Katselin muutama kuukausi sitten Instagram-feedistä ystävieni ja ihan vain somessa seuraamieni henkilöiden kuvia. Rullasin Gullichsenin Hannan kuvan ohi nopeasti, koska itse kuvassa ei ollut mitään erityisen pysäyttävää. Vain mustavalkoinen otos peilikaapin purnukoista. Joku kuvassa, tai oikeastaan sen tekstissä, sai minut kuitenkin palaamaan vielä sen pariin toistamiseen. Kuvateksti alkoi nimittäin suoralla sitaatilla Hannan saamasta kommentista: ”Päättäisit jo, että oletko luonnonkosmetiikkaleirissä vai et.” Repliikin jälkeen Hanna kertoi, ettei asia ole hänen mukaansa niin mustavalkoinen. Hän nimittäin käyttää sellaisia tuotteita, jotka ovat hänen iholleen hyviä. Toiset luonnonkosmetiikkamerkiltä, toiset joltain muulta.
Hannan saama kommentti – ja samalla hänen oma vastauksensa – oli jotenkin niin nykyisen nettikeskustelumaailman ytimessä, että tuo yksi kuva tekstillään jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa. Siinä tiivistyi jotain sellaista, joka meidän ajassamme on mielestäni hirvittävän vaarallista. Hannan saama kommentti huokui sellaista ehdottomuutta ja kapeakatseista ajattelua, joka tekee tästä hetkestä – somessa ja ilman – todella vaarallista.
Samanhenkistä keskustelua näkee ympärillään jatkuvasti. Kun Nordinin Maria lensi Thaimaahan vuoden alussa, moni halusi kertoa, että Maria teki maapallon kannalta väärin. Siinä samassa monien silmissä romuttui Marian ekohenkinen ”brändi”, eikä ne ekologiset teot, joita hän tekee jatkuvasti muuten, tuntuneet enää miltään. Yksi väärä suunnanliike, ja moni piti ekoilua kaikilta muiltakin osin täysin feikkinä. Kokonaiskuva – näin minun mielestäni – kuitenkin unohtui. On totta, että lentomatkustaminen lisää hiilijalanjälkeä merkittävästi, eikä tietysti hyvä teko aina pyhitä huonoa, mutta silti koin, että asioista voisi ajatella vähän eri tavallakin.
Somessa ja sen kanssa työskennellessä olen huomannut, etteivät edellisen kaltaiset tilanteet ole millään tavalla tavattomia. Ehdottomuus on lisääntynyt somessa radikaalisti niiden vuosien aikana, joina itse olen toiminut bloggaajana. Kun vuosia sitten en kirjoittanut vaikkapa mitään ekologisesti oikeista valinnoista (koska en niitä silloin juuri miettinyt), ei kukaan minulta vaatinutkaan vastuullisuutta. Siinä sai aivan vapaasti ostaa viikko tolkulla hikipajakamaa, asuttaa tarpeettoman isoa kotia ja haaveilla uusista ostokohteista kenenkään tuomitsematta toimintaa. Mutta heti kun aloin pohdiskella asiaa, tehdä pieniä edistysaskelia, kirjoittaa niistä, moni oletti, että vetäisin suoraan ääripäähän. Niin, että kun kerran oli päättänyt ostaa kakkuunsa luomu-munia, pitäisi jo seuraavassa hetkessä syödä raakaravintoa, kutoa vaatteet itse keritsimistään langoista ja elää omavaraisesti teltassa keskellä erämaata. Ehkä vähän kärjistetysti, mutta ymmärrätte varmasti pointtini. Hannan saama kommentti tiivisti hienosti sen, mitä ihmisiltä – erityisesti meiltä somessa jollain tavalla toimivilta – vaaditaan. Vain ääripää ja stereotyyppinen ”yhden ominaisuuden persoonallisuus” ovat riittävää. Tavallaan somessa toimivalta henkilöltä oletetaan siinä mielessä täydellisyyttä, että tämän olisi täydellisesti toteutettava sitä kuvaa, jonka seuraajat kokevat tälle ominaiseksi ja sopivaksi. Tässä tullaan kuitenkin siihen ongelmaan, että harvoin ihminen on yksiulotteinen tai toimii vain yhdellä tavalla.
Minusta ääritoiminnan vaatiminen on muutenkin aika raakaa. Ja tuntuu jotenkin hassulle, että median yksi lempitermeistä viime vuosina on ollut ”lempeys” ja ihmisille annetaan neuvoja lempeydestä itseään kohtaan. Mutta onko monikaan kirjoittanut ja puhunut lempeydestä toisia yksilöitä kohtaan? Sellaisesta lähimmäisen rakkaudesta (vaikka sitten anonyymisti ihan netissäkin), jossa asiat ja ihmiset nähdään kokonaisuuksina ja jossa hyvä ja huono vuorottelevat.Koska sellaistahan inhimillinen ihmisyys on. Ei ole täysin mustavalkoisia kohtia, vaan maailma koostuu ennemminkin harmaista sävyistä ja tavalliseen elämään kuuluvasta epätäydellisyydestä ja keskeneräisyydestä.
Minusta on jotenkin surullista, että netti luo kuvan siitä, että kaikki olisi oltava valmista ja täydellistä yhdellä rysäyksellä. Eihän kukaan oleta, että ekan kuntosalikerrankaan jälkeen ovesta astelisi ulos rasvaton lihaskimppu. Miksi siis muilla elämän osa-alueilla pitäisi tulla valmista yhdellä rytinällä? Sitä paitsi: Ei kaikista tarvitse tulla vertauskuvallisesti oman elämänsä bull mentuloita. Joskus vähempikin riittää. Ja se, mikä on riittävästi, on subjektiivista.
Minä samalla ihailen ja pelkään ehdottomia ihmisiä. Tavallaan on upeaa, että joku, joka on päättänyt elää vaikkapa omavaraisesti, oikeasti niin tekee. Päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Se kertoo sellaisesta luonteen lujuudesta ja periksiantamattomuudesta, jota harvalla on.
Toisaalta minusta ehdottomuus on myös pahe. Ilman ehdotonta ehdottomuutta moni sota olisi vältetty. Moni ääriteko ja äärilleen veto. Minä tiedän ainakin omasta itsestäni, että olen henkilö, joka helposti ajautuisi äärimmäisyyksiin, mutta jonka on juuri siitä syystä vältettävä sellaista. Minulle elämä on opettanut, että ehdottomuus tekee minusta lopulta – alkuinnon jälkeen – onnettoman itseäni soimaavan orjapiiskurin, josta inhimillisyys on kaukana. Siksi yritän vältellä sellaista.
Minusta maailmanrauha, maailman pelastaminen ja ihan kaikki tuollainen iso muutos alkaa pienistä teoista. Mutta suurin teko kaiken muun tärkeän – niiden kasvisruokapäivien, paperinkeräyslaatikoiden, hiilijalanjälkien ja luomun – keskellä on kuitenkin se, miten me ihmiset täällä keskenämme olemme ja toisiamme kunnioitamme. Ja siihen maailmaan ei kyllä kuulu ehdottomuuden leirit.
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä
Asu: panta, Uhana Design (kotimainen tekstiili) // kääntöbomber, Lindex // neule, InWear – By Emka // hame, Poola Kataryna (kotimainen tekstiili) // sukkikset, Lindex // kengät, Dr.Martens // laukku, Lumi*
*saatu
Kommentit (26)
Iso peukku tälle tekstille Karoliina!
Aivan loistava kirjoitus taas kerran! Niin asiaa. Tässä on nähty metsä puilta ja ajettu ihmisyyden asiaa. Palautti hiukan uskoani ihmisiin. Kiitos.
Ihana kuulla <3 Kiitos itsellesi kauniista sanoista!
Kiva teksti 🙂
Mä veikkaan, että se osaltaan johtuu siitä, että bloggaajat (ja muutkin julkisuuden henkilöt) on ihmisille esikuvia, joiden esimerkkiä he haluavat seurata. Nuoret henkilöt varsinkin saattavat seurata hyvinkin orjallisesti. Jos henkilö sitten tekee yllättäviä liikkeitä (kuten esim. vaikka tuo Nordinien ulkomaanmatka), se hämmentää seuraajaa, tulee ehkä fiilis, että saako noin tehdä.
En kyllä suosittele sellaista fanittamista kenellekään 🙂
Ja tästä syystä myös on vaan erityisen hyvä ettei olla ehdottomia, siis että myös esim. bloggaajat näyttäisivät juuri sitä esimerkkiä, että ne pienet teot ratkaisevat ja kaikki me olemme vain ihmisiä. Ja hyvä niin.
Hyvä pointti. Seuraamiaan ihmisiä alkaa varmasti jossain vaiheessa katsoa kuin fiktiivisen tv-sarjan hahmoja, ja silloin heidän ei halua poistuvan jo tutuksi tulleelta tavalta olla, näyttää ja puhua.
Kiitos hyvästä tekstistä! <3
Kiitos <3
Miten ihanat vaatteet!! Värit ja kaikki!
Taannoisessa radion vegaani-ruokavalio keskustelussa tuli hyvin todettua että asiaa ei suinkaan tulisi nähdä joko-tai-tyyppisesti. Vaan Kaikki teot ja valinnat oikeaan suuntaan on hyvästä. Kukaan ei ole täydellinen.
Mä ajattelen samoin!
Allekirjoitan tekstin täysin. Erityisesti kohdan lempeydestä itseä ja toisia kohtaan. On hyvä jos ihminen on itselleen anteeksiantava, lempeä ja armollinen. Se ei kylläkään tarkoita itsekkyyttä, jolloin ajatellaan että minulle kaikki ja minulla on oikeus, se on myös eri asia kuin oikeanlainen itsekkyys, joka minusta on lähinnä oman arvonsa tuntemista ja tunnustamista. Valitettavasti vain oma aikamme ruokkii juuri tuota väärää itsekyyttä ja samalla oikeutta paukautella toisille mitä sylki suuhun tuo ajattelematta toisen tunteita yhtä vähää.
Lempeys toisia kohtaan on sitä, että teet ja sanot toiselle sen ja sitä mitä haluaisit toisten tekevän ja sanovan itsellesi. Luulen, että jos tähän pystyy, olisi kaikkien hiukkasen parempi olla ja tulisi hiukan mietittyä omia sanoja ja tekoja. Tässä meille kaikille ajattelemista näin yhteisymmärryksen viikon kunniaksi.
Ihanasti sanottu. Ja asiahan on juuri niin. Tämä aika on monella tapaa tosi vääristynyt 🙁
Superhyvää sisältöä monessa edellisessäkin postauksessa!!
Kiitos <3 Niin kiva kuulla!
On totta, että kaikki lähtee pienistä teioista.
Parempi pitää vaikka se yksi kasvisruokapäivä viikossa kuin ei ollenkaan.
Parempi ehkä ostaa luonnonkosmetiikkaa, jota ei ole testattu eläimillä
Luomun suosiminen esimerkkinä hmm.. on ehkä huono? Luomu ei ole maapallon kannalta ajateltuna kestävä vaihtoehto, eläinten kannalta se on ehkä hieman parempi kuitenkin?
Tällaiset postaukset on hyviä, on hyvä saada ihmiset ajattelemaan omia valintoja. Pointti taisi kuitenkin varmaan olla se, että ihmiset tuomitsevat liian kärkkäästi mutta ehkä tämäkin saa ajattelemaan.
Mä uskon, että jokainen teko merkitsee. Ja juurikin niin, ettei ”huono” teko kumoa hyvää 🙂
Ehdottomuus ei ole vain lukijan mielikuvituksessa.
Usein, etenkin kaupallisia yhteistyöpostauksia kirjoittaessa, tulee varmasti mutkat kirjoitettua suoriksi ja näin välitetty lukijallekin vähän ehdottomampi kuva kannattamattastaan tuotteesta, palvelusta tai ideologiasta, kuin mikä todellisuuskaan on. Jos siis kirjoittaja tänään on yhteistyöpostauksen merkeissä ehdottomasti sitä mieltä, että kotimainen työ ja luomupuuvilla ovat ihan ykkös valinta ja huomenna taas päivän asuna on monikansallinen keinokuitu, niin tuleehan siitä kieltämättä aina vähän korni olo.
Kun tarmokkaasti julistetaan yhtä ja seuraavassa hetkessä taas toimitaan toisin, se väkisinkin pistää silmään
– kuin klaffivirheet elokuvissa.
Joten se, jos Nordinin Maria lentää maapallon toiselle puolelle mainostaakseen ekologista palasaippuaa ja luontoystävällistä, muovitonta elämää, on vain klaffivirhe hänen rakentamassani imagossa.
Eikä ilmiö,liity vain someen. Se on ollut olemassa paljon aikaisemminkin. Ihan samalla tavalla se suvun kasvissyöjäksi julistautunut teinityttö keräsi osakseen hyväntahtoisia hymyjä jo paljon ennen some syömällä jouluna kyllä kinkkua, kun se on niin hyvää.
Samoihin ”klaffivirheisiin” on perustuneet monet, hyväntahtoisetkin, kahvipöytäkeskustelut kautta aikojen. Että kuinkas puolivallaton se sitten olikaan, kun naimisiin meni kuitenkin…
Mä en kutsuisi niitä klaffivirheiksi, enkä edes virheiksi. Mä pidän vaan inhimillisenä sitä, ettei ihminen koko ajan toimi yhdellä tavalla. Jos on vaikka joskus ostanut ”monikansallista keinokuitua”, ja sitten herännyt miettimään vaatteiden alkuperää, ei sitä vanhaakaan ostosta tarvitse peitellä tai hävetä. Ainakaan minusta.
Musta kinkkua vetävä kasvissyöjä ei ole yhtään sama kuin vaikka etelään lentävä ekoihminen. Jos sen sijaa ekoihminen olisi haukkunut kaikki lentäjät ja tuominnut juuri lennot, sitten tilanne olisi toinen.
Musta klaffivirhe-vertaus kertoo hyvin sen, että somessa työskentelviä henkilöitä pidetään usein kuin elokuvahahmoina – ei oikeina. Mutta se toki ei ole (vain) lukijan vika. Se on varmasti myös meidän ruudun takana työskentelevien vika! Voimme tahtomattammekin antaa itsestämme joskus (kai?) epärealistisen kuvan.
Halleluja ja amen!! Juuri näin.
Olen kauniisti sanottuna h i e m a n väsynyt bloggaajien uhriutumiseen ja itkuntihrutukseen siitä miten epäreilusti heiltä asioita odotetaan. No ei odoteta, mutta voisiko kolmi-nelikymppiseltä, työkseen (!!!) bloggaavalta koulutetulta, aikuiselta odottaa alkeellista johdonmukaisuutta.
Mainitsemasi Hanna g taas tavaroiden ja palveluiden pyytäjänä on legenda..ja kun sille hymistellään, se onkin hatereiden tekosia.
Aikuisten ihmisten työn jäljeksi tällaiset postaukset mietityttävät kyllä, ketä milläkin tavalla, ei välttämättä kaikkia kuten ajattelit.
Upean kuvittajan olet valinnut!
En tiedä miksi äskeinen kommenttini ei tullut 15:49 jätetyn perään, mihin sen jätin, mutta sinne sen tarkoitin.
Olen nimimerkin Jeeeee kanssa aivan samaa mieltä; aina kohtti patempaa mennään jos tehdään yksikin kestävä valinta. Ehdottomuuden vaatimus tekee sen että ei tehdä kohta edes sitä yhtä valintaa kun tulee kohta pöllyä siitä että et ole 110prosenttisesti eko tai luomu tai mitä niitä onkaan. Siinä unohtuu kokonaisuus. Esim ehkä mainitulle maria n:lle ja sitä kautta hänen perheelleen teki kokonaisuutena hyvää vähän lomailla ulkomailla huolimatta hiilijalanjäljestä. Lopputulos saattoi maailman kannalta olla parempi.
Hyvä pointti: Itsekin olen joskus musertunut esimerkiksi ekovaatimusten edessä, ja tullut olo, että koska en pysty sataprosenttisuuteen, ”en tee perhana mitään”. Todellisuudessa pienetkin teot merkitsee, eikä kaikkea tarvitse tehdä (heti tai edes koskaan).
Kyllä, jees ja aamen! Yhdyn sanomaasi.
Armollisempaan, lempeämpään ja avarakatseisempaan elämään kannustan itsekin blogissani.
Ja sen olen huomannut, että vaikka ahdasmielisyys ja armottomuus esim. somessa harmittaa, niin loppujen lopuksi se kertoo kyllä aina aika paljon kommentoijasta, ja se on aika surullista.
Ihanaa viikkoa!
Petra
http://www.arkeenkatkettyaarre.fi
Mutta miksi sellaista armottomuutta on tässä ajassa niin paljon? Se kummastuttaa ja jopa pelottaa.
WORD. <3 Tosi hyvä teksti. En itse usko ehdottomuuksiin, mutta haluan silti osaltani yrittää elää jollain tavalla vastuullisesti ja mielellään tuoda maailmaan enemmän hyvää kuin pahaa. Musta nämä eivät sulje toisiaan pois.
Kiitos <3