kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 06.02.2018

Maksanko kuvittajille vai en?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
43 kommenttia

Hain pari viikkoa sitten blogiini kuvittajia, koska olin ihan kyllästynyt riipimään netin kuvapankeista ”jenkkikuvia” käyttööni. Netin kuvapankit siltä osin, miltä niitä halusin käyttää, oli jo koluttu loppuunsa.

Luulin, että kuvittajanhakupostaus olisi ollut ollut sellainen kepeä viikonloppupostaus, mutta se muodostuikin joksikin muuksi. Hitsiläinen netti, miten onnistut vieläkin yllättämään minut aina välillä. Pikkupostauksesta tuli pian paikka, jossa puhuttiin jo syviä. Eritoteen siitä, millaista luovan työ palkkaus on ja mitä sen kuuluisi olla.

Minä taisin vastata poikkeuksellisesti postauksen kommentteihin melkein jo heti sen jälkeen, kun se oli saanut pari ensimmäistä kommenttia alleen. Eka niistä oli toiselta bloggaajalta, joka halusi varmistaa, kuinka maksan kuvittajalle ja miten olen aikaisemmin toiminut kuvaajapalkkion kanssa. Kerroin, kuinka kamppiskuvauksissa varmistan/neuvottelen aina kuvaajan palkan erikseen, ja kuinka en ole kuitenkaan– rehellisyyden nimissä – maksanut oman kirjani kuvittaja-Sannille kuvista mitään, koska olemme jo ajat sitten sopineet, että kuvien käyttö blogissa hyödyttää meitä molempia välillisesti kirjamyynnissä. (Sen kyllä unohdin mainita, että Sannin tekemän vuosia takaisen bannerin kyllä esimerkiksi maksoin. Mutta sitä kai kukaan ei tainnut kysyä.) No anyway.

Taisin mainita Sannin kuvista kirjoittamiseni jälkeen kuitenkin jotain sen suuntaista, että ”uuden kuvittajan kanssa tilanne on kuitenkin toinen”. Se oli virhe! Olin itse ajatellut, että tuosta virkkeestä kävisi ilmi, että en tässä tapauksessa – koska tilanne oli toinen kuin Sannin kanssa – ilmaiseksi olisi työntekijää etsimässä. Mutta olisi – selvästikin – pitänyt olla paljon selvempi: Moni nimittäin tulkitsi vastaukseni niin, että en olisi valmis maksamaan mitään.

No jos totta puhutaan, en toki ollut miettinyt mitään tarkkaa palkkasumma valmiiksi, kun postauksen pistin ilmoille. Koska en ollut edes varma, vastaako kukaan ilmoitukseeni tai millaiset kuvittajat vastaisivat, jos vastaisivat. Kaipa sitä aika naivisti ajatteli, että homma hoidetaan sitten, kun sen ajankohta on. Siis se maksu! Jonka aion maksaa. (Hah, tuntuu höpsölle toisella nyt tätä, mutta tuntuu, etten halua tulla toistamiseen sössineeksi retoriikkaa.) Olin ajatellut, että maksu sovitaan, kun sen aika olisi. En jotenkin osannut ajatella, että palkkio olisi – kuten varmasti olisi – pitänyt kirjata jo ihan postaukseenkin auki.

Minä itse olen tottunut blogitöissä ja muissa töissä siihen, että ensin neuvotellaan työn tarpeet, työt ja suuret linjat. Oikeastaan vasta viimeisenä palkka. Eräs graafikko kuitenkin osasi kertoa minulle toisen postauksen kommenttiboksissa siitä (kiitos muuten!), että jos heidän alallaan ei HETI kerrota palkkaa, se on viesti palkattomasta työstä. Minä en sitä tiennyt ja se itse asiasta jopa yllätti minut: Olenhan tässä viime aikoina nähnyt hyvinkin läheltä graafikkojen hommaa, eikä meillä ole koskaan ollut puhetta moisesta. Mutta siis tämä oli varmasti vain omaa tietämättömyyttäni kyseisestä alasta ja sen kirjoittamattomista säännöistä.

No sitten jatketaan tähän näkyvyysasiaan, jonka moni ottikin puheeksi. Ihan totta on, että ajattelin, että blogissa olevalla näkyvyydellä olisi merkitystä kuvittajille. Enemmän jopa kuin itse rahalla, vaikkei sen arvoa voi myöskään väheksyä. Olen itsekin heittänyt läppää ”lapseni ei syö näkyvyyttä aamupalaksi” tai ”näkyvyydellä ei paljon asuntoa makseta”, joten tiedän, että näkyvyys on yksi monenkin alan kirosanoista. En voi kuitenkaan välttyä sanomasta sitä, että fakta on kuitenkin myös se, että olen tehnyt ihan hullusti duunia myös näkyvyyden ”palkalla”. Toki sitä on tarjonnut moni, joiden ”näkyvyyteen” en ole tarttunut, ja jonka olen kokenut olevan vain alentava ehdotus. Mutta joissakin tapauksissa heikompaankin palkkaan on tuonut lisäpontta se, että työ on ollut ponnahduslauta jonnekin isompaan työhön. Tai että työn avulla olen saavuttanut jotain sellaista, jota muuten en olisi saavuttanut. Esimerkiksi näkyvyyttä sieltä paikasta, jonne ilman en olisi päässyt. Uskon ja tiedän, ettei tapani ole edes kovin tavaton. Se ei ole tietysti ihannetilanne, mutta niin vaan moni ala – ei vain luova – toimii.

En siis ajatellut, että teettäisin työn ilmaiseksi, mutta ajattelin – vähän kyllä naurattaa, kuinka yksinkertainen olin– että voisin tarjota palkan lisäksi jotain sellaista, jota ihan kaikki, ainakaan harrastajakuvittajat, eivät muuten saisi niin helposti: Totta tosiaan sitä näkyvyyttä! Ajattelin ihan tosissani, että voisin tarjota kuvittajille jotain hyvää, jota he eivät muuten saisi ja jota minun olisi blogin avulla mahdollista tarjota heille. Tottakai halusin myös kuvia itse, sehän on selvä. Mutta samalla tosiaan ajattelin, että kuvittajien kuvien julkaisi voisi tuottaa ihan aitoa iloa myös näille kuvittajille.

Kun keskustelu kommenttiboksissa syntyi, otin selvittääkseni sen, miten nämä asiat pitäisi oikeaoppisesti hoitaa. Mietin, että haluan tehdä asiat oikein, koska alkoi tuntua vahvasti sille, että olin tehnyt tahtomattani jotain ihan väärin. Mutta tiedättekö mitä? Vaikka sain kommenttiboksiin paljon vinkkejä tahoista, joilta voisin asiaa ja palkkausta kysellä, ei asia ollutkaan niin yksinkertainen selvittää. Linkkaamanne taulukot olivat ainakin omaan silmääni aika monitulkintaisia ja Kuvittaja ry – josta myös sain teiltä vinkin – vastasi minulle näin: ”Kuvittaja ry ei halua kommentoida palkka-asiaa blogissa julkaistavaksi”.

Niinpä jatkoin sen pohjalta, miten olin ajatellut alun alkaenkin toimia: Kommunikoiden itse kuvittajien kanssa. Juttelin palkasta heidän kanssaan suoraan, kuten oli ollut alkuperäinenkin tarkoitukseni. Kaikkien ihanien kuvittajien, joiden kanssa saan tehdä nyt töitä, on sovittu palkka yhteisymmärryksessä. Esimerkiksi yksi kuvittajistani sanoi ihanasti suoraan, että ”tällä rahalla saat tätä, mutta tätä et, koska tällainen työ vie niin paljon aikaa”. Hemmetin hyvää ja rehellistä puhetta! Juuri noin se pitääkin mennä. Ja sitten sovittiin, että toimitaan näiden raamien pohjalta.  

Toiselle kuvittajalle sanoin puolestani itse ihan suoraan, että hän on varmasti ihan liian pro minulle tähän paikkaan ja tällä palkalla. Tyyppi ei kuitenkaan itse halunnut jättää hommaa siihen. Sanoi vain, että tämä on ihana tilaisuus tehdä jotain uutta ja haluaa olla messissä. Mikäpä siinä! Toki otin hänet ilolla vastaan, kerran hän selvästi osoitti, että pitää itsekin yhteistyötämme hedelmällisenä.

Kaksi kuvittajaa (hakemuksia 37, joista ”kyllä” vastasin tähän mennessä kuudelle) sen sijaa kieltäytyi pestistä juuri palkan vuoksi. Ja jos minä ymmärsin oikein – tai siis jos kirjoitetut sanat olivat totta – sekin tapahtui hyvässä hengessä. Itse asiassa toiselle heistä vinkkasin paikasta, jossa hänen töilleen voisi olla suurempi tarve ja josta maksettaisiin paremmin. Ja varmuudella tiedän senkin, että sinne hän myös yhteyttä otti.

Summaa, jonka maksan kuvaajille, en valitettavasti pyynnöistänne huolimatta tule kertomaan.  Näin lupasin kuvittajille, ja tuon lupauksen tulen pitämään. Sen voin kuitenkin sanoa, että kun joku kertoi kuvittajapostauksen kommenteissa alan hintasuosituksen olevan 150e/kpl (jonka totuusarvoa en tosin itse voi vahvistaa), sitä en valitettavasti voi maksaa. Minä saan keskimäärin yhdestä (ei kaupallisesta) postauksesta bruttona 68-100e. Siitä summasta kun otetaan eläkkeet, verot, yrittäjävakuutukset, kirjanpitäjät ja kaikki muut menot, ei vaan mitenkään pysty maksamaan yhden postauksen kuvitusosuudesta (joita tarvitsen viikossa 1-3kpl) tuplasti omaa palkkaani.

Sovimme kuitenkin kuvittajien kanssa, että blogikuvat eivät ole mitään minun kuviani. Niitä saa julkaista missä vaan jatkossakin ja myydä eteenpäin. Osan kanssa mietittiin, että heille parasta olisi, jos käyttäisin jo valmiiksi tehtyjä kuvia. Silloin minun blogitarpeeni ei kuormittaisi heitä tässä hetkessä mitenkään, eikä kuvan syntyprosessissa olisi ollut mitään rajoja tai vaatimuksia.

No sitten vielä lopuksi. Miksi ihmeessä en kertonut tätä kaikkea heti siellä kuvittajapostauksen kommenttiboksissa? Koska, ihan oikeasti, meni tunteisiin. Sen voin myöntää. Aika lapsellisesti ja epäammattimaisesti otin itseeni kaikki ne epäilyt. Ensinnäkin harmitti siitä syystä, että ennen kuin edes ehdin sanoa mitään – suuntaan tai toiseen – oltiin ihan varmoja siitä, että tämä keissi oli osaltani mennyt aivan vituiksi. Että siinä se bloggaaja piteli asetta kuvittajaparan ohimolla ja vaati ilmaiseksi orjatyötä. Se loukkasi, että automaattisesti odotettiin pahinta.

Toisekseen minä en oikein tiennyt, mitä sanoa. Yksi kuvittaja oli pyytänyt jo ennen kommenttiboksikeskustelun ryöpsähdystä, että raha-asia pysyisi meidän välisenä. Tunsin olevani puun ja kuoren välissä, kun en halunnut rikkoa lupaustani, mutta silti koin tarvetta oikaista väittämiä. Koska en oikein voinut ja osannut vastata mitään, päätin odotella hetken. Joku taisi sanoakin toisen postauksen kommenteissa, että töissä asiat eivät saa mennä tunteisiin. Hän on varmasti ihan oikeassa. Vaikka toisaalta ihmisenä joskus asiat menevät ihon alle. Niinpä päätin, että ennen kuin voin vapaasti ja hyvillä mieli vastata, jätän vastaamatta. Toivottavasti tämä – vaikkakin aika pitkäksi vastaustahti – auttoi saamaan selityksen ainakin joihinkin kysymyksiin.

Kolmanneksi mietitytti vähän sekin (vaikkei edes asiaan liittynyt mitenkään), että samat nettiosoitteet, joista oli aikaisemmin tullut kommentteja siitä, miten helpolla blogatessa saa rahaa, oltiinkin huolissaan kuvittajien palkkauksesta. Ja ihana, että oltiin! Mutta minusta asettelu oli kuitenkin osin ristiriitainen: Minusta mikään taiteellinen ala ei ole toisiaan vastaan, vaan nimenomaa vieretysten. Toisten saavutetut edut yritetään saada toisillekin ja pikku hiljaa niin varmasti myös käykin. Ja uskon, että näin olen toiminutkin. Kun minulle on tullut urani aikana sanavaltaa kaupallisissa kampanjoissa, olen voinut esimerkiksi pyytää – ja oikeasti myös saada – valokuvaajallekin parempaa palkkaa. Minusta se on juuri sitä solidaarisuutta, johon haluan pyrkiä. Ja johon toivon kuvittaja-asiankin jatkossa menevän. Olisi mahtava, jos voisin joku päivä myydä kamppiksia myös niin, että niiden pakettiin kuuluisi myös kuvituspalkkio.

Lopuksi on sanottava se, että minä mietin, etten kommentoi tätä aihetta aluksi laisinkaan täällä kokonaisen oman postauksen puolella. Vaikka minusta onkin mahtava tarttua kommenttiboksin aiheisiin, olen alkanut miettiä kommenttienne perusteella sitä, onko se sittenkään niin hyvä idea. Se, missä minä yritän saada keskustelua , tulkitsee moni asian vihaiseksi avautumiseksi ja puolustautumiseksi. Myös silloin, kun se ei minulta – minun pääni sisällä – sitä laisinkaan edes olisi. Tämän asian kanssahan – kuten jo kerroin – asia harmitti, suretti ja kiukutti minua. Ja tulkintanne tästä oli siis ihan oikea. Mutta hirveän usein (vaikkapa täällä), niin ei ole. Minä nyt kun vaan satun rakastamaan kiivaita keskusteluja, ajatusten vaihtoa, jopa eriäviä, hyvin tapojen mukaisesti esitettyjä, vasta-argumentteja. Ja koen, että blogi on yksi hyvä väylä myös tällaisille keskusteluille. 

Tässä ollaan myös varmasti siinä kommunikaation kohdassa, jossa on joskus välillä vaikea viestiä niin, että tulisi oikein ymmärretyksi. Sitä pitänee siis omalta osaltani treenata! Ehkä se töräyttelevä mutkat suoriksi -tyyli, johon läheiseni ovat jo tottuneet, ei toimi ympäristössä, jossa puuttuu ilmeet, eleet ja yhteinen live-historia.

Minun on lopuksi sanottava, että virkisti kummasti kirjoitella faktat ja tunteet, jotka asiaan minun osaltani liittyivät. Jatkakaa toki keskustelu boksissa, mutta annetaan näille ihanille kuvittajille kaikki se kunnia ja ihailu, mitä he oikeasti ansaitsevatkin! Toivottavasti osasin vastata niihin kysymyksiin, jotka teidän mieltänne askarruttivat.

-Karoliina- 

Kuva: Laura Ikonen 

Kommentit (43)

Hyvällä maulla kirjoitettu ja selventävä postaus.

Kiitos, kun selvensi! Tosi hyvä postaus ja hienoa, että teet asioihin aina perusteelliset taustatyö. Jos vastaa heti ja tilanteessa, on usein kyseessä ”mutu”, joka sitten menee taas viestinnällisesti pieleen. Minulle tämä postaus avasi bloggaamisesta uutta näkökulmaa. Pidän ylipäätään tärkeänä, että työn tekemisestä ja palkkauksesta voidaan avoimesti puhua. Salamatkustajan Satu on puhunut tästä paljon ja viisaita. Se on kaikkien työntekijöiden etu. 🙂 Työn palkkausta eivät saisi säädellä minkään alan kirjoittamattomat säännöt. Puhumattomuus mahdollistaa kirjavat käytännöt, jossa alalle tulevat eivät tiedä, mitä työstä saa ja kuuluu pyytää.

Mä olen tässä asiassa kyllä ihan mummo. Tiedän, että palkoista avoimesti puhuminen on tätä päivää, jopa trendi, mutta itseäni aihe kiusaannuttaa usein. Ei toki perheen, omien työkavereiden tai kavereiden kanssa, mutta julkisesti kyllä. Mutta olet TÄYSIN oikeassa siitä, että avoimuus auttaa kaikkia: On tullut itsekin moni oman työn osanen aikanaan myytyä liian halvalla, kun ei ole kertakaikkiaan tiennyt palkkauksesta mitään. 

Ja taas mennään. Juuri tästä selittelystä sait palautetta jo edellisessä kommenttiketjussa. Miksi sulle merkitsee niin paljon se, mitä muut ajattelee? Mikset vain vastannut kommentteihin, että palkkiot on sinun ja kuvittajien välinen asia. Ja piste.

Kommentteihin vastaamisen voisi kai hoitaa kommenttiketjussakin, eikä aina aloittaa näitä uusia postauksia? Vai onko silloin pelko, että kaikki eivät niitä selittelyjä näe?

Syy miksi marmatan, on se, että olen ollut pitkään lukija ja pitänyt blogistasi tosi paljon, mutta tämä uusi(?) selittely- ja bloggausblogi on menossa todella kummalliseen suuntaan.

Kahteen edelliseen kommenttiin oma kommenttini:
Kriisiviestintä???? Voi hyvä luoja! Se että joku tulkitsee yksittäisyä blogitekstiä miten haluaa??? Te ette kuulkaa kriisiviestinnästä tiedä mitään!! Terroriteko tai Estonia oli kriisi. Pientä suhteellisuudentajua nyt hyvät ihmiset :):)

Ja en minäkään vadtaisi erikseen joka nillitykseen jota tänne kirjoitetaan ilman että on edes luettu koko viestiketjua ja kun kaikkien sniiden sisältö on suunnilleen sama. Just sen takia on hyvä hetken eli 2 pv odottaa niin voi vastata kerralla. Tässähän se tuli kaikilke kerralla vastattua, EIKÖ? Mutta otraahan se tietysti pattiin että just minun henkilökohtaiseen loanheittoon ei tuke samalla sekunnilla vastausta.

Kriisi olisi pitänyt laittaa lainausmerkkeihin, kaikki tällaiset polemiikkia aiheuttavat asiat on ns kriisejä, kun niihin ei heti reagoida ja ne turpoavat. Melko mitättömistä asioista julkkikset ja yritykset joutuvat joskus luupin alle. Tämä keräsikin turposi niin että piti tehdä selittelypostaus.
En tiedä minkälainen alusta Lily on blogata, mutta oletin että kommenttien seuraaminen on suht helppoa. Harva lukija tuskin odottaa jatkuvaa vastailua iltaisin/vapaa-aikana tai edes päivittäistä postausta.

Lisäksi vielä edelliseltä kysyisin että mikä ihme on bloggausblogi??? (Hikotusnaurua)

Kolmeen edelliseen:

Lähtökohtaisesti varmasti aika vähän välitän muiden mielipiteistä, koska en usko, että miellyttämisgeeneillä tätä työtä voisi juurikaan (ilman hermoromahdusta) tehdä. MUTTA: On kyllä ihan totta, että siinä vaiheessa muiden mielipiteet alkaa kiinnostaa, jos julkisesti kirjoitetaan itsestä/perheestä täysiä valheellisia olettamuksia totuuksina. Silloin mun oikeudentaju ei sulta, ja musta on tärkeää oikoa asioita, ettei tule tunne, että netissä – ylipäätäänkin – voi levittää mitä tahansa shaiberia vaan.

Itse kuvittaja-gatesta esittämiinne kysymyksiin taisinkin jo vastata postauksessa. Ja uskon, että se on bloggaajan työn vapautta, että voi miettiä, vastaako boksiin vai kaikille yhteisesti, jolloin on enemmän tilaa ja aikaa paneutua tekstiin kunnolla.

Minuakin kiinnostaisi, mitä tarkoitat termillä blogiblogi? Ja jos tuntuu, että tiemme eivät enää blogimaailmassa kohtaa, toivon sinulle kaikkea hyvää jatkoon 🙂 

Jännä miten noinkin viisaat ihmiset kuin te kaksi ette tajunneet kommentoijan tarkoittavan tietenkin sitä että nykyään tässä blogissa bloggaaja bloggaa siitä miten raskasta, väärinymmärrettyä ja mitä milloinkin on blogata. Bloggausblogi on hyvinkin selvä termi. 🙂

Juuri näin, kiva että joku ymmärsi. Tuo termi tuli mieleen siitä, kun tämä on (tai oli?) perheblogi ja nykyään painottuu bloggaamiseen, eli bloggausblogi.

Saa käyttää, muttei oo pakko 🙂

En minä ainakaan oleta, että julkistaisit palkat sellaisenaan (miksi ihmeessä näin pitäisi tehdä?) vaan tuosta ekasta postauksesta sai sellaisen mielikuvan, että et mitään aio maksaa ja tässä kontekstissa se vain oli tosi outoa; kun siis olet pitkään blogannut ja työskentelet alaa liippaavassa yrityksessä. En itse edes ole media/kulttuurialalla, mutta silti tiedän, että tapana voi olla se, ettei makseta kunnollista korvausta näkyvyyden, kokemuksen saamisen tms. takia. Tiedän myös että monilla muilla aloilla tykätään ottaa ihmisiä määräaikaiseksi tai erilaisilla tukirahoilla töihin. Siksi olisin ainakin itse maininnut ilmoituksessa, että korvaus maksetaan, jotta siitä ei tulisi epäilyksiä.

Ja vaikka epäilemättä loukkaa, että oletetaan, ettet aio maksaa mitään niin ensimmäinen sääntö kriisiviestinnässä on se, että asiaan vastataan heti eikä anneta sijaa huhuille. Somessa kohut/huhut leviää nopeasti. Kun olet mainostanut itseäsi media-alan ammattilaiseksi niin lukijat myös olettavat, että toimit sen mukaisesti. Ja toisaalta et koulutustaustasi ja aiemman työsi takia ole mikään aivan ummikko kielen käyttäjänä, joten ei pitäisi tulla yllätyksenä se, että tekstejä ei välttämättä ymmärretä niin kuin itse olet ajatellut.

Joka tapauksessa tämä kuvittajaidea on tosi kiva!

Hih, ”kriisiviestintä”! Itse en ajatellut tilannetta ihan niin vakavasti. Yritän vastata kommentteihin pari kertaa viikossa, joten ihan rehellisesti (kun iltaa perheen kanssa viettelen, enkä puhelinta katso) en aina tiedä, jos kriisi on ilmaantunut postauksen ylle. Mutta tästäkin opittiin varmasti vaikka sun mitä, voi elämässä ja töissä ihan hyödyntää. 

Ihana, jos tykkäät kuvista. Minustakin ne on superkauniita <3

Haluaisin tarttua tähän ilmaisuun: ”Hih, ”kriisiviestintä”! Itse en ajatellut tilannetta ihan niin vakavasti.” Tässä lukijaa pilkataan siitä, että lukija käytti liian vakavaa termiä, koska kyseessähän on vaan blogi. Se tuntuu kovin ristiriitaiselta, koska blogihan on blogin kirjoittajan työ (olettamus, että bloggari ottaa työnsä vakavasti). Kriisiviestintä -termiä käytetään yleisesti sekä someviestinnässä että muussakin viestinnässä. Vaikka itse kriisi ei olisi vakava, termillä viitataan enemmänkin hämmennystä ja kysymyksiä herättävään tilanteeseen, joka voi eskaloitua ei toivottuun suuntaan ja aiheuttaa ”brand damagea”.

Surkea yritys pelastaa oma maine.
Ensin et vastaa mitään ja sitten kuitenkin selittelet asiaa. Pidät lukijoita tyhminä, koska olisihan meidän pitänyt ymmärtää että tietysti maksat kuvittajalle.
Taas väität nauttivasi keskusteluista kommentti osiossa.
Jatkuvasti jätät kommentoimatta.

Tämä sama aihe kiertää tässä blogissa jatkuvasti.
Aina päädytään siihen että pidät lukijoita tyhminä koska eivät ymmärrä mitä tarkoitat. Sanot tai teet mitä tahansa on lukijat aina väärässä ja kommentoivat ilkeästi.
Minä en tiedä ketään muuta ammatikseen bloggaavaa joka vastailee yhtä vähän tai tylysti lukijoille.
Ihmeellistä toimintaa.

Ai että tämä bloggaaja vastailee vähän?? MInä en kovin monta tiedä, joka vastailisi yhtä paljon ja perusteellisesti 🙂
Tiedätkö miksi mielestäsi blogissa kiertää samoja aiheita? Juuri siksi, että kaltaisesi trollit kaivelevat tahallaan kaiken piruilun mitä ikinä voi ja tulkitsevat tahallaan väärin joka tekstin. Tai tahallaan.. en tiedä? Voihan olla että ymmärrys ei yksinkertaisesti riitä muuhun kuin tekstiviestin lukemiseen… Minä pidän siksi esim. sinua tyhmänä – mutta huomaa että BLOGGAAJA ei ole sitä koskaan millään tavoin missään yhteydessä ilmaissut – vaikka syytä olisi tottavie ollut! Jos lukija on syystä tai toisesta ymmärtänyt bloggaajan tekstin väärin niin totta helvetissä blogaajalla on oikeus se käsitys oikaista eikä se todellakaan ole mitään selittelyä. Mikäli minä olen sisälukutaitoinen, luin tästä tekstistä, että bloggaaja itse sanoi että ei ollut tarpeeksi selväsanainen ensimmäisessä tekstissään. Ehkä rehellinen ihminen todellakin olettaa, että kaikki ymmärtävät hänen maksavan tuotteesta, jota hän tällä tavoin kysyy. Ilmeisesti kaikkien maailmassa tämä ei ole yhtä selvää. Samoin hän selvästi sanoi, miksi ei heti vastannut joka ainoaan kymmeneen kommenttiin, ja tässä postauksessa siihen tuli selkeä ja perusteellinen vastaus. Aikuismaista ja kypsää toimintaa.
Ja jos sinusta on kurja lukea hänen tekstejään niin pysy pois tai jos luet ja kommentoit niin kohdista kritikkisi siihen missä on kritisoitavaa. Johan näille sun jutuille nauraa harakatkin. Alle kouluikäinen heitäää tämmöistä perusteetonta tekstiä. Etkö kenties saanut omaa kuvaasi kaupaksi vai mistä moinen lapsenomainen tunteenpurkaus?

Vastaan yhtä ystävällisesti kuin sinäkin: Katso nostettua keskisormeani, ja haista……..dear, why don’t You! <3 <3 🙂 🙂 Oletpa hirmuisen viisas ja fiksu itse, kun et pystynyt näkemään kuinka monia (kymmeniä) samasta asiasta kommentoivia on jo ollut. Emme todellakaan ole yksi ja saman henkilö.

Tämäkään ei tässä blogissa toimi; koetin vastata 7:49 tulleeseen kommenttiin, vaan niinpä se siirtyi eteenpäin Karoliinalle.. 🙁

Kolmeen edelliseen:

Uskon, että taisin tässä postauksessa (ja ehkä jossain aikaisemmissakin?) jo kertoa, miten ja milloin kommentoin (milloin ja miksi en). Niin ja siihen, miksi koen, että asiat on hyvä puhua auki.

Kurja kuulla, jos ensimmäinen kommentoija tässä ketjussa kokee, että pidän lukijoita tyhminä. En keksi mitään hetkeä, milloin olisin niin sanonut tai sanonut rivien välistä, koska en niin myöskään ajattele. Mutta toki sinulla on oikeus tulkintaasi ja se tunne, jonka olet kokenut, on varmasti totta. Tunteet ei voi koskaan olla väärässä, koska ne ovat subjektiivisia. 

Ihanaa ja valoisaa helmikuista päivää <3 

 

Tähän on pakko sanoa, että itselleni ei ole tullut sellainen olo, että lukijat olisivat koko ajan väärässä, vaan pikemminkin olo, että tekee Karoliina niin tai näin, aina menee väärin. Tulee sellainen olo, että niitä ”virheitä” ja kaikkea, mihin voi tarttua, oikein hakemalla haetaan. Itse en jaksaisi lukea yhtään blogia sellasilla motiiveilla.

Olen lukenut blogiasi lähes alusta asti. Jatkossa jätän lukematta, koska blogisi suunta on ollut mielestäni väärä jo pidemmän aikaa. Tämä väärä suunta on mielestäni selittely. Teksteissäsi jollain tasolla selittelet tekemisiä valintoja liikaa, mistä jopa tulee ajottain minulle lukijalle ylimielinen kuva sinusta kirjoittajana.

Kiva kun ilmoitit että jätät lukematta. Meitä kiinnosti kovasti 🙂 Onneksi meillä jokaisella on valinnanvapaus.

Kahteen edelliseen:

Hyvää matkaa, jos ei enää blogin puoella tavata 🙂 Kivaa kevättä, hymyillään kun tavataan! 

Minä ainakin oletin, että tottakai palkkaus on sinun ja kuvittajan välinen asia. Siksi en ole ymmärtänyt alkuunkaan tätä koko kohua mikä siitä lähti. Itse asiassa, mielessä ei edes käynyt mitkään palkkioasiat, ellei niihin olisi täällä kommenttiboksissa törmännyt.
Ja itse kyllä ajattelin että onpa ihana idea pyytää omaa kuvittajaa blogille. Ja kuvat on olleetkin tosi kivoja, ja piristäviä, erilaisia!

Minustakin ne ovat olleet NIIN IHANIA <3 Tulee hyvä mieli katsellessa niitä. Ja saan olla kyllä tosi ylpeä, että omien tekstien rinnallani saan esitellä tuollaisia taideteoksia. 

Tää oli hyvä! Kiitos

Hei hyvä 🙂 Mainiota! 

Hei mahtavaa! Just tällasella avoimella keskustelulla saa paikattua tilanteen hyvin, itsekkin luovan alan ihmisenä olin alkuun närkästynyt koko keissistä, mutta tämä kyllä selvensi hyvin. Pisteet sulle kiihkottomasta ja asiallisesta vastauksesta. 🙂

Voi kiitos <3 Kiva, kun kommentoit! 

Kiitos kun jaksoit vastata ja selventää, hurjan rehellisesti ja kauniisti kirjoitettu teksti. Tämä sietäisi melkein olla minne tahansa esimerkkinä siitä, miten hyökkäykseen vastataan ilman omien piikkien nousemista ja kuinka paljon sillä on merkitystä, että avaa asioita omien tunteidensa ja reaktioidensa kautta eikä turvaudu vastahyökkäykseen, joka ehkä olisi se inhimillisin ja monelle luontevin tapa. Taidat olla oikeassa lopun pohdiskeluissasi, että nettiympäristössä kärkkäämpi ja sarkastisempi tyyli saattaa vain olla liikaa, vaikka oma tarkoitusperä ja ajatus olisi kuinka vilpitön. Mutta voi toki vain kuvitella, kuinka raskaaksi käy, jos omaa kommunikointityyliä joutuu jatkuvasti vahtimaan ja ”lässyttämään” (osuvamman sanan puutteessa) itselleen epätyypillisellä tavalla. Pointtina siis, että mahtava kirjoitus ja toivottavasti tämä riittäisi rauhoittamaan kurjahenkistä huutelua.

Niin, on kurjaa kun on hurjaa;)

Kahteen edelliseen:

Jotenkin aika pysäyttävää, miten hyvin oletkaa osannut lukea tuota ”lässytys-teemaa”. Minulla tosiaan aina välillä menee sormi suuhun sen kanssa, mikä olisi minulle tyypillinen tapa sanoa, ja mikä taas on some-korrektia. Avoimuus on joo tärkeä asia, mutta sellainen luontanen retoriikkani on usein liian provosoivaa. Varmasti myös joidenkin mielestä/joissain tilanteissa livenäkin, ja se on joskus aiheuttanut pulmia: Minut ymmärretään joskus aivan väärin ja saatan loukata tahtomattani. Saatan vaikka sanoa ”se leffa oli aivan perseestä”, vaikka oikeasti tarkoitan ”minun mielestäni leffa oli perseestä, mutta haluan aidosti kuulla, mitä mieltä sinä siitä olit”.  Mutta: Onneksi täällä elämässä voi joka päivä oppia jotain uutta 🙂 

Olet super-ihana! Ja kirjoittajan lahjojasi aina ja aina ja aina ihailen (uutta kirjaasi odotellessa..!).

En tajua, miten edellinen kuvittaja-postaus pystyttiinkin ymmärtämään niin väärin. Minusta ilmaisit itsesi selkeästi.

Ihanaa kevättä sinulle ja perheellesi! Tulppaaneja, aurinkoa, keväthankia 🙂

No huh!  Kiitos kauniista sanoistasi <3 

Kivaa kevättä ja aurinkoa ja kaikkea hyvää sinullekin! 

Itselleni myös kuvittajapostausta lukiessa oli jotenkin itsestäänselvää, että maksuasiat varmaan sovitaan yksityisesti Karoliinan ja kuvittajan välillä. Eihän ne meille kuulu, eikä itseäni edes kiinnosta! Ihmetyttää kohu ja jatkuva jankkaus asiasta joidenkin lukijoiden toimesta. Tämä postaus oli kuitenkin hyvä lopetus sille keskustelulle.

Negatiiviset kommentoijat/kommentit nousevat helposti kommenttivirrassa pinnalle. Pakko kuitenkin kehua, miten paljon täällä tuntuu olevan kuitenkin myös fiksuja ihmisiä, jotka osaavat antaa palautteen rakentavasti ja keskustella toisen ihmisen huomioon ottaen!

Ihan samoja asioita peräänkuulutan kuin useat aiemmin kommentoineet. Eli perheblogia haluaisin lukea, mutta tämä alkaa edustaa enemmän pelkkää pinnallista lifestyle-genreä tai jotain. Tapasi kirjoittaa ja ilmaista itseäsi on koukuttava, joten harmittaa niiden aitojen, perhe-elämää käsittelevien tekstien poissaolo.

Olisi myös mukavaa, jos viitsisit vastata kommentteihin jotain. Mielestäni ammattibloggaaja voisi omasta mielestään kiusallisten tai epämiellyttävien kommenttien sivuuttamisen sijaan vastata tyyliin: ”Tätä asiaa en nyt halua enempää avata.” tai jotain vastaavaa. Vastaamatta jättäminen luo tylyn mielikuvan, vaikka tuskin sellaista mielikuvaa haluat luoda.

Tosi hyvä kirjoitus, sulla on kyllä kirjoittamisen lahja :)! En ymmärrä noita negatiivisten kommenttien ryöppyjä joihinkin postauksiin, välillä tuntuu, että tämä maailma on mennyt ihan sekopäiseksi… Mutta ei siitä sen enempää ja vaikka inhoan vinkki viitosia, niin rohkeasti annan sellaisen poskiontelontulehduksiin (asiasta kukkaruukkuun :)). Mulla oli myös poskiontelokierre ja oon saanut paljon apua sarvikuonosta (sellainen nenäkannu). Nykyäään kun nuha iskee, niin alan melkein heti kannuttelemaan, ettei tukoksia tule niin helposti. Sitten joku lekuri kirjoitti sellaisen nenäsumutteen allegiseen nuhaan, jota voi käyttää huoletta pidempäänkin. Jos nuha alkaa tuntua, niin suihkin sitä heti muutamana päivänä ja se on jotenkin hillinnyt nuhat alkutekijöihinsä. En tiedä onko sattumaa, mutta sumutteen ja kannun jälkeen mulla ei ole enää ollut poskiontelontulehduksia, voi toki olla että aikakin vaan teki tehtävänsä. Varmasti olet kaikkea jo kokeillut, mutta sanon nyt ääneen kun kerrankin kommentoin 🙂 Kiitos kivasta blogista ja aurinkoista kevättä!

Moikka Karoliina.

En ole aiemmin blogiisi mitään kommentoinut, mutta keskustelua olen käynyt pääni sisällä jo pidempään. Ja nyt mielestäni on aika jakaa ajatuksia kanssasi.

Tällaisia ulostuloja tarvittaisiin mielestäni enemmän. Kun mokataan/loukataan/tullaan väärinymmärretyksi, niin ainoa keino korjata asiat on keskustella niistä – juuri niinkuin tässä teit. Hieno keskustelunavaus! Silti täälläkin on kommenttien perusteella niitä, joiden mielestä virheen jälkeen on seisottava toimintansa takana eikä saisi pyytää anteeksi tai selittää väärinymmärrykseen johtavia tekijöitä. Hmmm, miksihän näin ajatellaan?

Toinen asia liittyy aiemmassa postauksessasi käytyyn kommenttiboksikeskusteluun, jossa hyvin mielestäni tuotiin esille se, miten perheblogiksi mainostettuna blogina tämä ei enää ehkä toimi. Itse luen perheblogeja juurikin sillä ajatuksella että mielenkiintoni kohdistuu siihen, ”mitähän Eskolle kuuluu” tai ”onkohan se Jaana-tyttö aloittanut koulun”. Tuntemattomien henkilöiden tarinoihin. Minua siis kiinnostaa kuulla tuntemattomien ihmisten elämästä kaikkea ”turhaa” ja se onkin pääkriteeri, jolla blogivalintani teen. Toki saat itse määritellä omat rajasi siihen, mitä perhe-elämästäsi näytät, mutta uskoisin, että se mikä lukijoita harmittaa tällä hetkellä on se, miten etäiseksi se teidän perhe on blogista oikeastaan jäänyt. Haluaisin kuulla enemmän niitä pinnan alla olevia juttuja, jotka sinä todennäköisesti koet liian henkilökohtaisiksi kirjoittaa blogiin. Tiedän, että on olemassa niitä avoimempiakin, toiveeni täyttäviä blogeja, joita voin rauhassa seurata, mutta kyllä minä myönnän, että minua kiinnostaisi lukea jostain ihme syystä myös sinun perhe-elämästäsi enemmän. Tulevista/menneistä häistä, F:n ajatuksista koulusta, A:n kokintaidoista, kuka teillä siivoaa, ja mikä sai sinut kotona hymyilemään juuri tänään. Sopivasti myös sitä, mitä teillä syödään oikeasti (btw nallemysli on päätynyt blogin ansiosta minunkin ruokavaliooni) ja mitkä lastenvaatteet on ollut hutiostoja. Mutta ensisijaisesti teidän perheen tyypeistä ja meiningistä. Tällainen toive vaan. 🙂

Olisi kiva tosiaan kuulla Karoliinankin ajatuksia siitä, mihin suuntaan blogi on menossa? Varsinkin silloin, kun voitit sen perheblogi-kategorian, perustelit hyvin, miksi blogisi kuuluu perheblogi-kategoriaan. Kuuluuko se mielestäsi edelleen siihen?

Ei toki kaikkia blogeja tarvitse tiukasti lokeroida, mutta kyllä jonkinlainen punainen lanka pitäisi löytyä.

Tästähän voi tehdä vaikka ihan oman postauksenkin, jos et tähän halua vastata 😉

Täällä toinen monen vuoden takainen lukija mutta ei kommentoija jonka ajatukset tämän tekstin kirjoittaja tiivisti! Arkipäivän perheasia postaukset kunnioittaen omia rajojasi ovat parasta luettavaa 🙂 Tähän postauksen vielä, ihana että kirjoitit pitkän jutun jossa myönsit omat virhe ajatukset ja muutenkin omien ajatusteni kulkua 🙂 hyvää kevättä sinulle ja perheellesi!

*siis selvensit omien ajatustesi kulkua 🙂

”Mutta hirveän usein (vaikkapa täällä), niin ei ole. Minä nyt kun vaan satun rakastamaan kiivaita keskusteluja, ajatusten vaihtoa, jopa eriäviä, hyvin tapojen mukaisesti esitettyjä, vasta-argumentteja. Ja koen, että blogi on yksi hyvä väylä myös tällaisille keskusteluille. ”

Juuri tästä syystä ihailen sua NIIN PALJON!! Olet niin rohkea ottaessasi välillä kantaa asioihin, joista varmasti tulee joltakulta lokaa niskaan. Samaistun sun paloon keskustella, väitellä ja saada HYVIÄ ja pohdittuja argumentteja ja saan susta voimaa jatkaa niiden vaatimista ja antamista. Oot vaan niim super rohkea!!!
Ihanaa loppuviikkoa sulle ja kaikille fiksuille lukijoille!

Kiitos! Kiva kuulla 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X