Kuukautiset. Näin ne muuttavat minua (hirviöksi).

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus heti herättyäsi tiedät, että päivästä tulee täysi katastrofi? Että mikään ei tule luistamaan ja oikeasti kannattaisi vaan sulkea silmät ja nukkua päivä läpi. No. Sellaista on olla nainen kerran kuussa. Kuten nyt vaikka viime torstaina.

Kello soi 6.50, kuten ihan jokaisena muunakin aamuna arkisin. Tosin olin herännyt jo 6.30, 6.35, 6.40 ja 6.45 kun A:n puhelin soitti herätystä ja torkkuja vieressäni. Yleensä minua hymyilyttää miehen aamu-unisuus ja oikeasti nautin itsekin siitä, ettei sängystä tarvitse ponkaista ylös aivan yhdessä sekunnissa. Nyt otti päähän. Miksi helvetissä täällä piti soitella musiikkiherätystä täysillä heti aamusta? Pientä kunnioitusta minulle niille kotimme asukkaille, joiden ei tarvitsisi herätä ennen seiskaa.

Marssin tuohtuneena keittiöön. Tein marttyyriaamupalaa. Teen kyllä yleensäkin meillä arkiaamupalat, koska A tekee poikkeuksetta iltaruuat, mutta marttyyriaamupala on ihan omaa luokkaansa. Siinä huokaisee jokaisen paahdetun leivän ja puristetun mehulasillisen kohdalla, kuinka kovaa työtä tässä juuri nyt tekeekin ja miten raskasta elämä oikein onkaan.

Mahassa vihloi. Oikeasti koko kroppaa kolotti. Migreeni teki tuloaan.

F heräsi ja aloitti kiukuttelun. En tiedä, viestikö naamani ärsytä vaan -ilmeitä, vai oliko kyseessä sattuma, mutta joka tapauksessa piru oli irti alle kymmenen minuutin. Pipo-gate sai alkunsa. Vaikka olen tulinen perusluonteeltani, F:n kanssa minulla on yleensä norsun hermot. Vuodet ovat opettaneet, ettei lapsen kiukkuun kannata lähteä mukaan. Arvatkaa, muistinko tätä viisautta torstaina? NOT!

Ja kun avasin toimiston ovet 8.17, itketti ja ärsytti. Olin menettänyt malttini, hermostunut F:lle ja nyt molemmat meistä aloittivat päivänsä kurjissa fiiliksissä. Tunsin itseni vuosisadan surkeimmaksi äidiksi. Epäonnistuneeksi kasvattajaksi (ja kaiken lisäksi turvonneeksi sellaiseksi. Vähän rumaksi. You know.).

Onneksi oli sentään työt. Eikös ahdistus ollut kaikkien kirjailijoiden luovuuden lähde? Yritin tehdä dramaattista tekstiä sukeltaen parisuhdesyövereihin ja päähenkilöiden sielunmaisemaan. Päädyin todellisuudessa lähettelemään viestejä ystävilleni kaikesta siitä, mitä miehet tekevät väärin. Ja meemejä söpöistä kissoista.

Ostin suklaata. Söin sen. Yritin kirjoittaa lisää. Päätin tehdä sittenkin kirjan sijaan copyn hommia. Epäonnistui niissäkin. Ostin ja söin lisää suklaata ja lopulta kun kello näytti 15.45, olin saanut koko päivän aikana aikaiseksi vain yhden täysin surkean copy-työn, joka ei koskaan mennyt levitykseen. Ja vajaan sivullisen tekstiä kirjaan (yleensä kirjoitan neljä sivua päivässä), jonka jouduin perjantaina deletoimaan kokonaan.

Kotona yritin selvittää aamuista konfliktia lapsen kanssa. Mökötin miehelle, vaikka en muistanut, mistä. Menin nukkumaan aikaisin.

Seuraavana aamuna heräsin ensimmäisen kerran 6.30 A:n herätykseen. Ei ärsyttänyt mikään. Änkeydyin kainaloon.

”Onpa kivaa, kun mulla on normaali olo”

”Joo. Mustakin kuule on. Että sulla on.”

En riidellyt lapsen kanssa. Ei ollut lihava olo. Tein kuudessa tunnissa sekä  torstain, että perjantain työt.

Hormonit. Vitsi diggailen teistä. Jännitystä ja dramatiikkaa elämään ainakin kerran kuussa. 

-Karoliina-