kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 29.12.2017

Saako kännykällä leikkiä ruokapöydässä?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
29 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Arla

Minä olen ollut netin ja ylipäätään ruutuajan kanssa F:n suhteen aika tiukka. Vaikka ymmärrän äitinä ja toisaalta myös esimerkiksi mediakasvatuksen ammattilaisena sen, että netti, pelit, sosiaalinen media ja kaikki sähköinen maailma on tullut jäädäkseen, olen myös aika skeptinen noiden asioiden suhteen. F katsoo harvoin telkkaria ja kännykästäkin saa tarkistaa viestit korkeintaan kerran päivässä. Ainoa poikkeus on matkat – junassa, autossa ja lentokoneessa saa pelata viihdykkeeksi vaikka kaksi tuntia putkeen.

Kun Arla sitten tarjosi minulle vuodenvaihteeksi kampanjaa, jossa tutustuisimme F:n kanssa kännykkäpelin avulla Arlan Aamu-kissaan, olin ensin epäilevä. Kuinka kännykkäpeli ja ruokapöytä sopisivat yhteen? Ensin tuntui, ettei mitenkään, mutta lopulta kokemus oli positiivinen.

Aamu on tavallinen maatiaiskissa, joka haluaisi isona olla lehmä. Aamun saa mukaan oman aamiaispöytänsä keskelle, kun osoittaa Arilyn-sovelluksella ladatulla puhelimella Aamu-kissan kuvalla varustettua Arlan maitopurkkia. Tällöin kissa hyppää purkista pöydälle ja alkaa tehdä erilaisia temppuja.

Aamu-kissa kasvaa pelin edetessä pennusta ensin nuoreksi kissaksi ja siitä aikuiseksi. Kehityksen aikana Aamu oppii uusia temppuja ja toki mitä useammin Aamua leikittää, sitä nopeampaa tahtia kissa kasvaa. Lopuksi on luvassa jopa lahjapaketti.

No miksi Aamu sitten soveltuu jopa kännykkätiukkiksen äidin mielestä jopa ruokapöytään? Monesti ainakin itse ajattelen, että peli poistaa ruokailun sosiaalisen luonteen, eikä peli siksi sovellu pöytään. Aamun kanssa temmeltäminen on kuitenkin pelin luonteen vuoksi sosiaalista, koska kissan näkee liikkuvan pitkin sitä ihan oikeaa kodin ruokapöytää, omien ihmisten keskellä. Siellä se katti telmii keskellä omaa voikkaria ja kahvimukia.

Toisekseen Aamu-kissan peli on hyvällä tavalla yksinkertainen ja tarpeeksi lyhyt, jolloin peli ei koukuta koko ruokahetken ajaksi. Aamun voi ottaa esille aamiaisen aluksi, mutta sen ei tarvitse silti leimata koko ruokailuhetkeä. Aamu on ikään kuin positiivinen pöytään houkuttelija, mutta ei koukuttaja, jonka vuoksi itse yhteinen ruokahetki jää kokematta.

Kolmanneksi. Vaikka Aamu hyppääkin maitopurkista, voi sen kanssa telmiä myös ruokailujen ulkopuolella. Aamu-kissan kanssa pelaamisen voi säätellä vaikkapa ruokailua seuraavaksi ”jälkkäriksi” ja toki Aamu osaa liikkua ruokapöydän ulkopuolellakin.

Täytyy siis todeta, ettei kaikki ruutuaika ole tuomittavaa tai täysin kiellettyä. Pitää vaan löytää ne oikeat pelit ja hetket, jolloin hassuttelu on sallittua. Sitä paitsi – Itselleni Aamu alkoi muistuttaa ikään kuin 2017-luvun tamagotchia, ja siinä nostalgiapläjäyksessä jos missä, ei ole mitään väärää.

Kuinka teillä suhtaudutaan ruutuaikaan ja pelaamiseen? Mitkä pelit ovat sallittuja ja mitä taas vältellään?

-Karoliina-

Kommentit (29)

Noita ”kivoja”, täysin turhia pelejä on mielin määrin saatavilla, ja niillä on yleensä mainostava tarkoitus. Kannattaa olla tarkkana siinä, miten ja mitä peli tai sovellus opettaa ja suositella niitä lapsille. Itse annan pelata vain niitä pelejä, joista oppii jotain järkevää ja viihdykkeeksi kelpaa vain mm. Areenan ohjelmat. Minulla on periaatteena ison perheen äitinä se, että ruokapöydässä kohdataan, jutellaan kuulumisia, viihdytään, nautitaan ruuasta ja kuunnellaan toisia. Siihen arvokkaaseen yhdessäolon hetkeen ei laitteet tule. Seuraan mm. Viihdevintiöitä, joilta tulee kiinnostavaa arviota peli- ja digimaailmasta.

Kännykällä ei saa leikkiä ruokapöydässä, ei missään tapauksessa! Olkoon viihdyke mitä tahansa.
Se on epäkunniottavaa ruokailua ja muita ruokailijoita kohtaan. Mikään perustelu ei auta mielestäni tässä asiassa. Voihan siihen pöytään läjäyttää vaikka sitten yhtä hyvin jonkun lyhytkestoisen lautapelin tai jotain leluja joilla leikitään ihan vaan vaikka 1/3 siitä ruokailusta tai viestitellään kavereille tai tuijotetaan ruutua ihan vaan pieni osa ruokailusta. Tai jos nyt nämä eivät ole tarpeeksi sosiaalista verrattuna tuohon kissaan niin voihan sitä sitten vaikka viestitellä puhelimella sen pöytäseurueensa kanssa. Argh!
Kävi siis ehkä selväksi, että en tykkää 🙂

Hah!Hyvinhän sä kantaasi peittelit 😉

Meillä kyllä yksi viihdyke iltapaloilla on perheen kesken pelattava Uno. Minä – nyt kun asiaan hieman paremmin tutustuin – rinnastan Aamun Unoiluun. Tosin Aamun kanssa ei mene niin kauan aikaa, mutta samalla tavalla molemmat voivat olla sosiaalisia tilanteita syönnin lomassa. Sellaiseen pika-aamupalaan tai iltsikkaan nämä tosin ei ole parhaita kavereita kumpikaan 🙂

Kiva postaus ja hyvä että tästä aiheesta puhutaan 🙂

Se tunne kyllä aika erikoiselta, että F saa tarkistaa viestit korkeintaan kerran päivässä 😮 ymmärrän että ei haluta lapsen kasvavan kiinni puhelimeen, mutta tuo kuulostaa omaan korvaan jo vähän liioittelulta.

No, vähän samaa mietin. Minusta on outoa, että ruokapöydässä voi pelata puhelimella, mutta viestejä ei voi lukea useammin. Oma mielipiteeni on se, että puheluita ja viestejä varten puhelin ensisijaisesti on.

*se tuntuu

Korjasin siis itse omaa kommenttiani edellisessä kommentissa 😀 t. Ensimmäinen kommentoija

Mä pidän kyllä tätä tosi hyvänä rajauksena. Toki pihalle soittaville kavereille ja kuulumisia kysyvälle isille vastataan (jos puhelin ei ole taas kerran hukassa tai unohtunut äänettömälle), mutta noita pienten tyttöjen kymmeniä Whats app -ryhmiä kiertoviesteineen en kyllä pidä niin tarpeellisena, että niihin pitäisi koko ajan olla reagointivalmiudessa. Toki kaverisuhteiden hoito on tärkeää, mutta ennemmin suosin ihan live-näkemisten järjestämistä. Jos meillä on kavereita kylässä, kiellän pääsääntöisesti puhelimen käytön tai tv:n katselun myös silloin. Minusta kavereiden kanssa pitää viettää sitä ihan oikeaa aikaa, lukuunottamatta juuri jotain minipelejä, musiikin laittoi puhelimestaa tai vaikkapa akrobatiatemppujen kuvaamista kameralla. 

Tää selvensi tosi paljon! 🙂 T. Tämän ketjun ensimmäinen kommentoija

Voihan olla myös miin että tällainen pelinpoikanen houkuttaa lasta myös juomaan maitoa ja se ei liene huono asia. Maitotuotteiden käyttö on monilla lapsilla vähäistä. Se kai se idea tässä taustalla on. Ei huono idea.

Meillä sitä ongelmaa ei ole, mutta  tosiaankin varsinkin pienemmille lapsille tällainen ”sokeriton jälkiruoka”, eli Aamu-kissalla leikkiminen voi olla hyvä porkkana. 

Ei missään nimessä puhelimia ruokapöytään. Meidän perheessä ruokahetki on niin pyhä, ettei kukaan räplää puhelinta pöydässä.

Ihanaa, kun teillä on niin selvät sävelet 🙂

Moikka! Jodelissa aiheeseen törmänneenä haluaisin kysyä, minkä perusteella nimetät itsesi mediakasvatuksen ammattilaiseksi?

No sekä perusopetuksessa että lukiossa mediakasvatus on pitkälti suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaineen ainesisältöä. Eiköhän sitä monta vuotta opettanut ole alan ammattilainen? Sehän on tietty omista opinto- ja täydennysopintovalinnoista kiinni, kuinka paljon siihen on perehtynyt, mutta ihan perehtymätön tuskin yksikään 2000-luvulla suomen kielen ja kirjallisuuden opettajajaksi valmistunut on.

Totta on, etten ole aiheen professori. On varmasti paaaaljon ihmisiä, jotka tietävät aiheesta enemmän.

Mutta uskoisin, että ammattilainen olen kuitenkin siksi, että olen opiskellut yliopistossa (teoreettisesti ja harjotteluin) äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Uusi ops (tosin myös 2000-luvulla vanhakin) painottaa mediakasvatusta niin paljon, että sitä on peruskoulun yläkoulussa ja lukiossa (alakoulusta en tiedä, sinne en ole pätevä) 1/3, ehkä jopa enemmänkin, koko äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineesta. Ts. mediakasvastus on teema, jota yliopistossa meille äidinkielen opettajille opetetaan ja jota meidän pitää opettaa myös eteenpäin.

Kokemusta aiheesta puolestaan on sen verran, että valmistuin 9 vuotta sitten maisteriksi ja lehtori ehdin olla yhtä kauan.  Yhdeksän vuoden aikana opetin keskimäärin kahdeksaa (8) äikän ryhmää viikossa, ja rippuen luokka-asteesta, näillä oli mediakasvatusta 1-1,5 h viikossa (äikän tunteja  kokonaisuudessaan on viikossa siis 3-4h). Toisin sanoen 9 vuoden aikana opetin viikoitain mediakasvatusta 12 tuntia viikossa. Se tekee mediakasvatusta urallani 4320 oppitunnin verran. 

Lisäkoulutukset on toki myös merkittävä osa missä tahansa työssä oppimista. Tosin pidän kyllä somen kanssa työskentelyä blogin kautta parhaana oppina median maailmaan. On helpompi opettaa asioita joita kokee, kun niin, että niistä olisi lukenut vain kirjoista. Tosin äikän opet on kauttaaltaan niin valistunutta sakkia, että jokainen tietää varmasti, mitä tekee. 

Näiden asioiden valossa koen, että tiedän asiasta niin teorian kuin käytännönkin tasolla sen verran, että voin kutsua sitä myös ammattilliseksi osa-alueekseni 🙂

Kiitos vastauksesta! (T.kysyjä)

Olen samaa mieltä muutaman muun kommentoijan kanssa, että outoa että viestit saa lukea kerran päivässä mutta sitten ruokapöydässä voi leikkiä/pelata kännykällä. Toiseksi mielestäni maito pitää juoda ja ruoka syödä ihan ilman mitään peliä ja houkuttelematta. Kysymyksessä on kuitenkin koululainen, joka jo ymmärtää tiettyjä asioita. Mutta jokainen tietysti tavallaan. Tuli vielä mieleen, että jos perheessä on monta lasta, olisi syöminen aika sähläämistä, kun jokainen leikkisi kännykällä ruokapöydässä.

Minä en tainnut missään vaiheessa sanoa, että meillä pelaaminen + syömiseen houkuttelu liittyisivät mitenkään toisiinsa, vai kuinka? Kysymys ei siis ole koululaisesta, ainakaan tästä, joka meillä asuu. Se päätelmä on siis virheellinen. 

Kerroin kuitenkin, että jossakin perheessä tämäkin porkkana on varmasti toivottu apulainen huonosti syövien pikku ihmisten kanssa. Itse pidän huomattavasti parempana pientä pelihetkeä kuin vaikkapa sokerijälkkäriä, mikä sekään ei todellakaan ole mikään tavaton lahjonta(kiristys?keino, jolla lapsia houkutellaan varsinaisen aterian kimppuun.

Ihana, jos teillä syödään ja juodaan ilman mitään vääntöä. Voin sanoa, että olette harvinaisen onnekkaassa tilanteessa, mitä tätä lähipiiriä on tullut seurattua. Jokaisessa perheessä kun tuntuu olevan ne omat ruokailuongelmansa: Toisilla se on ruuasta rönkitys sipulit, toisilla ”ällöt” ruuat ja joillakin ikuinen kasvisten kanssa taistelu. Mutkattomia syömäreitä lisää tähän maailmaan 🙂 

Joo, kommentoin vähän liian epäselvästi. Kommenttini houkuttelusta jne.liittyi siihen, kun joku muu oli sitä mieltä, että tällainen pelaaminen voi auttaa maidon juonnissa tms. Mutta tosiaan, itse olen sitä mieltä, että puhelin, pelit tms.ei kuulu ruokailuun. Kuten kirjoitin, niin jokainen tavallaan. Onneksi me ollaan erilaisia ja se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. 🙂

Vaikutat usein piikittelevän kommentoijia.
Nytkin tuo ”Mutkattomia syömäreitä lisää tähän maailmaan” tuntuu olevan piikittelyä.
Miksi ihmeessä kirjoitat blogia, jos odotat ainoastaan kehuja ja ylistyksiä.
Tämä tullut esiin muissakin postauksissa.
Haukkuja ja loukkauksia ei tietenkään tarvitse kestää, mutta sitähän kaikki eriävät mielipiteet ei suinkaan ole…

Harmi, jos tulkitset asian niin.

Ihan oikeasti toivon maailmaan lisää lapsia, jotka söisivät mutkattomasti. Ruokailu kun on ihan todella usein se aihe, joka saa hermot kiristymään perheessä. Toki oli parempi, jos ketään ei tarvitsisi uhkailla/palkita, vaan asia menisi ilman temppuja.

Sen voin sanoa, että jos koen kommentoojan siteeranneen minua väärin (kuten tässä ei kyllä käynyt) tai kommentoi ja kertoo ”faktan”, joka ei ole minun tietämykselläni totta, sen kyllä korjaan. Koen, että se(kin) on sallittua blogissa. Tämä on dialogia, eikä bloggaajan ja kommentoijan tarvitse olla aina samaa mieltä. Molemmat voi perustella mielipiteensä, eikä se ole useinkaan riita tai piikittely.

Haluaisin päästä irti siitä käsityksestä, että jos bloggaaja ei heti pyörrä omia mielipiteitään ja ole lukijan kanssa täysin samaa mieltä, se olisi jotenkin hernen vetämistä nenään.

Toki kivat kommentit on kivoja, mutta kyllä tämä työ olisi aika heikolla pohjalla, jos tekisi sitä kehujen perässä. Voisi jäädä aika helposti tili miinukselle 😀

 

Eihän omia mielipiteitään tarvitse pyörtää, ei vaikka kaikki kommentoijat olisivat bloggaajan kanssa erimieltä.

Usein parhaat keskustelut syntyy eriävistä mielipiteistä. Kunhan keskustelu käydään ilman piikittelyä.

Eriäviä mielipiteitä tulee varmasti. Lukijat kuitenkin kommentoivat lukemansa perusteella. Toki asioilla on aina useampi puoli, mutta tietyissä aiheissa kommentointi on usein kärkästä luetun tekstin perusteella syntyneiden ajatusten myötä. Tietenkään asioiden kaikkia puolia ei tarvitse kertoa, mutta varmasti tiedät millaista kommenttia saattaa tulla.

Eikä tästä kärkkäästä kommentoinnista voi syyttää ainoastaan lukijoita.

Valitettavasti samaa piilopiikittelyä minäkin olen havainnut jo jonkin aikaa bloggaajan vastauksista. Tietenkään asiatonta palautetta ei tarvitse ottaa vastaan suvaitsevalla ja positiivisella asenteella ja tämänkaltaista palautetta on blogissa nykyään valitettavan paljon. Mutta se, että asiallisiin palautteisiin vastataan koppavan ylimielisesti, on särähtänyt useamman kerran korvaani.

Olen huomannut saman. Itse uskon, että Karoliinan tyyli vastata kommentoijille on yksi syy sille, miksi hänelle myös kommentoidaan niin paljon aika ikävään sävyyn.

Totta ja hyvä pointti! Itse olen välillä miettinyt, miksi aiemmin niin positiivinen ja elämän myönteinen blogi on saanut ylleen negatiivisen varjon täällä kommenttikentällä. Mutta niinhän se menee, että negatiivinen asenne lisää negatiivisuutta ja sen vuoksi tämä on mennyt vähän likaiseksi peliksi niin meidän lukijoiden kuin bloggaajankin puolelta. Joten pyritään kaikki yhdessä positiivisempaan suuntaan tällä saralla. Välillä tuntuu, että bloggaaja lukee vastauksia tuntosarvet ja piikit pystyssä ja kaikki kommentit otetaan itseensä ja vastataan niihin lukijoille tosi kurjalla ja epäsopivalla tavalla. Toki bloggaaja on saanut kohtuuttomasti epäsopivaa palautetta blogista, elämästään, valinnoistaan jne., eli tämä voi olla myös syy siihen, miksi hän vastaa nykyään lähes kaikkiin palautteisiin hieman koppavasti. Harmittaa kovasti tämä negatiivisuuden kehä, mikä näissä kommenteissa puolin ja toisin vallitsee, sillä tämä on mielestäni ihan parhaita blogeja mitä luen. Mutta on jännää, ettei muissa seuraamissani blogeissa vallitse negatiivista ilmapiiriä bloggaajan ja lukijoiden välillä, päin vastoin, vaikka varmasti monet samat lukijat niitäkin blogeja lukee.

Minusta on erittäin positiivista että hän vastaa OIKEASTI eikä vain toivota hauskaa päivän jatkoa. Kyllä bloggaajalla on oikeus ja velvollisuuskin oikaista syntyneet väärät käsitykset enkä henkilökohtaisesti ole kokenut niitä miksikään piikittelyksi vaikka hän on omianikin kommentoinut. Negatiivisuus on syntynyt jo aikanaan siitä että on syntynyt kaksi ”kannattajakuntaa” joka jollain lailla näkyy vieläkin,tämä on minun mielipiteeni, sillä sama on näkynyt siitä asti kun kolmistaanblogista tuli Karoliinan oma blogi. Joidenkin seuraajien on vaikea kestää sitä. Minusta blogin taso on parantunut koko ajan, postauksissa käsitellään paljon todellisia tärkeitä aiheita ja niistä voisi syntyä hyvää krskustelua ellei joidenkin lukijoiden henkilökohtainen tavoite olisi lähinnä bloggaajan loukkaaminen. Ihmettelen kuinka hän jaksaa näinkin asiallisesti vastata ihan typeriin kommentteihin jotka eivät koske käsiteltävää asiaa vaan hänen henkilökohtaisia asioitaan ja ominaisuuksiaan.

Täysin samaa mieltä. Blogi on hyvä ja hyväntuulinen ja bloggaaja jaksaa vastata kommentteihin asiallisesti ja ajan kanssa. Ärsyttävää, että osan lukijoiden on tultava kommentoimaan vain ja ainoastaan piikitelläkseen ja aiheuttaakseen pahaa mieltä.

Viihdevintiöt? Kerropa enemmän 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X