kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 03.11.2017

8 parasta keinoa selättää flunssa!

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Meikäläisestä on tullut vuoden sisällä valitettavasti oikein flunssa-asiantuntija. Samalla, kun vatsani alkoi reistailla, aloin saada aivan ennätysusein flunssaa ja kuumetta. Enkä ihmettele: Vastuskykyhän ilmeisesti sijaitsee – tai sen pitäisi sijaita – suolistossa.

Jotain hyvää näistä flunssista sentään on ollut. Samalla, kun olen niiskutellut nenääni, olen kehitellyt ja jalostanut lukuisia kotihoitokikkoja. Ja koska tautiaika on nyt muutenkin taas käsillä, päätin jakaa kokeneen konkarin vinkit.

7 VINKKIÄ FLUNSSAN SELÄTTÄMISEEN

  1. Jalat kuumaan veteen. Heti, kun flunssa alkaa ilmoitella tulostaan, iske jalat ämpäriin, jossa on pirun kuumaa vettä. Tämä on tapa, jolla on meidän perheessä poistettu flunssa vuosikaudet, mutta jota en ole kuullut kovinkaan monen muun käyttävän. 
  2. Pidä muutenkin jalat lämpiminä. Vaikka en olekaan sukkafani, täytyy myöntää, että jalkojen vilustuttaminen aiheuttaa minulle todella usein nuhaa. Siksi jalkojen lämpimänä pitäminen on hirmuisen tärkeää. Tennareihin jo villapohjalliset. Kenkiin villasukat. Jos et osaa kutoa, kelpoja villasukkia saa ainakin kokoon 38 asti Polarn O.Pyretiltä.
  3. Vetele sinkkiä ja C-vitamiinia. Paljon.
  4. Narskuttele inkivääriä. Ihan karmeallehan se suussa tuntuu, mutta raa`an inkiväärin pureskelu poista kokemuksella pöpöjä. 
  5. Nuku hyvin. Ja jos ei muu auta, ota yöksi Buranaa. Minulle ainakin ibuprofeiini + uni ovat aivan ehdottomat kaverukset flunssanpoistossa.
  6. Käytä nenäkannua. Olen täysin varma, että ilman nenäkannun käyttöä olisin joutunut syömään elämässäni todella monta kertaa useammin antibiootteja. Yksi kerta per sierain ei aina riitä. Joskus tarvitaan kolme toistoa monta kertaa päivässä.
  7. Juo paljon. Itse tehtyjä mehuja ja ihan tavallista vettä. 
  8. Jos mikään edellisistä konsteista ei auta, ja olo pahenee/kestää kauan, kannattaa mennä lääkäriin! 

Näillä kohti terveämpää talvea ja viikonloppua!

-Karoliina-

Kommentit (1)

Tiesithän että flunssat ihan määritelmänsä mukaisesti poistuvat ihan ilman minkäänlaisia hoitoja?

Ainoat keinot, jotka on tutkimuksissa todistettu lyhentävän flunssan kestoa: sinkki ja C-vitamiini. Järki on toki myös nukkumisessa (en tiedä onko niistä tutkimusnäyttöä). Samoin juominen pitää limakalvot kosteina mikä helpottaa immuunipuolustusta näillä.

Ja vielä lisäys: älä tule pelkkien flunssien oireiden vuoksi lääkäriin vaikka ”oireet pahenisivat”, tulet vaan ihan turhaan. Jos tulee jotain muita oireita, sitten voit soittaa puhelinneuvontaan ja kysyä.

Terveisin vuotta vaille valmis lääkärinalku

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X