Kirjoitin eilen siitä, millä keinoilla ja pienillä vaihtokaupoilla (kuten vaikka suklaan vaihtaminen pähkinöihin) selvisin sokerittomasta tammikuustani. Nyt kerron, mitä kaikkia muita ryhtiliikkeitä tein elämäni suhteen. Ja vastaan samalla myös klassiseen urheilukysymykseen: ”Miltäs nyt oikein tuntuu?”
Varsinainen ainoa uuden vuoden lupaus minulla oli sokerittomuus, mutta ajattelin toki jo samalla, että tässä olisi hyvä aika tehdä myös muita ryhtiliikkeitä oman olonsa suhteen. Ja niinhän siinä kävi, että tammikuusta tuli melkein vahingossa kokonaisvaltainen terveystammikuu.
Ensinnäkin aloin liikkua. En ole ottanut salilla käynnistä mitään stressiä, mutta heti parin käyntikerran jälkeen salilla vierailu alkoi tuntua – jopa omaksi yllätyksekseni – todella luontevalle ja kivalle. Aamulla tehty salitreeni on antanut voimaa koko päiväksi ja toisaalta näkyvät tulokset kannustavat – jaksan juosta nopeampaa, nostella painavampia puntteja ja tehdä enemmän vatsalihaksia kuin tammikuun alussa. Pyrin liikkumaan kolmesti viikossa. Neljä olisi ihanteeni, mutta nyt tuntuu, että minun on annettava itselleni myös aikaa totutella uuteen aktiivisempaan elämäntapaan, jotten väsy alkuintoni jälkeen. Joskus tuo kaikki kolme liikuntakertaa on saliharjoittelua, joskus skippaan yhden salin ja menenkin sen sijaa lenkillä. Pääpointtini on kuitenkin se, että kaikki liikunta tekee minulle hyvää ja tuo voimia muuhun arkeen.
Kun sokeri jäi, muu terveellinen syöminen on tuntunut todella helpolle ja luonnolliselle. Itse asiassa minulla ei ole ollut kertaakaan kuun aikana nälkä tai nälästä johtuva herkkumieliteko, vaan jostain syystä olen oppinut nyt myös syömään sen verran ja sellaisilla väleillä, ettei kauheita nälkäkuoppia vaan ole tullut enää vastaan. Olen tosin tulkinnut tämänkin asian olevan osin sokerittomuuden ansioita: Kun en ole täyttänyt vatsaani sokerilla, olen syönyt parempia annoksia oikeaa ruokaa, ja näin ollen verensokerini ovat pysyneet paremmin hallinnassa. On ollut aika avartavaa näin käytännössä huomata se, kuinka paljon yletön sokerin syönti vaikutti näläntunteeseeni. Toisaalta sokeri siirsi oikean ruuan nälkääni, mutta siltikin juuri sen vuoksi koin kauheita nälkäkuoppia ja ylitse hyökyviä mielitekoja erilaisiin herkkuihin. Nyt olen syönyt paljon enemmän ja useammin, mutta silti tuntenut oloni paljon kevyemmäksi. Myös ruuan jälkeinen tappava väsymys on hävinnyt.
En ole – sokeria lukuun ottamatta – kuitenkaan kieltänyt itseltäni mitään. Enkä kyllä kiellä jatkossakaan. Olen juonut muutaman lasin viiniä, syönyt useamman pitsan ja käynyt hampparilla. Olen kuitenkin luopunut ilman sen suurempaa päätöstä turhista suolaisistakin herkuista. Viikonloppuna on ihanaa tehdä pitsaa perheen kanssa, mutta lounasmätöt olen vaihtanut sushiin, keittoon tai vaikka salaattiin. Siinä taas niitä pieniä, mutta merkityksellisiä vaihtoja.
No sitten ne varsinaiset fiilikset ja tuntemukset. Ensinnäkin olen kokenut olevani paljon virkeämpi ja töiden teko saliaamun jälkeen on selvästi ollut paljon tehokkaampaa kuin niinä päivinä, joina en ole käynyt aamulla salilla. Minulle tulee kroppaan pienestä hikoilusta niin hyvät jälkiolot, että sen vaikutukset tuntuvat positiivisesti vartalossa koko päivän.
Toisekseen aktiivisuus, hikoilu ja rehkimisestä kipeiden lihasten saanti on kyllä ihan oikeasti vaikuttanut omakuvaani mukavalla tavalla. Olen aina ollut hoikka, mutta ennen joulua tajusin, että oloni oli tosi tukkoinen, tahmea ja minusta tuntui, etten oikein tunne vartaloani. Nyt omaa vartaloa on sen sijaa tullut kuunneltua paljon paremmin. On ollut ihana huomata, että kroppa sittenkin pystyy vaikka mihin. Ja sitä voi myös lempeästi ohjailla, kannustaa kehittymään ja tukea niin, että se jaksaa kanssani seuraavatakin vuodet. Tässä iässä alkaa ymmärtää, ettei terve ja toimiva vartalo olekaan itsestään selvyys, vaan sen eteen on tehtävä asioita.
Olen aina ajatellut, ettei minun tarvitse pudottaa painoa. Jouluinen käynti vaa`alla kuitenkin osoitti, että jopa minä pystyn lihomaan. Ja vaikka ymmärrän, että olen ja olin normaalipainoinen, en nähnyt kovin terveeksi sitä, että olin huonoilla elämäntavoilla lihonut vuoden aikana melkein viisi kiloa. Jos samat kilot olisivat tulleet luonnollisesti vaikkapa iän tuoman aineenvaihduntahidastumisen seurauksena, en olisi ollut lainkaan huolissani. Mutta koska tiesin niiden johtuvan liikkumattomuudesta, sokerista ja vääränlaisen ruuan syömisestä, havahduin. Halusin ensimmäisen kerran elämässäni pudottaa kiloja. Tavoitteeni kesään mennessä oli karistaa kolmesta neljään kiloa, ja nyt niitä on pudonnut jo kaksi ja puoli. Puolen kilon viikkotahti on tietysti ihan normaali – eikä omien tietojeni mukaan edes mikään liian nopea – mutta silti nopeat muutokset ovat yllättäneet. Ajattelin, että painonpudotus olisi vaikeampaa. Nälässä oloa ja kaikesta kieltäytymistä. Mutta eipä ollut: Positiivinen yllätys jos mikä! Valehtelisin, jos väittäisin, ettei karistetut kilo tuntuisi olossa. Ja samoin myös hymyssä silloin, kun näkee, kuinka se tuttu ja vanha jäntevä vartalo alkaa pikkuhiljaa pilkistää peilikuvastakin. On kivaa näyttää itselleen, tuntea vartalonsa omakseen.
Se pitänee sanoa tähän selvennykseksi, että tikkulaihaksi en ehdoin tahdoin koskaan halua. Se ei sovi minulle (naama roikkuu ja näytän sairaalle), enkä koe, että saavuttaisin sellaisella liian tiukaksi vedetyllä painolla yhtään mitään. Mutta sen oman ”normaalipainoni”, jossa olen koko kaksi-kolmekymppisen elämäni normaalitilanteissa (ilman kriisien tuomaa heittelyä) ollut, haluan takaisin. Vieläpä, jos tällä kertaa siihen saisi muutaman lihaksenkin antamaan tukea ja voimaa.
Tämmöisiä oloja tänään. Ensimmäinen päivä helmikuuta. Ja mitä sokerilakkoon tulee, en näe mitään syytä, että alkaisin vetämään nyt valkoista sokeria kaksin käsin jatkossakaan. Jos kerran sokerittomuuden palkinto on tämä olo, olisi silkkaa tyhmyyttä sabotoida sitä. Ihan varmasti joskus annan itselleni luvan – jos sille tuntuu – juoda pitsan kanssa Cokisen tai ostaa karkkipussin perjantai-iltaan. Mutta toivon, etten koskaan enää ajaudu samanlaiseen valkean sokerin koukkuun kuin ennen vuodenvaihdetta.
-Karoliina-
Kuva: Laura Ikonen
Kommentit (3)
Olipa kiva lukea kokemuksiasi sokerittomuudesta. Olen itsekin aika riippuvainen sokerista, ja välillä tuntuu, että minulla ei ole mitään rajaa esim. karkkien suhteen. Nyt olen ollut n.viikon ilman sokeria, tarkoitus jatkaa niin pitkään, kuin hyvältä tuntuu. En aio loppuelämääni olla ilman herkkuja, mm. suurta intohimoani, suklaata, mutta jospa jatkossa oppisin syömään vain pienen suklaapatukan kokonaisen levyn sijaan.
Tuli vain mieleen että monet ei tiedä että sushiriisi sisältää yllättävän paljon ihan puhdasta sokeria – ainakin tyypillisissä ketjuravintoloissa. Terveysvalintana sitä tuskin siinä mielessä voi pitää.
Mulla sama: Tarkoitus on löytää tulevaisuuden tasapaino. Ei olla loppuelämää lakossa. Tsemppiä koitokseen!