kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 11.02.2018

Meidän viikonloppu

Teksti
Karoliina Pentikäinen
20 kommenttia

Jopas on ollut toimintarikas ja perhekeskeinen viikonloppu. Jos viime viikonloppu oli täynnä aikuisten juttuja, oli tämä viiikonloppu pyhitetty päinvastaiselle toiminnalle. Joskus oikein ihmettelen, miten me – samat ihmiset –solahdetaan pienessä ajassa niin erilaisiin päiviin. Mutta niinhän se tietysti menee: Kaikkien vanhempien perusominaisuushan on kai se, että sopeutua niihin tilanteisiin, mitä eteen tulee.

Perjantaina F pääsi tanssitunneilta vasta viideltä. Vaikka perjantain tanssi kestääkin vain tunnin pidempään kuin muiden arkipäivien tanssi ja/tai iltapäiväkerho, tuntuu perjantai aina jotenkin sille, kuin omia työtunteja olisi ihan hirveästi enemmän kuin muina päivinä. Oli ihan päästä muuten perjantaina ensimmäistä kertaa töihin tällä viikolla. Vaikka puolikuntoisena en ihan hirveästi saanutkaan aikaiseksi, oli virkistävää päästä kotoa pois. Nähdä työkamuja ja syödä ihan oikea lounas.

Perjantai-ilta meni omatekoista hamppareiden kokkailussa ja syömisessä. F katseli vähän aikaa piirrettyjä ja me aikuiset höpisimme omiamme. Maattiin koko sakki sohvalla ja sen kun vaan oltiin. Lapsi unille jo ennen kasia, me aikuisetkin jo varmasti kympiltä.

Lauantainaamuna lähdettiin tapaamaan ystäväperhettä Hotelli Torin aamupalalle. He olivat tulleet Seinäjoelta yhdeksi yöksi Tampereelle ja aamupala oli hyvä tapa treffata koko sakkia. Oli muuten ensimmäinen kertani Tornissa. Ympäristö oli kaunis, näköalat huimat, mutta aamupala aika perinteinen. Kun Tornista oltiin päästy kotiin, aloimme jo valmistautua iltaan ja F:n kaverin yökyläilyyn. Kerta oli ensimmäinen Tampereella, kun F:llä oli kaveri (ilman vanhempiaan) yökylässä.

Vierailu aloitettiin SuperParkista. Minä otin tyttöjen kanssa rannekkeet, mutta täytyy sanoa, että olin puolen tunnin päästä itse jo aivan raato. Miten nopeasti nuo kaksi vetivätkään aina radat läpi? Itse jäin munimaan kaiken maailman kiipeilykohtiin. Niinpähän siinä kävi, että minä istuskelin portailla seuraavat puolitoista tuntia ja tytöt jatkoivat touhujaan keskenään. Olisi hauska päästä SuperParkiin uudelleen silloin, kun on terve olo.

SuperPark oli kyllä kiva kokemus. En ole tuossa Tampereen pisteessä käynytkään koskaan. Vaikka liput olivatkin aika kovan hintaisia, ilahdutti paikka siisteydellään todella positiivisesti. Samoin henkilökunta oli aivan huippua: Neuvoivat uusiin paikkoihin aivan kädestä pitäen ja kun F:n kaveri kaatui, kiidätettiin kylmäpussi paikalla jo ennen kuin sellaista edes ehdittiin kaipailla.

Illalla oli tyttöjen herkkupäiväherkuttelut ja Putous, jonka hokemat ovat aika otollisia noille pienille koululaisille. Tytöt halusivat myös lakata kynnet. Ja heti poistaa ne. Sitten tuli valittelua, että kynsilakanpoistoaine ei toimi. Tunti myöhemmin – kun menin katsomaan manikyyrioperaatioin raunioita vessaan – selvisi, että tytöt olivat yrittäneet poista lakkoja mun silmämeikinpoistoaineella. Ihme tosiaan, jos ei oikein irronnut! 

Sunnuntaina käytiin Ilveksen talviriehassa taas yhden ystäväperheemme kanssa ja iltapäiväksi suunnattiin taas hyvin ystävien luokse saunomaan ja vohveleille. Oli ihan mieletöntä saunoa rantasaunassa (en uskaltanut avantoon) ja syödä ihan taivaallisen hyviä vohveleita kaikilla herkkutäytteillä. Saunomaan oli kutsuttu toki myös vielä yksi toinen ystäväperhe mukaan, joten viikonlopun saldo oli nähdä kahdeksan aikuista ja yhdeksän lasta. Voisi sanoa, että tämä viikonloppu oli todella elämisen arvoinen. Aika onnekas olo, että on saanut lähelle niin monta kivaa perhettä!

Kohta pitää lähteä unille. Tämän viikon omat treffit ja työtapaamiset täytyi siirtää tulevalle viikolle, joten ensi viikko on täynnä säpinää. 

-Karoliina-

Kommentit (20)

Ihana lukea tavallisesta perhekeskeisestä elämästä, jossa läheiset ihmiset ovat tärkeitä.

On kyllä aika onnekas olo kaikista ihanista ihmisistä ympärillä <3

Olette sosiaalisia ihmisiä 🙂

No niin me taidetaan välillä olla (toisinaan taas nyhveröidään kaksi viikkoa vaain omalla porukalla)! Mutta on se vaan virkistävää nähdä ystäviä. 

Kuinka paljon tyttäresi on kriiseillyt teidän eronne vuoksi ja miten hän on löytänyt oikean paikkansa uudessa kotikaupungissa.

Kiitos kysymyksestäsi 🙂 En kuitenkaan halua vastata F:n henkilökohtaiseen maailmaan liittyviin asioihin, kuten en tähänkään asti ole vastannut. Tiedän, että olisi varmasti oikeasti aika tarpeellista kertoa myös erolapsen tarinaa monelta kannalta ja eri vaiheista, mutta haluan, että tytär ja hänen oma maailmansa ei ole blogimateriaalia. 

Kivaa uutta viikkoa!

Fiksu nainen! Hatunnosto!

Kysymys kommentoijalle (Xx): Olisiko sinun mielestäsi moraalisesti oikein kertoa blogissa ekaluokkalaisen lapsensa ”kriiseilystä” tai muusta psyykkisestä voinnista vanhempien eroon liittyen? Kysymyksesi on mielestäni todella epäkorrekti ja tungetteleva – etenkin kun se kohdistuu nimenomaan lapsen kokemuksiin ja tuntemuksiin!

Perheblogit on kaksipiippuinen juttu, toisaalta tarjoavat vertaistukea jne. ja ovat ns. elämänmakuisia, mutta toisaalta varastetaan lapsen yksityisyys. Onneksi tässä blogissa ei käsitellä lapsen asioita yksityiskohtaisesti ja myös kasvokuvat on jätetty pois! Monissa blogeissahan ei näin ole niin en siksi näe kysymyksessä sinällään mitään erikoista.

Missä blogeissa riepotellaan lapsen kriiseilyä? Mulla on kyllä menny ne sit ihan ohi..

Tuskinpa minä nyt tähän laitan esimerkkejä blogeista, joissa on kirjoitettu liian yksityiskohtaisesti lapsen ongelmista tai vaikeuksista tai ylipäätään jaettu lapsesta liian henkilökohtaisia asioita. Riepottelusta ei välttämättä ole kyse vaan ei vain tunnisteta lapsen yksityisyyttä, kun ollaan itsekin somessa hyvin avoimia.

Viiteen edelliseen kommenttiin:

Se on juuri noin, että perheblogeissa rajanveto yksityisen ja julkisen välillä on joskus todella vaikea vetää. Kun kuitenkin yksi perheblogien idea on se, että teemoihin voi moni muukin perhe samaistua. Mutta silti pitäisi samalla muistaa lapsen oikeus yksityisyyteen.

Minulla on ollut esimerkiksi varmasti tuhansia hyviä postausaiheita liittyen vaikka tyttäreen tässä meidän uusperheen keskellä, mutta olen ajatellut, että mikään ”suosittu postaus” ei vaan koskaan ole sen arvoinen, että sillä rikkoisin hänen oikeuttaan olla ”suojassa”. Siksi olen ajatellut, että tämän perheblogin perheosuutta on se, että minä kerron asioista vanhemman näkökulmasta. En niin, että referoisin esimerkiksi lapsen ajatuksia tai käytöstä. 

Mulle on alusta asti ollut selvä, että en kirjoita esimerkiksi juuri F:n kehitysvaiheista. Oli ne sitten fyysisiä (esim. osaa tyyliin pottailla) tai henkisiä (esim. etsii paikkaansa päiväkotiryhmässä). Tai ylipäätään mitään muuta syvällistä hänestä, hänen sanomisistaan tai tunteistaan. Voin kertoa, että hän syö kasviksia, tykkää tästä tv-ohjelmasta, harrastaa tätä lajia tai kävi illalla luistelemassa, mutta ne ovat kuitenkin aika pieniä yksityiskohtia koko persoonan mittakaavassa. Koen, että olen onnistunut aika hyvin siinä, mitä olen kirjoittanut (ja jättänyt kirjoittamatta). 

Toki olisin voinut tehdä monet asiat PALJON paremmin, jos olisin tiennyt blogin alussa, mihin mittakaavaan tämä kirjoittelu johtaakaan. En olisi edes alussa kuvannut tyttären kasvoja ja esimerkiksi hänen nimensä olisi ehdottomasti pitänyt ”piipata” tv-ohjelmassa. Näitä kahta asiaa minä kyllä välillä harmittelen. Toisaalta en voi  enää nyt asialle mitään, joten yritän jatkossa olla fiksumpi. Tähän asti, vuodesta 2013, olen kieltäytynyt ja kieltänyt kaikki medianäkyvyyden, jota toki blogin kautta myös lapselle tai lapsen kanssa tarjotaan. Se menee minusta vielä ihan hyvin (jos lapsi itse innostuu asiasta), että ”kasvottomia” kuvia otetaan. Mutta siinä meneekin jo oma rajani hänen näkyvyytensä suhteen.   

Toki kun tytär kasvaa, on asiaa mietittävä uusiksi. Monilla luokkalaisilla on jo insta-tili ja oma youtube-kanava, joiden suhteen itse olen ollut ehdottoman ”ein” kannalla. Katsotaan, miten jatkossa toimitaan. Toki mediaa ei voi kokonaan kieltää ja siellä toimimista on myös opetettava.

Minä uskon, että jokainen bloggaajavanhempi miettii näitä samoja asioita. Mikä on ok? Mikä liikaa? Milloin lapsi saa näkyvä ja missä menee raja? Kukaan ei varmaan pahuuttaan paljastele liikaa, mutta toki tässä asiassa helposti sokeutuu, jos osa aikuisen oman elämän osasista on julkista. 

Kyllä minuakin välillä hirvittää tieto, mitä vanhemmat lapsistaan julkiseksi laittavat. Mutta sitten ajattelen niin, että tuo tapa on tuon perheen valinta, eikä minun tapani ole yhtään sen oikeampi kuin heidänkään. He varmasti tietävät, mitä tekevät. Ja varmasti ovat miettineet asian oman perheensä kannalta parhain päin. Vanhemmat kun lähtökohtaisesti haluavat lapsilleen vain kaikkein parasta <3

 

Sä oot tehnyt tosi fiksun ja järkevän rajanvedon tyttären näkyvyyden suhteen blogissa, hatunnosto! Kyllä välillä järkyttää ja kauhistuttaa se, kuinka joidenkin lasten koko elämä ensimmäisestä hengenvedosta nykyhetkeen löytyy somesta. Onpa jotkut vanhemmat luoneet omille lapsilleen esim Instaan jopa oman hästägin, tyyliin #mattipekka, jonka takaa sitten löytyy vuosien kuvasato lapsesta. En tiedä mitä nämä lapset asiasta ajattelee teineinä tai aikuisina. Itse olen ikionnellinen, ettei somea ollut oman lapsuuteni aikaan, ja jos omia lapsia siunaantuu, tulen olemaan tosi tiukkis. Mielestäni lapsella pitää olla itsemääräämisoikeutta sen suhteen, mitä hänestä löytyy somesta. Mut samoin lapsi tarvitsee tosi paljon ohjausta aikuisilta somen suhteen. Ei ekaluokkaisen kuulu olla Instassa tai Tubessa! Vaikka lapseni pitäisi minua kuinka kalkkiksena, kieltäisin sen ehdottomasti. Olen varma, että monista asioista joista lapsi pienenä nurisee, hän aikuisena kiittää. 🙂

Arvostan Karoliinan linjanvetoa tyttären yksityisyyteen liittyen todella!

Itse olen todella tarkka somen ja lasteni suhteen vaikka itsekin olen nuori äiti (jos se ikä nyt ees tähän mitenkään liittyy). Lasteni kasvot ja nimet eivät näy sometileillä edes sukulaisille saatika tuntemattomille. Enkä todellakaan salli, että mun lasten kuvia tai nimitietoja jakaa kukaan muukaan (tätä on joskus sukulaisten toimesta tapahtunut ja ovat kyllä saaneet kuulla kuinka pahoillani olen ollut!) somessa. Ihan eriasia että esim mummo tai ukki näyttää puhelimeltaan lastenlasten kuvia ylpeänä kaverille kun, että lähettää sen somen kautta!

Haluan kunnioittaa lasteni yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta ja annan heidän itse luoda tulevaisuudessa oman nettijalanjälkensä. Tätä eivät kaikki ymmärrä, ja minä taas en ymmärrä miksi tätä puolta ihmetellään, muttei sitä, että toiset jakaa kaiken. Jokainen toimikoon tavallaan, mutta kunnioitetaan myös sitä, että toiset vetävät tiukemmat rajat. 🙂

Ihana elämänmakuinen, aito postaus 🙂
Kivat kuvat!

Tosi kiva postaus ja erittäin asiallista toimintaa kommentoinnin saralla! Hyvä Karoliina!!

Kiva kuulla 🙂 Kiitos! 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X