Hyvästi kesä!

Pakattiin äsken koulureppu. Laitettiin vaatteet pinoon eteisentuolille, katsottiin vielä kerran säätiedotus. Asennettiin kello soimaan. Varmuuden varalta kaksi. Yöpaidan puserossa intoa ja jännitystä. 

Tänään oli kesän viimeinen päivä. Heitettiin hyvästit päälaelleen kääntyneelle unirytmille, aamuköllöttelyille, aamupalalla pelattaville Uno-matseille ja ulkona syödyille perhelounaille. Heitettiin jäähyväiset ”mitähän tänään tehtäisiin -ololle”, liian myöhään menneille pyörälenkeille ja hetkille, jolloin ei tarvinnut tehdä tai ajatella yhtään mitään.

Viime kesä oli elämäni kesä. Se oli kesä, jolloin kaikki muuttui kertarysäyksestä. Kesä, jolloin juoksin hengästymiseen asti, että ehdin kokea, nähdä ja maistaa kaiken sen, minkä olin koomavuosina jo unohtanut.

Tämä kesä oli toisenlainen. 

Juoksemisen sijaan tuli madeltua. Mentyä hitaasti ja välillä takapakkiakin. Uuden kokeminen kun oli nyt niin konkreettista. Ei ole tarvinnut juosten etsiä jotain uutta, kun sitä on tullut eteen ilman kyselyjäkin. Kuinka monta kertaa sitä onkaan tullut makoiltua illalla vuoteessa ja katseltua puoliksi tutun ja puoliksi tuntemattoman ikkunan heijastumia. Katseltua niitä kattolistoja ja pohdittua, mitä kaikkea elämä onkaan tuonut tulleessaan. Mietittyä, kuinka voisin muistaa jokaisen näistä hetkistä vielä paremmin. Nauttia nyt – tässä hetkessä – kaikesta onnesta ja rauhasta, joka kuitenkin tuli eteen vähän yllättäen niin, että välillä olo on ollut vain hämmentynyt. 

Istuimme viime viikolla autossa. Minä ja kaksi rakkaintani. Sade ropisi kattoon, oltiin ihan hiljaa. Siinä parissa neliömetrissä, hurisevan auton sisällä, oli kaikki, mitä varten kesä – sateinenkin – syksy, talvi ja kevät ovat kaikki parasta vuodenaikaa ilman, että tarvitsee enää ryntäillä yhtään minnekään.

Joten kiitos kesä. Ja tervetuloa syksy. Taas ihan uusi ja ihmeellinen. Kuten elämä on.  

-Karoliina-