Vanhemman oikeus lapseen on suurempi kuin lapsen oikeus turvaan!
Tänään vietetään lasten oikeuksien päivää, joka nojaa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen. Sopimus on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus ja se tuli mm. Suomessa lainvoimaiseksi vuonna 1991.*
On hirmuisen tärkeää, että lapsen oikeuksista puhutaan ja tällaisia päiviä ja kampanjaviikkoja järjestetään. Ja olipa kyse sitten millaisesta maasta tai yhteiskunnasta hyvänsä, on aina kohtia, joissa lapsen oikeuksia voisi vielä parantaa. Jossakin maassa puututaan lapsiavioliittoihin, toisessa taas lasten asemaan vanhempien avioeron keskellä. Oli yhteiskunta minkälainen tahansa, on jokainen esille nostettu aihe ja teema tärkeä.
Minua kuitenkin on viime vuosina alkanut sapettaa se, kuinka lasten asemasta puhutaan juhlapuheissa kauniin sanoin, mutta todellisuudessa lapset ovat edelleen se ryhmä, joka jää jalkoihin liian usein. Maailma on toki täynnä hyviä ja huolehtivia vanhempia tai kasvatuksen ammattihenkilökuntaa, mutta se ei poista sitä, että jos lapsen ja aikuisen tarpeet laitetaan vierekkäin, lähes poikkeuksetta – silloin kun tosi on kyseessä – aikuisen oikeudet jyräävät lasten ylitse.
Otetaanpa vaikka esimerkiksi päiväkoti- tai koulurakennus, jossa on hometta. Aikuiset, tilassa työskentelevät, voivat hakea itselleen parempia työoloja esimerkiksi työterveyden kautta. He voivat vaatia tutkimuksia ja jättäytyä sairauslomalle. Usein näistä sisäilmaongelmista ei kuitenkin puhuta koteihin juuri mitään. Liian usein esimerkiksi sisäilmanongelmat pimitetään niin pitkälle, kuin vain mahdollista. Vasta kun päiväkoti tai koulu on lakkautusuhan alla, moni perhe saa tietää, millaisessa paikassa heidän lapsensa ovat vuosikausia päivänsä viettäneet.
Sama kaava on nähtävillä muun muassa silloin, jos lasten parissa työskentelee henkilö, joka ei ole sovelias tavalla tai toisella työhönsä. Aikuiset voivat hakea työpaikan siirtoa, tehdä kantelun kollegastaan esimiehelleen tai hakeutua esimerkiksi työnohjaukseen. Samaisen hankalan tyypin pyörimistä lasten keskuudessa kuitenkin harvoin kyseenalaistetaan, ja jos lapsi tai nuori ottaa asian puheeksi, käsketään – poikkeuksetta – lapsen itse sopeutua tilanteeseen.
Suurin ongelmakohta lasten oikeuksien kannalta on mielestäni kuitenkin se, että vanhemmilla on aina suurempi oikeus lapsiinsa, kun lapsilla turvallisiin vanhempiin. Kun julkisuuden kautta on tullut esille järkyttäviä tapauksia, joissa lapsen henki on ollut vanhemman toimien vuoksi esimerkiksi vaarassa, moni kauhistelee tilannetta ja pohtii, miten näin voi käydä. Kuitenkin tutustumalla tapaamis- ja huoltajuuskaavoihin, joita maassamme noudatetaan, on aivan selvää, että viranomaiset ovat tällaisten asioiden suhteen lähes voimattomia. Aikuisen oikeus pitää kiinni lapsestaan on niin suuri, että se jyrää lapsen hyvinvoinnin ja valitettavasti joskus jopa hengen yli.
Olenkin viime vuosien aikana – äitinä ja myös 9 vuotta peruskoulussa työskennelleenä – alkanut inhota sanontaa, jossa jokaisen vanhemman kerrotaan olevan paras vanhempi omalle lapselleen. Se on mielestäni suurinta lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin laiminlyöntiä, mitä voi olla! Toki monesti, onneksi hirmuisen usein, se virallinen vanhempi onkin lapselle paras ja hyvää tekevin huoltaja, mutta on myös ihan hirmuisen paljon tapauksia, jossa näin ei ole.
Aihe on kuitenkin niin arkaluontoinen ja kipeä, että siihen on hirmuisen vaikea puuttua. Kuka nyt nimittäin haluaisi myöntää, ettei ole oikea aikuinen huolehtimaan lapsestaan? En minä, etkä varmasti sinäkään.
Fakta on kuitenkin se, että henkisesti epävakaa, väkivaltainen ja/tai epäluotettava aikuinen ei ole hyväksi kenenkään lapsen kehitykselle, olipa sitten kuinka kyse lapseen biologisista siteistä. Tietysti olen sitä mieltä, että monikin ongelmissa oleva aikuinen voi oikealla ohjauksella ja tuella kasvaa vanhempana niin, että haasteista huolimatta lapsen on hyvä kasvaa omassa kodissaan vanhempiensa kanssa. Joskus on kuitenkin myönnettävä, ettei tukikaan auta ja lapsen olisi hyvä kasvaa toisaalla. Tämä onkin asia, jossa me olemme mielestäni Suomessa liian arkoja. Pelkäämme niin paljon karsia aikuisten ja vanhempien oikeuksia, että tallomme samalla monen lapsen aivan hajalle.
Nykyisin puhutaan kauheasti siitä, kuinka huoltajuusnimitykset voisi muuttaa aikuisten kannalta reilummiksi erotilanteissa. Ollaan huolestuneita siitä, kumpi vanhemmista saa etä- ja kumpi lähivanhempinimityksen. Keskustelua käydään myös siitä, voisiko erolapsen virallinen osoite olla molempien huoltajien luona ja kuinka molemman vanhemman oikeudet turvataan erotilanteessa. Toki nämäkin asiat ovat tärkeitä ja monissa tapauksissa varmasti vanhempien tasa-arvoinen kohtelu ja tunne tasa-arvoisesta vanhemmuudesta lisää myös lapsen hyvinvointia, mutta en silti voi olla kummastelematta sitä, kuinka – taas kerran – vanhempien ja aikuisten oikeudet nostetaan esille ennen lapsen hyvinvointia.
Toivoisinkin seuraavina lapsen oikeuksien viikkoina ja vuosina enemmän keskustelua niistä lapsen todellisista oikeuksista ilman, että soppaan sotketaan aina aikuisten omat mielihalut ja vaatimukset. Mitä jos etä-lähivanhempikeskusten sijaan annettaisiin vaikka jokaiselle eroperheen vanhemmalle koulutusta siitä, kuinka lasta voi tukea paremmin muuttuneessa elämäntilanteessa? Tai mitä jos jokainen vanhempi saisi vaikka vuosittain infopaketin lapsen kasvun tukemiseksi, mitä jos kasvatuspsykologien luennot tulisivat osaksi valtion tarjoamaa lapsiperhetukea tai jos vaikka sosiaalitoimeen ja lastensuojeluun suunnattaisiin enemmän varoja? Mitä jos hienojen sanojen sijaan oikeasti rohkaistuttaisiin toimimaan lasten – ei aikuisten – hyväksi?
Hyvää lasten oikeuksien päivää! Todellista sellaista.
-Karoliina-
*Lähde: Lapsenoikeudet.fi
Kuva: Sanni Kariniemi/ Family, Teoksesta Tee se itse -vauva. Bazar 2016. Sallinen&Kariniemi.
Kommentit (43)
Aamen, hieno ja upea kirjoitus Karoliina! Olen niin samaa mieltä!
Todella hyvin kirjoitettu ja sanot rohkeasti mielipiteesi. Upposi minuun ja asia on juuri noin kun kirjoitit.
Kiitos 🙂 Ihanaa viikkoa!
Tärkeä ja ajankohtainen teksti. Lapsen edun pitäisi aina mennä vanhempien edun edelle.
Niin pitäisi!
Karkasi käsistä… Siis kirjoitus oli täyttä asiaa, mutta on näköjään kielipoliiseja liikkeellä. Hieno homma. Jokainen kommentoi sitä mitä parhaiten osaa.
🙂
Jankkasin tuota otsikkoa pitkään, kun luulin, että siinä pilkataan jotain kielitaidotonta nettikommenttia. Aukesi se kai lopulta, olisi auennut heti, jos olisi kirjoitettu oikein.
Ja blogikirjoituksen ydin oli…??? 🙂
Kahdelle edelliselle kommentille: Nyt en valitettavasti oikein ymmärrä, mistä on kyse. Pahoittelut 🙂
Varmaankin kyse on siitä, että otsikossa oli aluksi ”kuin”-sanan tilalla ”kun” ja sitä ennen oli pilkku. Teki otsikosta kommentoijan mielestä epäselvän.
Minuakin ärsyttää tuo ajatus ”vanhemman oikeus lapseensa”, ihan kuin lapsi olisi jokin esine/objekti jonka vanhempi voi omistaa. Jokaisella lapsella pitäisi olla ennenkaikkea oikeus turvalliseen lapsuuteen, turvallisten ja läheisten aikuisten kanssa.
Ensinnäkin se on lapsen oikeuksien päivä, ei lasten oikeuksien päivä. Ja sitten kysymys: miten kaksi virallista osoitetta lapselle on jotenkin huono juttu lapsen kannalta? Tämä on asia jota esim. monet perhejärjestöt yrittävät ajaa nimenomaan lapsen edun vuoksi.
Kiitos, että puutuit tähän epäkohtaan päivän nimessä.
En ole sanonut missään vaiheessa tekstiä, että osoiteasia olisi huono juttu. Kirjoitin, että ennen kuin vanhempien oikeuksia aletaan ajaa, olisi ensin hyvä keskittyä lapsiin. Tosin, kuten jo ylhäällä kirjoitinkin, on vanhempien tasa-arvo usein myös lapsen etu.
Karoliina, en voi danoa kuin vau. Loistava ja erittäin ajankohtainen kirjoitus. Opiskelen erityisluokanopettajaksi ja sijaisuuksien ja kentällä olevilta tuttavilta kuultuna, juuri nämä asiat mietityttävät. On todella rohkeaa sanoa.nämä asiat, mitä varmasti monet miettivät. Viime aikoina olet kirjoittanut monta muutakin rohkeaa postausta, mitä arvostan maasta taivaaseen. Tuntuu, että erityisesti sinun blogisi on viime aikoina saanut suhteettoman paljon lokaa niskaan ja silti jaksat ja uskallat tuoda näin rohkeita avauksia esiin. Ihailen toden totta! Kuvastaa ajan keskustelukulttuuria, ei saa jäädä vihaajien huutojen alle. Kiitos rohkeudestasi, toimit esikuvana mulle juuri tässä mielipiteiden esiintuonnissa. Aivan ihanaa talviviikkoa sulle ja voimaa törkyviestien tulvaan. Xoxo.
Oi kiitos kauniista sanoistasi! Mä en usko, että haalea maito kiinnostaa lopulta ketään (tai saa muutosta tapahtumaan). On tärkeää saada keskustelua aikaiseksi aiheista, jotka itse koen keskustelun arvoisiksi.
Ihanaa talvea <3 Onnea valitsemallasi uralla! Hieno työ!
Nyt kyllä meinas lähtee hirmuisen-sanan käyttö lapasesta 😀 Oon kiinnittäny huomiota tämän ja tämänkaltaisten sanojen käyttöön sun kirjotuksissa. Jotenki tuntuu siltä että äidinkielen opettaja osais ilmaista asiansa ilman tällaisia ärsyttäviä korostussanoja, jotka aina jotenki hyppää silmille tekstistä ja alkaa liikaa käytettynä ärsyttää.
Jos niin kovin ärsyttää niin älä lue:)
Olen huomannut tismalleen saman! Sanat hirmuisen, hirveän ja hirvittävän vilisevät muuten hyvässä ja laadukkaasti kirjoitetussa tekstissä.
Äidinkielen opettajaksi kouluttautuessa ei käydä yhtä ainoaa kurssia siihen, miten ITSE pitäisi kirjoittaa. Myöskään kirjallisuusopinnoissa ei taidettu kieltää kuvailevien sanojen käyttöä. Uskoisin kielen rikkauden olevan siinä, että sitä voi jokainen käyttää omalla tavallaan. En suosittele lukemaan tekstiä, joka ärsyttää hirmuisesti. Olisi ihanaa, jos luettavat tekstit tuottaisivat iloa 🙂
Keksitpä nokkelan vastauksen. Mietitkö sitä pitkäänkin? Luulisi työkseen kirjoittavan arvostavan tuollaista palautetta, voihan olla että kirjoittajana itse ei huomaa käyttävänsä samaa ilmausta jatkuvasti. Kirjoituksiasi ei myöskään mitenkään yleisesti kritisoitu, vaan nimenomaan tuota saman sanan toistumista. Kannattaa opetella ottamaan kritiikkiä vastaan.
Olet täysin oikeassa. Kiitos palautteesta!
Mun mielestä tässä etävanhempikeskustelussa on nimenomaan kyse lapsen edusta: kun on kaksi hyvää vanhempaa, jotka tulevat toimeen ja saavat asiat hoidettua, on lapsen edun mukaista olla molempien kanssa yhtä paljon. Tästä on olemassa tutkimustuloksia. Kaksi virallista osoitetta mahdollistaisi esim. koulukyydit molemmista kodeista eikä vain toisesta, mikä helpottaisi lasten ja aikuisten arkea.
Huono vanhemmuus taas tapahtuu muissakin kuin eroperheissä, ja kaksi osoitetta koskisi vain perheitä, joissa vanhemmuus oikeasti jaetaan jo nyt. Silloin etävanhempi on harhaanjohtava käsite. On tilanteita, joihin toivoisi puututtavan aiemmin, mutta etävanhemmuuskysymys ei taida liittyä siihen.
Hyviä pointteja!
Todella hieno ja tärkeä kirjoitus! Kiitos!
Kiitos <3
Kyllä itse näin suomalaisen lastensuojelun ja nimen omaan huostaanoton pelastamana kanssa aina kavahdan keskusteluja joissa kerrotaan miten lastensuojelu on vain vanhempien kiusaamista ja lasten kaappaamista. Ihan kun tässä maassa olis aikaa ja resursseja käyttää sosiaalityötä ihmisten kiusaamiseen. Ihan kun tässä maassa olis resursseja sijoittaa lapsia kodin ulkopuolelelle jostain pikkujutusta.
Kerran kuuntelin pöydässä joukon aikuisia keskustelevan siitä kuinka he aikovat perustaa yhdistyksen ajamaan väärinkohdeltujen vanhempien asemaa huostaanottotilanteessa ja vaati aikamoista itsekuria, etten mennyt keskusteluun väliin kysymään onko kukaan heistä mahtanut etsiä peilistä syitä miksi oma lapsi ei heidän kanssaan asu. Mun vanhemman paras päätös elämässä on varmasti ollut se, ettei se riitauttanut meidän sijoitusta niin saatiin jotain pysyvyyttä elämään.
Kiitos, että jaoit tämän tarinan. Uskon, että kaltaisiasi on paljon, mutta julkisuuteen tulee yleensäkin juuri toisenlaiset tapaukset. Historiasi on osoitus lastensuojelutyöntekijöille, että heidän työllään on todellinen, positiivinen, merkitys.
Minua kans ärsyttää tuo edellä mainittu sanonta vaikka sillä hyvää usein tarkoitetaankin! Toinen on ”kaikki vanhemmat varmasti ajattelevat lapsensa parasta”. Niin toivoisi olevan ja useimmiten onkin, mutta ei todellakaan aina. Ihminen, joka tekee oikeasti pahaa omalle lapselleen, ei varmasti ajattele lapsensa parasta!
Onneksi yhä enenevissä määrin lastensuojelunviranomaiset pitävät lapsen puolta ja laittavat lapsen edun vanhemman oikeuden edelle. (Tämä kuva minulla jäi, kun mieheni kanssa kävimme sijaisvanhemmuusvalmennuksen PeLalla.) Kääntöpuolena tästä mediassa aika ajoin näkyy juttuja, joissa vanhempi/vanhemmat itkevät ja raivoavat kuinka heiltä on viety lapsi/lapset ilman syytä 😮 sitten ihmiset uskovat sokeasti tähän juttuun yksipuolisesti ja manaavat lastensuojelua syvimpään suohon. Emmehän me tiedä mitä taustalla OIKEASTI on. Ja lastensuojelun sosiaalityöntekijät tästä sanoikin, että tuntevat voimattomuutta, kun jutuista tulee esiin vain yksi totuus ja heihin ollaan jälleen tyytymättömiä ja pidetään pahoina. KOSKAAN lasta ei oteta huostaan ilman painavia perusteluja siitä, että lapsen fyysinen tai henkinen kehitys olisi uhattuna.
Tuo on muuten toinen inhokkisanontani. Täydellisessä maailmassa asia olisikin varmasti noin…valitettavasti aina vanhemmat eivät ajattele lapsensa parasta. Tai heillä ei ole työkaluja sellaiseen.
Allekirjoitan niin kaiken!! Lastensuojelussa työskentelevänä henkilönä koen omalla kohdallani tärkeimmäksi tehtäväkseni tuoda nimen omaan lapsen ääni kuuluville! Tämä tuntuu kuitenkin arjen työssä usealta unohdan ja vanhempien ongelmat ja huolet vievät viranomaisilta suuremman huomion. Puhutaankin välillä vitsinomaisesti ”vanhempiensuojelusta”. Omalla työlläni pyrin tuomaan muutoksen tähän käytännössä näkyvään ongelmaan. Lapsen ääni kuuluville, mielipiteet ja toiveet esille ja myös mukaan päätöksentekoon!
Unohtuvat*
Teet todella tärkeää työtä. Kiitos siitä <3
Toisaalta, ei etävanhempien aseman parantamiseen tähtäävä keskustelu ole toisesta pois. Lähipiirissäni on muutamia tapauksia, joissa äitiä on pidetty erotilanteessa automaattisesti ”parempana” huoltajana, mikä on kyllä erittäin huolestuttavaa (erityisesti silloin, kun tilanne on täysin päinvastainen). Etävanhemmuuskeskustelun tarpeellisuuden vähättely kuulostaa erikoiselta myös siltä kannalta, että kirjoitit itse muutama viikko sitten isäpuoli-sanan negatiivisesta sävystä.
Vähäteltiinkö tässä etävanhemmuuskeskustelua?? En huomannut. Minä tulkitsin niin että lähi-etävanhemmuuskeskustelun sijasta olisi hyödyllistä antaa perheille ohjausta löytää kaikille perheenjäsenille tyydyttävät tavat hoitaa vanhemmuutta erotilanteessa ja sen jälkeen…
Eikö se ole asian vähättelyä, jos ”asian x _sijaan_ tulisi keksittyä asiaan y”? Olen bloggaajan kanssa samaa mieltä kirjoituksen pääpointista (lapsen etu ennen muuta), mutta mielestäni etävanhemmuudesta keskustelu ei ole sen kanssa ristiriidassa (kuten ei muutkaan ”vähemmän tärkeät” asiat, kuten isäpuoli-sanan sävy). Minkään ”sijasta” neuvoja ei tarvitse siis antaa, vaan ”lisäksi”.
Kuten yllä kirjoitin, uskon siihen, että monissa tapauksissa vanhempien (eronneiden tai yhdessä olevien) tasa-arvoinen vanhemmuus on myös lapsen etu. Silti olen todellakin sitä mieltä, että vanhempien oikeuksien sijaan olisi ENSIN puhuttava lapsen oikeuksista. Olisi ihanaa ajatella, että mikään keskustelu ei poista toisen keskustelun tärkeyttä, mutta fakta taitaa kuitenkin olla, että usein ne aikuisten omat edut ja siihen liittyvä keskustelu jyrää jotkin toiset aiheet. Mielestäni keskustelujen ja taisteluiden priorisointi on järkevää.
Minuakin ärsyttää tuo ajatus ”vanhemman oikeus lapseensa”, ihan kuin lapsi olisi jokin esine/objekti jonka vanhempi voi omistaa. Jokaisella lapsella pitäisi olla ennenkaikkea oikeus turvalliseen lapsuuteen, turvallisten ja läheisten aikuisten kanssa.
Totta!!
Tämä näkyy mielestäni aika paljon siinä, että yhteiskuntamme täysin kritiikittä hyväksyy ja juhlii yksin lapsia hankkivia naisia. Toki väestömäärä pienenee ja siitä näkökulmasta kaikki uudet ihmiset, jotka joku vaan on valmis maailmaan tuomaan ovat tervetulleita. Kuitenkin on täysin kiistatonta, että ihmiselle on tärkeä tuntea juurensa, (molemmat) sukunsa, ja kokea olevansa osa jotakin jatkumoa. Yksin lapsen hankkivat naiset riistävät lapselta täysin oikeuden tuntea juurensa.
Ja kaikki perustelut siitä, että ”voihan isä lähteä tai kuolla” eivät päde tässä. Silloinkin isä on ollut olemassa. Tämä meininki nimenomaan yrittää normalisoida sitä, että lapsi ei ikäänkuin tarvitsisi toista puolta juuristaan, ja nimenomaan äiti tekee tämän valinnan lapsen puolesta. Lapsen hankkiminen on usein itsekästä, mutta nuo keissit ovat nimenomaan niitä, joissa ei ole otettu huomioon lapsen oikeuksia.
Koen jotenkin kylmänä, laskelmoivana ja pelottavana nämä sinun tekstisi, varsinkin kun peilaan näitä historiaasi. Silti usein luen tekstisi, koska oikeasti toivon että jossain vaiheessa näkisin inhimillisyyttä, empatiaakykyä kirjoituksissasi ja olisin väärässä tämän tuntumani kanssa. Mutta siis lasten oikeudet on tärkeitä, siis ihan oikeat lastenoikeudet, jossa ihan oikeasti ajatellaan ja pyritään lapsen parhaaseen. Ei vain toisen vanhemman ajatukseen parhaasta, vaan ihan oikeaan lapsen parhaaseen.
Minulle tulee mieleen, että jos pystyt aidosti ”peilamaan historiaani”, sinä myös tunnet minut todella hyvin, koska harva ihminen voi kuitenkaan lukijakunnastani kattavin tiedoin niin tehdä. Se on tietysti tuollaisten aika tiukkojen sanojen parina hämmentävä yhtälö, mutta ei tietenkään mahdoton. Jokainen meistä kun tulkitsee asiat omalla tavallaan.
Tietysti toivon itsekin, että kasvan ihmisenä joka päivä – myös empatiakyvyssä ja inhimillisyydessä – mutta mitään megamuutoksia ei kannata ehkä odotella. Olen aika hidas joidenkin asioiden suhteen.
Jos haluat jatkaa keskustelua omalla nimelläsi ja naamallasi, voidaan sopia tapaaminen huomisesta lähtien Tampereelle. Tarjous ei vanhene 🙂
Kiitos 🙂