Kirjoittelin pari viikkoa sitten siitä, kuinka fitness-buumi on tappanut liikunnaniloani. Ja siitä, miten yritän nyt PT:n avulla taistella liikuntaällötystä vastaan.
Valitsin omaksi personal trainerikseni Mikko Korpeisen Fitfarmilta*. Halusin saada sellaisen tyypin johdattamaan minut liikunnan saloihin, joka ymmärtäisi ensinnäkin sen, että minulla ei ole mahdollisuutta (eikä kiinnostusta) uhrata liikunnalle koko elämääni. Halusin, että personal trainer tietäisi alusta asti, etten minä tähtää fitness-lavoille tai laihempaan ulkomuotoon, vaan ennen kaikkea haluaisin saada liikunnasta elämäntavan. PT voisi kyllä antaa vinkkejä ruuan suhteen, mutta mihinkään askeettisuuteen tai selkeisiin kieltoihin minusta ei olisi.
Mikko on itse kolmen lapsen isä, joka tietää, miltä tuntuu tehdä töitä, elää ruuhkavuosia, kuskata lapsia harrastuksia ja samalla vielä itse treenata aktiivisesti siinä kyljessä. Hänellä ei ole siis epärealistinen kuva siitä, mitä arki lapsiperheessä vaatii. Mutta toisaalta hän myös tietää, jos yritän selittää tekosyitä ja luistaa treeneistä. Hän jos joku osaa organisoida ajan kaikkien elämänosa-alueiden välille.
Mikko on toiminut personal trainerina kahdeksan vuotta. Hän työskentelee myös PT-kouluttajana ja hänen opeistaan on valmistunut liki 300 uutta personal traineria. Tällaisten yksilöohjausten lisäksi Mikko tekee esimerkiksi ryhmäohjauksia.
Minun treenini aloitettiin viime viikolla kuntokartoituksella. Tein salilla erilaisia pieniä harjoitteita, joiden avulla Mikko näki, mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni. Ja tiedättekö mitä? Tulokset olivat juurikin niin heikot, mitä osasin odottaakin. Ne kertoivat seuraavaa kieltä kropastani:
- Jalkojeni lihakset olivat naisen perustasoa. Ei nyt aivan surkeassa jamassa, mutta ei kyllä hyvässäkään. Vasen pakarin tosin oli heikommassa kunnossa kuin oikea ja siihen on jatkossa kiinnitettävä erityishuomio. Se ilmeni vaikkapa niin, että kun tein kyykkykävelyä, asento ei pysynyt oikeana, koska lihaksisto ei ollut tarpeeksi vahva.
- Vatsalihakseni olivat todella heikot. Suoraan sanottun surkeat! Jaksoin lankuttaa 15 sekuntia. Sinänsä hassua, koska vatsalihakset ovat kroppani ainoat lihakset, jotka näkyvät ulospäin.
- Käsieni lihakset olivat onneksi sentään hyvässä kunnossa.
- Ryhtini oli ”perustoimistotyöntekijän kyyry”.
Alkukartoituksen tulosten perusteella Mikko alkoi tehdä minulle treeniohjelmaa. Tarkoitus olisi treenata kerran viikossa yhdessä, kaksi kertaa yksin. Vaikka Mikon näkeminen olikin kivaa, ja hänen kanssaan varmasti treenit onnistuu, pahoin pelkään, mitä noista minun omista treenistäni tulee. Jotenkin liikuntavastaisuus edelleen puskee aika vahvasti päälle.
Nyt ei kun kohti sitä todellista tekemistä ja itsensä haastamista!
-Karoliina-
*postaus toteutettu yhteistyössä Mikko Korpeisen kanssa.
Kuva: Pixabay
Kommentit (30)
En ymmärrä näitä sun liikuntapostauksia ollenkaan. 🙂 Mistä olet saanut päähäsi, että liikunnan harrastaminen pitäisi johtaa fitness- lavoille tai laihempaan ulkomuotoon? Lenkkipolut, liikuntasalit, uimahallit jne on täynnä ihmisiä, jotka harrastavat liikuntaa, koska se on kivaa ja siitä tulee hyvä olo; somessa heitä ei ehkä niin näy raportoimassa suorituksistaan ja ulkonäöstään.
Minä en ole koskaan käynyt salilla vaan käyn erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla (tanssista kahvakuulaan), joogassa, pilateksessa, lenkillä, pyöräilemässä, metsässä vaeltamassa jne. Onko saliharjoittelu sinulle mielekästä? Jos ei niin voi olla, että liikunnan ilo jää edelleen saamatta. Lihaskuntoa voi kehittää muuallakin, tietenkin valmis saliohjelma on helppo tapa aloittaa.
Tsemppiä treeneihin! Itse olen koko elämäni liikkunut enemmän ja vähemmän ja nyt lasten saannin jälkeen vielä vähemmän 🙂 Ryhmäliikuntainnostus yleensä loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, samoin lenkkeily painottui syksyn ja kevään kivoille ilmoille. Tänä syksynä aloitin ystävän painostuksesta crossfitin, vähän epäilevästi senkin suhteen, mutta vitsit miten positiivisesti se on yllättänyt ja vienyt mukanaan! Niin kliseeltä kun se kuulostaakin, niin siinä näkee oman kehittymisen nopeasti, on todella monipuolinen ja mikä parasta, siinä treenataan yhdessä mutta kuitenkin yksilöllisesti jokaisen kuntotaso huomioiden. Jonain päivänä harjoitellaan päällä seisomista, toisena taas nostetaan rautaa penkistä 😀 Ja siellä on kaiken tasoisia treenaajia. Suosittelen siis kokeilemaan, jos sali alkaa tökkiä. Mä en ainakaan koskaan löytänyt motivaatiota yksinäisiin salitreeneihin.
Kiitos vinkistä! Itsekin toivon, että löytäisin tässä treenatessa sen oman juttuni kaikkien liikuntalajien joukosta!
Tämä on nimenomaan se liikunnallisen elämäntavan salaisuus: juuri sinua innostavan lajin löytäminen! 🙂 Tahkosin itsekin 2-kymppisenä salilla ja ryhmäliikuntatunneilla. Ja aina lopahti, koska se oli vaan pakkopullaa, ilo oli kaukana. Ainoastaan laskettelu oli omasta lajivalikoimasta aidosti nautinto. Lapsen saannin myötä totesin että omasta päästä on pakko alkaa pitää huolta -liikkumalla. Nykyään liikunta on elämäntapa, kun oikeat lajit on löytyneet: kiipeily, maastopyöräily ja crossfit. Ja kummasti niille löytyy aikaa kahdesta lapsesta ja matkatyötä tekevästä miehestä huolimatta :). P.S. Kokeile sitä crossfittiä! 😉 Ei siihen tarvitse hurahtaa ja alkaa käymään 5 x viikossa. Se on aidosti suorituskeskeinen, ei ulkonäkökeskeinen laji.
Ystäväni treenasi pari vuotta pt:n kanssa ja hän laiheliinina ilmoitti haluavansa painoa lisää lihasten muodossa. Ruokaa sai mättää hulluna ja sen päälle vielä hurjat energiapläjäykset smoothiejuoman muodossa. Lopputuloksena oli kolmen kilon painonnousu. Voimat kyllä kasvoi rutkasti ja se näkyy positiivina kropan muodossa. Lihasten kasvattaminen ei siis ole kovin helppoa ja täysin mahdotonta, jos ei syö kunnolla. Terveellinen syöminen ei tarkoita kituuttamista, eikä sitä, etteikö välillä voisi syödä herkkuja. Se, että ”lihakset” näkyvät, ei tarkoita välttämättä sitä, että ne ovat vahvat. Heikotkin lihakset näkyvät, jos niiden päällä ei ole rasvakerrosta.
Hyviä pointteja!!
Mä jotenkin tartuin vain yhteen lauseeseen sun postauksessa ja se sai minut kiehumaan, koska tästä asiasta on nyt ollut paljon puhetta lähipiirissäni.
Miten voit väittää, että lapsettomalla PT:llä olisi epärealistinen kuva (lapsi)perhearjesta? Omasta mielestäni kuka vaan, oli sitten lapseton tai lapsellinen ihminen, pystyy ymmärtämään, että jokaisella on eri tavoitteet ja priorisoinnit ja myös lapseton PT osaa antaa ihan samanlaista, joustavaa liikuntaneuvontaa, siinä missä perhearjenpyörittäjäkin.
Kommentistasi todella huokuu se, että sinulla ei ole lasta/lapsia.
Sun kommentistasi todella huokuu se, että luulet kaikkien lapsettomien vain vetävän lonkkaa 24/7. Kyllä nyt normaali ihminen ymmärtää jos sille sanoo vaikka että mulla on 0-2 tuntia viikossa aikaa liikuntaan, ei siihen omaa jälkikasvua tarvitse.
Samalla perjaatteella et voisi ottaa pt joka ei ole tehnyt täysin samaa työtä kun sinä, ole samaa sukupuolta, elänyt samanlaisissa parisuhteissa, ole samanlaista sukua yms. mitkä vaikuttavat elämän vaatimuksiin. Ei tarvitse olla elänyt täysin samaa elämää, jotta voisi ymmärtää toista.
Minustakin on ihan älytöntä ajatella pt:n soveltuvuutta itselle sillä perusteella, löytyykö lapsia perheestä vai ei. 😀 Ihan sama tilanne, kun lapseton henkilö sanoo olevansa tosi väsynyt, ja joku vanhempi kuittaa sen ”et tiedä väsymyksestä mitään kun sinulla ei ole lapsia”. Uskomatonta. Ihan ku ei vois tietää mistään mitään ilman niitä lapsia.
Vaan jos se ihan OIKEISTA syistä on itselle paras vaihtoehto muutkin pt:n ominaisuudet huomioiden niin go for it. Mitäpä kukaan muu sitä kieltämään.
Tämä nyt menee aika ot:ksi, mutta aika huvittava kyllä tuo väsymysvertaus. Toki väsymystä voi tuntea kuka tahansa ja lapsettomallakin voi olla vaikeuksia tässä, mutta kyllä se keskimäärin on aika erilaisissa sfääreissä olla väsynyt tietäen, että voit nukkua seuraavana yönä tai ehkä seuraavana viikonloppuna enemmän, kuin että et ihan oikeasti tiedä minä vuonna se tilanne tulee, että saisit nukkua juuri niin kauan kuin tarvitsee.
Neljän kuukauden ikäisen, huonosti nukkuvan vauvan äitinäkään en voi yhtyä mielipiteeseesi. Vaikka nyt olenkin todella väsynyt, niin lapsettomana koin usein paljon pahempaakin väsymystä työstressin tai univaikeuksien seurauksena.
Samaa mieltä. Olen itse yksinasuva opiskelija ja primaarisesta unettomuudesta kärsivä, joten en pysty nukkumaan välttämättä edes silloin, kuin siihen olisi ajallisesti mahdollisuus. Vanhemmat usein nukkuvat silloin kuin ehtivät, unettomuudesta kärsivät eivät välttämättä silloinkaan.
Huvittava vertaus? Miten sä määrittelet sen, miten väsyneeksi kukin itsensä tuntee? Ei siihen tarvita lapsia todisteeksi. En ees jaksa tehdä luetteloa sulle siitä miten monista asioista ihminen väsyy.
Heippa te kaikki, jotka kommentoitte siellä yläpuolella megapitkään ketjuun perheellinen/perheetön pt + väsymysasiaan!
Ihan olette oikeassa, että ammattilainen on ammattilainen, oli sitten lapsellinen, lapseton, kissaton, omakotitalon omistaja tai mitä tahansa. En kuitenkaan mielestäni kirjoittanut (tarkistin vielä ylhäältä), että Mikko olisi sopiva pt siksi, että hänellä on perhe. Vaan siksi, että ymmärtää, mitä on elää ruuhkavuosia. Toki kiireitä on erilaisia, mutta vertaistuolle (oli kyse sitten mistä vaan) on helpompi selittää tiettyjä asioita. Vähän sama kun toiselle äidille on helpompi selittää, miksi itkevä lapsi on kurja jättää päiväkotiin, vaikka lapsetonkin varmasti osaa olla empatiakykyinen ja inhimillinen.
Minun on kuitenkin pakko todeta, että itselle kyllä monet elämänkokemukset tuonut referenssiä myös työntekoon. Vaikka valmistuin esimerkiksi vuonna 2008 opettajaksi ja olin näin ollen paperilla aivan ammattilainen, kyllä oman lapsen syntymä on opettanut esimerkiksi perheiden kohtaamista ihan eri tavalla. Se ei tarkoita sitä, etteikö lapseton kollega olisi ihan yhtä hyvä tai jopa parempi, mutta itse koen, että myös yksityiselämän asiat tuovat viisautta myös työhön. Näinkin voi siis olla.
Salilla käynti voi olla myös kivaa, vaikka monella tuntuu olevan kovin kielteinen suhtautuminen siihen. Käyn sen lisäksi vesijuoksemassa ja satunnaisesti ryhmäliikunnassa. Salitreeni on osoittautunut ainoaksi tavaksi pitää niska- ja selkävaivani edes jotenkin kurissa.
Minulle sopii paremmin se, että voin itse valita ajankohdan. Toisille sopii se, että joku muu kertoo, mitä tehdään ja milloin. Pääasia, että liikkuminen tuntuu mukavalta.Oikeaa ja väärää ei ole tässäkään asiassa, se oma mielipide ei aina ole ainoa vaihtoehto.
No aivan! Itse tykkään todella käydä salilla vaikka en todellakaan ole mikään fitnessihminen. Salaisuuteni on että en tee inhokkiliikkeitäni. Tuntuu että ihan peruskuntoilijatkin vääntää tatti otsassa ikävää mutta olevinaan optimaalista treeniä ja sitten lopettaa kokonaan kun motivaatio ymmärrettävästi loppuu. Itse esimerkiksi vihaan kyykkäämistä syvästi joten en kyykkää. Mahdollisesti jää maksimigainssit saamatta mutta paljon parempi on vääntää muita liikkeitä (ja muita jalkaliikkeitä) siten, että lähden mielelläni salille kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Juurikin näin! Minua viehättää salissa (vaikka liikkuan aloitus onkin haastavaa) juuri se, että kukaan ei sanele minulle mitään tiettyä aikaa. Salitreeni tuntuu siis monella tavalla vapaammalle kuin moni muu liikunta.
Muakin mietityttää, miksi etsit sitä kadonnutta liikuntailoa salilta, jos sua ei kiinnosta salitreeni yhtään? Tai ainakin sellaisen vaikutelman kirjoituksestasi sain. Itse aloitin ryhmäliikuntatuntien testailun ihan vasta, kävin kokeilemassa lavista ja kuntopiiriä. Seuraavana listalla on body balance. Aion antaa joka tunnille mahdollisuuden ja käyn sitten vain niissä, mistä tykkään. Ryhmäliikunta tuntuu olevan mun juttu; tehdään yhdessä, mutta kuitenkin jokainen yksin ja itselleen.
Ei sinne salille ole pakko mennä, liikuntaa on monenlaista muutakin 🙂
Mua ei töki varsinaisesti sali. Vaan ylipäätään kaikki liikunta 😀 Itse kuitenkin pidin ennen salista, joten siksi tuntuu fiksulle etsiä intoa vanhasta kaverista.
Tsemppiä paljon treeneihin! Itellä salitreeeni alkoi luistaa kun sain miehestä ”PT:n”, joka kokeneempana neuvoi, mutta treenasi myös siinä samalla itse.
Ja sitten vielä kyynikon muistutus: PT:llä ei välttämättä ole mitään koulutusta ravitsemusohjeiden antajaksi, vaikka olisikin kokenut. Että jos saat näitä ohjeita niin muista pitää myös oma harkinta mukana 🙂
Liikunnan iloa!
Kiitos paljon 🙂
Tsemppiä treeneihin!! Toivottavasti nautit salilla käymisestä! 🙂 Itse kävin monta vuotta suomessa salilla ennenkuin muutin italiaan ja tuli stoppi. Täällä ei kyllä fitness buumit jyllää ja kukaan ei puhu mistään dieeteistä tai salitreeneistä 🙂 täällä nautinki paljon enemmän pitkistä kävelyistä koiran ja poikaystävän kanssa(=laatuaikaa ja ihana rupatella samalla) sekä joogasta:) huvitti kyllä kun aluksi kirjoitit että haluat pt:n ymmärtävän ettet voi perhe-elämän takia omistaa koko elämääsi liikunnalle ja silti aiot käydä kolme kertaa viikossa salilla 😀 monilla perheellisillä ei ole siihen todellakaan mahdollisuutta että kolme kertaa viikossa töiden jälkeen vielä lähdetään salille 😀 itse olen raskaana ja perhe arki on alkuvuodesta vasta edessä, mutta näin monen perheen elämää ammatin kautta seuranneena vuorokaudessa ei tunnit meinaa riittää, hyvä kun kerran viikossa kerkeää liikuntaharrastusten pariin 🙂 mut hyvä kun sulla on aikaa ja saat järjestettyä, en sillä sano että siitä pitäisi huonoa fiilistä tuntea!! Toivotan sulle paljon treenimotivaatiota ja toivottavasti löydät sen kadonneen liikunnan ilon!
No on totta, että kolme kertaa tuntuu itsestäkin aika paljolle…mutta jo miettii liikuntasuosituksia, ei se taida olla yhtään mitään! Ihanaa eloa sinne Italiaan!
Ainaki musta tuntuisi että salilla PT:n kanssa treenaus olisi se kaikista pahin tapa ”taistella liikuntaällötystä vastaan”, kun joku kyttää vieressä ja sun on pakko saada tehdä treeni loppuun vaikka kuinka sitä vihaisit 😀 mun on vähän vaikea kuvitella että itseään pakottamalla löytyisi liikunnanilo, vaan mieluummin etsisin rauhassa ja kokeilisin kaikkea mahdollista jos löytyisi jotain mistä tykkäisin.
Hah 😀 Mä taas tarvitsen rehellisesti vierelle ihmisen sparraamaan.
Toki mediassa usein esitetään tätä fitness/superdieetti- mielikuvaa, mutta ei se kyllä päde ihan tavallisilla jumppasaleilla tai jos lähtee ulos kävelylle; aivan tavalliset ihmiset siellä kuntoilee ihan itseään varten. En edelleenkään ymmärrä miksi sun liikuntaharrastukseen pitäisi vaikuttaa joku somen fitness- maailma.
Monet PT:t varmaan tekee ohjelmia eniten fitness- harrastajille tai laihduttajille, joten he saattavat siksi olla vähän kaavoihin kangistuneita (mikä ei mun mielestä kyllä ole kovin ammattimaista).
”Mistä olet saanut päähäsi, että liikunnan harrastaminen pitäisi johtaa fitness- lavoille tai laihempaan ulkomuotoon?” <– Jos lukee lehtiä, katsoo tv:tä tai seuraa somea, hirveän usein liikunnalla halutaan totaalinen muutos koko ihmiseen tyyliin superdietit ja häädietit ja mitkä lie. Olen myös yrittänyt saada itselleni vuosia PT:tä, joka ymmärtäisi omat arkiset motiivini liikunnalle. Ja vaikka kuinka olen yrittänyt selittää omat tavoitteeni, aina ängetään sitä maitorahkaa ja kaloreiden kyttäämistä joka väliin. Se on minusta todella turhauttavaa.
Tykkäsin ennen salitreenistä, ja nytkin tykkään siitä Mikon kanssa. Totta on, että vierelle tulee kehitellä myös jotain muuta inspiroivaa.
Ihan samaa olen miettinyt:)
Itse käyn erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla ja pelaan mammasäbää ja -futista, koska se on kivaa ja siitä tulee niin hyvä olo. En siksi, että se olisi trendikästä tai että pyrkisin fitnesskuntoon. Kuten ei myöskään ne kaikki sadat tavalliset naiset ketä näiden liikuntamuotojen parissa tapaan. Salilla en itse jaksa käydä eikä se ole minulle mielekästä, mä myös suosittelen sinua kokeilemaan eri vaihtoehtoisia tapoja liikkua jos se mielekkyys vaikka helpommin löytyisi muualta kuin salilta.