Kun sisko lauluja teki

Minun pikkusiskoni on laulanut varmasti niin kauan kun muistan. Soittanut kitaraa, pianoa ja laulanut. Kun olimme lapsia, Auroora tuli yhtenä päivänä mummon puolelta (paritalon puoli, jossa mummomme asui) rahat kourassa. Kun kysyimme, mistä hän oli rahat saanut, oli vastaus, että työseuroissa olleilta mummon ystäviltä: ”Lauloin Heinillä härkien kauha on (!) ja pari omaa biisiä.”

Vaikka Auroora onkin ollut ainakin minuun ja Hipu-siskoomme verrattuna aina se ujoin, on laulaminen ollut asia, jonka avulla hän on mennyt isojenkin joukkojen eteen. Muistan, kun kerran päiväkodin tädit ihmettelivät, miten Auroora oli muistanut päiväkodin kevätjuhlassa – jossa oli extempore halunnut esiintyä – ”niin monimutkaisen, kauniin ja pitkän laulun sanat”. No eipä hän ollutkaan niitä muistanut. Vaan sepittänyt päästään kesken esityksen.

Siskoni on Uusi Manner -bändin solisti ja laulujen kirjoittaja. Ja vaikka he ovatkin bändin kanssa julkaisset monia biisejä, esittäneet livenä vielä useampia, tajusin vasta pari viikkoa sitten ilmestynyttä Musta vuosi -levyä kuunnellessa, kuinka eriskummalista onkaan, että osa omankin elämän asioista on tallennettu niin hienoon pakettiin kuin musiikiksi.

Tokihan Auroora kirjoittaa laulut omien kokemustensa ja tunteidensa kautta, mutta koska olemme läheisiä, on levyn sanoituksiin tallentunut niin yhteiset hulvattomat festarit kuin rakkaan ihmisen poismenokin.

Koen olevani hirvittävän etuoikeutettu siitä, että niin läheinen ihminen minulle on purkanut monta itsellekin tärkeää tilannetta ja tunnetta laulun sanoiksi. Kirjoittanut paperille ja lopulta laulanut asioita, joista olemme kyllä puhuneet, mutta jotka olen ymmärtänyt hänen kannaltaan vasta oikeasti näiden kappaleiden myötä. Ja kun kaikki nuo tarinat on vielä säveltänyt itsellenikin tärkeä Simo (Andersen), ei liikutuksilta voi oikeasti välttyä.

Kiitos Uusi manner taas kyynelistä ja hymynkareista. Ja päähän soimaan jääneistä kertseistä. Olette ihan ykkösiä!

-Karoliina-