Meidän perheen säännöt

F täyttää parin kuukauden päästä seitsemän. Ja mitä isommaksi hän kasvaa, sitä suuremmaksi hänen käsityksensä siitä, ettei kaikkialla ole kuten meillä, myös tulee. Häntä kummastuttaa, miksi toisten ei tarvitse sanoa pyytämisen jälkeen ”kiitos”, miksi toisissa perheissä ei syödä lihaa ja miksi joku toinen kaveri saa jo ylittää sen tien, mitä hän ei vielä saa. Lasta kummastuttaa, miksi luokkakaveri saa ajaa ilman pyöräilykypärää ja miksi toisten perheissä ei edelleenkään käytetä ulkohousuja, vaikka omassa kodissa siihen on pakotettu jo monta viikkoa.

Aluksi yritin selittää pitkiä tarinoita, mitkä toisissa kodeissa saattoivat (ehkä) johtaa tiettyihin valintoihin. Tottakai edelleenkin esimerkiksi eettisiä ja uskontoon liittyviä valintoja on kiva pohtia yhdessä, mutta useinkaan arkisiin kysymyksiin – varsinkaan kun itse ei ole niitä päättämässä – ei ole yhtä oikeaa selitystä. Ehkä kaverilla saa katsoa tv:tä ruualla siksi, että he syövät aina lempiohjelmansa aikaan. Tai että vanhemmat eivät pidä juuri sitä kyseistä ruokahetkeä niin tärkeänä. Tai eivät pidä ylipäätään ruokailua tärkeänä. Tai ovat töistä, avioliiton tilasta tai jostain muusta niin väsyneitä, että tv-hetki on heille suoranainen pelastus. Mistä sitä oikeasti kenenkään kodin asioita tietää!

Meille onki rantautunut sellainen lause kun: ”Meidän kotona on nämä säännöt, toisaalla on omansa”. Tuo heitto taidettiin lausua kerran ikään kuin ohimennen, mutta myöhemmin siitä on tullut meidän kodin nyrkkisääntö moniin sellaisiin tilanteisiin, kun perheiden väliset erot kummastuttavat lasta. F on sen avulla ymmärtänyt, että perheitä on hirveän erilaisia. Että kaikkialla ei ole, kuten meillä. Eikä tarvitsekaan olla, koska hyvä tapa elää on niin tulkinnanvaraista. 

Meidän kodin säännöt -ajattelu on auttanut minua mielestäni myös siinä tilanteessa, kun F on kummastellut eroja meidän kodin ja isänsä kodin välillä. Ihanne olisi tietysti varmasti se, että molemmissa paikoissa olisi tismalleen samat tavat, rytmi ja speksit, mutta koska ei ole, on hyvä, että F ymmärtää, että tämäkin on ihan hyvä. Että vaikka jotkin asiat eroavatkin, ei kumpikaan tapa ole väärin tai huonompi. Se on vaan kulloisenkin perheen aikuisen tai aikuistenkin tulkinta hyvästä. Koska jokaisessa perheessä lähtökohtaisesti kun kuitenkin todennäköisesti pyritään hyvään.

Oman perheensä ja tapojensa outouden tajuaa oikeastaan vasta sitten, kun saa F:n kavereita kylään. Se ruoka, joka F:stä on ihan  normaalia, jopa herkkua, on kaverista todella kummallista. Tai äiti – se vasta joskus onkin ”tosi tiukka” tai ”aika hassu”. F:stä vaan se ihan tavallinen.

-Karoliina-

Kuva: 6/2017, Espanja. F serkkunsa kanssa. Meidän kodin säännöistä tällä kertaa poiketen – puhelimella.