lopulta saanutkaan vallata kahta penkkiä itselleen, vaan meille paikan antanut nainen istuutui hänen viereensä. Vaikka tuskin kyseinen mies mitään tästä tilanteesta oppi tai tajusi edes omaa huonoa käytöstään.
Ei tässä ollut kyse siitä, että lapsi opetettaisiin käyttäytymään sotkuisesti ja kyllä ikkunapaikka-ihmisenä voisin sitten ystävällisesti selittää miksi tarvitsen juuri sen paikan jos on pahoinvointia tms enkä pysyä tuppisuuna. Samalla kysyisin varmasti takana istuvalta onnistuisiko siirto häneltä. Musta on itsestäänselvyys antaa se paikka vanhemmalle ja lapselle. Tarvitsisi tosi painavan syyn jos en voisi nostaa sitä takapuoltani ylös. Vähemmän itsekkyyttä, enemmän yhteishenkeä.
Itse kyllä kolmen lapsen äitinä ja julkisilla matkustaneena ilman muuta antaisin vanhemman ja lapsen istua vierekkäin julkisessa. Mutta tämän ymmärtää vasta sitten, kun itse niiden kassien ja lasten kanssa siellä bussissa reuhtoo. Johan se on turvallisuuden kannaltakin olennaista, että jompi kumpi ei joudu ravaamaan liikkeessä olevassa bussissa toisen luona. Tai en minä tiedä, onko jonkun alle kouluikäiset niin kasvatettuja, että monen sadan kilometrin matkalla ei tule asiaa puolin tai toisin. Ja kengänjälkiä naapurin lahkeeseen tulee ja ehkä voileivän kuviakin ilman että siihen erityisesti kehotetaan,( kuten tässäkään ei varmaan ollut ajatuksena, mutta sen sijaan todettiin lapsimatkustamisen reaaliteetit) !
Jos siinä samassa kerroksessa vaihtaa muutaman penkin päähän paikkaa, niin tuskin se kenekään aikuisen pahoinvointiinkaan vaikuttaa :). Ja ajoissa olemisesta ja ajoissa paikkojen varaamisesta: aina ei voi suunnitella asioita edes muutaman päivänkään päähän kun on paljon liikkuvia osia. Mullakin meni kerran auto rikki, olis tietty pitänyt ennakoida… Kaiken kaikkiaan kyllä juna on huomattavasti miellyttävämpi kulkuvälinen lapsiperheelle, olkoon bussi kuinka halpa.