Onnea on luopua otteesta

Hesari kertoi muutama viikko sitten siitä, kuinka ihmisten onnellisuusasteen on katsottu lisääntyneen sellaisten pienten marginaalisten asioiden myötä kuin vaikkapa noutoruoka tai siivoajan palkkaaminen. Juttu alkoi hymyilyttää. Kuinka stereotyyppinen osasinkaan olla! Edessäni Woltista tilatut ruuat, kännykässä varaus seuraavan päivän kotiin saapuvalta siivoajalta.

Onnellisuushan on niin laaja kokonaisuus, ettei siihen yksi herkkuannos tai pestyt lattiat pysty ihmeitä tekemään. Tietenkään. Mutta joskus pieni asia saa aikaan jotain suurta.

Jos mietin omia ilonläikähdyksiäni, joita vaikkapa siivoajan tekemä työ saa minussa aikaan, liittysevät ne sen asian ymmärtämiseen, että toisen ihmisen tekemä työ vapauttaa minut jostain sellaisesta hommasta, jonka olisin ennen tehnyt itse. Vaikka siisti koti onkin jo palkkio itsessään, ei sen voi varsinaisesti vielä sanoa lisäävän onnellisuuttani. Se tieto, ettei minun tai meidän perheen tarvitse itse tehdä kaikkea, sen sijaa lisää! Kun joku palkattu ihminen puistelee matot tai valmistaa meidän illallisen perjantai-iltana, vapauttaa se meiltä aikaa yhdessäoloon. Aikaa voi ikään kuin ostaa.

Palveluita ostamalla ja toisaalta myös avun ottamista vastaan puolisolta ja muilta läheisiltä, olen opetellut olemaan armollisempi itselleni. Se, ettei minun tarvitse – kuten usein olen ajatellut – osata, jaksaa tai ylipäätään viitsiä tehdä kaikkea yksin, on saanut aikaan hirveästi hyvää. Vaikka olenkin varmasti monessa asiassa edelleen minä itse -tyyppiä, olen oppinut, osin varmasti ostopalveluiden myötä, hölläämään omaa otettani. Ei ole laisinkaan noloa, jos lakanat on vaihtanut joku toinen kuin minä! Ei ole noloa, jos kerran viikossa voi vetää ruuan kanssa siitä, mistä aita on matalin. Varsinkin, kun en toteuta varsinaisesti kotiäidin uraa, vaan päiviini mahtuu muutakin ohjelmaa.

Palveluiden ostamisen yleistyminen yhteiskunnassa kertoo tietysti yleisen tulotason noususta, mutta myös – ja ehkä juuri ennen kaikkea – siitä, että minunlaiseni tyypit, jotka ovat halunneet pitää kaikki langat käsissään, pärjätä reippaasti yksin, alkavat höllätä otettaan. Tajutaan se, että jos naapuri tekee paremmin voisilmäpullaa ja minä taas mustikkapiirakkaa, voidaan tehdä vaihtokauppoja, joissa minä teen piirakat kaikille, naapuri pullat. Ei ole häpeä, jos kaikkea ei tee itse. Sitä varten on ringit. Ostetut ja luontaisetuna tulleet.

-Karoliina-

Mekko: Mainio Clothing (saatu) // Kuva: Noora Näppilä