kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 13.02.2018

Koska mä voin (vaikka olisinkin ihan surkea siinä)!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
30 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Hartwall Novelle

Havahduin tänä talvena siihen, että minulla on koko elämäni ollut jotain sellaisia omia liikuntaan liittyviä rajoja, joita en ole vuosiin – ainakaan puoleentoista vuosikymmeneen – halunnut ylittää. Koska olin päättänyt joskus yläkouluikäni alussa, että vihaan luistelua, hiihtoa ja monia muita juttuja, en ole niitä myöskään sen koomin tehnyt. Kieltäydyin järjestelmällisesti kaikesta tuollaisesta ja jostain syystä aloin aikuistuttuani muutenkin rajoittaa omaa liikkumistani.

Kun F on kasvanut, olen jostain syystä usein jäänyt leikkipuistossa tai ulkoillessa vain sellaisen seisoskelevan aikuisen rooliin. Kun sitten jossakin välissä olen heittänyt kärrynpyörän tai kiivennyt sinne kiipeilytelineen huipulle, on lapsen ilme ollut aivan korvaamaton. Mikä riemu siitä onkaan tullut, kun äitikin on heittäytynyt kiipeilykisaan, hippaan tai muuhun touhuamiseen.

Kun sitten taas yhden kerran tässä ennen joulua seisoskelin luistelukaukalon reunalla, kun F ja A luistelivat, aloin miettiä, mitä ihmettä minä oikein tein siinä. Totta on, että luistelu ei varsinaisesti lajina ole mitään ominta omaani. Totta oli, että en edes ollut varma, osaanko luistella enää. Mutta silti tuli tunne, että tätä asiaa on muutettava. Myös minun on liikuttava noiden kahden kanssa, vaikkei laji itsessään nyt nappaisikaan minua. Miten monesta asiasta jäisin paitsi, jos en itse lähtisi myös jäälle, pelaamaan ulkofudista tai jotain muuta, josta F nauttii, ja joka lähtökohtaisesti on ollut sitä touhua, johon nuo kaksi ovat kyllä kerta toisensa jälkeen pyytäneet minut mukaan, mutta mihin olen kieltäytynyt aina johonkin muka-syyhyn vedoten.

Niinpä kentältä kävelyn jälkeen vihjasin A:lle ihan vähän, että kaikesta luistelukielteisyydestäni huolimatta voisin EHKÄ tulla JOKU KERTA mukaan. Paitsi vaan, ettei minulla ollut ollut luistimia sitten vuoden -99.

No arvaatte jo varmaan, miten homma eteni?  Seuraavana päivänä, kun tulin töistä, minua odotti eteisessä jo omat hokkarit. Oli pakko siirtyä sanoista tekoihin.

Ensimmäinen luistelukerta ei ollut mitään juhlaa. Vaikka en asiaa F:lle näyttänytkään, kyllä minä kirosin pääni sisällä monta kertaa sitä, miten olikaan pitänyt lähteä söhläämään itselleni aivan vieraalle alueelle. Pysyin pystyssä, mutta tyylipisteitä en varmasti olisi saanut. Kiukutti vähän sekin, kun A yritti auttaa. Itsestäni koko tuon avun tarjoaminen tuntui ilman mitään aitoa syytä lähinnä vain kettuilulle, koska tunsin itseni niin kauhean kömpelöksi toisen smirklaillessa (vai mitä lie?) edessä. Hänellä kun tuota luistelukokemusta on kuitenkin ihan vähän enemmän kuin itselläni.

Samalla, kun kipuilin itseni kanssa tekemisen ja tekemättä jättämisen, avun vastaanottamisen ja siitä kieltäytymisen välillä, tajusin, että tässä kiteytyi – taas kerran – yksi aika olennainen, mutta ei niin imarteleva ominaisuus itsestäni: Minä vihaan olla huono! Jostain ihmeen syystä haluan olla hyvä – mielellään paras – kaikessa siinä, mitä kulloinkin teen. Ja se kun nyt vaan sattuu olemaan aika mahdoton tehtävä.

Ajatukseni aiheen tiimoilta jalostuivat, kun juteltiin poikien kanssa yhtenä päivän töissä kouluajoista. Minä kerroin, että halusin aina saada kokeista kymppejä. Kun yksi työkaveri kysyi, olinko kiinnostunut kaikista noista oppiaineista, tajusin vasta alkaa pohtia omaa motivaatiotani arvosoihin. Oikeasti en edes pitänyt 2/3 koulun oppiaineista. Mutta koska vihasi jo silloin olla paska – eikä oppiaineista varsinaisesti voinut kieltäytyä – ainoa keinoni selviytyä koulusta haluamallani tavalla läpi, oli olla koulussa hyvä.

Aloinkin pohtia, että omat ehdottomuuteni vaikkapa joidenkin liikuntalajien (ja varmasti monien muidenkin asioiden suhteen) liittyvät juuri siihen, että vihaan olla huono. Ja jos minulla puolestaan on riski olla huono, on minusta (ollut) parempi kieltäytyä koko hommasta, kun edes yrittää. Olisiko tämä vähän sitä samaa, mitä alakoulun opettajani minusta sanoi: ”Karoliina on valikoivasti tarkkaavainen. Antaa 100% kun haluaa. Mutta jos homma ei kiinnosta, ei tee myöskään mitään.” Olisiko tarkkaavaisuudenkin keskittäminen liittynyt juuri samaan problematiikkaan? Kyvyttömyyteen hyväksyä itsessäni huonous?

Olen tänä vuonna tehnyt jo paljon liikunta-asioita, joihin en koskaan uskonut enää ryhtyväni. Olen ollut tosi nolo ja huono ja silti kokenut suurta iloa siitä, että olen uskaltanut tehdä paljon sellaisia asioita, joita ennen en olisi viitsinyt edes yrittää. On ollut itse asiassa aika mahtava huomata, kuinka huonouteen ei kuole. Kehnonakin on kivaa ja kiksit voittamisen sijaan onkin tullut nyt siitä, että on tajunnut tekevänsä jotain todella kaukana omasta mukavuusalueestaan. Ja tehnyt silti! 

Novelle Plus Uudistava -vesi – jota olen tykännyt muuten juoda nimenomaa liikunnan aikana, koska hiilihapoton vesi tulee mulla liian nopeasti treenin aikana pissana läpi – onkin jollain hassulla tavalla toiminut myös symbolisena uudistajana. Tuo vesi kun oli ensimmäisellä salikerralla mukana tammikuun ensimmäisellä viikolla ja on nyt kulkenut matkassa joka kerta, kun vähänkin olen hikoilemaan lähtenyt. Vaikka Novelle Plus Uudistavan veden todellinen uudistamisvoima liittyykin lähinnä ihon ja muun kropan uudistamiseen esimerkiksi C-vitamiinin, kollageenin ja foolihapon avulla, on Novelle Plus -pullo ollut myös osana minun elämäni kokonaisvaltaista uudistamista. Se kainalossa ja huulilla kun oma elämäni – niin liikunnan kuin nolostumistaitojenikin osalta – on tehnyt aikamoisen käännöksen.

Harjoitukset omalta vahvuusalueelta siirtymisessä vaan jatkukoon. Itseni takia ja ehdottomasti myös siksi, että voin antaa F:lle mallin siitä, että äitikin voi olla aktiivinen ja välillä vähän hassun huono. Mitähän sellaista aloittaisin seuraavaksi, missä olen tunnetusti ollut aivan surkea? Askartelun, ompelun, hiihdon vai kasvien kasvattamisen?

-Karoliina-

Asu: pipo*, samsoe&samsoe/INCH Store // takki*, Joutsen (kotimainen tekstiili) // villahousut*// Uhana Design (kotimainen tekstiili) // luistimet, second hand (näköjään Kallen vanhat) // lapaset ja villasukat, äiti kutoi 

*saatu

Kuvat: 1,2,4,5,7 Noora Näppilä 

Kommentit (30)

Kiitos Karoliina! Tää postaus avasi mun silmät – tunnistin itseni tästä kirjoituksesta 😀 Ja olen lukenut sun aiempia liikunta-aiheisia postauksia, pieni kipinä on syttynyt, kiitos! Pieni sen takia, että vaihdoin hetki sitten työpaikkaa ja uuden opettelu on vienyt voimia, joten ajattelin olla armollinen itselle ja mennä vielä fiiliksen mukaan.. 🙂 Mutta.. Tulin äsken tanssitunnilta kotiin, joten kyllä tää tästä lähtee! 😉 Toivoisin lisää tällaisia postauksia ja myös liittyen sun liikkumiseen jne. 🙂

Moi! Mä tykkään sun blogista. Mut kohteliaasti toivoisin, että tämä olisi jo viimeinen Novellen mainospostaus. Kääntyy itseään vastaan markkinointi, jos menee liiallisuuksiin. Muuten jatka samaan malliin 🙂

Bloggaaja postaa niin monta kertaa kuin alustan ylläpitäjä on tehnyt mainostajan kanssa sopimuksen. Ei ole aina bloggaajan vallassa….

Bloggaaja postaa niin monta kertaa kuin alustan ylläpitäjä on tehnyt mainostajan kanssa sopimuksen. Ei ole aina bloggaajan vallassa….

Kolmeen edelliseen:

Kiitos postaustoiveesta. Tai siis ei-toiveesta 🙂 Kaikki palaute on tärkeää!

Totta on kuitenkin se, että kampanjat, jotka olen sopinut (ei varsinaisesti alustan ylläpitäjä, vaikka siellä onkin tuottaja/myyntitiimi), tietysti tehdään. 

Voi tota muovipullojen määrää, jota blogissasi on viime aikoina nähnyt, miten pitkään tämä kertakäyttöisten muovipullojen aiheuttaman muovijätteen lisäyskampanja Hartwallin kanssa kestää. Muovin maatumiseen kuluu vähintää 400 vuotta ja muovin kierrätys ei ole sen arvoa lisäävää(upcycling) tai ylläpitävää(recycling) kierrätystä vaan nk. downcycling-kierrätystä, jossa raaka-aineen arvo kokoajan heikkenee ja lopulta se päätyy maaperästä meriin tai poltettavaksi. Maailman merissä tulee olemaan vuonna 2050 enemmän muovia kuin kalaa ja nuo sinunkin muovipullosi sinne päätyvät. Muovijäteongelman ratkaisu ei ole kierrättäminen vaan kulutuksen vähentäminen!

Mä taisinkin vastailla tähän muoviasiaan ja sen kierrätykseen oman tietoni pohjalta edellisessä Novelle-postauksessa 🙂

Määkin inhosin kaikenlaista urheilua koululiikunnan takia, mutta juurikin tämän vuoden aluksi kävin sekä luistelemassa että hiihtämässä ekaa kertaa yli 15 vuoteen, ja voi miten hauskaa oli kumpikin! Vaikka ei todellakaan herunut tyylipisteitä mullekaan 😀
Toivoisin tosi kovasti, että muhunkin purisi tuollainen liikuntakärpänen, sillä noi yksittäiset kerrat luistelua ja hiihtoa on tänäkin vuonna lähes ainoat mun liikkumiset.. Upee draivi sulla yllä!

No mutta tuohan on jo loistava alku! Kyllä se siitä lähtee 🙂 

Samaistun todella vahvasti tämän tekstin tunnelmiin, sillä tunnistan itsessäni tarpeen olla automaattisesti hyvä asiassa kuin asiassa. Nautin liikunnasta ja eri liikuntalajeista, mutta viime kesäinen tenniksen alkeiskurssi oli minulle lähinnä henkisesti raskas prosessi 😀 En ollut kurssin huonoin, mutta en myöskään paras. Oli niin epämiellyttävää tuntea itsensä huonoksi asiassa, jossa halusi heti olla hyvä. Jälkikäteen koko homma naurattaa, mutta silloin ei paljoa hymyilyttänyt kun ensimmäisen päivän jälkeen tiesi, että on vielä kolme päivää kärsittävänä. Tsemppiä sinulle luisteluhetkiin! Ehkäpä minäkin vielä palaan tenniksen pariin 🙂

Hah! Voin kuvitella tilanteen! Tuo olisin voinut hyvin nimittäin olla minä!

En ole ikinä ymmärtänyt tarvetta olla paras, mutta toisaalta en ole koskaan halunnut olla huomion keskipistekään ja sinnehän se paras joskus joutuu. 🙂
Minulla ei myöskään ole ollut vaikeuksia opetella uusia taitoja tai kokeilla uusia liikuntalajeja, koska minua ei ole haitannut se, etten osaa jo etukäteen jotakin tai etten edes opi sitä kunnolla. Toki joissakin asioissa olen hyvä ja joskus jaksan hioa jotakin asiaa täydellisyyteen asti, mutta usein keskinkertainenkin riittää ja on aivan hyvä. Ja joskus riittää sekin, että on huono tai epäonnistuu.

Mä uskon, että konkreettisessa voittamisessa (vilkuttelu yläkorokkeelta palkintojen jaossa) keskipisteenä olo on varmasti yksi tärkeä elementti. Mutta ”voittaa” voi myös toisilla tavoilla. Mulla ainakin sellainen pärjääminen on suurelta osin myös sitä, että voin tietää sisimmässäni, että menee hyvin. Toki siinä on aina vertailuaspekti, mutta ennemmin ehkä pään sisäinen. 

Sulla on aivan ihana asenne <3

Täälä yksi hiihtomörön selättäjä! Lapsena olin hyvä hiihdossa sekä tykkäsin siitä. Aikuisiällä ja parin lapsen jälkeen koitin hiihtoa ja se oli hirveää. Uusiksi koitin pari vuotta myöhemmin eikä edelleenkään sujunut. Tänä talvena(8v tauko) otin itteä niskasta kiinni ja ääneen kysyin lapsilta kuka lähtee mukaan pururadalle hiihtää? Kamat autoon ja lähettiin kauhun sekaisin tuntein,mutta hiihto OLIKIN kivaa vaikka kaaduin kerran mäessä ja lapset viiletti ohi luistelutyylillä kunnei iteltä enää se onnistunut.
Fiilis oli mahtava hiihtomörön selätyksestä ja parasta oli se itselle näyttäminen,et hengissä ja oli kivaa!

Juuri näin 🙂 Huikea tarina juuri itsensä voittamisesta!

”…jota olen tykännyt muuten juoda nimenomaa liikunnan aikana, koska hiilihapoton vesi tulee mulla liian nopeasti treenin aikana pissana läpi”

Tässä ei ole kyllä minkäänlaista logiikkaa. Se vesi menee siitä mahalaukusta ihan yhtä nopeasti läpi riippumatta siitä onko siinä hiilihappoa mukana ja imeytyy suolistossa ihan yhtä nopeasti ja munuaisetkin sen ihan yhtä nopeasti käsittelevät. Tästä tuli fiilis, että piti keksimällä keksiä jokin yhteys Novellen ja urheilun välille.

T. lääk.kandi

Onko tää se ”kahden vuoden päästä valmistuva”? 🙂

Eihän tällaisissa aina mitään ns. oikeaa logiikkaa olekaan. Voi esim. olla että happojen vuoksi vettä ei tule juotua niin vauhdilla kuin kraanavettä joisi eikä siksi niin äkkiä pissata. Monesti myös oma mielikuva on se mikä ratkaisee. Tiedän tyypin, jonka mielestä kahvi maistuu paremmalta valkoisesta kuin värillisestä kupista. Tuskin sitäkään voi järjellä selittää.

Kolmeen edelliseen: Mä en tosiaan osaa sanoa mitään lääkärin tai fysiologiaa tuntevan ihmisen selitystä aiheelle, mutta totta se on minun kohdallani aina – ei siis vain Novelleen liittyen – ollut. Varsinkin, jos treenaan aamulla, eikä mahassa ole vielä niin paljon ruokaa, stilli vesi pissattaa koko ajan. Hiilihapollisen kanssa ei käy sama. Johtuuko suoloista tai jostain muusta? Minä en osaa kropan toimintaa tältä osin selittää, mutta kokemusta toki omalta kohdaltani on.  Ja olipa vettä hiilihapoilla ja ilman, juon kuitenkin aina suunnilleen saman verran salitreenin aikana. Litran. 

 

Hei Karoliina!

Kiitos liikuntapostauksistasi, jotka ovat herättäneet pienen kipinän myös minulle! Samoin ruoka-aiheet ovat olleet miellyttävällä tavalla esillä kirjoituksissasi viime aikoina. Näitä lisää (muovipulloilla tai ilman)!

Voimia myös näiden kitkerien kommenttien kanssa. Alkoi harmittaa puolestasi.

Ihana kuulla, että aiheet on ollut mieleisiä 🙂 

Älä suotta harmittele. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, eikä se minun iloa/kokemusta vie, vaikka joku toinen kokisi asiat eri tavalla. 

Ihmettelen tätä yhteistyötä ja pulloveden ylistämistä. Miksi Suomessa pitää juoda vettä muovipullosta, tuollainen veden kulutus ja kuljetus on naurettavaa, kun hanasta tulee erinomaista juomavettä. Hävettäisi mainostaa tällaista, kun Kapkaupungissa vettä ei todennäköisesti hanoista tule enää toukokuussa, mihin osasyynä ilmaston lämpeneminen jota edistetään mm. kuljettamalla vettä pulloissa Suomen maanteillä.

Kitkerää tai ei, toivoisin, että jokainen arvioisi omaa kulutustaan ja poistaisi sieltä tällaiset maapalloa turhaan kuormittavat tekijät kuten pulloveden Suomessa.

Mä arvostan sun mielipidettä.

Itse taas koen, että juurikin Suomessa voi pullotettua suomalaista vettä juoda, koska täällä kierrätys pullojen suhteen on niin hyvässä jamassa. Toisekseen hanavesi on hanavettä. Oikein hyvää ja tarpeellista, mutta myös mautonta ja ilman vitamiineja. Pidän siitä, että hanavedelle on jokin tällainen maistuva kaveri, jota voi silloin tällöin herkutella. 

Vastauksesi viimeinen lause on hyvin ristiriitainen, kun ottaa huomioon, että olet tämä Novelle-kampanjan aikana ilmaissut pitäväsi ko. pulloja mukanasi koko ajan eikä tämä pullovesi ole siis ”maistuva kaveri, jota voi silloin tällöin herkutella”. Kampanjan aikana on ollut hauska huomata miten vähän ympäristö, saasteet ja jätteet merkitsevät kun vaakakupissa painaa yhteistyöstä saatu palkkio. Toivottavasti mahdollisimman moni herää tämän kampanjan myötä pulloveden turhuuteen ja muovin turhaan kuluttamiseen maassa missä juomakelpoista vettä saadaan hana aukaisemalla (kommenttien tykkäyksien perusteella voisi näin olettaa käyvän).

Itsellä sikäli samanlainen tilanne, että mies ja tytär tykkäävät luistella ja olen jo muutaman talven halunnut myös kokeilla, mutta vielä ei ole tullut hankittua luistimia. Kouluaikaiset luistimet kun eivät jostain syystä enää mahdu. Tykkäsin kyllä aina lapsena luistella, mutta mietin onko se kovin erilaista hokkareilla, kun on aiemmin luistellut vaan ns. Tyttöjen luistimilla. Haluaisin nimittäin ostaa hokkarit. No, se kai selvinnee vain hankkimalla ne luistimet ja menemällä jäälle.
Ja toi oli oikeasti hyvä tieto, jos tuollaiset hiilihapolliset vedet saa harventamaan niitä vessakäyntejä. Itsellä nimittäin aina ollut sama ongelma tuon veden suhteen. Täytyy kokeilla!

Ei ne oikeasti saa harventamaan vessakäyntejä. Hiilihapollisia juomia tulee vain juotua vähemmän, kuin vettä. Ja se ei varmaankaan ole hyvä asia, ainakaan urheilun yhteydessä?

Kahteen edelliseen:

Miten niin tulee juotua vähemmän? Itse juon salilla kaksi pullollista (0,5 litran pullo) vettä, oli se sitten mitä laatua vaan. Mutta toki en voi tieteellistä perustetta pissa-asialle antaa, mutta suosittelen testaamaan. Tule sitten – vaikka juuri noiden luisteluiden jälkeen – kertomaan, auttoiko sinun kohdallasi 🙂 

Ah, pystyn niin samaistumaan tähän tekstiin! Mä olen itse ollut lähes kaikessa liikunnassa aina vähän alle keskitason – kömpelö, pitkäraajainen ja kaikkea muuta kuin atleettinen. 😀 Ehkä sen takia onkin pitänyt tietoisesti kerätä rohkeutta ja lähteä kokeilemaan liikuntalajeja laidasta laitaan – ja oppia elämään sen kanssa, etten ole kaikessa tosi hyvä, mutta voin silti nauttia liikunnasta. Olen miettinyt paljon sitä, miten tällainen kokemus luo muuhunkin elämään nöyryyttä ja keskeneräisyyden sietokykyä – ja opettajana ymmärrystä niitä oppilaita kohtaan, joille kaikki ei ole koko ajan helppoa. 🙂

No juuri näin!! Olet asian ytimessä 🙂

Ei tosiaan liikaa haasteita samaan kasaan…mutta ihana kuulla, että on tullut pontta liikkua 🙂 Kiitos juttuvinkeistä! Otetaan huomioon 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X