kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 03.09.2017

Ihanat morsiusneidot ja morsiusmekot

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Kirjoitin viime viikolla siskoni häistä, mutta palataan nyt silti vielä hetkeksi häätunnelmiin. Nimittäin noiden ihanien pienten morsiusneitojen osalta. 

F:llä on nyt meneillään todelliset prinsessa-ajat, koska hän saa olla morsiusneito lyhyehkön ajan sisällä peräti kolme kertaa. Ensimmäinen morsiusneitokeikka tuli heitettyä nyt, seuraavat ovat sitten minun ja A:n sekä toisen siskoni ja tämän tulevan miehen häissä. Onneksi meidän kaikkien häistä tulee todella erilaiset ja eriteemaiset, joten koko koristelu- ja asuhässäkkään saa paneutua joka kerta ihan puhtaalta pöydältä. 

Auroora-siskoni ja Antin häissä teemaväri on violetti ja niinpä pienten morsiusneitojen mekotkin noudattelivat tuota sävyä. Mekkojen taustalla on Helsingin Töölöön hiljattain liikkeen avannut Nona K., jonka valikoimsta löytyy kauniita vaatteita muilta merkeiltä kuin Nona K.:n omastakin mekkomallistosta. Liikkeessä voi käydä hypistelemässä kauniita helmoja jo valmiiksi ommeltuina, mutta heiltä voi tilata myös omien toiveiden mukaan uniikkeja mekkojakin. Meidän tyttöjen mekot olivatkin tästä uniikista linjasta tyttöjen koon ja meidän toiveiden mukaan tehtyinä. 

Saa nähdä, mitä seuraaviin häihin keksitään. Siskojen suunnittelurinki käy taas kuumana!

-Karoliina-

*Mekot saatu Nona K.:lta 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X