kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 07.02.2018

Sushi bowl – Näin se tehdään superhyvin ja -terveellisesti!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
25 kommenttia

 

Kaupallinen yhteistyö: Paulúns

Kuten tiedätte, minua on ihan aina kiinnostanut ruoka. Sen suunnittelu, valmistus ja tietysti myös syönti. F:n syntymän jälkeen ruuan merkitys kuitenkin vain kasvoi elämässäni. Tajusin, että ruoka on se linkki, joka yhdistää parhaimmillaan perhettä. Ruokaa voi laittaa yhdessä ja nauttia yhdessä. Ruuan avulla kerrotaan perheen arvoista ja lisätään parhaimmillaan perheenvälistä henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

Ruuan terveellisyysaspekti ei ole minulle siis mikään uusi. Ja F:lle olenkin ihan aina halunnut tarjota mahdollisimman hyvää tekevää ruokaa. Oman ruokani suhteen sen sijaan olen jaksoittain ollut aika huonossa jamassa. Toki olen yhteisillä aterioilla syönyt samaa ruokaa kuin lapsi, mutta on ollut myös aikoja, jolloin en ole oikeasti paljon miettinyt, mitä syön, kun olen yksin.

Vuodenvaiheessa alkanut ryhtiliike elämäntavoissa on kuitenkin alkanut näkyä myös minun lautasellani. Olen halunnut energiaa, hyvinvointia ja tervettä myös omille aterioilleni. Olikin aikamoinen sattuma, että juuri samoihin aikoihin, kun ruoka-asiat alkoivat kiinnostaa minua tässä mittakaavassa enemmänkin, minua pyydettiin mukaan ruotsalaisen Paulúns-tuotesarjan kampanjaan. Vai mikä olisikaan ollut parempi aika testata tuotteita, joihin ei ole lisättyä lainkaan sokeria? Ja jotka ovat ravitsemuksellisesti tasapainoisia, lisäaineettomia ja ravintosisällöltään korkealaatuisia? En ainakaan itse keksi parempaa hetkeä.

Paulúnsin iskulause kuuluu: Syö hyvin – voi hyvin. Se tiivistääkin hyvin sen, mitä itsekin toivon ruuan jatkossa tekevän meidän perheelle. Ja jollaiseen ajatteluun uskon. On se nimittäin vaan niin, että ravinto on ihmisen polttoainetta. Ja se, millaista polttoainetta tähän ihmiskoneistoon laittaa, vaikuttaa ihan kaikkeen.

Minä olen testaillut Paulúnsin tuotteita nyt kuukauden päivät. Ja aika useinhan näissä blogiin liittyvissä ruoka-aiheissa saa itse olla testikokin roolissa. Nyt kävi kuitenkin niin, että Paulúnsin kanssa pääsin kehittelemään reseptiä ihan ammattikokin avustuksella. Mikä tilaisuus oppia jotain sellaista, johon ei itse ole uskonut pystyvänsä! Käytin tilaisuutta heti hyväkseni ja pyysin, että kehittelisimme yhdessä sushibowlin reseptin. Meidän perhehän söisi sushia varmasti joka ikinen päivä, mutta koska sen tekeminen kotona on aika vaivalloista, olen monta kertaa haaveillut vähän iisimmästä sushibowlista. En ole kuitenkaan vielä tätä ennen saanut aikaiseksi paneutua bowlin saloihin, joten nyt oli korkea aika tehdä niin.

Sushibowlin pohjana käytetään Paulúnsin mustasilmäpavuilla ryhditettyä SuperRiisiä. Superia riisistä tekee se, että se on sekoitus raakariisiä, kvinoaa, siemeniä papuja, linssejä ja mausteita. Kyse ei ole siis mistään valkoisesta hötöstä, vaan ravinnosta, jossa ihan oikeasti aika moni hyvän ravinnon osanen toteutuu. Tätä riisiähän voi syödä aivan sellaisenaankin, mutta minun annoksessani se on luonnollisestikin yksi kulho-sushin osasista. Markkinoilla on myös toinen SuperRiisi, jossa mustapavun sijaan on käytetty vihreitä linssejä. Uskoisin, että se kävisi tähän kulhoon myös vallan mainiosti. Näin tuo herkku – jonka syöntiä kuvauksissa piti muuten vähän rajoittaa, ettei lopuksi olisi täytynyt kuvata tyhjää kuppia – valmistetaan.

 

SUSHI BOWL (4 annosta) 

  • 400 g lohta

Marinadi:

  • 4 rkl soijakastiketta
  • 4 rkl seesamöljyä
  • 2 rkl riisiviinaetikkaa
  • ½ tl chilikastiketta

Täytteet:

 

  • 2 dl Paulúns SuperRiisiä (mustasilmäpapu jyväsiemenseos)
  • 4 dl kasvislientä
  • 1 tl öljyä
  • 1 porkkana
  • ½ kurkku
  • 1½ dl edamamepapuja (soijapapu)
  • 2 kevätsipulin vartta

Koristeluun:

 

  • paahdettuja mustia ja vaaleita seesaminsiemeniä

 

  1. Nypi lohesta ruodot pois, huuhtele kylmän veden alla.
  2. Kuivaa lohi talouspaperilla ja leikkaa pieniksi kuutioiksi.
  3. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada lohikuutioiden päälle.
  4. Peitä ja siirrä kylmään maustumaan.
  5. Keitä SuperRiisi pakkauksen ohjeen mukaan.
  6. Kuori porkkana ja raasta karkealla terällä.
  7. Halkaise kurkku, kaavi siemenet pois ja leikkaa viipaleiksi.
  8. Keitä papuja suolatussa vedessä noin 4 minuuttia.
  9. Siivilöi ja huuhtele kylmällä vedellä.
  10. Hienonna kevätsipulinvarret.
  11. Lusikoi riisiä pikkukulhojen pohjalle, asettele loput ainekset ryhmiksi.
  12. Valuta lohen marinadia kastikkeeksi tai tarjoa lisänä soijaa ja wasabia.
  13. Koristele seesaminsiemenillä.

Lopuksi vielä pieni vinkkiä. Jotta kaupalliset yhteistyöt ja blogien välinen suhde olisi jatkossa sitä, mitä toivoisit sen olevan, nyt olisi mahdollista vaikuttaa asioihin. Vastaamalla tähän, noin 5 minuuttia kestävään kyselyyn, osallistut tutkimukseen, jonka tarkoituksena on kartoittaa lukijoiden toiveita. Tutkimuksen* tuloksien avulla pyritään tarjoamaan kiinnostavampaa sisältöä blogien lukijoille, sekä kehittämään bloggaajien ja brändien välistä yhteistyötä.Tutkimukseen pääset klikkaamalla tästä linkki. Kiitos paljon avusta! Uskon, että tällaisen tiedon kerääminen hyödyttää meitä ihan kaikkia. 

-Karoliina-

*Tutkimuksen toteuttaa mediatoimisto Dagmar. Lisätietoja tutkimuksesta saat osoitteesta: research@dagmar.fi

Kuvat &MUAH: A-lehdet

Asu: korvikset, Uhana Design // neule, Uhana Design (laina) // paita, Nanso

Kommentit (25)

Näytät kauniilta, mutta taas olisi riittänyt kaksi viimeisintä kuvaa. Miksi tunkea niin monta?

Öö, siis tuo ”tutkimushan” oli ihan Paulunsin bränditutkimus, aika paksua väittää sen mahdollistavan yhtään sen lukijaystävällisempää blogisisältöä.

Jos jokin tutkimuksessa mietityttää, voit rohkeasti olla yhteydessä postauksen alla olevaan sähköpostiosoitteeseen ja kysyä sieltä lisää aiheesta 🙂 Uskon, että he ovat parhaita vastaamaan näihin kysymyksiin! 

Ei minua tutkimuksessa mietitytä mikään, vaan niissä sanoissa, joilla sitä markkinoit lukijoille. Menin innoissani vastaamaan, mutta sisältö oli kyllä ihan muuta kuin myyntipuhe.

Uskon, että he vastaavat mielellään ja tarkemmin sinulle myös siihen, kuinka kyselyn vastauksia käytetään jatkossa mainitsemieni sisältöjen, sekä brändin ja blogien välisen yhteistyön kehittämiseen. He ovat parhaita vastaamaan myös siihen, miten minun kertomani briiffaus toteutuu tämän kyselyn avulla käytännössä niin, että se hyödyttää yrityksiä, bloggaajaa ja teitä lukijoita.  Osoitehan on: research@dagmar.fi

Kiitos, että vastasit kyselyyn 🙂 

Mielestäni viisi kuvaa on aika maltillinen määrä. Harvassa samantyylisessä blogissa on vähemmän. Ja tuommoisia valoisia, kauniita, värikkäitä kuvia on ilo katsoa! Jos kuvien määrä ärsyttää, ollaan jo aika pienissä ärsytyksen aiheissa. Jos teksti kiinnostaa mutta ei kuvat, voisiko rullata kuvien ohi ja keskittyä tekstiin? Jos ei kiinnosta kummatkaan….

Vaikka ei pitäisikään arvostella uökonäköä, niin pakko kehaista, että näytät freesille kuvissa Karoliina! En muista että sulla olisi usein vaaleanpunaista/pinkkiä (korvikset) kuvissa mutta ainakin tuommoinen pieni määrä sopii sulle värinä. 🙂

Kiitos 🙂 Nuo on mun Uhana-korvikset monen vuoden takaa, mutta totta on, että käytän niitä todella harvoin. Jotenkin se musta vaan vetää puoleensa, vaikka oikeasti värit teksisivät kyllä varmasti (talvellakin) hyvää! 

Vau, näytät superkauniilta! Ja kiva idea tuo sushibowl, täytyy joskus testata 🙂

Kiitti <3 Suosittelen! Oli kyllä ihanaa! 

Toden totta! Näytätpä hehkuvan kauniilta. 🙂

Mäkin haluan salille!

Noi voi kiitos 🙂 MÄKIN haluan salille! Terkuin: Nuhanenä, joka viimeksi liikkunut sunnuntaina

Inhoan noita pakollisia tarinoita (”tiedättehän, olen aina rakastanut asiaa x, joka myöhemmin tässä postauksessa on yhteistyökumppaninakin…”) yhteistyöpostausten alussa. Niin pakotettuja.

Kurja kuulla, jos sinulle on tullut tuollainen olo. Kiitos kuitenkin, että jaoit palautteesi 🙂 

Upea meikki ja upeat kuvat 🙂 Kyllä ammattilaiset osaa!

Ei oo yhtään liikaa kuvia, kun on näin kauniita.

Kiitos 🙂 Oli kyllä tosi kiva päivä näin mukavan tekijätiimin kanssa! On sillä syynsä, miksi ammattilainen on ammattilainen <3

Mahtavat värit kuvissa. Ei liity sushiin mitenkään, mutta mistä tuo kaunis vihreä neuletakki? 🙂

Uhana Design. On aivan ihana takki myös päällä <3

Ihan vaan pakko sanoa, että oletpa ihan hurjan kaunis näissä kuvissa! Katsoin jo aiemmin instassa, että nyt on kyllä todella hyvä kuva. Näköjään muutkin on kiinnittäneet samaan huomiota. 🙂

Mikä on hurjan kaunis? Tässä blogissa viljellään kurjaa ja hurjaa ihan hirmusesti.

Nyt kun kysyit niin se kuulostaa kyllä omituiselta. 😀 Mutta todella kaunista tarkoitin.

Kiitos paljon <3 

Kahteen edelliseen:

Tämä taitaakin taas olla niitä mielipidekysymyksiä, joihin on harvoin oikeaa tai väärää vastausta. Kurja, jos kuvien määrä tuntuu liialliselle. Ja kiva, jos se toisaalta miellyttää.

Kiitos, kun jaoitte mielipiteenne 🙂 

Minusta ainakin on kivempi katsoa useampia kuvia!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X