kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 18.01.2018

Erottaako 500 euron päiväpeitto tosiaan bloggaajan lukijastaan?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
73 kommenttia

Kirjoitin viime viikolla päiväpeitosta. Olin alun perin kuvitellut, että kirjoitukseni olisi ollut ainoastaan sisustusideapostaus, mutta toisin kävi. Tapahtui nimittäin se, mikä blogatessa ja netissä on aina kaikkein hauskinta – yllätyin. Tällä kertaa yllätyin siitä, että omasta näkökulmastani aika neutraali postausaihe sai aikaan paljon laajempaakin – jopa yhteiskunnallista – keskustelua rahasta, kuluttamisesta ja bloggaajan antamasta maailmankuvasta.

Kommenttiboksissa keskusteltiin muun muassa siitä, onko 500 euroa päiväpeitosta liikaa vai sopivasti. Toisten mukaan sijoittaminen sisustukseen oli ihan ymmärrettävää. Toiset puolestaan kokivat, että rahan voisi käyttää jollain muullakin tavalla. Molemmat näkökulmat aivan perusteltuja ja minusta myös luonnollisia. Meitä kun sattuu olemaan niin moneen eri junaan. Erilaisilla arvotuksilla, maailmankatsomuksella ja lompakolla.

Minun itseni kannalta mielenkiintoisin kommentti käsitteli kuitenkin hinnan sijaan sitä, onko blogini tekstit sittenkään – kerran 500 euron peitosta kirjoitan – enää sopivaa seuraajieni luettavaksi. Lukijani kirjoitti: ”— Tuli jotenkin ”aliarvioitu” fiilis tällaisesta, ja etten todellakaan olekaan blogin kohderyhmää… kyllä, minulla olisi rahan puolesta mahdollisuus sijoittaa 500€ päiväpeittoon, mutta en vaan keksi sellaista tilannetta mikä ajaisi minut siihen… Melkein mihin tahansa muuhun sen voisi sijoittaakin.”

Luin kommentin läpi useampaankin otteeseen, koska se herätteli minussa sellaisia ajatuksia, joita olin pohtinut jo aikaisemminkin blogiurallani, mutta joille en tuolloin ollut kuitenkaan vielä löytänyt sanoja. Tätä kommenttia lukiessani mieleni täyttyi nimittäin myös monista muista samanhenkisistä kommenteista blogihistoriani aikana, ja aloin pohtia, kokiko lukijani minun valintani – vaikka kyseli oli vain päiväpeitosta – loukkauksena häntä kohtaan. Ajatteliko hän, että koska minusta 500 päiväpeitto oli hyvä sijoitus, ja hänestä ei, minä jotenkin aliarvioin häntä, joka ei tehnyt samoja ostovalintoja kuin minä?

Aloin ymmärtää myös paremmin kaikkia niitä kertoja, jolloin olin käynyt samanlaisia (some)keskusteluja. Aloin tajuta, että jotkut lukijoistani ehkä tulkitsivat, että jos en tehnyt samanlaisia valintoja kuin he, olisin heidän valintojaan vastaan. Että kun olin lopettanut ydinperheessä elon, näytin takapuolta muille sellaisille. Ja kun laitoin rahani lähiruokaan, nauroin niille, jotka niin eivät tehneet. Ja kun totuus on, etten ajattele tippaakaan niin!

Vaikka kirjoitankin blogia, ja ymmärrän olevani samalla myös jonkin sortin somevaikuttaja, en tee valintoja –päiväpeitto, perhemuoto, harrastus tai vaikka kirja – blogihahmona. Vaan ihan omana itsenäni, oikeana ihmisenä. Ja koska en omana live-maailmaitsenänikään odota, että kaikki ympäröiväni ihmiseni tekisivät samoja valintoja kuin minä, en oleta sitä myöskään somessa. Minua alkoi ihan surettamaan ajatus siitä, jos joku oikeasti koki, että joku minun peittovalintani olisi merkki jonkun toisen aliarvioimisesta.

500 euroa on siinä mielessä loistava esimerkkisumma, että siihen rahamäärään itsellänikin on useasti moni asia kulminoitunut. Itselläni ainakin elämä on edennyt erilaisissa sykleissä – eteenpäin hypyin ja toisaalta pakituksin – jolloin viissatasen arvo on ollut eri aikana erilainan. Joskus olen tämänkin blogin elinkaaren aikana elänyt elämää, jolloin tililleni on jäänyt reilusti alle 500 euroa laskujen ja muiden pakollisten kulujen jälkeen. Silloin yksikin silmätulehdus, rikki mennyt pesukone tai vaikka piilolinssitilaus on romuttanut koko budjetin niin, että on pitänyt itkua tihrustaa. Tiedän, miltä tuntuu, kun rahasta pitää huolehtia. Vain ne ihmiset, joiden ei ole tarvinnut aidosti venyttää penniä, voivat sanoa, ettei rahalla ole merkitystä. Koska sillä on. Ja se on fakta.

Toisaalta voin myös kertoa– edelleen tämän blogin elinkaaren aikana – viisisataa on ollut myös summa, jonka olemassaoloa tai puuttumista en edes ole huomannut tililtäni. Olen ollut pirun kova tekemään töitä ja silloin (joskus) rahaa on myös tullut niin, ettei jokaista euroa ole tarvinnut laskea. Toisaalta tässä keississäkin on ollut oma kääntöpuolensa: Työnteko vaatii aikaa ja voimia ja joskus ne molemmat loppuvat kesken. Siinä hetkessä se yksi viisisataakaan ei paljon lämmitä. Silloin hinta on kovempi, joka maksetaan, kuin mitä saadaan. 

Koenkin, että tiedän aika monenlaisesta elämästä, kulutuksesta ja tuloista. Ja samalla ymmärrykseni rahan arvosta on myös kirkastunut, vaikka olenkin ollut sen suhteen ihan nuoresta asti aika tarkkaa. Minulle raha ei ole kasvanut puussa tai tullut perintönä, joten massit on pitänyt tehdä itse. (Ja niistä, eli töistä, on täytynyt myös oppia kieltäytymään itse.) Siksi ajattelinkin, etten edes ajattele, tienaako lukijani 200, 2000 vai 12 000 euroa kuussa. En ajattele, että se kuuluu minulle. Eikä myöskään määritä, onko meillä todellisuudessa jotain yhteistä.

Tätä blogia klikataan kuukauden aikana sellaiset kolme-neljäsataatuhatta kertaa. Olisi jotenkin ihan järjetöntä ajatella, että yrittäisin päästä tismalleen samalle levelille tunteiden, arvojen, kulutustottumusten tai tulotason kanssa jokaisen lukijani kanssa, joka ikinen heidän lukukertansa. Enkä edes oikeasti ajattele, että tarvitsisi. Uskon nimittäin siihen, että elämä on parasta silloin, kun se on omannäköistä. Jos yrittäisi – esimerkiksi jos minä yrittäisin bloggajana – koko ajan tehdä muiden mielen mukaan, en varmasti olisi onnellinen omassa elämässäni, hukkuisin miellyttämisen suohon ja kaiken lisäksi menettäisin jotain aika arvokasta: Oman ääneni. Niin blogin kuin yksityiselämänikin puolella.

Mihinkä tässä nyt sitten päädyttiin? Halusin nyt ainakin kertoa, että minä en oleta, että kenenkään on tehtävä, kuten minä tai me. Mutta koska on hirmuisen vaikea kertoa kenenkään muunkaan elämästä, ajatuksista, ongelmista tai oivalluksista, pitäydyn omissani. Niistä minä kirjoitan. Ne ovat se minun ja blogini juttu.

Toisekseen on ihana, että te siellä ruudun toisella puolella tuotte omat – ihan erilaisetkin – ajatuksenne aina kommenttiboksiin. Koska jos kaikki nyökyttelisivät vain päätään, en A)oppisi koskaan mitään uutta ja B) koko somen rikkaus, keskustelu, jäisi tyystin pois. Parasta on jatka jutusta juttuun. Keskustella ja harhautua siitä ihan jonnekin muuallekin. Niin oikeissa keskusteluissa kuin täällä netissäkin!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: mekko, Ivana Helsinki (kotimainen tekstiili, hankittu vuonna 2015)

Kommentit (73)

Minä olen kirjoittanut hyvinkin kriittisesti pariin edelliseen postaukseen, mutta tähän on sanottava vain, että Kiitos. Hieno teksti ja niin totta joka sana. Mulle 500€ päiväpeitto on kauhistus (kaataisin kuitenkin kahvit sen päälle :D), mutta toisaalta voin ihan surutta laittaa 2000-3000€ viikon ulkomaanmatkaan, vaikka kahdesti vuoden aikana. Tätä taas jotkut ei ymmärrä yhtään, vaikka se on mun mielestä järkevämpi tuhlailukohde kuin sisustus. Meitä on niin monenlaisia erilaisilla mielipiteillä 🙂

Onhan tää menny pelkästään mainostamiseks. Lapselle saadaan vaikka ja millaisia teknisiä vaatteita ja niitä mainostetaan aikoina oikeanlaisina vaatteina.
Pitää löytyä monet erilaiset kengät housut hanskat jne. Kunnon vanhempi hommaa kaikki mahdolliset vaatteet ja on valmis niistä maksamaan.
Sama on omissa vaatteissa.
Myös rajoista joustetaan kuhan päästään jotain mainostamaan.
Tää on isolta osin pelkkää mainostamista teennäisine kuvineen.
Samaa mieltä kuin moni muu niitä en jaksa toistaa…

Mua ihmetyttää niin kovin, miksi olet tänne tullut ja vaivautunut jopa kommentoimaan, jos asiat ovat noin huonosti. Kuten varmasti tietysti ovatkin, koska blogin hyvyyden ja huonouden tietää vain lukija, koska jokainen subjektiivinen mielipide on se oikea. 

Ainakaan itse en viitsisi käydä harmistumassa tai ärtymässä blogissa, jonka kokisin niin vääräksi. Siksi kannattaa varmasti lopettaa lukeminen, eikö totta? 

Ihanaa alkanutta viikonlopppua ja hauskaa kevättä 🙂 Tavataan taas, jos kirjoitus- ja lukuintressimme joskus uudelleen kohtaa <3

500€?! Oh My! 😀 en ottanut selvää hinnasta, mutta otaksuin sen olevan reilusti vaikka en ihan noin paljon.

Mutta mulla pyöri mielessä vähän erisuuntaiset ajatukset postauksen otsikon innoittamana, mihin loppujen lopuksi tekstisi meni. Mä en ole koskaan tässä blogissa kokenut mitään tuollaista alaspäin arvostamista, mutta tunnistan jonkinlaisen erottamisefektin. Joka on toki ihan oman pääni sisällä, oma henkilökohtainen kokemus. Nimittäin yllättävän moneen postaukseen liittyy jollain lailla raha ja nimenomaan niin, että ”ihan kiva, mutta ei mulla olisi varaa”. Kun tilille kilahtaa se kuutisensataa euroa kuussa kahdessa erässä, ei todellakaan tule mietittyä 500 euron päiväpeittoja. Tuo parinkympin nukkainen ikivanha rytky ajaa kyllä asiansa. Eikä ostella uutena Reimoja ja Polarn O Pyretiä ihan tuosta vaan joka tarpeeseen. Ei välttämättättä edes käytettynä. Sentit ei vaan kerta kaikkiaan riitä aina niihin parempiin ja eettisiin valintoihin. Silloin tietysti tuntuu, että ollaan ihan eri planeetalla. Mutta en näe sitä mitenkään arvostus-asiana, vaan ihan neutraalina. Koska oma tilanteeni on oma valintani ja olen siihen tyytyväinen, vaikka joutuukin sitten tekemään aika paljon kompromisseja kaikessa muussa. Tämä on kuitenkin väliaikaista ja onkin mielenkiintoista nähdä, mihin ne rahat menevät, kun koko aikuisiän kituuttamisen jälkeen vihdoin tilille pamahtaa oikea palkka työstä, johon on kouluttautunut.

Pakko sanoa nyt asia, joka mulle tulee usein mieleen. Sun kommentteja on aina ihana lukea. Niin mielenkiintoisia ja hyvin rakennettuja tekstejä. Paljon asiaa 🙂 

Ja kuule. Tuo opiskelujen jälkeinen palkka oli ihan mieletön tunne. Muistan kun menin kauppaan ekan palkkiksen jälkeen ja mietin: Mä voin ostaa nyt juustoa JA kinkkua leivän päälle. Mieletöntä! 

Onpa ihanasti sanottu, kiitos Karoliina <3 ilo on piipahtaa täällä ja höpistä kuin kaverille 🙂

Tämä blogihan kertoo sinusta, sinun elämästäsi ja sinun ajatuksistasi, joten kai jokaisen lukijan pitäisi ymmärtää, ettei blogi varsinaisesti ole heitä varten räätälöity. Tosi itsekeskeistä. Hehän itse valitsevat, mitä blogeja seuraavat. Jos sinun elämäntyylisi muuttuu eikä he siitä pidä, he voivat lakata lukemasta ja luultavasti joku toinen löytää sen myötä blogisi pariin. Ole vaan rohkeasti oma itsesi niin blogin kirjoittaminenkin on varmasti mieluisampaa!

Kiitos 🙂 Ja niin mä olenkin. Muuta en osaa!

Ihanaa viikonloppua!

Turhan moni blogi-teksti on viime aikoina sisältänyt, jonkun asteista puolustelua tai selittelyä omia valintoja tai tekemisiä kohtaan. Ymmärrän, että varmasti tulee hetkiä, kun tekee mieli julkisesti selittää ja perutella omia valintoja yms. Fakta vaan on, että kun varsinkin tulotasot on erilaisia ja rahasta ei pystytä puhumaan, seuraa väistämättä tilanteita, joissa osapuolet/ihmiset ei vaan ymmärrä toisiaan. Onhan se ihan luonnollista kadehtia ja haluta itselleen, jotain mitä ei ole tai pysty saamaan… Tunnistan myös itsessäni nuo piirteet. Kaikki ei vaan pysty saamaan samoja asioita vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. Jos mentäis viisikin vuotta taka perin, kun bloggaamisella ei välttämättä näin moni näin paljon tienannut, kuin nykypäivänä, tilanne oli toisin. Bloggareiden ja muutenkin some-henkilöiden tulotason kasvu vaan on jonkinlaista kiilaa/kuilua luonut ”tavisten” väliin. Enää ei ole niin helppo samaistua tekstin kirjoittajaan ja se saattaa hämmentää/ärsyttää lukijaa. Ehkäpä tekstin sisälle ei ole enää niin helppo päästä, kun ei välttämättä ole mitään yhteistä kirjoittajan kanssa. Se vaan nyt on niin, että raha ja tuloerot tänäkin päivänä jakaa/erkaannuttaa ihmisiä. Suomessakin (varsinki) vaikka täällä ei pitäisi niin isoja eroja olla. Toisaalta vaikka tuo 500€ ero tuloissa on merkittävä.

Mä ajattelen niin, että omien mielipiteidensä ja valintojensa perustelu on eri kuin puollustautuminen. Se mua ehkä harmittaakin, että usein kun perustelen asioita, saan kritiikkiä siitä, että hyökkään. Ehkä mun retoriikka sitten on vaan niin suora, että sen moni kokee agressiivisemmin kuin mitä tarkoitan.

Tämä on ollut herättelevää, koska musta on superhassua, jos joku luulee bloggaajien – ainakin mun – kylpevän rahassa. Kun vaikka tämä on ammatti, ei tällä rikkaaksi pääse. Ainakaan minä. Omat hyvän tulotason jaksot on liittynyt hetkiin, jolloin päällä on ollut 2-3 työtä, blogi vaan yksi niistä. Mutta toki varmasti superbloggaajissa on monia varakkaitakin. Ehkä. En oikeastaan tiedä 🙂 

Lily on tehnyt tästä kommentoimisesta ihan super vaikeeta… tosi hankala alusta.

<p>Puhuinkin perustelusta ja puolustelusta. Varmasti on ollut molempia. Ja turhalla tarkoitin, että itse en edes välttämättä vaivautuisi aina kaikkea perustelemaan. Ei omaa työtä, mitä se ikinä onkaan, tarvitsisi joutua selittelemään, perustelemaan ja puolustamaan. Ellei tietysti oikeasti ole jollakin tavalla tehnyt väärin. Pitäis pystyä keskittymään siihen omaan tekemiseen, mutta ikävän paljon on ilmeisesti sellasta kritiikkiä moni bloggari saanut vastaansa, että sen pohjalta on sitten ihan tekstejä syntynyt, joissa joudutaan selittelemään ja perustelemaan omia valintoja. Saattaa pidemmän päälle alkaa puuduttamaan sellasten tekstien lukeminen melkein joka blogista, jota seuraa… En tiedä ymmärrätkö, mutta kyllähän tollanen vie kapasiteettia siitä alkuperäisestä tekemisestä, vaikka välillä syntyykin hyviä tekstejä ja keskustelua.</p>
<p>Tulotason nousua on ollut melko helppo seurata. Bloggaamista ei näissä mitoissa Suomessa ole ollut kovinkaan pitkään ja melko moni suosittu bloggari on aloittanut hommat juurikin toisen työn tai opiskelun ohella. Onhan sekin jo muutosta entiseen, että pystyy hyvin elättämään itsensä bloggaamisella, eikä tarvii olla 2-3 työn välissä. Moni bloggari on ihan avoimesti kirjoittanut omista tuloistaan tai ainakin niiden kehityksestä. En nyt tarkoittanut, että bloggarit mitään multi miljonäärejä olisivat, mutta selkeästi on tulotason nousua havaittavissa. Ja verotiedot on kaikille julkisia, helppo oli lukea lehdistä ihan konkreettisia lukujakin… ei pysty sanomaan, että olisi ihan vaan somen luomaa illuusiota tulotasojen nousut. Ja kun siihen vielä yhdistää sen faktan, että bloggarit pystyy ihan oikeesti tykkämään työstään ja vois melkein sanoa, että harrastuksesta on tullut ammatti, niin kyllä siinä ollaan monen perustallaajan mielestä melkoisen etuoikeutetussa asemassa ja aivan varmasti moni sellaista asetelmaa kadehtii. Ja nyt ei voi heittää sitä korttia, että kaikkien pitäisi pystyä tekemään oikeasti sellasta duunia mistä tykkää ja nauttii. Se ei vaan ole yksinkertaisesti mahdollista, loppuis työpaikat ja tekijät kesken. Eiköhän nää selitykset riitä tältä erää, varmaan tuli perusajatus selväksi… kateudesta ei pääse koskaan eroon, mutta sen vaan ei kannata omaan tekemiseen antaa vaikuttaa.</p>

 

 

En voi sanoa lukevani blogiasi mutta luin tämän postauksen Lilyn noston vuoksi. Ja tuumin että kirjoittaapa tämä tyyppi fiksusti, selkeästi ja neutraalisti niin vaikeasta aiheesta, jossa moni bloggaaga epäonnistuu – nimittäin rahasta. Eli minulle tekstisi ei ollut liian suoraa tai agressiivista vaan harvinaisen kypsää johon moni ei onnistu tässä maassa! (en itsekään) Että taidanpa tutustua nyt enemmän kirjoituksiisi

Tänään niin kuin aina ennenkin. Toisaalta on paljon erittäin hyvätuloisia ihmisiä mutta hehän eivät olekaan se ryhmä joka purnaa peiton hintaa blogikommenteissa. Koska aina joku sanoo että on kallis ja joku sanoo että ei, niin tämän tyyppistä keskustelua lienee turha loputtomiin jatkaa:)

Olet kyllä oikeassa, koska kaikki on vaan niin suhteellista. 

Hyvä kirjoitus. Hämmentävää, kun aloin pohtia, millaisessa ristitulessa eläisin jos kokisin hyvin erilaisten lukemieni blogien olevan suuntaa antava tekijä omaan elämääni. Miten voisin samaan aikaan käyttää vegaanista luonnonkosmetiikkaa ja testailla uusimpia meikkejä toiselta laidalta! Miten voisin yhdistää matkustelun ja merkkilaukut autottomuuteen ja kirppislöytöihin?! No siis vaikea pukea sanoiksi tätä nyt, mutta ymmärtänet pointin. Miten ketään voi vaivata kenenkään toisen hankinnat!

Mä ymmärsin 🙂 Ja kiitos! Ihanaa viikonloppua!

No mua ainakin vaivaa lähinnä sellaiset muiden ihmisten hankinnat, jotka vaikuttaa rajusti tämän meidän yhteisen planeetan hyvinvointiin. Kuten esimerkiksi tuttavan perheen kolmas auto, vanha rutkasti bensaa syövä amerikanrauta. Tai se perhe, jossa syödään lihaa joka ikisellä aterialla. Tai se perhe, joka shoppailee monta kertaa kuukaudessa kauppakeskusten alerekkien polyesterirättejä, joista irtoaa mikromuovia.

Minä olen alkanut seuraamaan hyvin erilaisia blogeja aina riippuen elämäntilanteestani. Joskus on hauska lukea aivan toiselta planeetalta olevaa blogia ja jos ei kiinnosta, lopetan lukemisen.
En itse uskalla tuoda omia mielipiteitä julki. Toivoisin olevani rohkeampi. Mutta välillä on hyvin mielenkiintoista ja hassua lukea hyvinkin kärkkäitä kommentteja. Mikä haloo monista asioista tuleekin.
Itse en edes huomaa hölmönä mitään mainoksia tms kun koitan tarttua tekstiin. Novellen ja peittojen sekaan vaan perhearkea

Omien mielipiteidensä esiintuontia voi harjoitella. Joten pienin askelin. Ja sekin pitää muistaa, että sulla on varmasti paljon muita vahvuuksia. Olet varmasti hyvä kuuntelija ja henkilö, joka miettii, ennen kuin sanoo. Sellainen on arvokasta!

Kivaa alkavaa viikonloppua <3

Moi, mielenkiintoinen teksti. Olen itse pohtinut tätä aihetta jonkin verran viime aikoina. Olen seurannut viimeiset 6-5 vuotta pääosin samoja blogeja, sinunkin blogiasi enemmän tai vähemmän säännöllisesti sen alusta asti. Nykyään olen huomannut, että entistä useammin bloggaajien kirjoittamista hankinnoista tai asioista (jotka liittyvät kuluttamiseen) tulee fiilis, jossa kokee olevansa silti jossain määrin täysin eri planeetalla. Tällä tarkoitan konkreettisesti sitä, että ulkomaanmatkat ympäri maailmaa tehdään aina ilman muuta ykkösluokassa, hotellit ovat aina luksusluokkaa, kaulahuivit totta kai vähintään balmuiria, kengät, laukut, sisustustekstiilit, salijäsenyydet, etc, ihan kaikki sitä pääosin todella kallista hintahaarukkaa. Olen itse lapsuuteni elänyt hyvätuloisessa perheessä, ja nykyiset jo omat tuloni ovat myös ihan hyvät – tällaiset yksittäiset kalliimmat hankinnat olisivat itsellenikin mahdollisia, jos haluaisin (ja toki itsekin välillä johonkin satsaan). En voi sille kuitenkaan mitään, että nykyisin seuraamiani blogeja lukiessa tulee usein sellainen fiilis, että koko touhu näyttää vaan nykyisin menevän niin yli – ero ”tavallisten” ihmisten elämäntyyliin on usein suuri. Vitsailemmekin kavereiden kanssa välillä, että Suomessa luksuselämää voivat elää vain huippumenestyvät yrittäjät ja bloggarit. Nykyisin useamman pitkään seuraamani blogin kohdalla on tullut usein fiilis, että nykyisin elämme kirjoittajan kanssa niin eri sfääreissä, että en saa enää mitään itselleni isosta osasta hänen postauksiaan, koska ne koskettavat niin erilaisia asioita, ja esittelevät pääosin tuotteita, joita minulla ei olisi mitään tarkoitusta (juurikin överin hinnan vuoksi) ostaa. Tämä harmittaa lähinnä siksi, että huomaan, miten kyseiset blogit ovat myös historiansa aikana muuttuneet – vielä ehkä kolmekin vuotta sitten tilanne oli paljon maanläheisempi. Sinun blogissasi melko harvoin tulee kuitenkaan ylläkuvattuja fiiliksiä – tämähän käsittelee mielestäni pääosin erilaisia pohdintoja eri aiheista, eikä niinkään tuotteiden esittelyä. Kiitos hyvästä blogista, se antaa usein paljon ajatteliäemisen aihetta eri teemoihin! 🙂

Tää oli musta mielenkiintoinen kommentti, koska en pystynyt miettimälläkään keksimään, ketkä suomalaiset bloggarit tällaista elämää elää. Pikemminkin tulee mieleen useita sellaisia caseja, joissa on vain taitavasti valittu, mitä halutaan kertoa. Esim. lomakohteesta on näytetty ylellisiä kuvia, mutta kommenteissa on todettu, että kohteen hotelli oli niin surkea, ettei siitä halua tehdä postausta. Toki medialukutaidon taakse piiloutuminen on vähän tyhmää – näkemämme kuvat ja tekstit (mainonta) vaikuttavat meihin, vaikka järjellä tietäisimmekin, että sileä iho on vain kuvaan muokattu ”totuus”. Mutta en mä kalliista ostoksista pysty pahastumaan, koska ihmisillä on rahan suhteen monenlaisia prioriteetteja. Itsekin voisin ostaa 500 euron päiväpeiton, mutta toisaalta juustoon en viitsisi törsätä. Muutaman vuoden Oltermanni-ostoksilla rahoittaisinkin sitten jo päiväpeiton 🙂

Kahteen edelliseen kommenttiin.

Mun on pakko sanoa, että itsekin – vaikka muka olen skenen sisällä – välillä mietin, millä monet muuta bloggaajat matkaavat/elävät niin hienosti. Mutta kuten sanottu, blogi on vain pintaa. Me emme juuri tosiaankaan tiedä, onko matka ”blogimatka” vai vaikka bloggaajan perinnöllä ostettu. Vai tekeekö hän blogin lisäksi tuloja myös jollain toisella työllä. Loppujen lopuksi aina tajuan, ettei asia kuulu minulle tippaakaan.

Musta on kiva kuulla, että koette, että täällä blogissa ei ole tullut jetset-fiilistä (naurattaa edes koko ajatus). Koen, että on ihan luontevaa kertoa nuukuusviikon hävikkiruokavinkkejä ja toisaalta panostaa hyvään, vähän arvokkaampaan, laukkuun. Koska sellaisia valintoja ja painotuksia minä ihan aidostikin teen. 

Pakko oli nyt vielä palata kertoakseni omakin mielipiteeni :). 500€ on iso raha, melkeinpä kenelle tahansa, miettii asiaa sitten mistä tahansa vinkkelistä -myös sille jonka ei tarvitse rahojaa laskea. 500€ on paljon rahaa. Mutta kuinka moni komentoijista voi sanoa että jos voisi saada 500€ tuotteen josta haaveilee vaikka 200€ ja sen lisäksi tekisi ”ilmaiseksi” töitä pienen hetken? Toki tämän ”peittocase” -postauksenkin tekeminen on kuluttanut työaikaa ja rahaa (ja mahdollisesti kuvaajan palkkion). Ja tarkoitukseni ei nyt ole vähätellä työn merkitystä, mutta ainakin itse voin myöntää että jos unelmoisin vaikka 500€ takista, mutta en sitä myyjän palkallani pystyisi ostamaan ja minulle tarjoutuisi tilaisuus maksaa siitä 200€ ja tehdä 2h ”ilmaista” työtä, luule että tilaisuuteen tarttuisin. Vaikka tietenkin työlle pitää laskea hinta ja työstä PITÄÄ saada palkka, mutta kyllä blogarit varmasti usein (tietenkin) tarttuvat tälläisiin tilaisuuksiin, koska niinkun on monesti todettu tämä on heille työtä josta pitää saada palkka -välillä se on riihikuivaa rahaa ja välillä tuotteita joita olisi ollut ehkä muutenkin hankkimassa tai tarvii, oli kyseessä sitten päiväpeitto, lapsen vaatteet tai vaikka omat vaatteet.

Mä en osaa sanoa muiden kuin itseni puolesta, mutta mä tartun aika harvoin. Ehkä 50-70 tarjouksesta yhteen. Kyllä tuotteen/palvelun on oltava jotenkin tosi oma ja ennen kaikkea firman jollain tavalla symppis ja aito, että lähden mukaan. Mutta onneksi on ihania firmoja ja yrittäjiä, joihin on suuri kunnia ja ilo tutustua 🙂 

Minusta tässä blogissa on useaan kertaan sanottu että bloggaaja ei mainosta tuotteita jos ei ole jollain tapaa hyväksi todennut. Monta kertaa on ainakin tekstissä mainittu myös tuotteita joita ei ole saatu tai joiden kanssa ei ole sopimusta. Yhteistyöt on selkeästi mainittu jo niiden tekstien alussa joissa sellainen on. Näin lukija voi itse valita eteneekö vai ei, kiinnostaako vai ei. Mutta tämä on loputon suo johon lukijat palaavat aina uudelleen vaikka sitä olisi avattukin. Kärsivällisyyttä Karoliina!

Edellisen postauksen kommenttikentässä oli minusta esitetty hyvä kehitysidea mainospostauksiin, se kun kuitenkin on fakta, että monia ne ärsyttävät täällä (ja monissa muissa blogeissa). Vissy-mainoskin oli sinänsä hyvä teksti sitä itse mainostusta lukuunottamatta, siksi olisi harmillista lukijana skipata kaikki yhteistyöpostaukset automaattisesti.

Kahteen edelliseen:

On kiva saada vinkkejä postauksiin ja kaupallisiin kampanjoihin, mutta fakta on myös se, että kaikkia ei voi miellyttää. Se, mikä toisesta toimiva tapa, ei ole toisesta. Ja kuitenkin itse koen, että tämä on se tyyli, jolla haluan tehdä. Ja joka tuntuu omalle. 

Mielestäni tämän blogin seuraaminen on jo koukuttavaa sosiaalipornoa. Bloggaaja on myynyt blogille kasvonsa. Kaikki: ruokapöydän tarjoilut, hiukset, kodin sisustus, omat ja lapsen vaatteet on mainostamista vastaan saatuja. Lukijoita kyllästyttää ja bloggaaja puolustelee. :)) Ei pysty lopettamaan lukemista vaikken täältä mitään itselleni saakaan. Yhtään mainostettuja tuotteita en tämän blogin perusteella osta.

Tämä on juuri näin. Itsekin oon seurannut blogia viime talven kuuluisasta kohua herättäneestä kihlautumisuutisesta lähtien juurikin sosiaalipornosyistä. Niinku salkkareita katsois 😀 Bloggaajan tyyli ja valinnat ärsyttävät lukijoita (kuten itseäni) melkoisesti ja varsinkin kommenttiosion vapauttaminen räjäytti pankin. Monet bloggaajat ovat siinä mielessä jännittäviä hahmoja, että tykkäävät kyllä olla esillä, kirjoittaa julkista blogia, jakaa monta instastooria päivässä ja kertoa elämästään aika yksityiskohtaisiakin asioita. Lisäki nauttivat mielellään näiden asioiden tuomista ”hyveistä”, eli näkyvyydestä, ihailevista kommenteista, ilmaislahjoista, palkasta ja lisätöistä. Moni ei sitten kuitenkaan tunnu kestävän näiden kääntöpuolena tulevaa asiaa, eli eräänlaisen julkisuuden henkilön statusta ja siitä auttamatta seuraavia kriittisiäkin kommentteja ja arvostelua. Totta maar julkisuuden henkilöitä arvostellaan ja heidän asioistaan juorutaan, niin on aina tehty! Jokainen tekee itse valinnan siitä, haluaako naamansa ja nimensä julkisuuteen. Mikäli haluaa, ei voi taas olettaa saavansa vain kirsikoita kakusta, vaan on otettava koko paketti.

Tätäkin postausta lukiessa huomaa, ettei bloggaaja ymmärrä (tai halua ymmärtää?) 500 euron päiväpeiton lukijoissa aiheuttamaa ärsytystä. Mielestäni kun ainakin joidenkin kommentoijien ärsyyntyminen johtui juuri siitä, että bloggaajan on helppo suositella itse ilmaiseksi saamaansa (tai no, tähän toki pitää lisätä ne kuuluisat ”tää on työtä” ja ”maksan tästä verot” -varaumat) tuotetta, vaikka se olisi kaupasta ostettuna suurimmalle osalle perus palkansaajista aivan liian kallis. Todennäköisesti myös bloggaajalle itselleen, vaikka muuta täällä yrittääkin väittää. Mainostaisin itsekin ylisanojen saattelemana esimerkiksi 1.000 euron untuvatakkia, jos itse olisin maksanut murto-osan hinnasta. Ja kyllä, ihan me muutkin palkansaajat tehdään palkan eteen työtä ja maksetaan verot. Siksi en ymmärrä, miksi bloggaajien pitää tätä niin kovasti korostaa. Ärsytys voi johtua osittain myös siitä, että edelleen suurin osa lukijoista pitää bloggaamista harrastuksena. Ja kyllä, blogimaailmassa todella on edelleen olemassa blogeja, jotka eivät ole kaupallisia ja joissa näitä ”yhteistöitä” on todella harvoin.

Sekin varmaan ärsyttää monia lukijoita, että kaupallisuuteen kohdistuvat kriittiset kommentit torpataan bloggaajan toimesta monesti kuittaamalla, ettei lukija ymmärrä eroa mainoksen, kaupallisen yhteistyön ja whatevö välillä. Fakta on kuitenkin se, että suurin osa peruslukijoista (jotka eivät itse ole millään vastaavalla alalla) ajattelee todennäköisesti, että bloggaajan mielipide jostain tuotteesta on ostettu aina silloin, kun bloggaaja on saanut tuotenäkyvyyttä vastaan jotain vastinetta. Oli se sitten alennusta, vastapalveluksia tai ihan rehellistä rahaa. Lukijan näkökulmasta ei siis yleensä ole merkitystä, miten bloggaaja haluaa yhteistyön otsikoida tai miten bloggaaja on yhteistyöstä hyötynyt.

”bloggaajan on helppo suositella itse ilmaiseksi saamaansa tuotetta, vaikka se olisi kaupasta ostettuna suurimmalle osalle perus palkansaajista aivan liian kallis. Todennäköisesti myös bloggaajalle itselleen, vaikka muuta täällä yrittääkin väittää. ” Aivan! Juurikin näin.

Yhdyn tähän. Täälläkin yksi, joka kuvitteelliset popparit kädessä seuraa kommentteja ja usein kommentoin itsekin. Käyn tässä blogissa helposti 10 kertaakin päivässä, jos on kiihkeät keskustelut menossa, joten tuosta 300 000:n kävijämäärästä kuukaudessa 300 saattaa olla vain minä 😀

Miten sulla riittää aika, tai mielenkiinto, käydä 10 kertaa päivässä seuraamassa mitä täällä tapahtuu?
Minä luen monia erityyppisiä blogeja, se on minusta se juttu, että näkee pieniä palasia erilaisten ihmisten elämästä ja ajatuksista. Ei heidän kanssaan tarvitse olla samaa mieltä, tai ostaa tuotteita joita he mainostavat. Niistä postauksista voi saada sitten itselle uusia näkökulmia asioihin ja ajattelemisen aihetta.
Ehkä tuo sosiaaliporno-asenne kertoo enemmän teistä kuin bloggaajasta.

Hyvin riittää aika, kiitos kysymästä. Nytkin olen kahvitauolla töissä yksin ja ajankulukseni tulin taas tänne kurkkimaan. Ja niitä mielenkiinnon kohteitahan on niin monenlaisia, päiväpeitoista nettikeskusteluihin 😉

Itse luen usein vessanpöntöllä! Hyvää viihdettä, joka ei estä täysipainoista ja onnellista elämää, vaikka kritiikki onkin helppo luokitella vaan negatiivisten omaan elämäänsä tyytymättömien nolifejen horinaksi 😉

Koko edellisen ketjun kommentteihin:

Minä ymmärrän hyvin sen, että blogeja (ja kaikkea muuta mediaa ja siellä työskenteleviä henkilöitä) seurataan monista lähtökohdista. Ja niin saakin, koska syitä ja seuraajia on monenlaisia. 

Ei tule myöskään yllärinä, että tännekin jotkut eksyvät ei fanitus, vaan nimenomaa juorunkalastelumielessä. Se on ok ja kuuluu osin asiaan. 

Mulle tulee silti rehellisesti aika halju ja surullinen olo siitä, jos joku ihan tosissaan mainitsee, että haluaa seurata ”sosiaalipornoa” (joka on sinäänsä hassu termi, kun juuri olen saanut paljon kommentteja siitä, että blogissa ei kerrota enää MITÄÄN oikeaa, ja KAIKKI salaillan). Mä mietin, millainen maailmankatsomus ja sydän sellaisella tyypillä on, joka haluaa retostella sellaisella ”popparit kourassa”. Jos itse tekisin niin, ja saisin sellaisesta vieläpä nautintoa, mua suoraan sanottuna hävettäisi. 

Toki mun etu on se, että täällä käy ihmisiä. Mutta en itse ymmärrä aina motiiveja.

Ihania, kauniita ja sydämellisiä ajatuksia ja eloa <3

 

 

 

Tulin lukemaan blogiasi ensimmäistä kertaa ja mielestäni kirjoitat kivasti omasta elämästäsi .
Siihenhän bloggaaminen perustuu ,jos olen oikein ymmärtänyt .

Ihmettelen negatiivisten kommenttien määrää ja sitä , että miksi nämä negatiivisuutta levittävät ihmiset ovat eksyneet lukemaan blogiasi .
Blogisi on pirteän positiivinen ,maanläheinen ja hyvällä tavalla erilainen .

Markkinoilta löytyy myös niitä suuren maailman bloggaajia , jotka eivät edes yritä piilotella luksus elämäänsä .
Siksi en käsitä , että päiväpeiton hinnasta jaksetaan vääntää näin suuri haloo .
Bloggaaja valitsee mistä haluaa kirjoittaa ja me lukijat voidaan sitte syyttää itseämme jos kiinosti lukea.

P.s Jatka samaan malliin äläkä anna ikävien kommenttien lannistaa

Hei, pakko sanoa, että se viihdearvo syntyy hyvin usein näistä kommenteista, ei välttämättä sinun teksteistäsi. En mäkään minään juoruhaukkana täällä kyttää, vaan viihdytän itseäni tällä usein koomiseksikin yltyvällä kommenttiboksilla 🙂

Terveisin se eräs, joka on töissä taas kahvitauolla 😀

Se mihin rahansa käyttää, on jokaisen oma asia. Mutta se, että onko varaa 500€ päiväpeittoon, tai edes miettiä käyttäisikö rahansa siihen, erottaa ihmisiä. Tämä ei tarkoita sitä, ettetkö olisi ansainnut rahasi kovalla työllä ja oikeutettu elintasoosi. Mutta jos olet oikeasti ollut pienituloinen, uskon että ymmärrät.

Ymmärrän tosi hyvin pointin <3

Ehkä eniten huomiota herättää ja lukijoita ärsyttää se, että bloggaaja sortuu mainoskampanjoihin jotka ovat ristiriidassa kirjoittaja väittämän ideologian kanssa. ”Ostan vain kotimaista, paitsi jos saan törkeän kalliin ulkomaisen peiton”. ”Lapsi ei saa käyttää kännykkää ruokapöydässä, paitsi jos pitää mainostaa maitotölkin appia.” Huvittavaa.

Mä itse ajattelen niin, että ihminen ja hänen ajatuksensa ei ole valmiit. Että koko ajan voi oppia ja myös huomata uutta. Ja kuten päiväpeittopostauksessa esim. kerroin, ulkomainen peitto rantautui meille ennen ”tekstiilivalaistumistani”. 

Tässäkin on varmasti myös se, että minun ideologiani ja se, mitä lukija sen kuvittelee olevan, voi olla joskus ristiriidassa. Pointtisi on siis erinomainen: Uskon, että itsekin hämmästyisin jos kokisin, ettei joku juttu/kamppis mene ”oikein”.

Ehkä tässä myös monen asian ydin, mikä blogien mainospostauksissa ärsyttää: ”rantautui meille”.
Ei, se ei ”rantaudu” yhtään minnekään. Vaan kamppiksesta on sovittu (ja tuote oletettavasti annettu ilmaiseksi tai huomattavasti normaalia halvemmalla sinulle postausta vastaan) ennen kuin olit tehnyt päätöksen kotimaisten tuotteiden ostamisesta. Ja se on ihan ok.

Hei Karoliina. Tämä on täysin turhaa, mutta minulla tulee aidosti paha mieli joidenki ihmisten kommentteja lukiessa. En vain voi käsittää sitä tarvetta lytätä toisia ja osoittaa asioista ilkeämielisesti, jos ei itse satu ajattelemaan samoin. Me kaikki teemme omat valintamme ja niin kauan kun emme niillä satuta kanssaihmisiä, on meillä siihen myös täysi oikeus. Jokaisella on oikeus olla lukematta, mikäli sisältö ei miellytä ja mitä tulee siihen, että näkyvillä olevaa ihmistä olisi ok lynkata, kertoo valitettavan paljon ihmisen ajatusmaailmasta. Ei näkyvä työ tuo oikeutta kiusata ja häiriköidä, se on jokaisessa tilanteessa yhtä väärin. Eri mieltä voi olla myös rakentavasti ja hyvässä hengessä. Jo pienille lapsille opetetaan koulussa sitä, kuinka kaikkien meidän erilaisuus tulisi nähdä voimavarana ja jopa mahdollisuutena laajentaa omia näkemyksiään.

Halusin kai jollain tasolla tällä kommentillani tuoda näkyväksi sen, että täällä on myös meitä, jotka pitävät blogistasi ja arvostavat tekstejäsi, vaikka eivät kaikesta ehkä samaa mieltä olisikaan. Kiitos siis sinulle, kun jaksat kirjottaa. 🙂

Kiitos tästä kommentista <3 Mulle tuli siitä tosi hyvä mieli! On kiva kuulla myös tuollaisia aatoksia. 

Mahtavaa alkanutta viikonloppua! 

Heippa. Hyvä teksti, joka sai miettimään miksi palaan blogisi pariin aina uudelleen ja uudelleen. Uteliaisuuttani ehkä, että mitä sulle kuuluu ja tykkään tavastasi rakentaa lauseita. Mutta se ärsyttää, että jokainen teksti (ainakin siltä tuntuu) sisältää mainostusta. Muistan vielä ajan kun seurasin blogiasi vuosia sitten ja se oli ”vain” laadukasta tekstiä, sekä kivoja juttuja ilman klikkien kalastelua. Tiedän, että aika muuttuu ja blogeista on tullut päivätyö. Onneksi lukija voi valita mitä lukee ja mitä tukee. Itsekin kävin ennen Kärkkäisellä, mutta nyt valitsenkin pienen kivijalkamyymälän, kun ymmärrän enemmän.
Ps. En ole koskaan luottanut bloggareitten mainoksiin. On helppo hymyillä esim. pahan makuinen rahka kädessä ja mainostaa ettei enää vaihtaisi mihinkään muuhun, jos siitä mainoksesta kilahtaa tilille mukava summa euroja. Tai antaa ylistäviä kehuja lastenvaatteesta, joka ei mene pesuissa miksikään, vaikka itsellä on kokemus että ekassa pesussa nukkaantui käyttökelvottomaksi.
Nää on näitä kun raha puhuu.

Samaa mieltä, en ole ikinä hankkinut mitään bloggereiden suosittelemaa, valitettavasti se ”kaupallinen yhteistyö” -teksti kertoo tarpeeksi. Mutta ihan yhtä lailla skippaan aikakauslehtien mainokset ja lähden TV-ohjelmien mainoskatkoilla jääkaapille..

Kahteen edelliseen:

Tuohan onkin parasta, että lukija/kuluttaja saa itse valita, mihin vinkkiin tarttuu ja mihin ei 🙂 

Höh. Mua harmittaa ikäväsävytteinen kommentointi. Tykkään blogistasi, vaikka lapsettomana sinkkuna elänkin ihan erilaista elämää. Poimin blogista niitä juttuja, jotka mua koskettaa ja kiinnostaa. Ei mun tarvii lukea jokaista kurahaalaripostausta sanasta sanaan, koska aihe ei kosketa mua. Mutta kyllä mä sillonkin mielelään katson kuvat kivoista ja kivannäköisistä ihmisistä ja asioista ja vilkasen mitäs Kolmistaan-poppooseen tänään kuuluu ️ Ihan samalla tavalla voin vilkasta vaikka postauksen 500e päiväpeitosta närkästymättä riippumatta siitä sopiiko sen hintainen juttu just nyt mun elämään tällä hetkellä tai koskaan. Enhän mä Me Naiset -lehteäkään lukiessa harmistu jos asukuvissa on joku takki mihin mulla ei oo varaa…

Mä toivoisin tähän blogiin… ei-niin-kärkästä-kommentointia… Mut valitettavasti tietyntyyppiset ihmiset on nyt ottaneet tän hampaisiinsa popparit kourassa, kuten ilmoittivat. Itse en hlökoht seuraa yhtäkään blogia, jonka sisällöstä en tykkää tai jotenkin pahastun, ei vaan nappaa käyttää aikaa sellaseen.

Kivaa kevättä kaikille! ️

Huh kuinka sädekehäsi häikäisee, mut se varmaan valaisee ylevää tietäsi hyvin..

Blogipostaus, joka käsittelee päiväpeittoa. Se alkaa kahdeksalla kuvalla bloggaajasta itsestään. Tai vilahtaa kuvissa päiväpeittokin, mutta selkeästi sivuosassa. Asia kunnossa.

Näissä kuvissa ei taida olla tämä kyseinen päiväpeite. Ei ainakaan minun silmääni näytä samalta kuin varsinaisessa päiväpeitepostauksessa.

Oon ostamassa uutta patjaa sänkyyn ja mulla kipuraja sen suhteen on 500€. Eli kyllä, 500€ päiväpeitosta tuntuu ihan hullulta. Ajattelen heti, mitä kaikkea sillä saisi. Lennon johonkin, kuukauden ruuat… tai puolentoista? Sohvanikaan ei maksanut sen vertaa. Mutta toisaalta, kukin tyylillään. 🙂

Keskustelin joku aika sitten työkavereideni kanssa siitä, paljonko pitäisi lotossa voittaa, että voisi irtisanoutua. Vaikka kyseessä oli saman työpaikan ihmiset, eri asemassa olevat kyllä, vastaukset olivat hämmentävän erilaisia. Joillekin riitti puoli miljoonaa, joillekin 4 😀

Hyvä Karoliina,
Työssäkäyvänä ihmisenä tienaat itse omat rahasi, joten on oma asiasi miten ne kulutat.
Etsit edellisessä blogi-päivityksessäsi kuvittajaa jolle lupasit kuvista 10e palkkion. Miksi voit käyttää 500e torkkupeittoon, muttet voi maksaa kuvittajalle 10e enempää?

Jos olet käyttänyt 500e päiväpeittoon, sinulla pitäisi olla tarpeeksi rahaa kuvittajan palkkaan. Vai onko kyse siitä ettet halua käyttää kuvittajan palkkaan enempää?
http://www.grafia.fi/tieto-alasta/hinnoittelu/

Minäkin kovin mielelläni kuulisin perustelut tähän 500 egen kankaanpala vs.10 euroa kuvittajalle??!

Upea päiväpeitto! Päiväpeitot viimeistelevät makuhuoneen ilmeen kauniisti.

Oho. Tästähän tulikin aikamoinen keskustelu.
Bloggaamisessa on ehkä vähän sellaista ”salamyhkäisyyttä” koskien palkkaa ja yhteistyönä saatuja juttuja.
Harva bloggaaja kertoo paljonko hommasta maksetaan, joten se saattaa herättää monissa närkästystä. Tätähän ei ole pakko kertoa ja toki bloggaajien palkat vaihtelevat, joten lehtien palstoilla kerrotut palkat eivät ole koko totuus.
Mainostuspostauksetkin näyttäytyy monille eri tavalla. Joillekin ne sujahtaa postauksen sekaan mainiosti ja joku toinen kokee kerran viikossa olevan mainostuksen olevan jatkuvaa.
Uskon, että harva lukija itse kieltäytyisi täysin mainostuksista. Jos saat kivan tuotteen ”ilmaiseksi”, niin miksipä sitä ei kehuisi blogissaan. Jos se siis on itselle mieluinen jne.

Mukavaa viikonloppua!

Lyhyesti kommentoin..työsuhde-etuja on monenlaisia. =)

Ja mielipide voi muuttua. Elämähän on ikuista oppimista. =)

En kyllä millään raaskisi tuhlata 500 euroa päiväpeittoon, mutta suurin syy halvoissa kodintekstiileissä pysymiseen on kaksi puuhakasta koiraa. Mun puolesta omalla työllä ansaitut rahat voi kukin käyttää haluamallaan tavalla, eikä paremmin ansaitsevaa voi syyttää toisen pienemmistä tuloista. Itse makselen mielummin pois asuntolainaa kuin matkustelen tai ostelen kalliita tavaroita/vaatteita tms. Mutta mielummin mä panostaisin laadukkaaseen sisutukseen kuin merkkilaukkuun esim. 4000 €!

Avaisitko, mitä tarkoitat tuolla että ”tähän blogiin klikataan x kertaa/ kk”? Mitä tarkoittaa ”klikataan”?

Koko Lilyssä on julkisten mittausraporttien mukaan viikossa reilut 100 000 kävijää, käyntejä reilut 300 000 ja sivulatauksia reilut 600 000. Eri viikoilla toki vaihtelee määrä, en käynyt useampaa viikkoa läpi.

Toisessa postauksessa täsmensit että klikkauksia on 300 000 – 470 000 kuukaudessa? Puhut siis sivulatauksista, joita olisi 75 000 – 117 500/ vko?

Kun kysymys on liian vaikea, vastausta on turha odottaa.

Semmosen ajatuksen tämä lähinnä herätti että kannattaisi miettiä että mikä on oikeasti sen halutun tuotteen arvo, jos ostat tuotteen mikä on esim. Puuvillaa ja se maksaa tuotantokuluineen (aasia) 25€ mutta on varustettu komeella merkkileimalla ja hinta on 500€, mihin tämä välillinenraha menee? Jos olisin niin hyvä tuloinen että minulla olisi varaa kalliiseen luksus tuotteeseen ja haluaisin mainostaa sitä, olisi se takuulla suomalainen desing, suomessa tehty ja suomessa myyty. Koska siihen koko tuotanto prosessiin olisi mennyt monta työtuntia suomessa ja myös kaikki verot menisi meidän pienen hyvinvointivaltion käyttöön ja kaikki kiittää, myös me köyhät lukijat.

Tähän tapaan minäkin mietin. Jos ihmisellä on varaa, niin laittakoon viisisataa vaikka vessaharjaan. Itselleni on kuitenkin tärkeää, että tuote on jollain tavalla eettinen. Tuolla summalla olisi varmaan jo voinut teettää kotimaisella ompelijalla uniikin päiväpeiton. Himlan sivuilla on hyvin vähän tietoa taustoista, vain että ”80% tuotteista tehdään Euroopassa”. Ja että peitto on ”käsintehty”. Ympäristövaikutuksista ei kerrota mitään. Jopa Vero Modan sivuilla kerrotaan enemmän. Kukin tehköön omat valintansa ihan vapaasti, enkä tuomitse ketään, mutta jos minulla olisi mahdollisuus satsata tuo summa päiväpeittoon, teettäisin sen, tai ostaisin kotimaista.

Tuo peitto on bloggaajalla vain ja ainoastaan sen takia että sai sen ”ilmaiseksi”.

Erikoista tämä keskustelun määrä mikä nousee 500 euron päiväpeitosta.
Ylellinen päiväpeitto symbolisoi nyt selvästi osalle ihmisistä jotakin sellaista suunnatonta luksusta johon vain etuoikeutetuilla on varaa.
Kuitenkin ihmiset maksavat saman summan esimerkiksi autovakuutuksesta, telkkarista, uudesta kännykästä, tupakasta tai baari-illoista, etelänmatkasta. Ja se on ihan ok. Jotain suomalaiseen elämänmenoon poikkeuksellista päiväpeitossa nyt oli.

Käydäänkö tässä keskustelua sun mielestä vaan päiväpeitosta?

Ihan samoja ajatuksia tuli mieleen näitä lukiessa. Itsekin hämmästyin, että onpas arvokas peitto, mutta asiaa pohdittuani se ei enää edes tunnu niin isolta summalta. Jotkut laittaa helposti sen summan parissa viikonlopussa baariin. Ja sitä kukaan ei kyseenalaista (paitsi ehkä minä, koska itselläni se summa biletykseen kuluu ehkä viidessä vuodessa). Tuntuu siis olevan yleisesti enemmän ok puhaltaa 500€ savuna ilmaan parissa viikossa tai laittaa kurkusta alas parin viikon aikana, kuin laittaa se johonkin päivittäin käytettävään, vuosia kestävään hyödykkeeseen. Jokuhan tällaisessa ajattelussa mättää. Mitä se kertoo meistä ihmisinä?

”Tuntuu siis olevan yleisesti enemmän ok puhaltaa 500€ savuna ilmaan parissa viikossa tai laittaa kurkusta alas parin viikon aikana, kuin laittaa se johonkin päivittäin käytettävään, vuosia kestävään hyödykkeeseen. Jokuhan tällaisessa ajattelussa mättää. Mitä se kertoo meistä ihmisinä?”

Mun ajatus ei nyt ihan suoranaisesti sovi tähän lainaukseen, koska en biletä ollenkaan, mutta tuohon rahan tuhlaukseen muuten. Mä tykkään ostaa ennemmin kokemuksia kuin materiaalia. Mulle se kotona sängyn päällä lötköttelevä peitto ei ole niin tärkeä, että siihen laittaisin 30 euroa enempää rahaa (nykyinen peitto maksoi suunnilleen sen verran). Sen sijaan viime keväänä kävin ystävän kanssa Bruno Marsin keikalla Helsingissä, josta maksoin n. 400 euroa (keikkalippu+yö hotellissa+lennot) plus vielä ruokailut ja bensakulut kentälle jne. Ja tämä reissu oli tosiaan hintansa arvoinen, koska se toi paljon muistoja, kokemuksia ja hyvää mieltä. Ja sen muistelu hymyilyttää edelleen. Sitä tunnetta en saa kotona päiväpeittoa silittelemällä. Ehkä joku toinen saa.

Muutenkin suosin aina rahan käytössä ennemmin kokemista ja elämistä kuin materiaalia. Esim lahjoissakin, ennemmin leffalippuja ja lahjakortteja vaikka hierontaan tai ravintolaillalliselle kuin materiaalia. Mitä se kertoo minusta?

Minä olen samanlainen kuluttaja, panostan kokemuksiin ja muuten elän aika edullisesti. Saatan käydä fine dining- ravintolassa syömässä ja laittaa 200 euroa yhteen iltaan, mutta minulle se on sen arvoista. Kuten satunnainen bileiltakin. Kohta olen lähdössä 3 viikon lomalle ja siihen varmasti menee vähintään 2000 e, mutta samaa summaa en ikimaailmassa laittaisi esim. laukkuun. Tupakointia en onneksi koskaan aloittanut, mutta jokainen varmaan tietää, että se on muutakin kuin rahan polttamista taivaan tuuliin, tuskin kukaan muuten tupakoisi. 😉
Meitä on tosiaan erilaisia kuluttajia ja se kertoo meistä vain sen, että ihmiset haluavat käyttää rahojaan eri tavalla. Useimmilla ei raha riitä kaikkeen mitä haluaisi niin silloin priorisoidaan. 🙂

Niin, todellakin ollaan erilaisia, mulle taas överihintainen ulkona syönti tai toiselle puolelle Suomea yhden keikan takia lentely olisi turhauttavaa. Mitä nyt kukin arvostaa. Matkustaminen sinänsä ei ole turhaa ja siihen mielellään käytän rahaa, jos mahdollisuus mennä on. Joku haluaa käyttää rahansa kalliisiin seiniin eli asuntoon ja sekin ok. Kunhan itse on tyytyväinen valintoihinsa.

Kyllä. Kaikki me laitamme rahamme juuri siihen mihin haluamme. Siksi tuntuu oudolta, että juuri 500€ päiväpeittoon on se, mikä saa niin monet lukijat närkästymään.

Närkästystä aiheuttaa se, että bloggaaja suosittelee ja mainostaa 500€ päiväpeittoa, jonka on saanut ilmaiseksi (joojoo verot ja lässynlää) ja sitten kehuu, että se on hintansa arvoinen.

Oi ihana kuulla kiitokset. Joten kiitos itsellesi <3 Ja juurikin noin: Mulla on myös elämän aikana muuttunut ne painopisteet, jotka näen tärkeäksi. Joskus esim matkustelu tuntui tyhmälle sijoitukselle, nykyisin ei ollenkaan. 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X