kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 25.08.2017

Liikkuva lapsi on onnellinen lapsi

Teksti
Karoliina Pentikäinen

 

Kaupallinen yhteistyö: Reima

Tiedättekö sen tunteen, kun lapsi on sen verran kipeä, ettei aivan makaa sängynpohjalla toimettomana, mutta on kuitenkin sillä tavalla puolikuntoinen, ettei tätä voi päästää ulos riehumaan? Jos tiedätte, mistä puhun, tiedätte myös, että tilannetta kuvaa hyvin termi: Piru on irti. Silloin koko koti on kaaoksessa, kiukku nostaa päätään ja seinät tuntuvat liian ahtaille. Puolisairauspäivä muistuttaa aina tarkkanäköisesti siitä, kuinka tärkeää liikkuminen on lapsen hyvinvoinnin edistäjänä.

Ihminen on tehty liikkumaan. Ja lapsi vasta onkin. Ja näin äitinä voin sanoa, että yksinkertaisin, paras ja tehokkain tapa pitää lapsi hyväntuulisena ja toisaalta sellaisena, joka nukahtaa illalla sänkyynsä, on liikuttaa lasta tarpeeksi. Tarjota kauppakeskuksissa pyörimisen sijaan piha jossa juosta. Iskeä pyörä, lenkkarit tai skootin runko alle auton sijaan. Viedä lapsi uimaan, luistelemaan tai metsään. Juosta kilpaa ja tai ylipäätään vaan tarjoa tila heilua. Harvoinpa sitä näkee lasta, joka ulkoilmassa jää vaan töröttämään paikoilleen. Liikkuminen tulee ihmiselle luonnostan, jos siihen vaan annetaan mahdollisuus, eikä intoa tapeta liioilla rajoituksilla.

Meillä F liikkuu tavallisen koulussa touhuamisen lisäksi joka päivä, koska valitsimme hänelle tietoisesti liikuntasuuntautuneen iltapäiväkerhon. Siellä tanssitaan, akrobatioidaan ja puretaan muuten vaan energiaa joka ikinen päivä. Koimme hirveän tärkeänä sen, että koulupäivän jälkeen F saa mahdollisuuden tuulettaa aivojaan hikoilemalla. Sen lisäksi F:llä on kahtena iltana viikossa muut liikuntatreenit ja käymme me vielä usein iltaisin leikkipuistossa, pyöräilemässä tai vieressä olevassa uimahallissa. Ja joka kerta se hämmästyttää, kuinka paljon tytöllä on energiaa. On päivän selvää, että liikunta on lapsen hyvinvoinnin kannalta elinehto!

Reima lanseerasi tällä viikolla Kidventure-haasteen, jonka tarkoituksena on kutsua kaikki maailman lapset mukaan keräämään 1 000 000 tuntia liikettä. Toisin sanoen Reiman tavoitteena on saada lapsille miljoona tuntia hyvää mieltä. Aika mielettömän hieno ja lapsilähtöinen kampanja, etten sanoisi.

Vaikka itse lasten liikuttaminen ja hyvän mielen lisääminen ovatkin mielestäni jo sellaisenaan tavoittelemisen arvoinen määränpää, voi Reiman haasteeseen mukaan lähteneet perheet voittaa viikoittain vaihtuvia hauskoja palkintoja. Pääpalkintona on puolestaan perheloma aivan huikeaan Reiman Kidventure-tapahtumaan Rukalle maaliskuussa 2018. Kisaan voi osallistua kolmella tavalla: Syöttämällä lasten liikuntatunnit verkkoon, lataamalla ReimaGO -sovelluksen tai jakamalla somessa kisakuvan. Lisää kisainfoa ja tarkemman osallistumisohjeet löytyy Kidventuren kisasivulta

Lähtekää mukaan liikuttamaan lapsia ja haastakaa mukaan ympäröivät perheet!

-Karoliina-

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X