Kolmistaan

Kun lelut heräävät henkiin + arvonta

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Kaupallinen yhteistyö: Duracell

Viime jouluna – hetki illallisen jälkeen, mutta pari hetkeä vielä ennen joulupukin tuloa – oli sellainen puolen tunnin tyhjä aika, jolloin ei ollut oikein mitään tekemistä. F:ää jännitti joulupukin tulo ja aika alkoi käydä hänellä pitkäksi. En muista, kuka sitä ehdotti, mutta lopulta tuo luppoaika käytettiin koko perheen yhteiseen piilosleikkiin. Siinä sitten sinkoiltiin koko perhe jokaista aikuista myöden pitkin taloa ja yritettiin etsiä hyviä piiloja. Hassua, miten täpinöihin sitä itsensä tuollaisessa leikkimielisessä kisassa saikaan!Iski se samanlainen jännityksen sekainen paniikki kuin lapsena, kun etsijän ääni laski numeroita eteenpäin ja omaa piiloa ei meinannut vaan löytyä.

F:n viihdyttämisestä alkanut homma kääntyi lopulta myös meidän aikuisten viihteeksi, ja itselleni ainakin tuosta hetkestä tuli yksi viime joulun ihanimmista muistoista. Vieläkin naurattaa, kun siskoni mies törötti hipi hiljaa pitkän verhon takana niin, että varpaat vain näkyi.

Itse olen lähtökohtaisesti aika huono leikkimään F:n kanssa. Mutta kun sellainen hetki iskee, että minulla on intoa ja aikaa heittäytyä leikkiin, näen, kuinka F loistaa. Sellainen aikuisten ihmisten heittäytyminen kun lapsesta varmasti parasta, mitä tietää.

Saimme kotiin tällä viikolla eräänlaisen varaslähdön jouluun, kun Duracell ja Disney halusivat näyttää, kuinka aikuisten ja lasten yhteinen leikki sujuu Autot 3 -elokuvan autojen, Duracell Ultra Power -paristojen ja autoradan kanssa. Niinpä rakensimme porukalla  radan keskelle meidän eteistä, iskimme paristot autoihin ja aloitimme hurjan kisan. Ja voin sanoa, että näin vähän leikkivänä äitinä tuntui, kun olisi ollut jo lomalla. Harvoin sitä tulee nimittäin arki-iltana tempauduttua mukaan lapsen leikkiin.

Sitä paitsi: Duracell Ultra Power AA-paristojen ansioista leikkii saa jatkua vielä pitkälle joulun jälkeenkin (jos jaksamme pomppia radan läpi muihin huoneisiin), koska kyseiset paristot ovat Duracellin pitkäkestoisimmat paristot suurtiheyksisellä ytimellä, ja näin ollen ne soveltuvat nimenomaa paljon virtaa vieviin laitteisiin. Lisähauskuuden autoradan rakennukseen teki muuten omasta kodista löydetyt lisäesteet, kuten esimerkiksi tyynytunneli ja nukentalovarikko. Harmittaa vähän, ettei tajuttu iskeä kirjoja lisäkorokkeiksi, mutta ehkä seuraavassa radassa sitten. 

Näin jouluviikon kunniaksi minulla on ilo arpoa 2 pakkausta kahden (2) Mattel Salama McQueen -leluauton pakkausta, sekä lajitelman Duracell Ultra Power -paristoja. Nämä arvottavat autot pitävät hurjaa ääntä, reagoivat erilaisiin liikkeisiin ja osaavat puhua suomen lisäksi kolmee muutakin kieltä. Osallistu arvontaan näin:

  1. Kerro, millaisen mielikuvituksellisen autoradan rakenteisit perheesi kanssa. Millainen olisi kaikkien aikojen rata ja mitä erilaisia korokkeita, mutkia tai tunneleita se pitäisi sisällään? 
  2. Laita autorataideasi perään myös oma sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut varmuudella kiinni, jos voitto napsahtaa kohdallesi. .
  3. Toimi ennen 26.12.2017 klo 12.00. 

Valitsen autorataideoista viisi hauskinta ja innovatiivisinta ideaa ja arvon näiden kesken nuo 2*2 Mc Queen -pakkausta + Duracell-paristot.

Intoa ideointiin! 

-Karoliina-

 

Lue myös

X