F kysyi yhtenä päivänä treenien jälkeen salissa, mitä meillä olisi iltaruuaksi. Vastasin, että (possun) lehtipihviä ja salaattia. Tieto sai aikaiseksi riemunkiljahdukset. Yksi tytön lempiruuista.
Keskustelumme kuuli eräs F:n kaverin äiti, joka kysyi, eikö lapsi todella vaadi lihan kaveriksi perunaa, pastaa tai riisiä. ”Että ihanko vain salaattia?” Täytyi vähän hölmistyneenä myöntää, että tätä meillä tosiaan on ruokana, ei F:lle tehdä eri safkaa kuin muillekaan. Jos meillä on chilistä bataattikeittoa, F syö sitä hyvällä ruokahalulla. Jos meillä ei keitetä aikuisille perunaa, ei sitä keitetä myöskään lapselle. Lapsi vetelee mausteet, kasvikset, kookosmaidot ja superfood-smoothiet siinä missä mekin. (Paitsi tietysti jotkut macat ja muut, joita lapselle ei kannata terveyssyistä antaa).
Juttelu tästä aiheesta jäi tuolla kertaa siihen, mutta koska aihe alkoi kiinnostaa minua, otin asian puheeksi muutaman äitikaverini kanssa. Molemmat heistä myönsivät, että itsekin ajattelevat lasten menevät eteenpäin perunalla ja pastalla niin, että itse asiassa kasvikset jäävät ennemmin sivurooliin. Siitäkin huolimatta, että ”kyllähän ne niitä ihan liian vähän syövät”.
Tällä pienellä otannallani aloin ymmärtää, että monillakin vanhemmillaan on päässään ajatus siitä, ettei lapsi selviä yhtäkään lounasta tai päivällistä ilman peruna-pasta-riisin kolmiyhteyttä. Itse olen asiasta vähän toista mieltä.
Faktahan on se, että lapsen (kuten aikuisenkin) on saatava monipuolista, kuitupitoista ja ravitsevaa ruokaa niin, että hiilarit ja proteiini ovat balanssissa. Hyviä rasvoja on saatava, suolan ja sokerin määrän perään on katsottava. Tätä tietoa vasten ainainen perunan, pastan tai riisin syönti kuulostaa aika hassulle. On totta, että niiden syönti on osin ihan perusteltua, mutta ei niin, että niitä pitäisi joka välissä olla syömässä.
Ja vielä: Älkää ymmärtäkö väärin. Kyllä meilläkin syödään välistä ihan perus makaronilaatikot, siskonmakkarasopat ja perunamuusit. Tästäkin huolimatta kuitenkin uskon, ettei lasten ruuassakaan tarvitse aina sen turvallisimman – jo 80-luvun lapsuudessa opitun –linjan kautta. Meillä on vähintään kerran viikossa, monesti useamminkin, päivän pääruuaksi salaatti. Eihän kukaan pelkällä salaatinlehdellä tietysti elele, mutta kun kasvisten sekaan lisää kalaa, mereneläviä, lihaa, kanaa, juustoja, papuja ja hyviä rasvoja, on ateria mielestäni kyllä paljon ravitsevampi kuin vaikkapa se jauhelihakastikepäivänä (joita meillä toki myös vietetään).
Tuntui muuten vähän hömpälle kirjoittaa tästä (mutta kirjoitinpa silti), koska ihan sama kun kertoisin, että lapselle voi pukea päälle sukat tai laittaa nukkumaan iltaisin. Niin itsestään selvälle asia minusta tuntuu. Koin kuitenkin aikamoista ihmetystä, että niin monelle fiksulle vanhemmalle, joka yrittää saada lapsensa muuten syömään ”lautasensivusalaattinsa”, on kuitenkin täysin vierasta, että salaatti voi olla myös se pääruoka. Myös lapsella.
Mitä teidän perheen ruokatapoja ihmetellään? Voisin kuvitella, että ainakin vegaaniperheet/lapset ovat edelleenkin jossain ihmetyksen aihe, mutta onko jotain muita ruokarutiineja, jotka teille ovat normi, mutta muille kummastus?
Kuvien salaatti napattu eiliseltä lounaaltamme. Salaatissa oli salaattia(ylläri), pinaattia, basilikaa, kurkkua, tomaattia, kukkakaalia, porkkanaa, kylmäsavulohta, katkarapuja, kananmunia ja itse tehty oliiviöljypohjainen kastike.
-Karoliina-
Kommentit (29)
Meillä on melko usein pääruokana salaattia ja kotona myös lapset syö vegaanista ruokaa kuten me vanhemmatkin. Salaattejakin on tosi erilaisia ja erilaisista aineksista. Ehkä epäilijän mielikuvitus salaattien suhteen on vaan vähän jumahtanut jonnekin jäävuorisalaatin, kiinankaalin ja lehtisalaatin raintoarvottomaan ahdinkoon? Toki meilläkin syödään myös pastaa, perunaa ja riisiä (ja niistäkin saa tehtyä myös ihania salaatteja).
Kyllä voi väliin ruokkia salaatilla. Yksittäinen ateria ei ole ratkaiseva vaan kokonaisuus.
Tämäkin on niin lapsikohtaista. Meillä muuten syötäisiin salaatteja pääruoaksi, mutta esikoinen ei syö oikeastaan mitään, missä ruoka-aineet on sekoitettu keskenään (paitsi kastikkeissa ja keitoissa) eli kaikki pitää tarjoilla erikseen jos aikoo saada tuon 8-vuotiaan jääräpään syömään kasviksia muutenkin kuin keitoissa. Myöskään mikään salaatinlehti tai pinaatinlehti ei mene raakana hänen nirsojen huulien yli, vaikka keitettynä kaalit ja pinaatit maistuvatkin. Hauskaa oli jo joskus tosi pienenä (alle 2v), kun tämä samainen tyttö noukki pastan seasta herneet lautasen reunalle ja söi ne siitä sitten vasta pastan jälkeen
Esikoinen sen sijaan syö ihan mitä vaan ja kun esikoinen joskus harvoin on yökylässä, niin katamme pöytään juurikin katkarapusalaattia.
Toki en usko että tuo esikoinenkaan oppisi mitään syömään, jos aina mentäisiin hänen pillin mukaan ja siksi niin en teekään, vaan maistatan edelleen sitkeän säännöllisesti myös inhokkeja. Mutta kun lapsi urheilee kilpatasolla ja hipoo alipainon rajoja, niin on myös niitä lemppari pastoja taiottava pöytään melko usein.
Vaikea aihe mielestäni, mutta en siis usko että monellakaan syy ”ei salaattia pääruoaksi”-ajatuksille ole se etteikö se olisi oikeaa, ravitsevaa ruokaa, vaan mennään helpomman kautta ja tarjotaan sitä mistä lapsi tykkää.
Meidän kuopus on myös noukkija, mutta olen ratkaissut asian tarjoamalla toisinaan salaatin ainekset erillisistä kulhoista jokaisen itse koottavana annoksena.
Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa siitä, että lapsen makutottumukset/ruokailuihin liittyvät ”erityispiirteet”ohjaavat paljon ruokavalintoja. Hienoa, jos teillä menee ne sosekeitot ja salaatit. Kaikilla – niillä mainitsemillasi ”fiksuillakaan vanhemmilla”, tämä ei välttämättä ole mahdollista. pakottamista en nimittäin itse ainakaan kannata.
Kysymyshän ei taas ollutkaan siitä, että syökö joku salaattia vai ei – tämänhän on yksilökohtaista -, vaan siitä, että voiko salaatti olla joskus ainoa aterialla tarjottava ruokalaji tai lihan/kalan lisäke. Eli ymmärsin näin, että kysymys oli siitä riittääkö se lapsen ateriaksi. Oliko näin?
Ei se ihan näin mene. Asetelmassa ”fiksutkin vanhemmat tätä ihmettelevät” on premissinä se, että tällaisen kysymyksen esittäminen on sitten ei-niin-fiksua. Ja tällaisten kysymysten esittäjien arvottaminen tyhmiksi, on minusta tyhmää. Kyse kun ei välttämättä ole kysyjän varsinaisesta tietoisesta valinnasta. Motiivi kysymykseen voi toki olla kahdenlainen: 1) ihmettely siitä, riittääkö ravinnoksi 2) ihmettely siitä, että joku pieni lapsi oikeasti suostuu syömään salaatin pääruokana. Sinä, minä tai kirjoittajakaan ei voi arvottaa, mikä kysymyksen taustalla kenenkin kohdalla on – kohta 1 vai 2 (vai joku muu?). Minulla se olisi kohta 2.
Näissä perheissä ei ehkä ole totuttu siihen, että salaatti voi olla myös ruokaisa ja siten käy pääateriasta myös lapsille. Nirsojen lasten kanssa taas arjessa on helpointa mennä siten, että nämä syövät edes jotain tai sitten tarjota kasvikset erikseen, jos sekoittaminen saa aikaan sen, ettei niitä syödä.
Ja tunnen kyllä muutaman lapsen, joiden lapsuuden ruokavalio oli aika niukka, koska nämä vain eivät syöneet kaikkea mitä tarjottiin ja heillä oli hyvin tiukat makumieltykset, joista eivät halunneet poiketa. Heidän sisarukset taas söivät kuten F. Tietenkin vanhempien esimerkillä ja sillä mitä pöytään laitetaan on vaikutusta, mutta ei se aina vain toimi. 🙂
Aiheena tämä oli ihan hyvä eikä tässä nyt mitään negatiivisuutta ole aistittavissa, mutta minusta ei kyllä tuntuisi ehkä kovin kivalta, jos joku lapsen kaverin äiti kirjoittelisi minusta blogiin toki anonyymisti, mutta kuitenkin henkilönä, jonka sanomisia tai tekemisiä ihmetellään ja tekstiä eteenpäin lukiessa voi tulla myös mieleen, että tarkoitat häntä esim. henkilönä, joka on jumittunut 80- luvun ruokailutapoihin jne. 🙂 Tiedän, että tämä ei varmaan ole ollut tarkoitus.
Miten sulla voikaan olla noin jumahtaneita ystäviä että ateriat ovat suoraan 80-luvulla. Huh. Onneksi kuitenkin itse olet edennyt battaattikeitto asteelle.
Meillä etenkin sukulaiseni ihmettelevät, kun olen todella tiukka lapseni ruoasta. Hän on alle 3 vuotta ja ajottain todella nirso ja ajottain reipas maistelija. Meillä vältetään sokeria ja lisäaineita. Sitä sukuni paheksuu kovaan ääneen. Myös sanomista on tullut jos olemme olleet kylässä enkä ole antanut lapselleni heidän tekemää lihaa. Lapsella siis oma ruoka mukana joka sisältää lihaa hänen tarpeittensa verran. Sukuni mielestä koko lautasen pitäisi sisältää vain protriinia. Kasviksia vähemmän. Vaikka on monia tutkimuksia jossa on todettu liiallisella proteiinin saannilla olevan haittavaikutuksia. Rasittavaa kyläillä heillä syömisen merkeissä…
Jos ei nyt joka päivä tai edes joka viikko käy sukulaisten kylässä syömässä, niin miksi ihmeessä kannattaa olla noin tiukka? Elämä on myös sitä, että osaa höllätä välillä omista tiukoista rajoistaan – taito, joka kannattaa välittää lapselle mieluummin kuin tiukkapipoinen nipottaminen. Ymmärrän kyllä jos on esim. ruoka-aineallergioita tms selkeästi terveydelle haitallisia, mutta muutama liha-ateria vuodessa tai lisäainelimppari ei tasapainoisen lapsen terveyttä horjuta millään tapaa.
Meillä kaikki syö samaa ruokaa. Tosin me vanhemmat monesti noudatetaan vähän erilaista ruokavaliota treenien suhteen niin yritän sitten soveltaa niiden osalta ruokia että lapsilla kuitenkin olisi samanlaistaruokaa lautasella. Vauva kohta 8kk syö myös jo ihan samasta padasta ruokaa, se vain otetaan ennen tujumpia mausteita ja suolaa sivuun.
Meillä ei toimisi lapsilla tuo pelkkä salaatti lisukeena kuin yhden lapsen kanssa. Vaikka meillä on aina ruokapöydässä kasviksia,salaattia tms. tarjolla niin 5-vuotias on kyllä ”allerginen” kaikille muuille kuin porkkanatikuille,tomaatille ja avokadolle.
Arvostan tuota teidän F:n syömistä kovasti. Mahtavaa että lapsi syö niin monipuolisesti.
Meillä syödään pääosin samaa ruokaa ja sitten välillä ei.
Lapsi ei välitä salaatti-salaatista isoissa määrin ja inhoaa sekoitettuja salaatteja, joten meillä tehdään salaatti kulhoon niin, että kukin kasvis on kulhossa erikseen noukittavissa lapselle ja sen jälkeen kun lapsi on itse ottanut salaattia omalle lautaselleen sekoitetaan ainekset yhteen aikuisten makuun sopivaksi. Lapsen ateria voi meillä olla hyvinkin myös kasviksia paloiteltuna (esim. kurkku, tomaatti, avocado, porkkana, lanttu) plus proteiinilisäke (kana, kala tai raejuusto). Hiilaria sitten mukaan tai sit ei, vähän riippuu kokonaisuudesta (esim. jos on aika köykäisesti jääkaapissa aineksia, niin keitetään pikaisesti lapsen rakastamaa couscousia). Enemmän huolehdin, että lapsen ruoka sisältää tarpeeksi proteiinia, esim. pk:n kasvisruokapäivänä on yleensä hyvin hyvin nälkäinen lapsi (sori vaan, mutta pinaattiletut, peruna ja näkkäri ei musta ole lapselle täysipainoinen ateria), hiilareita ruuasta yleensä saa tarpeeksi. Joo ja kasvisten kanssa ei ole ikinä ollut ongelmaa, mikä on ihanaa (nimimerkillä olenkohan ainut äiti joka on saanut itsensä kiinni lauseesta ”et voi syödä pelkkiä kasviksia, kulta, sun pitää syödä jotain ruokaakin ” 😀
Kyllä, olet ainoa, jonka mielestä kasvikset eivät ole ruokaa. 🙂
Lapset syö sitä ruokaa mitä on tarjolla. Se on niin yksinkertaista. Ei ne kuole siihen, että välillä on ”pahaa” ruokaa, eikä ne myöskään opi vieraisiin makuihin jos ne ei niitä maista. Olen itse ravintolahommissa törmännyt lukuisiin perheisiin, jotka jo ruokaa tilatessaan kertovat ettei sitä tomaattia/kurkkua/vihreetä tarvitse edes laittaa lautaselle kun ei meidän Pirkko-Petteri sitä kuitenkaan syö. ”Voitteko vaihtaa kastikkeen ketsuppiin” on toinen todella tuttu lause. Tekisi kyllä aina mieli sanoa, että anna niiden olla siinä mukana, voi kuule vaikka vahingossa syödäkin ja mitäs jos laitettaisiin se kastike erilliseen kuppiin niin pääsee maistamaan. Ehkä näissä monesti on taustalla se, ettei sen nirson muksun ruokailukiukkua ja -tappelua halua käydä läpi julkisella paikalla ja tämän osittain ymmärtääkin muiden asiakkaiden viihtyvyyden kannalta. Ravintolaruokailu on jo itsessään erityislaatuinen tilanne, että siellä ne persiljat saattaa ilman kiukuttelua silti upota. Siltikin siellä kotiruokapöydässä se lapsi tämän nirsoilun on oppinut.. Kyllä siellä kotona pitää pitkäjänteisesti opetella asioita itse luovuttamatta.
Onko sinulla omia lapsia?
Tuo on muuten kysymys, joka on todella epäreilu ja se joka heitetään pöytään silloin kun jonkun toisen näkemys eroaa omasta. Se on myös turhaa koska en missään nimessä muotoillut mitään käskymuotosta ohjeistusta siihen miten asia pitää hoitaa väittäen sitä absoluuttiseksi totuudeksi. Mä olen itse ollut lapsi, mulla on sisaruksia isolla ikäerolla ja mun elämässä on monia lapsia. Niitä biologisia muksuja ei valitettavasti ole siunaantunut elävänä synnäriltä kotiin kannettavaksi. Perustan aiemman kommenttini kokemuksiini juurikin ylläluettuihin asioihin sekä lukuisiin keskusteluihin niiden muiden vanhempien kanssa. Jos lapsi on terve, niin se ei siihen kyllä kuole jos parina iltana viikossa on lihapullien kanssa salaattia eikä perunaa. Syö sitten vaan ne pullat jos ei toista saa houkuteltua syömään/ maistamaan salaattia tai edes joitain komponentteja siitä. Ja kyllä, sen mä koen käytöstapojen puutteeksi ja aikamoiseksi luovuttamiseksi jos siellä ravintolassa jo todetaan ettei tartte laittaa kurkkua kun ei se sitä syö. Lapsen kuullen oikein vahvistaen sitä luuloa, että pahaa se on. Jos lapsi on sen ikäinen, että se myös ymmärtää asioita niin sille voidaan myös selittää, että täällä ravintolassa tähän annokseen kuuluu nyt kurkkua, mutta sen voit nyt jättää syömättä jos ei maistu.
Pitää muistaa, että koskaan ei tiedä mitä pyyntöjen taustana on. Esimerkiksi meidän lapsi ei ravintolassakaan syö kurkkua ja tämä johtuu siitä, että lapsemme suu on yliherkkä ja jos hän yrittää syödä kurkkua, niin hän oksentaa. Kurkun tuntuma tuntuu lapsesta vain niin inhottavalta. Ja sama koskee montaa muutakin ruoka-ainetta. Aina ei siis vain ole kysymys siitä, että lapsi ei halua syödä…
Lapsen ja aikuisen hiilarin tarve eroaa toisistaan. Esim toimistotyötä tekevä aikuinen pärjää esim 40% hiilareilla. Lapsi jo ka aivot käyttävät paljon glukoosia energiakseen ja yleensä lapset ovat myös aktiivisia läpi päivän, tarvitsevat prosentuaalisesti enemmän hiilareita päivän energiansaannista. Esim 60%Toki yksittäisillä aterioilla tuskin on vaikutusta, eli siinä mielessä salaattiateria saattaa olla hyvä vaihtoehto välillä. Toki kaloripitoisuudeltaan se saattaa jäädä pienemmäksi kuin jos aterialla olisi hiilarilisuke. Lapsen vatsa vetää kerralla melko vähän ja siinä mielessä voisi ajatella olevan hyvä että ruoka olisi mahdollisimman energiatiheää. Vrt kasvis vs. pasta.
Lapsen ja aikuisen hiilarin tarve eroaa toisistaan. Esim toimistotyötä tekevä aikuinen pärjää esim 40% hiilareilla. Lapsi jo ka aivot käyttävät paljon glukoosia energiakseen ja yleensä lapset ovat myös aktiivisia läpi päivän, tarvitsevat prosentuaalisesti enemmän hiilareita päivän energiansaannista. Esim 60%Toki yksittäisillä aterioilla tuskin on vaikutusta, eli siinä mielessä salaattiateria saattaa olla hyvä vaihtoehto välillä. Toki kaloripitoisuudeltaan se saattaa jäädä pienemmäksi kuin jos aterialla olisi hiilarilisuke. Lapsen vatsa vetää kerralla melko vähän ja siinä mielessä voisi ajatella olevan hyvä että ruoka olisi mahdollisimman energiatiheää. Vrt kasvis vs. pasta.
Meidän 1,5-vuotias vierastaa tällä hetkellä perunaa, pastaa ja riisiä, ja ne maistuvat vain jos on supernälkä. On kyllä yleisesti hyvä syöjä, joten yritetään pitää huolta, että saa sitten tykkäämiään kasviksia ja lihaa tarpeeksi. Eiköhän tilanne taas tasoitu jossain vaiheessa. Tajuttiin myös tuossa vähän aikaa sitten, että eihän sen puuron kanssa oo pakko tapella aina iltaisin, että mitäs jos annettas hedelmiä ja leipää, kun ne maistuu.
Välillä osaa yllättää itsensäkin, että ai, niin, terveellä järjelläkin voi mennä näissä. Kunpa olisin tajunnut tuon jo aikaisemmin. 🙂
Joskus muutama vuosi sitten kuvittelin olevani loistava ruoka kasvattaja. Lapset söivät kaikkea mitä keksi laittaa heidän eteensä. Monipuolisesti upposi kaikkea ja harvinaisempiakin herkkuja. Sitten hiljalleen kumpikin vekara keksi, että he voivat myös nirsoilla ja pikku-hiljaa ovat luopuneet monesta aiemmin hyvin uponneesta ruuasta. Ruualaitosta ja ruokailusta on tullut aika ankeeta. Sitkeesti laitamme aikuisten päättämää ruokaa ja kuuntelemme kiltisti sitä ihan tolkutonta valitusta, mitä 6 ja 9 vuotiaista irtoaa. Olemme kyselleet veijareilta, että miksi ette enää syö sellaisia ruokia, joita ennen söitte. Mutta eipä mitään tolkullista vastausta löydy. On vaan kuulemma ihan hirveän pahaa ruokaa. Joten kaikki te, joiden lapset syövät kiltisti kaiken mitä niille antaa, olkaa iloisia. Pääsette todella helpolla, kun ei tarvitse kuunnella sitä valitusta ruuan kauheista ominaisuuksista. Lisäksi kun esikoinen on sellainen mallia luuranko, että on hyvinkin lähellä ali-painon lukemia, niin olisi tosi kiva jos se vaan söisi mitä annetaan. Mutta mun periaatteisiin ei oikein sovi pakottaa syömään. Pakottaminen on menneiden vuosien jäänne. Yritän uskoa, että aikuisena noille menee jakeluun, että ihan kaikkea ei tarvii nirsoilla.
Kuvan mukaisesta lounaasta meidän eskari söisi kananmunat (pitäisi vaan olla kypsempiä kuin kuvassa). Eli juu, olkaa onnellisia että F syö 🙂 Sitkeästi olemme jo tämän reilun kuusi vuotta tarjonneet melkolailla jokaikisellä aterialla vaikka mitä kasviksia, raakana, kypsänä, kokonaisina, muussattuna, pilkottuna, höyrytettynä, keitettynä, paistettuna, paahdettuna, muun ruoan seassa, erikseen, lämpimänä, haaleana, kylmänä, rouskuvana, pehmeänä, sellaisenaan, hassusti aseteltuina ja joo no niin tuli varmaan selväksi että yritetty on! Ja edelleen yritetään. Mutta siis ei, hän syö ehkä porkkanaraastetta (ei aina), joskus babyporkkanoita suoraan pussista, välillä kurkkua, pitkään söi parsakaalia mutta nykyään ei sitäkään, säilykepunajuuria sekä ruoan seassa sipulia. Ei mitään muuta. Bataattisosekeittoa syö jos on todella kova nälkä ja kasvispihveistä tykkää, jos niissä ei ole esim. linssejä tai herneitä. Eikä kasvikset todellakaan ole ainoa rajoite! Hän ei myöskään syö esimerkiksi minkäänlaisia pihvejä, vähänkään sitkeää lihaa, juuri koskaan kanaa, kalaa todella satunnaisesti, juuri mitään missä on jotain muuta maustetta kuin suolaa, pippuria tai paprikaa, bataattia, ruisleipää, halloum-juustoa, tuorejuustoa, sianlihaa (joulukinkku on ainoa poikkeus)… listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Eli mulla menee vähän tunteisiin kun sanotaan että kyllä ne lapset syö mitä aikuisetkin – ei syö. Ollaan tehty kaikki oikeat (hän on kaupassa mukana, valitsee ruokaan kasviksia, kokkaa, saa osallistua ruokalistojen tekemiseen, hänelle selitetään mitä mistäkin ruoasta saa) ja väärät (uhkailu, lahjonta, kiristys, painostaminen) asiat ja mikään ei auta, hän vain on todella valikoiva ja ennakkoluuloinen. Ja koska hän on myös todella aktiivinen ja ikäisekseen todella pienikokoinen, on vain yksinkertaisesti pakko tehdä niitä makaronilaatikoita ja perunamuuseja, jotta hän söisi edes muutaman kerran viikossa lautasen tyhjäksi. Nykyään osaan ottaa tämän homman jo vähän rennommin, varsinkin kun kaksivuotiaamme taas syö kaiken mitä eteen kannetaan eli kotiruokamme ei voi olla vaan törkeän pahaa 😀 Mutta on se vaan kurjaa, kun otetaan omaksi ansioksi näitä syömisjuttuja tyylillä ”meillä kyllä lapset syö sitä mitä aikuisetkin ja pienestä asti ollaan syöty samaa ruokaa” – niin mekin ollaan syöty, tarjottu, ja syödään ja tarjotaan edelleen. Silti meillä on kaksi täysin erilaista syöjää.
Mut siis: mikäli lapsi muuten saa hiilariannoksensa päivittäin, niin tottakai salaatti voi olla ainoana lisukkeena. Tietysti juuri treenien jälkeen se hiilihydraatin saaminen on tärkeää, mutta sen nyt urheilijan vaimona tiedätkin varmasti 🙂
Vegaaniperhe täällä hei ;-). Meidän perheen lasten ruokailutottumukset (ja elintapa muutenkin) herättää yllättävän vähän ihmetystä – mutta mielenkiintoa senkin edestä. Ja se on tietysti ihan vaan positiivista ja kivaa.
Meillä lapset syö sitä mitä aikuisetkin, emmekä laita heille eri ruokia kuin itsellemme. Kaksi lasta syö kaikkea mitä eteen laitetaan ja kokeilee innokkaasti uusia ruokia. Yksi lapsista taas on hyvin nirso eikä uskalla edes maistaa tiettyjä ruokia. Karkeasti arvioituna veikkaan että meidän lapset syö enemmän ja monipuolisemmin kasviksia kuin keskivertolapsi, mutta luultavasti se johtuu ihan siitä millaista ruokaa meillä tarjoillaan (ja mitä sitten eettisistä/elämäntapasyistä ei).
Eli yhteenvetona totean että se kuinka monipuolisesti lapsi syö, on luullakseni monien asioiden summa, joka koostuu erityisesti siitä mitä ruokaa kotona syödään ja millainen luonne lapsella on.
Pastan, riisin tai perunan tarjoaminen aterialla on myös taloudellinen kysymys.
Useamman kasvavan nuoren taloudessa en voisi kuvitellakaan tarjoilevani heille päivälliseksi lehtipihvejä ja salaattia: olisin konkurssissa ennen aterian päättymistä 😀
Eli meillä korvataan juurikin tuota lihaa kasviksilla ja jätetään se peruna/pasta/riisi siihen listalle.
En tykkää tällaisista postauksista, joissa postauksen rakenne on kuin kahvipöytäkeskustelu, jossa ruoditaan eri henkilöiden sanomisia ja ihmetellään, kun he ajattelevat niin hassusti, vaikka ovatkin fiksuja ihmisiä.
Salaatti voi olla pääruoka, mutta ei kaikilla lapsilla ja se peruna/riisi/pasta on monesti ihan hyvä lisä ateriassa jo edullisuutensa takia. Yhden lapsen perusteella ei voi myöskään nostaa itseään muiden yläpuolelle sen perusteella miten hyvin tämä syö, miten hyvin nukkuu, miten hyvin tekee mitä tahansa asiaa, joka monessa perheessä aiheuttaa ongelmia, koska lapset ovat erilaisia eikä kaikki heidän ns. hyvät ominaisuudet ole vain kasvatuksen tulosta. 😉
Keskustelin tästä joskus äitini kanssa ja olen sitä mieltä että salaatti voi hyvinkin olla myös pääruoka. Minustakin tuntuu, että osalla salaatti tarkoittaa automaattisesti vain perus vihreä salaatti-kurkku-tomaatti lisäkesalaattia… Ymmärrän kuitenkin, että treenaavat teinit saattavat kaivata hiilarin lähdettä ruokaan. Kun kulutus on suurta ja kouluruoka saattaa jäädä vähälle syömiselle. Myös isommalle sakille kokatessa saattaa tuntua, että salaattia saa tehdä isot määrät, jotta siitä kaikki täyttyy. Meilläkään ei aina ole riisiä/pastaa/perunaa tarjolla, vaan välillä salaatin kanssa vaikka savukalaa tai lehtipihviä. Itse uskon kuitenkin sen olevan pitkälti tottumus, mutta myös makukysymys. Oma kotona asuva nuorempi sisareni on syönyt aina hyvällä ruokahalulla salaattia ja välillä toivookin esim. kanasalaattia ruuaksi. Kun taas vanhempi veljeni on oppinut syömään saalattia kunnolla vasta aikuisiällä, vaikka sitä on ollut lapsesta asti useasti tarjolla…
Aivan kuin tässä tekstissä annettaisiin ymmärtää, että on kasvatuksen ansiota mitä lapsi syö tai tarjoillaanko hänelle samoja vai eri ruokia kuin vanhemmille…? Oma ensimmäinen lapseni on kaikkiruokainen ja innokas/avoin uusille mauille, toinen lapsenikin maistelee kohtuullisen hyvin kaikkea mitä tarjotaan. Siispä ensimmäiset viisi vuotta perhe-elämästä meillä söivät kaikki samoja ruokia. Kolmas lapseni sen sijaan ei samoilla kasvatusmenetelmillä suostu syömään mm. kasviksista kuin porkkanaa raakana. Niinpä hänelle täytyy tehdä erikseen porkkanaraastetta kun muut vetelevät salaattia. Jokainen lapsi on ihan omanlaisensa (ja onneksi niin), se tuntuu usein unohtuvan. Ja onhan se toisaalta luonnollistakin yksilapsisessa perheessä, jossa ei ole kokemusta kuin yhdenlaisesta lapsesta. Elämä ja useampi lapsi opettaa ennen kaikkea olemaan arvostelematta kenenkään outoja tapoja tai esimerkiksi 80-lukulaisia ruokatottumuksia 🙂
Minä syön salaattia sekä pääruoaksi että pihvin lisukkeena. Mieskin syö. Ja esikoinen on aina syönyt kaikkea. Myös salaatti maistuu hyvin, kun sitä on tarjolla. Esikoista varten ei lisukemuusia tehtäisi. Mutta sitten on se keskimmäinen, jolle ei kelpaa salaatista kuin tomaatit. Ja kuopus joka ei syö niitäkään. Syötä nyt siinä sitten pelkää pihviä. Kun eivät nuo sitten syö kuin pelkkää pihviä.
Eli ehkäpä tuo jumppatunnilla asiaa kysellyt äiti kysyikin asiaa vain vähän ihaillen ja kadehtien. Ei niinkään aidosti ihmetellen, etteikö salaatti voisi olla pääruoka/lisuke. Moni lapsiperhe joutuu ikävä kyllä joko laittamaan useamman ruoan tai sopeutumaan ainakin jossain määrin niihin lasten herkkuruokiin. Kun ei noita painon miinuskäyrillä kasvavia lapsia voi nälässäkään pitää tai energiavajetta pelkällä pullalla korvata.
Lapset ovat erilaisia, vaikka kuinka samalla tavalla kasvatetaan ja rakastetaan. Nukkuvat eri tavalla, syövät eri tavalla, kasvat ja kehittyvät eri tavalla sekä oppivat elämän taitoja eri tavalla. Se kannattaa aina muistaa ennen kuin alkaa kovin kovaan ääneen ihmettelemään, miksi jossain toisessa perheessä asiat tehdään toisin kuin omassa.
Ole iloinen, kun teillä ruoat maistuvat. Varaudu myös siihen, että lapsen kanssa saattaa tulla jossain vaiheessa eteen joku asia, joka ei suju yhtä hyvin kuin jossain toisessa perheessä.